Krimillä ovat nyt kirkot ja kristityt napit vastakkain, kun valtaosa Krimin asukkaista sekä ukrainalaisista on ortodoksikristittyjä, kuten myös venäläisistä. Venäjän kirkon päämies, patriarkka Kirill on hyökännyt voimakkaasti "vihollista" eli länsimielisiä ukrainalaisia vastaan.
http://ortodoksi.net/ortodoksi/blogi/uutiset/2014/03/17/krimin-informaatiosota-ulottuu-kirkkojenkin-puolelle/
"Kaksi ortodoksista patriarkkaa taittaa peistä lausunnoissaan. Venäjän ortodoksisen kirkon päämies, Moskovan ja koko Venäjän patriarkka Kirill, puhuu patriarkaattinsa virallisilla sivuilla olevassa lausunnossaan Ruteniasta, rusien sivilisaatiosta sekä venäläisistä ja ukrainalaisista yhtenä ja samana kansana. Hän kirjoittaa myös lausunnossaan vihollisten aikeista jakaa “kansamme” ja “repiä Länsi- ja Etelä-Rusien maa” hajalle.
http://www.kotimaa24.fi/kirkot-vastakkain-ukrainassa/
Kirillin puhe on samaa Putinin aggressiivista politiikkaa mukailevaa kuin aina ennenkin. Krimin miehitystä ei tuomita puolella sanallakaan, vaan perustellaan kiivaasti sen pyhää oikeutusta. Perustelutkin ovat aivan samanlaiset, joilla natsi-Saksa aikoinaan perusteli sudeeettialueiden liittämistä Saksaan.
Näin toimii siis ortodoksikirkon päämies Euroopassa nykyaikana.
Varmaankin kristityt ovat kovinkin ylpeitä tästä aatetoveristaan?
Kirkot ja uskonnot sotivat Krimillä
11
119
Vastaukset
- Dregg.
Tämä taas todistaa sen miten verenhimoinen kristinusko todella on,yhtenä iltana se on kynttilämielenosoitusta tasa-arvoa vastaan,seuraavana iltana se on saarnapuheet vihollisen hävittämisestä ja suurella jeesuksen rakkaudella siunaamalla aseita.
http://shoebat.com/wp-content/uploads/2014/02/pb-130123-blessing-rifles-jsa-1.photoblog900.jpg
Ei nuo krisselisitit mitään rauhaa ikinä halua,he vaan haluavat kuolemaa ja tuhoa. - Pässejä viedään
Kirkko kannattaa kovia arvoja, miehityspolitiikkaa, toisen valtion alueen anastamista sekä solvaa ja haukkuu laillisuuden ja oikeuksien puolustajia?
Eipä mitään uutta siis. Tuttua juttua kautta maailmanhistorian.
Ja typerät krisselit eivät tajua miten heitä viedään kuin pässejä narussa,
uskonto kun on erinomainen keino hallita äärinationalistisia typeryksiä.
"Hyvät ihmiset tekevät hyviä asioita ja pahat ihmiset pahoja. Mutta jotta saisit hyvätkin ihmiset tekemään pahoja asioita, niin siihen tarvitaan uskontoa."- Holy Hate
Uskontojen pyhät paikat ovat aina olleet hyviä syitä sotimiselle ja valloitusretkille. Lähi-idässä ne ovat olleet sitä yhtäjaksoisesti ainakin 1500 vuotta, eikä sille uskontojen lietsomalle vihanpidolle ja jatkuvalle sotimiselle ole mitään loppua näkyvissä. Uskontojen "pyhistä totuuksista" kun ei voi neuvotella.
- roskaporukkaa
kristityt aihettavat maapallolla eniten sotia, köyhyyttä ja kurjuutta.
- Erä ate
Saatanan nahkatukat nyt hiljaa.......Olen ateisti mutta en sentään kusipää.
- Kriminologiaa
Voisitko kaunista kieltä käyttävä ei-ureapää vähän tarkemmin eritellä, mikä näissä viesteissä saa sinut niin vihaiseksi:
http://ortodoksi.net/ortodoksi/blogi/uutiset/2014/03/17/krimin-informaatiosota-ulottuu-kirkkojenkin-puolelle/
http://www.kotimaa24.fi/kirkot-vastakkain-ukrainassa/
Tai mikä noissa jutuissa ei mielestäsi pidä paikkaansa? Pelkkä asiaton solvaaminen ilman mitään perusteluja kun ei oikein selvennä, miksi noista asioista ei saisi mielestäsi puhua, kun niistä puhutaan tiedotusvälineissäkin.
- Eräs ate
Ei pidä olla niin pöpipää että vetää kristinuskon mukaan Putinin sairaseen vallanhimoon ja nationalismiin.Ateisti saa olla mutta jonkun ryhmän solvaaminen yleisityksellä todella TYPERÄÄ.
- Kriminologiaa
Eli sekä ortodoksi.netin uutiset että kotimaa24:n uutiset ovat vetäneet kristinuskon mukaan Putinin sairaaseen vallanhimoon ja nationalismiin? Ajattelitko kirjoittaa heille piankin ja kertoa heille kuinka typeriä ovat olleet julkaistuaan tuollaisia solvaavia ja vääristelevän yleistäviä uutisia?
Vai solvaatko vain niitä jotka vain siteerasivat täällä noita jo muualla julkaistuja uutisia? Ai niin, äläkä unohda kirjoittaa paheksuntaasi myöskään Washington post -lehteen sekä Church time -julkaisuun, jotka ovat myös syyllistyneet samaan typerään yleistykseen. Kerrohan sitten mitä sait niiltä vastaukseksi.
http://www.washingtonpost.com/blogs/monkey-cage/wp/2014/03/13/dont-underestimate-importance-of-religion-for-understanding-russias-actions-in-crimea/?tid=pm_politics_pop
http://www.churchtimes.co.uk/articles/2014/7-march/news/world/church-tensions-simmer-in-ukraine
Ja tajusitko edes missään vaiheessa, että aloitus oli vain vastaveto palstalla ensiksi olleeseen uskovan aloitukseen, jossa tämä tuttuun tapaan syytti Krimin tilanteesta ja uskovien vainosta ateisteja? Nimenomaan typerästi yleistäen...
http://keskustelu.suomi24.fi/node/12129856
- Mitään rajaa
Venäjän luterilaisen kirkon päämies pitää Krimin liittämistä Venäjään viisaana tekona:
http://ortodoksi.net/ortodoksi/blogi/uutiset/2014/03/20/venajan-luterilaisen-kirkon-paamies-pitaa-krimin-liittamista-venajaan-viisaana-tekona/
"Pudovan mielestä hän ei ymmärrä, kuka voisi selittää Krimin asukkaille maan koillisosassa, että heidän pitäisi elää yhdessä toisten kanssa sellaisessa valtiossa, jossa valtaa pitävät avoimesti saarnaavat natsi-ideologiaa ja jossa he propagoivat tyyliin “Ukraina ukrainalaisille”."
Varsin mielenkiintoinen näkemys tuo, että sanonta "Ukraina ukrainalaisille" onkin kuulemma jotain natsi-ideologiaa? Siis kun ihmiset ovat sitä mieltä, että oma maa pitää kuulua oman maan kansalaisille, niin se on natsismia?
Entäs kun venäläiset ovat sitä mieltä, että Venäjän tulee kuulua venäläisille, niin sekö sitten ei olekaan natsismia? Missä se ero menee? Meneekö se siinä, että vain venäläiset saavat kannattaa oman maan kuulumista omille kansalaisille, mutta jos muiden maiden asukkaat kannattavat samaa, se onkin natsismia?- mette.soderman
Odottakaa vain, kun venäläiset tulevat kertomaan Suomen luterilaisille, että heillä on väärä uskonto, koska Suomi on "kuulunut Venäjän historialliseen alueeseen".
- Oppi tulee idästä
mette.soderman kirjoitti:
Odottakaa vain, kun venäläiset tulevat kertomaan Suomen luterilaisille, että heillä on väärä uskonto, koska Suomi on "kuulunut Venäjän historialliseen alueeseen".
Järjestetään kansanäänestys siitä, liitetäänkö Suomi Ruotsiin vai Venäjään. Olemmehan olleet osa kumpaakin valtiota joskus historiassa.
Siinä olisikin palstan uskovilla pähkäilemistä, että liittyäkö lähes-ateistiseen homo-ruotsiin, jossa kuitenkin vallitsee uskonnonvapaus, vaiko liittyä Venäjään jota hallitsevat väärät kristityt ortodoksit, mutta jossa valitsee uskovien niin ihannoima homonsortovapaus, oikein viranomaisten ja lain turvaamana.
Veikkaan että uskikset valitsisivat Venäjän, koska homoja on niin kiva sortaa ja vihata ja ruotsissa on aivan liikaa ihmisoikeuksia homoille. Uskovien mielestä kun on niin ikävä asia jos kaikilla olisi samat tasa-arvoiset ihmisoikeudet, sellainen loukkaa niin pahasti raamatun sanomaa.
Mutta Suomessakin on noin 60.000 ortodoksia. Hehän voivat järjestää äänestyksen, jossa pyytävät apua veli venäjän ortodokseilta, kun täällä Suomessa ovat vallassa hirveät sortavat natsit, jotka julkeavat ajatella että Suomen pitäisi kuulua suomen kansalaisille.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Työeläkeloisinta Suomen suurin talousongelma
Työeläkeloisinta maksaa vuodessa lähes 40 miljardia euroa, josta reilut 28 miljardia on pois palkansaajien ostovoimasta.2342567Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala
Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka92138Israel euroviisujen 2.
Israel sai taas eniten yleisöääniä. Suomesta täydet 12 pistettä, poliittinen ”ammattiraati” antoi 0 pistettä. Hyvä Is3221878- 1031629
Euroviisut ei enää niin musiikkikilpailu?
Kappaleiden taso ei enää ole mikä sijoituksen ratkaisee.Eikö kukaan ihmettele että Israel pärjää lähes joka vuosi kisois841525Mun mielestäni on tosi loukkaavaa
Nainen, että luulet palatan typeriä, sekavia ja ilkeitä viestejä mun kirjoittamiksi. Mä en ole katkera, epätoivoinen, ra2001240- 671190
- 251121
- 501073
Rakas nainen ymmärsin
Että minun pitää pitää kiinni sinusta. Haluan, että sä olet onnellinen. Olet mulle se oikea ja mä sulle. Rakastan Sua yl731016