Uusi köyhyysraja on 13 990 euroa vuodessa eli 1 170 euroa kuukaudessa. Pienituloisia oli toissa vuonna 635 000, eli noin 70 000 vähemmän kuin vuotta aiemmin.
Pienituloisuus väheni suhteellisesti eniten lapsiperheissä, varsinkin alle kouluikäisten lasten perheissä. Tilastokeskuksen mukaan myös suuret toimeentulovaikeudet vähenivät hiukan.
Lähde: http://www.taloussanomat.fi/tyo-ja-koulutus/2014/03/20/raja-laski-nailla-tuloilla-olet-nyt-pienituloinen/20143991/139
Uusi köyhyysraja 1170€/kk
75
4243
Vastaukset
- 8+7
köyhän ainoa lohtu on viina:((
- .-.-.-----.-.-.-.---
hyi kun on kallis lohtu...ei tuollaisiin ole varaa.
- doup
onneks meillä köyhimillä on kärpässienet :)
- juoppo_rauno
doup kirjoitti:
onneks meillä köyhimillä on kärpässienet :)
Kiljua saa tehtyä sammiokaupalla.
- pakkotyö
Olin joissakin keikkatöissä ja menetin asumistuen vaikka minulle oli sanottu että 300 saa tienata ettei menetä. olen 71 v. ja tulin paremmin toimeen kun oli asumistuki ja kävin joka viikko leipäjonoissa pari kertaa ja syömässä Raitin pysäkillä 3 e ja kirkolla vapaaehtoistöissä kerran viikossa ruokapalkalla. Nyt sitten ei riitä enää mininkään on vaan velkaa. Loetin sen muutaman tunnin keikkatyön miten saan takaisin elämiseen tarvittavan toimeentulon.
Nyt on vaan lisää kuukausimenoja kun täytyy maksaa takaisin velkojaan????
Jeesus auta.
- ENTINEN KÖYHÄ
Jes nyt en oo enään köyhä toissa vuonna olin viellä sossupummi ja jo viime vuonna tienasin ihan kohtuuliset 85 200e = 7100e/kk tänä vuonna toivottavasti saan sata tonnia tienattua ohan täs viellä aikaa loppu vuosi ehkä toukokuus alan taas tekemään orjatöitä et pääsen tän vuoden tavotteeseeni. olen alku vuoden ollut tääl espanjan lämmös lööpailemas
- 654+6
onxe netto vai rutto...
- KKHS
Netto. Köyhyysrajat perustuvat käytettävissä oleviin tuloihin
- Aina Brutto
KKHS kirjoitti:
Netto. Köyhyysrajat perustuvat käytettävissä oleviin tuloihin
Höpöhöpö, kyllä näissä puhutaan AINA bruttotuloista!!! Verotus ja muut vähennykset on niin henkilökohtaisia juttuja, ettei niitä tilastoissa voida alkaa laskemaan....
- ulos tuskin jaksaa
Minä olen sitten surperköyhä... vuosi tulot on noin 7 000 e/kk eli noin 500 e kk työttömyyskrovaus. Siihen tulee asumituki noin 300, toimeentulotuki noin 600 e kk, mutta ne ei ole mun tuloja.
Leipajonossa kyn viisi kertaa viikossa.
Ajatella miten köyhä minä olen. Äsken kävin ulkona syömässä, lunta.- et ole superköyhä
No vaikka ei ole tuloja, saat silti tulonsiirtoja ja loppusumma on jotain 1400-1450e/kk.
Ei huono, ei huono. Jos saat peruspäivärahan se on verojen jälkeen n 550e/kk. Sen päälle sos.tuet. Kyllä niillä yhden ihmisen pitää pärjätä kun moni pärjää vähemmälläkin. - marttamuori
Minä saan eläkettä nettona vähemmän kuin "tulos tuskin jaksaa" enkä tunne olevani köyhä. Rahat riittävät ihan hyvin. Ei tietenkään tupakkaa,viinaa eikä mitään ylellisyyksiä. Normaaliin elämään riittävät.
Ajatuksen köyhyyttä podet. Eläminen vaatii huolellista suunnittelua. Eilen kävin pyöräille kaikissa kaupoissa. Kymmenellä eurolla sain ruokatavarat pe-su ajaksi. Jää vielä ensi viikoksikin. On perunaa, juureksia, lihaa, leipää, margariinia ja piimää.
En ymmärrä näitä ihmisiä. - uytr
eli noin 500 e kk työttömyyskrovaus. Siihen tulee asumituki noin 300, toimeentulotuki noin 600 e kk------------------
Eli siis vuokraanko menee tuo 600 ! - jtygh
marttamuori kirjoitti:
Minä saan eläkettä nettona vähemmän kuin "tulos tuskin jaksaa" enkä tunne olevani köyhä. Rahat riittävät ihan hyvin. Ei tietenkään tupakkaa,viinaa eikä mitään ylellisyyksiä. Normaaliin elämään riittävät.
Ajatuksen köyhyyttä podet. Eläminen vaatii huolellista suunnittelua. Eilen kävin pyöräille kaikissa kaupoissa. Kymmenellä eurolla sain ruokatavarat pe-su ajaksi. Jää vielä ensi viikoksikin. On perunaa, juureksia, lihaa, leipää, margariinia ja piimää.
En ymmärrä näitä ihmisiä.Noo sul on perustarpeet siel jääkaapissa. Et syö paljon ja jos sulla ei käy vieraita.
Mulle on taas kerran sukua ängeämässä pariksi päiväksi ja niille pitäisi laittaa hyvää ruokaa. En ilkee sanoo että ei mulla oo varaa syöttää teitä. Nyt velkojen ja muun jälkeen jäi 350e ruokaan. Meitil on kolme henkee syömäs. Jos paremmin syö niin ei ole varaa ostaa.noo kyl se riittää jos kaurapuurolla jaleivällä ja maidolla eläs. - korjataannäin
uytr kirjoitti:
eli noin 500 e kk työttömyyskrovaus. Siihen tulee asumituki noin 300, toimeentulotuki noin 600 e kk------------------
Eli siis vuokraanko menee tuo 600 !Eli vuokra on 900 €/kk siihen asumistuki 300€/kk toimeentulotuki 600 €/kk työttömyyskorvaus 500 €/kk.
- ymmärrä
Ymmärtävämmin tulot yhteen miinus asumismenot joten käteen jää 500 €/kk
- Rckaten
No et taida sittenkään olla superköyhä, itse saan sen 500 euroa, en muuta. Ps. Veroakin peritään. Revi siitä sitten.
- blacknoirsvart
Ja silti superköyhälläkin on tietokone ja nettiyhteys millä kirjoitella tänne..huoooh
- Pitkäaikatyötön
blacknoirsvart kirjoitti:
Ja silti superköyhälläkin on tietokone ja nettiyhteys millä kirjoitella tänne..huoooh
Näitähän on käytettävissä mm. kirjastoissa ja sosiaalitoimiston aulassa. Ravintoloista ja sukulaisiltakin löytyy.
- yksvaan11
ja minä luulin olevani hyvätuloinen .... Sulla on aivan älytömän hyvät nettotulot, et ole köyhä.
- 1116 €/kk nettona
"Ilmaista rahaa kaikille. Vastikkeellinen toimeentulotuki vai ilmaista rahaa kaikille? Valtimo haluaisi kokeilla, mitä perustulo muuttaisi. Toimittajat Anna Saraste ja Ville Vaarne."
http://areena.yle.fi/tv/2171692 katsottavissa 19.4.2014 asti.
Katsoitko mitä mielikuvia herätti?
Elämä nykyään on luonnotonta, 41 % asuu omissa kopperoisaan ihan itte.
Palvelu on vuosi tuhannen sana, se ei vain luo sitä markkinatalouden lisäarvoa, kuin yrittäjä businesstoimena.
Yrittäjä markkinat eivät ole ajantasalla, eläkeläistä ei voi "hoitaa" rahastamalla 3500 - 5000 €/kk, kun eläke on alle 1500 €/kk se eläkeläisen asunto on realisoitu 1,5-2 vuodessa. Lakia jolla lapset ja lapsenlapset velvoitettaisiin elättämää suvun vanhukset, ei ole edes tarpeen saada.
Kuukauden eläkke viimevuodesta nousi 15 € nettona käteen, mutta ruokakustannutkset ovat nouseet 2-3 kertaa enemmän.- verot maksettu jo
Laki jolla lapsenlapset joutuisivat elättämään suvun vanhukset ei tule.
KOKO PUHE MOISESTA, ON TARKOITETTU PELÄSYTTÄMÄÄN ASUNTOJEN LAHJAKIRJALLA ANTAJAT. OLEMAAN ANTAMATTA.
Antakaa vaan asuntonne lahjakirjalla ja pitäkää elinikäinen hallinta ja asumisoikeus, asunnonkuluja vastaan.
Riipuen teidän iästä ja asunnon arvosta, perintövero lutviutuu kerran maksetusta säästämisestä, menee "lahjaksi" verokarhulle vähemmän.
Sitä on säästetty peräsuoli veressä omaa asuntoa, ja tingitty kaikessa, nyt verokarhu ottaa jälleen päältä, ellette hoida asioitanne. - nuukuuden anatomia
verot maksettu jo kirjoitti:
Laki jolla lapsenlapset joutuisivat elättämään suvun vanhukset ei tule.
KOKO PUHE MOISESTA, ON TARKOITETTU PELÄSYTTÄMÄÄN ASUNTOJEN LAHJAKIRJALLA ANTAJAT. OLEMAAN ANTAMATTA.
Antakaa vaan asuntonne lahjakirjalla ja pitäkää elinikäinen hallinta ja asumisoikeus, asunnonkuluja vastaan.
Riipuen teidän iästä ja asunnon arvosta, perintövero lutviutuu kerran maksetusta säästämisestä, menee "lahjaksi" verokarhulle vähemmän.
Sitä on säästetty peräsuoli veressä omaa asuntoa, ja tingitty kaikessa, nyt verokarhu ottaa jälleen päältä, ellette hoida asioitanne.En ole koskaan tajunnut miksi vanhempien pitää raataa p.suoli veressä jotta lapsille jäisi perintöä? Siinä on pohdinnan aihetta laajalti.
Sisaren kanssa juteltiin hiljan, kun iäkäs tätimme kertoi, että ei kannata kesällä kastella kasvimaata eikä mitään kraanavedellä kun tulee kalliiksi. Onneksi lähellä jokin lammikko josta saa vettä. Täti elänyt yksin vuosikymmenen miehensä kuoltua, velaton talo ja muuta omaisuutta. Kaksi lasta hyvissä ammateissa ja heillä omistusasunnot ja hyvätuloiset puolisot... eikä tätikään ole huonossa asemassa, ihan hyvä eläke keskimääräistä parempi.
Silti rätnää ettei kannata sitä eikä tuota vaikka rahaa olisi pistää vaikka mihin. Ikää yli 80v.. ja vaan säästäminen etusijalla kaikessa. - taustalla neuroosi
nuukuuden anatomia kirjoitti:
En ole koskaan tajunnut miksi vanhempien pitää raataa p.suoli veressä jotta lapsille jäisi perintöä? Siinä on pohdinnan aihetta laajalti.
Sisaren kanssa juteltiin hiljan, kun iäkäs tätimme kertoi, että ei kannata kesällä kastella kasvimaata eikä mitään kraanavedellä kun tulee kalliiksi. Onneksi lähellä jokin lammikko josta saa vettä. Täti elänyt yksin vuosikymmenen miehensä kuoltua, velaton talo ja muuta omaisuutta. Kaksi lasta hyvissä ammateissa ja heillä omistusasunnot ja hyvätuloiset puolisot... eikä tätikään ole huonossa asemassa, ihan hyvä eläke keskimääräistä parempi.
Silti rätnää ettei kannata sitä eikä tuota vaikka rahaa olisi pistää vaikka mihin. Ikää yli 80v.. ja vaan säästäminen etusijalla kaikessa.Nuukuus on verissä ja voi olla neuroosin kaltainen sairaus. Ihan kuin hamstraaminen, kaiken talteenotto.
- vanhuus ryöstöä
nuukuuden anatomia kirjoitti:
En ole koskaan tajunnut miksi vanhempien pitää raataa p.suoli veressä jotta lapsille jäisi perintöä? Siinä on pohdinnan aihetta laajalti.
Sisaren kanssa juteltiin hiljan, kun iäkäs tätimme kertoi, että ei kannata kesällä kastella kasvimaata eikä mitään kraanavedellä kun tulee kalliiksi. Onneksi lähellä jokin lammikko josta saa vettä. Täti elänyt yksin vuosikymmenen miehensä kuoltua, velaton talo ja muuta omaisuutta. Kaksi lasta hyvissä ammateissa ja heillä omistusasunnot ja hyvätuloiset puolisot... eikä tätikään ole huonossa asemassa, ihan hyvä eläke keskimääräistä parempi.
