Ammattiliitot syö miljardin vuodessa

Ammattiliitot saavat verosubventiota ja eivät maksa veroja tuloistaan. Miten tuollaiset veroparatiisit saavat olla vapaamatkustajia, vaikka pitäisi karsia turhia kuluja. Palkansaajat joutuvat elättämään korkeampien verojen muodossa yhteiskuntavastuuttomat amattiliitot ja niiden henkilökunnan.
859
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Kyse on lahjonnasta. Liitothan maksavat vaalirahoituksia poliitikoille ja puolueille. Raha on pois esim. Vanhustenhoidosta.

Äänestä
  • Miksi poliitikot sallivat veroparatiisiliittojen toiminnan keskellä Helsinkiä? Poliisin olisi syytä tutkia kytkökset. Joka tapauksessa ay syö vanhusten ja heikompiosaisten osuuden ja aiheuttaa pahoinvointia.

    Äänestä

Palkansaaja on niin tyhmä, ettei ymmärrä elättävänsä eliittiä eli ammattiliitoissa loisivaa ahnetta liittojen henkilökuntaa.

Äänestä

Yritykset kuuluvat omaan keskusjärjestöön (EK) ja maksavat keskusjärjestölleen jäsenmaksut verotta.

Yritysten maksamaa yhteisöveroa vähennettiin 4,5 % eli se on nykyään EU-maiden alhaisin, ja yritykset saivat yli miljardin veropotin.

Työnantajien kela-maksut on poistettu, mikä oli miljardin euron veropotti työnantajille.

Varallisuusvero on poistettu.

Pääomatuloista maksetaan tasavero, ei progressiivista verotusta, joten Suomen monimiljonäärien vero-% on pienempi kuin keskituloisilla palkansaajilla.

Verokohtelu ei Suomessa perustu veronmaksukykyyn, kun kokoomus ja keskustapuolue ovat huolehtineet omiensa verotuksista. Palkansaajien verokohtelu on kovaa ja etuisuudet vähäiset kun oikeistopuolueet ovat ajaneet omiensa etuja palkansaajien kusannuksella. Ilman ammattiliittoja käytettäisiin orjatyövoimaa, ei olisi työaikalakeja, työlainsäädäntöä tai työsuojeluturvaa. Ammattiliitoissa jäsenet valitsevat liittojen päättävät elimet, joten päättäjäksi kannattaa valita ne oikeudenmukaiset, joille oma etu ei ole paras etu.

Työnantajat kyllä huolehtivat profiilistaan ja osaavat tiedottaa ja lobata siten, että ammattiliitot voisivat ottaa siitä oppia. Pienten ja keskisuurten yritysten edustus Elinkeinoelämän keskusliitossa (EK) on vähäistä, joten verokohtelu ja tukiaisten jakaminen (3-5 miljardin yritystuet) tehdään isojen pörssiyritysten ehdoilla.

Loishenkilöstöä löytyy Suomessa ihan muualta kuin ammattiliitoista. Ei ole oikein, että pörssiyritykset jakavat miljardien osingot samaan aikaan kun lomauttavat ja irtisanovat työntekijöitä mutta ottavat verokertymästä (palkansaajien maksamasta) miljardien eurojen tukiaiset.

Katsopa valtion budjetista miten paljon ja mihin yritystukiaisia ja maataloustukiaisia jaetaan! Eduskunta päättää valtion budjetista ja EK päättää talouselämästä ja näköjään myös siitä, miten veroja kerätään ja keneltä ohi Eduskunnan.

Äänestä

Miksi tähän ei puututa, vaikka kyse on vähintään 600 miljoonasta joka vuosi.

Äänestä
  • Lahjotut poliitikot eivät saisi ammattiliitoilta enää rahaa, jos he puuttuvat liittojen vapaamatkustukseen.

    Äänestä

Aivan sekopää avaus vailla mitään järkeä.

Äänestä

Kyse on 700 miljoonasta, joka häviää liittojen saamana jäsenmaksujen verovähennyksenä.
Liittojen harjoittaman liiketoiminnan tulojen verovapaudesta menetys on kolme miljardia joka vuosi.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Siipiveikot syö kirjoitti:

Ammattiliitot saavat verosubventiota ja eivät maksa veroja tuloistaan. Miten tuollaiset veroparatiisit saavat olla vapaamatkustajia, vaikka pitäisi karsia turhia kuluja. Palkansaajat joutuvat elättämään korkeampien verojen muodossa yhteiskuntavastuuttomat amattiliitot ja niiden henkilökunnan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu