tarjota. Tähän mennessä ei ole oikein putkeen mennyt, homma pääsääntöisesti kai voitaisiin todeta katastrofiksi, miksi siis äänestäisin Kokoomusta EU-vaaleissa. Tarjolla on ainoastaan Suomen alasajo ja EU;n reunapreferiaksi jääminen, liitovaltion osana.
On mielenkiintoista seurata, tekevätkö Suomalaiset itsemurhan ensiaskeleet seuraavissa EU-vaaleissa ja antavat äänensä Kokoomukselle.
On mielenkiintoista seurata, tekevätkö Suomalaiset itsemurhan ensiaskeleet seuraavissa EU-vaaleissa ja antavat äänensä Kokoomukselle.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Onhan se tähän mennessä nähty, tavalliselle ihmiselle kurjuutta, kärsimystä, valheita ja syyllistämistä.
Eikö Kokoomuksen nousu ole aina liittynyt lähinnä pitkän "hyvinvoinvointikauden" jälkeiseen aikaan, josta on aina ollut seurauksena aika suuri romahdus. sama kuivio tuntuu toistuvan taas.
Esitin hieman virheellisesti ajatustani, Kokoomuksen nousu on yleensä siis sijoittunut pitkän "hyvinvointikauden" loppupäähän, ja seurauksena on ollut aina aikamoinen romahdus.