Silti rätnää ettei kannata sitä eikä tuota vaikka rahaa olisi pistää vaikka mihin. Ikää yli 80v.. ja vaan säästäminen etusijalla kaikessa.Tajuatko mitään muutakaan?
.
Oman asunnon hankita, on ollut turvallisuuden tunne 1960-luvulla ja 1970-luvulla yhteiskunta muutoksen pyörteissä.
Siiryttiin maalta tehtaisiin ja asuntoja ei ollut, huoneesta toisen kaverina sai maksaa vuokraa 30-40 % tuloistaa.
Tyhmäkin tiesi samalla maksulla sai asuttua yhtiövastikkeella omassa, itsellisenä enemmän neliötä jne, ilma vuokraemännän valvontaa.
Asunto oli myös takuu, jos tarvitsit lainaa ei tarvinut pyydellä kavereita eikä rukoilla vanhempia takaamaan lainaa.
Säästäminen niillä palkoilta oli myös köyhäilyä, tarkkaa budjetin suunittelua, moni otti iltatyön saadakseen asunnon maksettua.
Työosastollani tekstiilitehtaassa oli kaksi asuntosäästäjää, he pyörtyilivät nälästä mutta asuntoa oli säästettävä. Nytkö pitäisi antaa lahjaksi yksityisyrittäjälle ja valtiolle/kunnalle sen aikaisen rääkkinsä säästö.
Vain itse asutun asunnon hinta on ollut kallein, siksi sitä ei pidä antaa ryöstää, ei valtion kunnan eikä yrittäjien. - uusavuton aivoissasi
vanhuus ryöstöä kirjoitti:
Tajuatko mitään muutakaan?
.
Oman asunnon hankita, on ollut turvallisuuden tunne 1960-luvulla ja 1970-luvulla yhteiskunta muutoksen pyörteissä.
Siiryttiin maalta tehtaisiin ja asuntoja ei ollut, huoneesta toisen kaverina sai maksaa vuokraa 30-40 % tuloistaa.
Tyhmäkin tiesi samalla maksulla sai asuttua yhtiövastikkeella omassa, itsellisenä enemmän neliötä jne, ilma vuokraemännän valvontaa.
Asunto oli myös takuu, jos tarvitsit lainaa ei tarvinut pyydellä kavereita eikä rukoilla vanhempia takaamaan lainaa.
Säästäminen niillä palkoilta oli myös köyhäilyä, tarkkaa budjetin suunittelua, moni otti iltatyön saadakseen asunnon maksettua.
Työosastollani tekstiilitehtaassa oli kaksi asuntosäästäjää, he pyörtyilivät nälästä mutta asuntoa oli säästettävä. Nytkö pitäisi antaa lahjaksi yksityisyrittäjälle ja valtiolle/kunnalle sen aikaisen rääkkinsä säästö.
Vain itse asutun asunnon hinta on ollut kallein, siksi sitä ei pidä antaa ryöstää, ei valtion kunnan eikä yrittäjien.Eläketulo ollessa nettona 1131 € / kuukausi.
Yhtiövastike 267 € /kk ei tule tukea.
Jos asuisin samaisessa asunnossa vuokralla, olisi omavastuu asumisessa 365 € /kk.
Säästän siis takaisin velalla ostamaani 1 200 €/vuodessa, jos elän eläkkeelläni n. 25 vuotta, olen säästänyt maksamani hinnan ja vuokramaksua toisen mokoman.
Mutta ikinä en antaisi asunnon mennä hoitokuluihin, en ole ulosmitannut mitään yhteiskunnantukia, vain lapsilisät aikanaan, joka kolmas kuukausi saman arvoltaan kahdesta, kun nyt saa yhdestä kuukausittain.
Ei riitä eläke kuin itse sillä eläen, mutta asuntoani ei kutiteta arkielämän menoihin, se ei ole enää minun, asun ja elän siinä kulukustannuksilla. Niin tekisin ilman sen lahjoittamistakin.
Se minkä arvoinen lahjani on saajalleen, arvo laskee rakennuksen ikääntyessä jossain vaiheessa, ei ole minun päänsärkyni. Olen tehnyt toimenpide testamentin, ettei tarvitse kenenkään muun edes päättää, mitä tehdään vanhanlihaläjällä mikä minusta jää.
. - paljon epäsuhtaa
vanhuus ryöstöä kirjoitti:
Tajuatko mitään muutakaan?
.
Oman asunnon hankita, on ollut turvallisuuden tunne 1960-luvulla ja 1970-luvulla yhteiskunta muutoksen pyörteissä.
Siiryttiin maalta tehtaisiin ja asuntoja ei ollut, huoneesta toisen kaverina sai maksaa vuokraa 30-40 % tuloistaa.
Tyhmäkin tiesi samalla maksulla sai asuttua yhtiövastikkeella omassa, itsellisenä enemmän neliötä jne, ilma vuokraemännän valvontaa.
Asunto oli myös takuu, jos tarvitsit lainaa ei tarvinut pyydellä kavereita eikä rukoilla vanhempia takaamaan lainaa.
Säästäminen niillä palkoilta oli myös köyhäilyä, tarkkaa budjetin suunittelua, moni otti iltatyön saadakseen asunnon maksettua.
Työosastollani tekstiilitehtaassa oli kaksi asuntosäästäjää, he pyörtyilivät nälästä mutta asuntoa oli säästettävä. Nytkö pitäisi antaa lahjaksi yksityisyrittäjälle ja valtiolle/kunnalle sen aikaisen rääkkinsä säästö.
Vain itse asutun asunnon hinta on ollut kallein, siksi sitä ei pidä antaa ryöstää, ei valtion kunnan eikä yrittäjien.Mitä? Kuka on vaatimassa, että pitäs antaa hankkimansa omaisuus yhteiskunnalle, kunnalle jne? Mutta kenellä on varaa, kustantakoot hoitonsa omilla varoilla, ainakin suurimman osan. Niinhän lastenpäivähoitokin menee, että kenellä ei tuloja hoito on maksuton ja kenellä enemmän tuloja ( ei edes huipputulotja) maksaa n 250e/kk, jos kaksi lasta n 500e jos kolme n 700e/kk...myös muussa hoidossa pitäisi porrastaa tulojen mukaan maksut. Se olisi oikein ja ymmärtää että ettei yhteiskunta =veronmaksajat voi kustantaa kaikkien hoitoja ja onko siinä mitään järkeä, että jollain on paljon omaisuutta mutta maksaa hoidosta minimin ja köyhä jolla ei ole mitään maksaa saman verran. Jotain epäsuhtaa siinä on.
- näin on
paljon epäsuhtaa kirjoitti:
Mitä? Kuka on vaatimassa, että pitäs antaa hankkimansa omaisuus yhteiskunnalle, kunnalle jne? Mutta kenellä on varaa, kustantakoot hoitonsa omilla varoilla, ainakin suurimman osan. Niinhän lastenpäivähoitokin menee, että kenellä ei tuloja hoito on maksuton ja kenellä enemmän tuloja ( ei edes huipputulotja) maksaa n 250e/kk, jos kaksi lasta n 500e jos kolme n 700e/kk...myös muussa hoidossa pitäisi porrastaa tulojen mukaan maksut. Se olisi oikein ja ymmärtää että ettei yhteiskunta =veronmaksajat voi kustantaa kaikkien hoitoja ja onko siinä mitään järkeä, että jollain on paljon omaisuutta mutta maksaa hoidosta minimin ja köyhä jolla ei ole mitään maksaa saman verran. Jotain epäsuhtaa siinä on.
Päivähoitopaikka maksaa 600 €/kk. Eli kuka vaan maksaa vain OSAN kuluista.
- mummojen tapa
nuukuuden anatomia kirjoitti:
En ole koskaan tajunnut miksi vanhempien pitää raataa p.suoli veressä jotta lapsille jäisi perintöä? Siinä on pohdinnan aihetta laajalti.
Sisaren kanssa juteltiin hiljan, kun iäkäs tätimme kertoi, että ei kannata kesällä kastella kasvimaata eikä mitään kraanavedellä kun tulee kalliiksi. Onneksi lähellä jokin lammikko josta saa vettä. Täti elänyt yksin vuosikymmenen miehensä kuoltua, velaton talo ja muuta omaisuutta. Kaksi lasta hyvissä ammateissa ja heillä omistusasunnot ja hyvätuloiset puolisot... eikä tätikään ole huonossa asemassa, ihan hyvä eläke keskimääräistä parempi.
Silti rätnää ettei kannata sitä eikä tuota vaikka rahaa olisi pistää vaikka mihin. Ikää yli 80v.. ja vaan säästäminen etusijalla kaikessa.Eikö ole inhimillistä rakastaa omia lapsiaan ja lapsenlapsiaan. Vanhalla rouvalla ei ole enään välttämättä mahdollisuutta tavata rakkaitaan ja hän kokee velvollisuutenaan olevan ainakin jättää heille mahdollisimman paljon perintöä.
- mummu*48
uusavuton aivoissasi kirjoitti:
Eläketulo ollessa nettona 1131 € / kuukausi.
Yhtiövastike 267 € /kk ei tule tukea.
Jos asuisin samaisessa asunnossa vuokralla, olisi omavastuu asumisessa 365 € /kk.
Säästän siis takaisin velalla ostamaani 1 200 €/vuodessa, jos elän eläkkeelläni n. 25 vuotta, olen säästänyt maksamani hinnan ja vuokramaksua toisen mokoman.
Mutta ikinä en antaisi asunnon mennä hoitokuluihin, en ole ulosmitannut mitään yhteiskunnantukia, vain lapsilisät aikanaan, joka kolmas kuukausi saman arvoltaan kahdesta, kun nyt saa yhdestä kuukausittain.
Ei riitä eläke kuin itse sillä eläen, mutta asuntoani ei kutiteta arkielämän menoihin, se ei ole enää minun, asun ja elän siinä kulukustannuksilla. Niin tekisin ilman sen lahjoittamistakin.
Se minkä arvoinen lahjani on saajalleen, arvo laskee rakennuksen ikääntyessä jossain vaiheessa, ei ole minun päänsärkyni. Olen tehnyt toimenpide testamentin, ettei tarvitse kenenkään muun edes päättää, mitä tehdään vanhanlihaläjällä mikä minusta jää.
.Prääkykää vaan taas.
Maksoin asunnon kuin olisin ollut vuokralla.
ELI yhtiövastike, vesimaksu, lainakorko, ja lyhennys, sama summa kuin olisi ollut vieraalle vuokra.
Pienituloisena olisin saanut siihen saman ajan asumistuki taksalla tuon 100 €/kk.
Sain maksettua asunnon kahdessa toista vuodessa. KELA säästi kohdallani 14 400 € jo tuossa.
Jos siis elän vielä 25 vuotta olen säästnyt törkeät 37 vuotta asumistukea 100 €/kk = 44 000 € / nuukuus aikanani.
En todella anna myydä asuntoa hoitokuluihin, joihin ei Markkinatalous hinnoilla eläkkeeni riitä. Asunnon myynti arvo on nyt kolmin kertainen ostoarvoonsa nähden.
Millään muulla tavalla en olisi saanut tuota rahaa kasaan ja voitti siinä myös Kela jos kuolen kengät jalassa kaikki voittavat. - ei järkee
nuukuuden anatomia kirjoitti:
En ole koskaan tajunnut miksi vanhempien pitää raataa p.suoli veressä jotta lapsille jäisi perintöä? Siinä on pohdinnan aihetta laajalti.
Sisaren kanssa juteltiin hiljan, kun iäkäs tätimme kertoi, että ei kannata kesällä kastella kasvimaata eikä mitään kraanavedellä kun tulee kalliiksi. Onneksi lähellä jokin lammikko josta saa vettä. Täti elänyt yksin vuosikymmenen miehensä kuoltua, velaton talo ja muuta omaisuutta. Kaksi lasta hyvissä ammateissa ja heillä omistusasunnot ja hyvätuloiset puolisot... eikä tätikään ole huonossa asemassa, ihan hyvä eläke keskimääräistä parempi.
Silti rätnää ettei kannata sitä eikä tuota vaikka rahaa olisi pistää vaikka mihin. Ikää yli 80v.. ja vaan säästäminen etusijalla kaikessa.Sitä samaa oon aatellut. Monella ei ole edes lapsia ja elää kituuttavat. Säästöjä on mutta ei raskita elää. Sitten kun kuolee niin perintö jää sukulaiselle, valtiolle tms. Eiköhän ketuta katsoo pilven päältä kun joku sukulainen vaikka tuhlaa ne rahat hetkessä.
- Pitkäaikatyötön
mummu*48 kirjoitti:
Prääkykää vaan taas.
Maksoin asunnon kuin olisin ollut vuokralla.
ELI yhtiövastike, vesimaksu, lainakorko, ja lyhennys, sama summa kuin olisi ollut vieraalle vuokra.
Pienituloisena olisin saanut siihen saman ajan asumistuki taksalla tuon 100 €/kk.
Sain maksettua asunnon kahdessa toista vuodessa. KELA säästi kohdallani 14 400 € jo tuossa.
Jos siis elän vielä 25 vuotta olen säästnyt törkeät 37 vuotta asumistukea 100 €/kk = 44 000 € / nuukuus aikanani.
En todella anna myydä asuntoa hoitokuluihin, joihin ei Markkinatalous hinnoilla eläkkeeni riitä. Asunnon myynti arvo on nyt kolmin kertainen ostoarvoonsa nähden.
Millään muulla tavalla en olisi saanut tuota rahaa kasaan ja voitti siinä myös Kela jos kuolen kengät jalassa kaikki voittavat.Mutta miksi pihistellä vieläkin? Sehän on sinulle se ja sama, mikä asuntosi arvo on siinä vaiheessa, kun itse olet haudassa. Jos realisoit sen ja nautit loppuelämästä asuntoon säästämilläsi rahoilla, olet varmasti elänyt paremman elämän.
- Pitkäaikatyötön
mummojen tapa kirjoitti:
Eikö ole inhimillistä rakastaa omia lapsiaan ja lapsenlapsiaan. Vanhalla rouvalla ei ole enään välttämättä mahdollisuutta tavata rakkaitaan ja hän kokee velvollisuutenaan olevan ainakin jättää heille mahdollisimman paljon perintöä.
Eikö ole inhimillistä arvostaa itseään, kieltäymyksiään ja työtään, ja pyrkiä myös nauttimaan omasta elämästä? Lasten rakastaminen ei ole ristiriidassa sen kanssa.
Itse ainakin oudoksuin oman mummoni kituuttamista. Esimerkiksi äitini piti huomauttaa, että hän saa kyllä ostaa ehjät sukkahousut rikkoutuneiden tilalle. Lapset saivat perinnöksi rahaa, puolikkaan rivitalo-osakkeen, maatilan ja metsää. Vähempikin olisi riittänyt, sillä molemmat olivat terveitä ja hyväpalkkaisia. - puukupin veistoa
Pitkäaikatyötön kirjoitti:
Mutta miksi pihistellä vieläkin? Sehän on sinulle se ja sama, mikä asuntosi arvo on siinä vaiheessa, kun itse olet haudassa. Jos realisoit sen ja nautit loppuelämästä asuntoon säästämilläsi rahoilla, olet varmasti elänyt paremman elämän.
Olet esikuva Suomi24 kirjoittajista.
Onnekseni en koskaa joudu elämään sinun "arvojesi" mukaan.
Jos Luoja suo; muista "mielipiteesi" kun olet n. 70 vuotias ja tarvitset apua arkielämääsi. - 8*7 tytöillä saa
ei järkee kirjoitti:
Sitä samaa oon aatellut. Monella ei ole edes lapsia ja elää kituuttavat. Säästöjä on mutta ei raskita elää. Sitten kun kuolee niin perintö jää sukulaiselle, valtiolle tms. Eiköhän ketuta katsoo pilven päältä kun joku sukulainen vaikka tuhlaa ne rahat hetkessä.
Kukaan ei voi päättä tai määrätä huomista.
Eiedes vanhammat poikien arvostus oli sukvunjatkajana ja omisuuden suvussa pitäjä 4 vuotta heidän kuolemastaa oli talo ja maat myyty. Peräkammarin poika ei edes jatka sukua kun ei saa ketään kiinni. Tyttärillä se sijaan on 3 6 lasta joista 4 jatkaa jopa sukunimeä nyt jo uuteen sukupolveen.
Älä yritä neuvoa tai opettaa elämää elänyttä isovanhempaa. - Da-De
paljon epäsuhtaa kirjoitti:
Mitä? Kuka on vaatimassa, että pitäs antaa hankkimansa omaisuus yhteiskunnalle, kunnalle jne? Mutta kenellä on varaa, kustantakoot hoitonsa omilla varoilla, ainakin suurimman osan. Niinhän lastenpäivähoitokin menee, että kenellä ei tuloja hoito on maksuton ja kenellä enemmän tuloja ( ei edes huipputulotja) maksaa n 250e/kk, jos kaksi lasta n 500e jos kolme n 700e/kk...myös muussa hoidossa pitäisi porrastaa tulojen mukaan maksut. Se olisi oikein ja ymmärtää että ettei yhteiskunta =veronmaksajat voi kustantaa kaikkien hoitoja ja onko siinä mitään järkeä, että jollain on paljon omaisuutta mutta maksaa hoidosta minimin ja köyhä jolla ei ole mitään maksaa saman verran. Jotain epäsuhtaa siinä on.
Demarithan vie indeksillä eläkkeistä 40-50 % niin kyllähän meitä köyhyysrajan alla olevia on.Jos pieneläkkeet olis isommat 45 vuoden työyrasta niin kulutuskin nousisi ja tämä rahahan ei olis pois valtiolta niinkun nämä muut tuet.
- janne563
taustalla neuroosi kirjoitti:
Nuukuus on verissä ja voi olla neuroosin kaltainen sairaus. Ihan kuin hamstraaminen, kaiken talteenotto.
Aivan oikein.Tietty sukupolvi on kehittänyt nuukuudestaan oman vankilansa.Mitään ei heitetä pois ja lahjojen antaminen vaikeaa.
- omavastuu on -vero
Lehti artikelissa on laskuvirhe.
13 990/ 12 =1165 € / kk TAI 13990 / 12,5 = 1119,2 € /kk.
Tuo on oltava jo pienimpia palkkoja joten jakaja on 12,5 .
1170 -1119,2 = 50,8 €/kk x 12,5 = 635 €/v.
Artikkelin virhe on 635 €/ vuosi.- Ei välttämättä
Tuon verran voi saada vaikka vuorotteluvapaakorvausta tai aikuiskoulutusrahaa tai ansiosidonnaista työttömyyskorvausta ... ei ole siis välttämättä pienimpiä palkkoja.
- Kaikkea sitä kuulee
Asumismenot ratkaisevat eikä mitkään tulot. Jos on parisuhteessa ja puoliso hoitaa asumismenot ja ruuan ja käteen jää 700 euroa kuussa ei ole mitään hätää.
- tyhmyys vaan lisäänt
Älä viitsi kunnilla on vuosittain 10 000 000 saatavat elatustukia, elatusvelvollisislta, jotka on nostettu loisimasta ulos perheistä.
Kyllä niitä yritetään periä, mutta vanhenevat viidessä vuodessa. Joten verovaroista maksetaan.
Huvittavinta on sitten haukkua siti viimeistä aikuista, joka huoltaa lapsia. Sijaiskoti maksaisi satoja tuhansia euroja vuosittain. - Byro B
Oikeilla jäljillä. Maksoimme asunnon ym työssäollessani. Nyt siippa on edelleen töissä ja ite putosin tmt:lle 500ekk. En kuluttanut kaikkea palkkaani silloin. Nyt kelan laskuri väittää meillä olevan yli 200ekk asumiskulut emmekä saa asumistukea. Lapset ovat opiskelemassa ja heiltä jäi siis tyhjiä neliöitä. Joskus he saavat tämän tupasen, kun meistä aika jättää, tuskin sillä tuolloin on suurta arvoa, etenkään, jos heidän työpaikkansa on 300km päässä.
Pärjäämme kyllä. Koen, että siitä rangaistaan, kun palkasta säästää, eli tyhjän tiliotteen näyttäjä saa sossusta jotain, me emme. - Pitkäaikatyötön
Byro B kirjoitti:
Oikeilla jäljillä. Maksoimme asunnon ym työssäollessani. Nyt siippa on edelleen töissä ja ite putosin tmt:lle 500ekk. En kuluttanut kaikkea palkkaani silloin. Nyt kelan laskuri väittää meillä olevan yli 200ekk asumiskulut emmekä saa asumistukea. Lapset ovat opiskelemassa ja heiltä jäi siis tyhjiä neliöitä. Joskus he saavat tämän tupasen, kun meistä aika jättää, tuskin sillä tuolloin on suurta arvoa, etenkään, jos heidän työpaikkansa on 300km päässä.
Pärjäämme kyllä. Koen, että siitä rangaistaan, kun palkasta säästää, eli tyhjän tiliotteen näyttäjä saa sossusta jotain, me emme.Työmarkkinatuen määrä kuukaudessa on ilman korotuksia n. 560 euroa netto. Muut tulot voivat tietysti vähentää sitä. http://www.kela.fi/tyomarkkinatuki_maara
- olen maksanut muille
Lahjakirja on sinetti mitä ei rikota.
Kuka vaan saa antaa kelle vaan lahjan.
http://www.veronmaksajat.fi/Perinto-ja-lahja/
Ennakko perintöä voi keriä takaisin, jos perinnön jättäjän varallisuus ei riitä esm. hautauskuluihin. Lahjaa ei voi ottaa takaisin ja hautauksen maksaa joku muu. - Köyhyys suhteellista
Tuttavani rakennusmies saa eläkettä 3 000 € / kk,
samaan tuttavapiiriin kuuluu 9 naista, joilla tehdastyöstä eläke 1100 €/kk näiden kymmenen keskivertoeläke on sitten 1290€/kk,
sillä tulee toimeen sanovat median tietävät.
http://www.hs.fi/talous/a1399347609138
http://www.karjalainen.fi/uutiset/uutis-alueet/talous/item/50277-kohtuullisen-elaman-budjetti-1-300-euroa- tinpuri
jo on rakennusmiehellä eläke!! huh huh tampereella saa 11,14€/h (vuokrafirma)vaikka on kokemusta alalta liki 40 vuotta. Käteen jää n.1050€/kk. Mulla ei kyllä tuommosta eläkettä tuu olemaan, loppuun asti täytyy töitä tehdä.
- köyhä kuitenkin
Minulla entisellä pitkäaikaistyöttömällä on nyt eläkkeellä tulot 1149,51 euroa kuukaudessa, se koostuu eläkkeestä ja eläkeläisen asumistuesta, ja siitä kun maksan vuokran ja sähkön, niin elämiseen jää 590 euroo.
Ja, kun olen niukasti elänyt koko elämäni, niin kyllä piristi hieman tämä tulojen nousu n. satasen verran, kun eläkkeelle pääsin siihen aikaisempaan sosiaalihuollon asiakkuuteen verrattuna. - moneypenny...
Mulla suunnilleen samanlainen kaava nyt ja vastaisuudessa. 1030 e asumistuen kanssa kokonaistulo työkyv.eläkkeen kanssa tällähetkellä.
Sosiaalihuoltoa en ole tosin tarvinnut. Onneksi. - salatunnus
tää on totta.
- hilkulla köyhä
kuka tietää, onko tuo 1170 euroa brutto vai netto
- Tasan ei nallekarkit
Sossun toimeentulotukea ja Kelan asumistukea saavalle se on netto. Työssä käyville tai ansiosidonnaista saaville (ja muille veroja maksaville, esim. kotihoidon tuella oleville) se on käytännössä brutto, koska nettoa ei tiedä kukaan ennen kuin verotus on vahvistettu seuraavan vuoden lopulla.
- siintä
no, ei ainakaan netto.... vedä johtopäätös.
- ostovoimaa
Ei eläkkeitä saisi verottaa, kun verot on jo maksettu työssä oloaikana. Ainakin köyhyysrajan alapuolella olevat eläkkeet pitäisi jo ainakin saada verovapaana.
- Oleppahyväja
mene töihin siitä!
- 15vEläkkeeseen
Nyt noin 40-v ikäiset tulevat tämän hetken tietojen mukaan saamaan aikanaan eläkettä noin 40 % bruttotuloistaan eli 2500 E/kk tienaava tulisi saamaan eläkettä noin 1000 E/kk bruttona eli siitä vielä verot pois. Ei kovin kummoisia summia, vai mitä?
Itse olen ainakin ajatellut niin, että varaudun siihen, että kun minä aikoinaan pääsen eläkkeelle, niin eläkeraja on silloin todennäköisesti 68 - 70 vuotta. Joko myyn silloin tämän nykyisen asuntoni, jotta saan siitä rahaa, jotta pystyn ostamaan itselleni tekohampaat, kävelykeppiä, kaihileikkausta ym. koska todennäköisesti yhteiskunnan tarjoamat palvelut kallistuvat tai poistuvat.
Jos haluan väkisin pitää kiinni omistusasunnostani vielä eläkeläisenäkin, niin minun on pakko ottaa asuntoon alivuokralainen.
