Malesian turmakoneesta uutta tietoa

http://nwohavaintoja.blogspot.fi/2014/03/uusia-tietoja-kantautui-malesian.html

Kone räjäytettiin alas tämän Teksasilaisyhtiön (Freeslace Semiconductor) 20 työntekijän tappamiseksi, koska he olivat osaamiseltaan huipputasoa ja yhtiö valmistaa mm. sotilastutkia ja oli juuri päivä ennen tätä mysteerilentoa tuoneet markkinoille uusia laitteita mm. USA:n markkinoille.
15304
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

Aijaa, viimeksi kun tuo saitti asiasta kertoi nämä 20 olivat sähköautoammattilaisia.

Ensiviikolla sitten saamme lukea että heillä oli mukanaan NESARA salkku?

Vai olivatko kenties keksineet uuden tehosekoittimen? Leivänpaahtimen? Kenties osasivat kaikki ohjelmoida videonaihurin!

Äänestä

Teksasilaiset vietiin jalostamaan rotua toiseen aurinkokuntaa Aravayaan aurinkokuntaan. Heidät vietiin " sukkulalla" eli ns ufot kaappasivat heidät. Samalla saivat eri rotuja mukana. Heidät kloonataan ja jalostetaan asuttamaan muita exoplaneettoja. Mikään ei katoa universumista! Asioista on tapana kertoa kaikkia ihmeellisiä jopa harhaisia juttuja kun ei ymmärretä yksinkertaisia yhtälöitä. Vastaavia katoamisia tapahtuu useinkin ja tulee tapahtumaan.

Äänestä
  • Eikös nuo aurinko-hölinät ole robert mckeancyn (noinkohan se kirjoitettiin...?) heiniä.... Älä klikkaa mitään, missä em. höpöhöpö on aloittajana, alat muuten pian itsekin uskomaan sen juttuihin ;-)

    Äänestä

"No oli miten oli, mutta Freescale Semiconductor yhtiöön tämä hävinneen koneen mysteeri liittyy mitä vääjäämättä ja median siitä vaikeneminen vain vahvistaa epäillyksiä."

Oivallinen esimerkki salkkarilogiikasta!

Äänestä

Oli tai ei mutta missä on kone?

Äänestä

onhan ne kerronut jo noista 20 insinööreistä, ja muistaakseni 15 oli töissä kiinassa joten ei ole mitään logiikka tässä suhteessa

Äänestä

Olen tästä koneen katoamisesta yrittänyt tänne kirjoittaa jo kolmesti ja aina on kirjoitukseni poistettu.

Isoveli valvoo.

Äänestä

Kyll se siellä on vakuuttaa Australian pääministerikin,,,,

Äänestä
  • Koska hänelle on kerrottu että se tai sen osia on siellä tai viety sinne.

    Äänestä

Hyvin todennäköisesti turman syyksi laitetaan pilotin itsemurha vaikka he oikeasti lahjottiinkin tehtävään.Katsotaan,,

Äänestä

  • nwo99 kirjoitti:

    No niin,siltähän se alkaa näyttämään,,

    :http://www.news.com.au/travel/travel-updates/mh370-pilots-son-breaks-silence-as-search-for-missing-malaysia-airlines-flight-is-suspended/story-fnizu68q-1226865929215

    Ja etsinnät keskeytyvät jatkuvasti huonon sään vuoksi,selvää aikapeliä.

    Siitä vain matkaan, vuokraa kone ja mene itse katsomaan jos noin kiinnostaa.

    Tottakai kaikki odotamme mitä sieltä löytyy; mutta ymmärrämme myös että Planeetta Maa ei alueelle toimita hyvää säätä pelkästään jonkin etsinnän takia. Eteläisella puoliskolla on syysmyrskyt menossa jotenka on täysin normaalia ettei siellä ole hyvää säätä montaa hetkeä peräkkäin.

    Kartasta katsottuna tuo vaikuttaa olevan ihan mantereen vieressä, mutta siinä unohtuu myös se mittakaava. Lähimmältä kentältä on useamman tunnin lento etsintäalueelle. Ei sinne kannata lennellä jos aallot vaahtoaa valtoimenaan. Siitä kun ei mitään näe, ja toisaalta kun aallonkorkeus tuolla alueella voi olla useita metrejä ei sinne ihan heti laivallakaan lähdetä poimimaan palasia.

    Suomalaiselle tuo millainen myllerrys isolla merellä voi olla toki on hankala käsite; oma Itämeri kun antaa hyvin väärän kuvan merestä. Pahimmat myrskyt Itämerellä on valtamerellä normaali hyvän sään aaltoilu.

    Äänestä

  • Matkaan vaan kirjoitti:

    Olen käynyt alueella joten tiedän myös sään vaihtelut mutta en ole menossa sinne nyt,liian vaarallista sekaantua.Kone voi olla ihan missä vaan,vaikka itäisessä Afrikassa.

    Äänestä

Teemu on taas hitaalla.

Amerikkalaiset salaliittoilijat kirjoittivat jo jokunen tunti sitten kuinka näistä Kiinalaisista Semiconductorin työntekijöistä neljä olisi mukana hakemassa patenttia keksinnölle. Ja kun kuolevat lennolla patentti menee Rotschildin fikkaan.

Tosin tuo menee parissakin asiassa metsään.

Hieman tuon ensimmäiset kirjoittelun jälkeen toinen salkkissaitti onnistui kaivamaan esiin patentin hakemuspaperit, ja verrattuaan sitä lennolla mukaanolleiden nimilistaan ei siellä lennolla äkkiä olekkaan kyseisiä patentinhakijoita.

Metsään menee vielä senkin osalta että patentin hakijana on yritys, hakemuksessa mainitaan kyllä ihmisiä nimeltä, mutta edelleen se patentti on firman. Kyseessä on normaali käytäntö missä huipputeknologiafirma tarjoaa duunareille ennen palkkaamista lapun eteen jossa duunari luopuu kaikista oikeuksista keksintöihinsä firman palveluksessa. Se taas miksi ne nimet on siinä patenttihakemuksessa on toinen normaali käytäntö.

Odotin silti, ja odotan edelleen, kuinka täällä palstalla tästäkin kohta keuhkotaan.

Ylläolevan voi jokainen kiinnostunut googletella; matkustajaluettelot on julkista tietoa, ja patenttivirasto tarjoilee auliisti tietoa sekin.

Äänestä

Yksi lisäselitys:Ufokaappasi lentokoneen, mutta oli liian painava ja tippuivat Intian valtamereen.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Anti-NWO--- kirjoitti:

http://nwohavaintoja.blogspot.fi/2014/03/uusia-tietoja-kantautui-malesian.html

Kone räjäytettiin alas tämän Teksasilaisyhtiön (Freeslace Semiconductor) 20 työntekijän tappamiseksi, koska he olivat osaamiseltaan huipputasoa ja yhtiö valmistaa mm. sotilastutkia ja oli juuri päivä ennen tätä mysteerilentoa tuoneet markkinoille uusia laitteita mm. USA:n markkinoille.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu