N. 3000 rikosilmoitusta Romania-Bulgaria -porukoista

v. 2013

Itäeurooppalainen rikollisuus lisääntyy ja leviää Suomessa
http://yle.fi/uutiset/itaeurooppalainen_rikollisuus_lisaantyy_ja_leviaa_suomessa/7146892


Romanian ja Bulgarian kansalaiset tekevät Suomessa yhä enemmän rikoksia ja yhä laajemmalla alueella ympäri Suomea. Keskusrikospoliisi painottaa A-studiolle, että ilmiössä ei ole kyse siitä, että rikoksia tekisivät pelkästään kerjäläiset tai romanit.

Romanialaisten ja bulgarialaisten rikollisuus Suomessa painottuu kesään. Kuva: Juha Rissanen / Yle uutisgrafiikka, lähde: Poliisiammattikorkeakoulu.
Itäeurooppalaisten Suomessa tekemä rikollisuus kasvaa tasaisesti. Tämä selviää Keskusrikospoliisin ja Poliisiammattikorkeakoulun tilastoista.

Vuonna 2011 Suomessa tehtiin 2 500 rikosilmoitusta, joissa epäiltynä oli Bulgarian tai Romanian kansalainen. Vuonna 2012 vastaava luku oli 2 600 ja viime vuonna 2 900. Kaiken kaikkiaan rikosilmoituksia tehtiin Suomessa vuonna 2013 noin 350 000 kappaletta.

– Viime kesänä rikollisuus levisi laajasti Suomeen. Totta kai isoissa keskittymissä on yhä kannattavampaa toimia, mutta kyllä tämä on jo koko maan ilmiö, sanoo rikoskomisario Jouko Ikonen Keskusrikospoliisista

Helsingissä, Espoossa ja Vantaalla on kolmen viime vuoden aikana tehty lähes 3 500 rikosilmoitusta, joissa epäiltynä on ollut Bulgarian tai Romanian kansalainen. Samassa ajassa vastaavia rikosilmoituksia on tehty Turussa 350 ja Tampereella 250 kappaletta.

Kerjäläinen ei useinkaan ole rikollinen

Keskusrikospoliisin rikoskomisario Jouko Ikonen sanoo, että itäeurooppalaisesta rikollisuudesta puhuttaessa tehdään usein kohtuuttomia yleistyksiä.

– Romanialaisten ja bulgarialaisten tekemä rikollisuus ei ole synonyymi romanien tekemälle rikollisuudelle. Väärä yleistys on sekin, että kerjäläinen on sama kuin rikollinen.

Rikoskomisario Ikosen mukaan kerjäläiset kansallisuuteen katsomatta tekevät Suomessa lähinnä pieniä rikoksia kuten näpistyksiä.

– Omat käsitykseni ovat vain vahvistuneet siitä, että kerjäämisen taustalla on järjestäytynyttä rikollisuutta, ja ehdottomasti siihen liittyy ihmiskauppaa. Ne kovimmat rikokset tekevät aivan muut ryhmät kuin kerjäläiset ja romanit, hän kuitenkin sanoo.

4

161

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ulos hörhöt 2015

      HÖRHÖAINEKSET ALKAVAT TUHOTA SUOMEN PERUSTERVEYDENHOITOA
      AVAAMALLA SEN PAPERITTOMILLE ULKOMAALAISILLE

      http://uutiset.perussuomalaiset.fi/julkinen-terveydenhuolto-avataan-myos-paperittomille/

      NYT OLLAAN TULTU RAJALLE, JOSSA HÖRHÖILYLLE ON PANTAVA PISTE
      PERUSSUOMALAISET TAISTELEVAT SUOMALAISTEN PUOLESTA


      aja hörhöt ulos eduskuntavaaleissa 2015
      Seuraa tarkasti kutka lähtevät ajamaan viherpunikkihörhöjen
      ajatusta tuhota suomalaisen terveydenhoidon rahat

      On selvää, että sellaisen toimenpiteen jälkeen Suomeen
      kannattaa tulla vaikka ilman asuntoa ja tarkoitusta
      vain
      parantamaan syfilistään, aidsiaan ja bilhartsiaan

      http://www.verkkouutiset.fi/politiikka/ps_paperittomien_hoito-17795
      Perussuomalaiset: Terveydenhoito kuuluu suomalaisille, ei paperittomille ulkomaalaisille

      Perussuomalaisten mielestä julkisin varoin tarjotut terveyspalvelut kiireellistä hoitoa lukuun ottamatta kuuluvat omille kansalaisillemme, eivät maassa laittomasti oleville tai puutteellisen vakuutusturvan varassa täällä oleskeleville.

    • kerjäyslupa

      Äänestä: Kannatatko kerjäläisrekisteriä?
      http://yle.fi/uutiset/aanesta_kannatatko_kerjalaisrekisteria/7146916

      Joukko kansanedustajia haluaisi hillitä kerjäämistä kerjäläisrekisterillä, johon olisi pakko ilmoittautua voidakseen kerjätä kadulla. Pitääkö kerjäämistä rajoittaa? Mistä apua köyhille kerjäläisille? A-studio jatkaa aiheesta perjantaina 21. maaliskuuta.


      Kerjäläisrekisteri (on eräänlainen rahankeräyslupa)

      Kerjäläiset ilmoittautuisivat itse rekisteriin ja viranomaiset osoittaisivat kerjäläisille toiminta-alueen ilmoittautumisen yhteydessä. Rekisterin avulla voitaisiin siis rajata kerjäläiset kokonaan pois esimerkiksi kaupunkien keskustoista. Vastaava malli on käytössä Norjassa. Järjestyslain muuttamiseen tähtäävä lakialoite edennee eduskunnan käsittelyyn lähipäivinä.

      Eduskunnassa pohditaan keinoja päästä kiinni järjestäytyneeseen rikollisuuteen kerjäläisten taustalla. Keskusrikospoliisin mukaan itäeurooppalainen rikollisuus leviää Suomessa.

      Kansanedustajat Arto Satonen (Kok.), Kari Rajamäki (SDP), Antti Rantakangas (Kesk.) ja Reijo Tossavainen (PS) tekivät lakialoitteen kerjäläisrekisteristä, johon Suomessa toimivien kerjäläisten olisi pakko ilmoittautua voidakseen kerjätä.

      Arto Satonen on perustellut ehdotusta mm. sillä, että rekisterin kautta voitaisiin selvittää mahdollisten ihmiskaupan uhrien taustoja ja tätä kautta päästä kiinni järjestäytyneeseen rikollisuuteen.

      Vasemmistoliiton kansanedustaja Anna Kontula vastustaa ehdotusta jyrkästi.

      - Minulle ei ole selvinnyt, mihin tällaista rekisteriä tarvitaan ja mitkä olisivat ne hyödyt, joita sillä saataisiin.

      Mitä hyötyä kerjäläisrekisteristä voisi olla? Pitääkö kerjäämistä rajoittaa? Missä saa kerjätä?

      Päästäänkö kerjäläisrekisterin avulla järjestäytyneen rikollisuuden jäljille? Miten kerjäläisiä voidaan auttaa?

      A-studio pohtii kerjäläisten tilannetta Suomessa perjantaina 21. maaliskuuta. Vieraina kansanedustajat Arto Satonen (kok) ja Anna Kontula (vas) sekä komisario Jari Taponen Helsingin poliisista ja Katja Tuominen Vapaa liikkuvuus -verkostosta.

      Osallistu keskusteluun Twitterissä: #yleastudio

      http://yle.fi/uutiset/aanesta_kannatatko_kerjalaisrekisteria/7146916
      PS monessa EU-maassa on kerjäämistä rajoitettu. Tämä malli on Norjassa.

    • Linnaan molemmat

      Vain rikollinen poliitikko voi suosia rikollisia mamuja.

      • se on todettava

        Kyllä yhtäläisyyksiä on...


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Orpo räyhää: kansan on muututtava

      Orpon mukaan kansa ei elä kokoomuksen kanssa samassa todellisuudessa, ja sen vuoksi kansan on muututtava. Kas kun ei san
      Maailman menoa
      249
      2839
    2. Muovikassikartelli

      Kauppaketjut ovat yhdessä sopineet muovikassin yksikköhinnaksi 59 senttiä. Milloin viranomaiset puuttuvat tähän kartell
      Talousrikokset
      3
      1594
    3. Aidon persun tunnistaa Marinin palvonnasta

      Oli kyse sitten Halla-ahosta tai Putinista. Ensimmäisenä aidolle persulle tulee mieleen Marin.
      Maailman menoa
      1
      1257
    4. Et taida paljoa

      treffeillä käydä? 😆 mieheltä Naiselle
      Ikävä
      101
      1164
    5. Nainen, nyt esitän muutaman skenaarion

      Asumme yhdessä ja seurustelemme. 1. On ilta ja olet sohvalla makoilemassa ja räpläät kännykkääsi. Makuuhuoneesta kuulu
      Ikävä
      123
      1141
    6. Oikea kaste on syntisten kaste

      Oikea kaste on syntisten kaste. Vain syntisiä tulee kastaa. Itsensä uskoviksi ja vanhurskaiksi julistaneita ei tule ka
      Kaste
      58
      1015
    7. Kristillinen kaste toimitetaan upottamalla veteen - pään valelukaste ei kelpaa

      Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen puhdistautumiseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali verta
      Kaste
      153
      1012
    8. Mikä tekee sen

      Vetovoiman kaivatussasi?
      Ikävä
      64
      974
    9. Upotuskaste on raamatullisin kaste

      Jokainen raamattua lukenut tietää sen. Päivänselvä asia. Vauvalle annettu kaste ei löydy raamatusta.
      Kaste
      717
      927
    10. Harmittaako joku

      Harmittaako joku asia tai asiat, mitä on tapahtunut tai jäänyt tapahtumatta?
      Ikävä
      132
      868
    Aihe