Suhtautuminen Jeesukseen avainasemassa

alfa123om2222

Vaikka olen esittänyt, että muslimit pitävät Jeesusta profeettana niin tulee muistaa, että myös Sanana ja Henkenä. Eräät kristityt pitävät häntä enkelinä, mutta ei tavallisena enkelinä, vaan Arkkienkeli Mikaelina.

Maailman loppuun liittyy pahojen erotteleminen hyvistä, jonka tekevät juuri enkelit. Pahat sidotaan nippuihin ja heitetetään tuleen. Jeesus on sanonut: Joka kileltää minut ihmisten edessä, se kielletään Jumalan enkelien edessä.

Enkelit tulevat maailman lopussa ja erottelevat. Mutta vielä on Tessalonikalaiskirjeen englanninkielisessä versiossa kohta, jossa se, että pitää Jeeusta vähäpätöisenä johtaa lopulta siihen, että menee Saatanan virittämään ansaan eli alkaa taikoja ja käyttää ihmeitä vallan saamiseksi.

Mutta Jeesus on sanonut myös, että tulee vääriä Kristuksia. Silloin kun oikea Kristus tulee ehkä 2017 ei häntä pidä kieltää, koska hän tulee ylipapilliseen tehtävään rukoilemaan langenneiden Jumalan lasten puolesta. Hän tulee tekemään hyvää eikä pahaa. Ehkä hän siis on erilainen profeettana kuin kukaan muu profeetta. Hän on myös ylipappi. Ennen häntä ei yksikään profeetta ole ollut ylipappi. Luulisin niin. Hän on Profeetta ja Ylipappi. Ylipapille kuuluu kymmenykset kymmenyksistä ja paljon muuta.

Kristus on Profeettana ja ylipappina omalla tavallaan alhaisemmassa asemassa kuin mitä Aaron oli. Aaronlla oli Pyhä asu ja hänet voideltiin Pyhällä öljyllä ja hänestä tuli Pyhä. Hän oli Pyhä ja Ylipappi. Jeesus puolestaan tunnusti Isälle: Sinä yksin olet Pyhä (Joh. 17).

7

67

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Hindu.

      Valtaosalle Muslimeista (ja kristityistäkin) Jeesus on pelkkä satuhahmo vailla konkreettista sanomaa.

      Vaikka Koraani sanoo Jeesuksen seuraamisen olevan sekä siunaus, että välttämätön ehto taivaaseen pääsemiselle, ei se muslimeja paljoa kiinnosta

      Jeesuksen hylkääminen näkyy islamistisissa maissa tietynlaisena julmuutena ja armottomuutena ja väkivaltana

      Koraani sanoo näin:

      30. Poika vastasi: »Totisesti, minä olen Jumalan palvelija. Hän on antanut minulle Kirjan ja Hän on tehnyt minut profeetaksi.

      31. Hän antaa minulle siunauksensa missä tahansa olenkin, ja Hän on määrännyt minun tehtäväkseni rukoilemisen ja almut niin kauan kuin elän.

      33. Rauha ylläni sinä päivänä, jolloin synnyin, sinä päivänä, jolloin kuolen sekä sinä päivänä, jolloin minut herätetään kuolleista.

      159. Eikä Pyhän kirjan omaavien (muslimien, kristittyjen, buddhalaisten) joukossa ole ketään, jolla ei olisi oikeata uskoa häneen ennen kuolemaansa , (muuten) Ylösnousemuksen päivänä hän on todistava heitä vastaan.

    • Liimanäppi

      Minulle Jeesus laskeutui nykyasemaansa kun aloin lukea Raamattua, aiemmin harrastamani Raamattuun lukemisen asemesta. Jo yksin se, että Jeesus ei palannut lupauksensa mukaisesti ja petti seuraajansa, kertoo oleellisimman.

      Kun ajattelen kaikkea sitä katteettonta mitä Paavalin tuotteistamalla uskonnolla on saatu aikaan maailmanlopuja ennustelemalla, väkivaltaan motivoinalla ja helvetillä sekä vastaavilla tappotavoilla pelottelulla, niin miinukselle menee Jeesuksen aikaansaannos. Tosin Paavalia on myös syyttäminen, koska jeesusliike olisi todennäköisimmin nyykähtänyt ilman Paavalin ponnisteluja.