Tylyä tekstiä, mutta totta. Ei kannata haaveilla siitä, mitä joskus oli, vaan varautua realistisesti siihen, mikä meitä odottaa. Maapallon väkiluku kasvaa tolkuttomasti, että ei täällä riitä kaikille kaikkea.- inhottavaa
http://www.verkkouutiset.fi/kotimaa/kontula koyhat raapiminen-13910
Ei millään jaksa kuunnella köyhien keskinäistä rääpimistä
Juha-Pekka Tikka
4.1.2014 klo 00:10 (päivitetty 4.1.2014 klo 08:18)
- pärjäävä
Ja höpön höpön. Minä saan eläkettä puhtaana käteen 934,52 euroa. Ja pärjään sillä loistavasti. En edes säästä ruuasta, syön hyvää ja terveellistä. Tarjoukset kyllä käytän hyväkseni. Ja kun on hyvä tarjous, niin ostan sitä reilusti, laitan lihat ja rasvat pakasteeseen, ja käytän pikkuhiljaa. Asun maalla omassa mökissä, Puut kerätään metsä'stä, ja niitä on varmaan kymmenen vuoden varastot. No en käy siellä tallinnassa. Tupakkaa en ole eds ikinä kokeillut. Viinaa saanut sen yhden tilkan, kun poika oli ehtoollisella 38 vuotta sitten, niin minäkin menin. Ryyppy oli ilmainen. Enkä edes huomaa mitään hävinneeni. Vaatteita ostan aina kun tarvitsen. Ja aina hyvä laatuisia. Ne tulee kaikkein halvimmiksi. Niin . ja uklkomaillakin käyn joka vuosi. Oliskohan teillä jotain vuotoja. Tarkistakaapa asiat. Minulta löytyy kymmenen vuoden ajalta vihkot, joista ei puutu edes lakupötkön ostaminen. Onkohan nyt kyse uusavuttomuudesta, vai jotain vikaa korvienvälissä. Se on vaarallista, kun jos se vippaa millin päässä, niin se tekee metrin jaloissa.
- nfhvfgflggfmgjnh
En katso linkkejä enkä ota kantaa, mutta vois melkein uskoa, että tottakai pienituloisuus vähenee alta kouluikäisten lapsiperheiden tapauksissa, koska sellaiset perheet saa kaikkein suurimmat yhteiskunnan tuet. Se sen sijaan olisi mielenkiintoista tietää, että jos Suomi on laittanut köyhyysrajan yo.lukemaani summaan, että millähän tilastoinnilla se tehdään. Kun vähän luulen, että yli miljoona suomalaista joutuu ainakin yhteiskunnan tuissa kuukaudesta ja vuodesta toiseen selviytymään paljon mainittua summaa vähemmällä summalla ainakin yhteiskunnan tukien määrissä. Ja en tiedä, että virallinen Suomi missään olisi sanonut, että Suomessa asuu yli miljoona köyhyysrajan alapuolella elävää kansalaista. Noloahan se Suomelle olisikin, sellaista sanoa, koska maassa on alta kuusi miljoonaa kansalaista. Tietysti bruttomäärästä 1170 euroa kuukaudessa jää verojen jälkeen sellaset kaksi kolmesataa vähemmän siitäkin. Itse luulen, että köyhyysraja olis jossakin mitähän se vois olla.. no vaikka neljäkymmentä prosenttia alennetun toimeentulotuen perusnormia vastaava kuukausittainen rahamäärä yksinasuvalla itsenäisesti laskunsa hoitavalla. Ja yhteiskunnan tukia saa Suomessa todella nihkeästi, jos ei ole pieniä lapsia tai jos ei ole eläkeläinen; eläkeläiset tosin itse jo maksaneet veroissa tukensa, että he eri asia.
Tilastointi se vasta mystinen asia onkin.:D Suomen maine ei ihan oikeasti ehkä kestäisi sitä, jos maan tilastointi kansalaisista perustuisi muuhun määreeseen kuin työllisyysasteeseen.
Itse luulen, että köyhyydessä tai sen rajamailla tilastoinnista riippumatta eläviä Suomen kansalaisia olis nykyisin noin ehä miljoona kansalaista, työssä käyviä jotka maksaa eniten veroja ehkä sellaiset hieman alle miljoona ihmistä, joista suurin osa niistäkin eläkeläisiä, sitten olis pikkulapsia jotka ei maksa olemisestaan mitään eikä tarttekaan on ehkä joku puoltoista miljoonaa ja sitten on vielä eliitti, joka ei maksa mitään, mutta käyttää samoja palveluita maksaen jopa terveydenhuollosta vähemmän, kuin köyhät. Ja tää ei ole tiedettä, vaan kevyttä provokaatiota ilman mitään tarkoitusperiä.:) Nimetön palsta ja ei tänne kannata medioista juttuja tyrkätä.
Tilastot riippuu aina siitä, että missä intressissä ne laaditaan.- itsensäElättänyt
Uskoo tilastoihin tai ei niin ikä portaat ovat oikein niitä ei saa väänettyä paljon mihinkään. Työikäisiä on 65 % väestöstä lapsia 16 % ja yli 65v. 19% 2014.
" eläkeläiset tosin itse jo maksaneet veroissa tukensa, että he eri asia. " voi voi niisäkin, mutta osanpalkasta maksettiin suoraan eläkekassaan.
Oli neuvottelukierroksia kun ei palkaan tullut peniäkään, vaikka miesten alat metalli ja paperi sai jopa markkoja korotusta. Tekstiili ja vaatetusalan liiton tomitsijat vain lohduttivat saat sitten eläkkeen. Sanoinkin erälle et kykene takaamaan että olisin sitä nostamssa. Toimitsija kuoli 55v. tulipalossa kotonaan, paikallinnen helvetti, meni talo ja vaimokin.
" Euroopan komission käyttämä köyhyysraja on 60 prosenttia mediaanitulosta eli ihmistä pidetään köyhänä, jos hänen nettotulonsa ovat alle 60 prosenttia keskimmäisen tulonsaajan nettotuloista"
Valtakunnan suurin salaisuus ovat tulot, joten eri puolilla maata on köyyysraja hyvin erillainen.
TILASTOKATSAUS;
http://www.lahti.fi/www/images.nsf/files/454BECD90400E5B1C2257B7400264B6C/$file/tilastokatsaus2013_3.pdf katso sivu 4
Vuonna 2011 keskitulo koko maassa 26 555 € / vuosi.
(Keskitulolla tarkoitetaan valtionveronalaisia tuloja jaettuna tulon-saajien lukumäärällä. Keskitulo on jonkin verran herkkä äärihavainnoille)
Köyhyysraja 60 % = 1 327 € / kk
http://www.veronmaksajat.fi/Global/MeteorImport/Documents/Lehdist%C3%B6tiedotteet/Tyon_verotus_ja_perheet_Euroopassa.pdf
SIVU 46 lasilisät 1974-2008
Julkaistu: 6.3.2014 12:24 - tallenatiedostoosi
itsensäElättänyt kirjoitti:

Julkaistu: 6.3.2014 12:24Saat osoiteet suoraan; värjämällä ja klikkaamalla ja painamalla ctrl.
Vaikka asiat eivät ole uskossa, tietoa on vaikea mitätöidä.
- ikuisuusköyhä
Hyvä kun on niin köyhä että kun toiset köyhtyvät itse rikastuu.
- eiautamikään
Hieno kommentti, näin se menee, ja millään et pääse tuosta köyhyydestä eroon, vaikka miten olisit duunia vääntänyt elämäsi aikana. Joka kerta olet vaan suhteessa köyhtynyt.
Että saman olis saanut tekemättä mitään. Että pitikin olla tyhmä.
- poor
Aivopesua! Nettoeläkkeeni on 955€/kk enkä suostu tuntemaan itseäni köyhäksi!
Tosin olen ihmetellyt mihin hiivattiin ihmiset saavat tungettua suuret tulonsa. - köyhä40vmies
Mä saan ainakin 930 kk et olen sitten suber köyhä
- Rutiköyhä
Mä saan 811/kk, kun köyhät menee kyykkyy ja rutiköyhät vatsalleen niin mä kuuluu noihin jälkimmäisiin
- köyhä_eläkeläinen
1100€Kuukaudessa ja siitä maksat vuokran ja lääkkeet niin jää kyllä alle köyhyysrajan
- isoero
Pieni tuloinen ei ole = köyhä.
- TätäkinOnTullutTehtyä
On olemassa aloja, joissa tuo 1170€/kk ei ole edes koko kuukauden bruttopalkka..... näistä yksi tunnetuimpia lienee puhelinmyynti, koko kuukauden työrupeamasta voi jäädä muutama hassu satanen, bruttona...
- seismografix
Ketjun aluksi kerrottiin että:
Uusi köyhyysraja on 13 990 euroa vuodessa eli 1 170 euroa kuukaudessa.
Paljonko 9 euron pakkotöissä kuntoutumassa käyvä pitkäaikaistyötön tienaakaan kuukaudessa jos tekee maksimaalisen määrän kuntoutumispäiviä?
Aivan, ja sitten ne sanoo että työssäkäynti on kannattavaa, tosin eihän se sanonta koske työtoiminnassa kuntoutuvaa koska kuntoutuva ei käy töissä, vaan...
Niin missä se käy kun se käy työpaikalla joka ei ole työpaikka?, ja tekee työtä joka ei ole työtä?, ja saa työstään palkkaa joka ei ole palkkaa?, ja kerryttää itsellen eläketurvaa joka ei kerry joten ei myöskään ole eläketurvaa?, ja jos sairaudet tai vammat vaivaa voi käydä maksuttomassa työterveyshuollossa joka ei ole työterveyshuolto vaan terveyskeskus ja joka ei ole maksutonkaan vaikka se kävijä on nyt palkaton ja tulevaisuudessa eläketurvaton?.
Ja miten ihmeessä se voi kuntoutua työhön olemalla olematta työssä ja olemalla tekemättä työtä?
Kaikkea tuota ehkä pitäisi sähköpostitse kysyä Tarja Filatovilta. [email protected].
Kyllä Tarja jos kuka tietää. - haluan_kuolla
Olen köyhä
- luesuudelleen
Aika vanhoja ovat tietosi.
http://www.kansanuutiset.fi/artikkeli/3478855-suurituloisimmilla-kuusinkertaiset-tulot-pienituloisimpiin-verrattuna
Koko väestön mediaanitulo oli viime vuonna 23 933 euroa.
Mediaanitulo aleni edellisvuodesta 0,3 prosenttia.
Pienituloisimman kymmenyksen kulutusyksikköä kohti laskettujen käytettävissä olevien rahatulojen keskiarvo oli 10 277 euroa henkeä kohti ja
suurituloisimman kymmenyksen keskiarvo oli 60 927 euroa.
Vuonna 1995 ero oli nelinkertainen. Verrattuna 1990-luvun puoliväliin sekä suhteelliset että euromääräiset tuloerot ovat siten kasvaneet merkittävästi.
Pienituloisimman kymmenyksen osuus kaikista tuloista oli 3,8 prosenttia, suurituloisimman 22,7 prosenttia.
Vuonna 2014 pienituloisimman kymmenyksen raja yhden hengen asuntokuntaan kuuluvalle oli 13 443 euroa. Kuukaudessa kymmenellä prosentilla suomalaisista nettotulot olivat enintään 1 120 euroa. - nollasummapeli
Useimmat ansiosidonnaista saavat ovat siis köyhyysrajan alapuolella.
Sitä vähän epäilinkin. - Toimeentullaan
1050 netto el.saajan.as.tuki 380 , ja tullaan tullaan toimehen tullaan. Ei alkoholia eikä tupakkaa. Auto on, vaatteita hyviä ja riittävästi. Näin meillä.
- kelasta.ei.mitään
Työeläkettä 1185 netto eikä mitään muuta lisäksi. Toimeen tullaan. Auto on 12v vanha, ei korjata jos hajoaa, itse kuljen pyörällä/bussilla, autolla vien vain vanhuksen lääkäriin tarvittaessa. Vaatteita ostettu töissä ollessa tarpeeksi, nykyään selviää korjaamalla niitä. Ainoa mitä joutuu ostelemaan on lenkkareita että pääsee ulkoilemaan, kun entiset on pohjasta kuluneet.
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Immu otti pataan
Olen pettynyt, hänen piti viedä Stagalaa kuin litran mittaa - mutta kuinka kävikään? Voi hemmetti sentään.... Ääääääh!1742593Näetkö feminismin uhkana
Vai mahdollisuutena kun deittailet naisia? Mitä miehet mieltä feminismistä?2061204Tykkäätkö halaamisesta?
Minä en. Tänään tuttava, jolle olen maininnut että en pidä halaamisesta, yritti halata minua ja olen vieläkin ihan raivo1131111Hinduilu on suurta eksytystä
tekosyvällinen tarina uppoaa moneen. Harhautusta todellisen Jumalan yhteydestä. Kuka haluaisi nähdä sielunvaelluksessa389940Malmin tapaus on järkyttävä
Kolme ulkomaalaistaustaista miestä raiskasi nuoren tytön tavalla, jota ei meinaa uskoa todeksi. Mikä voisi olla oikeampi299933- 101912
- 66878
- 62865
- 53851
- 46849