    • alfa123om2222

      Itse nyhötin 30 vuotta Jeesustelijana, mutta sitten kävin Israelissa rukousmatkalla ja aloin olla tekemisissä Jehovan todistajien kanssa ja lukea heidän julkaisujaan. Silloin vasta löysin elävän uskon ja yhteyden Jehovaan.

      Nyt Jeesus kuvani on aivan toinen kuin ennen. Minun on täytynyt muuttaa Jeesustelu aikaista kuvaa rajusti siihen suuntaan, että Jeesus on Sana eikä nimi ja persoona. Ennen ajattelin, että Jeesus nimi riittää, mutta ellei Jeesus ole jokainen Sana kaikkeudessa niin tuskin hänestä on siinä tapauksessa mitään hyötyä minulle. Eikä hän voi olla edes yksi ainoa persoona, vaan hänen täytyy olla 330 miljoonaa eri persoonaa.

      • Liimanäppi

        Näinhän se menee, kukin tyylillään. Raamattua lukemalla ei voi päätyä esimerkiksi jehovantodistajaksi, siihen pätevöidytään lukemalla kyseisen liikkeen kirjallisuutta ja kuuntelemalla heidän puheitaan.

        Mitään ei kuitenkaan saa ilmaiseksi, henkilö ei voi olla samanaikaisesti tolkuissaan, rehellinen ja uskonnollisessa kultissa.

      • alfa123om2222
        Liimanäppi kirjoitti:

        Näinhän se menee, kukin tyylillään. Raamattua lukemalla ei voi päätyä esimerkiksi jehovantodistajaksi, siihen pätevöidytään lukemalla kyseisen liikkeen kirjallisuutta ja kuuntelemalla heidän puheitaan.

        Mitään ei kuitenkaan saa ilmaiseksi, henkilö ei voi olla samanaikaisesti tolkuissaan, rehellinen ja uskonnollisessa kultissa.

        En ole aina ollut tolkuissani; harvoin olen rehellinen kun ei ole varaa olla (vain Jumalla on varaa olla rehellinen, jos hän todella on äärettömän rikas), enkä ole vielä missään kultissa, mutta totta on että minua houkutellaan koko ajan liittymään moniin kultteihin pois Jehovan todistajista. Monet alkuaikojen Jehovan todistajat liittyivät esim. sosialismiin syystä tai toisesta.

        Jos oikein on ovela ja tahtoo joskus ILMAISEN aterian niin sen mahdollistaa vain kuningas Daavidin jäljitteleminen. Ensin täytyy siunata kuningas Daavidia ja suostua siihen, että hän on suurehko Jumalan palvelija, joka on kansojen yläpuolella. Silloin voi toivoa pääsevänsä joskus kuningas Daavidin asemaan jollakin planeetalla joskus. Useimille pelkkää toiveajattelua. Sillä he haluavat heti kaiken ja he haluavat enemmän kuin vain ILMAISEN ATERIAN. Vanha sananlasku kertoo kuitenkin: Ahneella on p..... loppu. Koraanista luin, että myös Paratiisista lentää ulos, jos tekee siellä liian paljon lapsia tai elää liian rikkkaana. Suomessa kuningas Daavid tulee ajankohtaiseksi 2028. Silloin hän on luvannut antaa uuden suomenkielisen Psalttarin.

        1. Herra tarjoaa liittoa Israelille
        Kuulkaa, kaikki janoiset! Tulkaa veden ääreen! Te, joilla ei ole rahaa, tulkaa, ostakaa viljaa ilmaiseksi, syökää, ottakaa maksutta viiniä ja maitoa! 2. Miksi punnitsette hopeaa maksuksi siitä, mikä ei ole leipää, vaihdatte työstä saamanne palkan siihen, mikä ei tee kylläiseksi? Kuulkaa minua, niin saatte syödä hyvin, te saatte nauttia parhaista herkuista. 3. Kuulkaa minua, tulkaa minun luokseni, kuulkaa, niin te saatte elää! Minä teen ikuisen liiton teidän kanssanne ja lupaan olla liitossani uskollinen, niin kuin olin uskollinen Daavidille. 4. Hänet minä otin todistajaksi kansoille, tein hänestä kansakuntien käskijän ja hallitsijan.

        NIIN KUIN OLIN USKOLLINEN DAAVIDILLE! Vielä ei hänestä ole tehty kansakuntien (kielten) käskijää ja hallitsijaa, mutta vielä joskus tehdään.

        Sen tiedän tänä päivänä, että edes presidentti tai teologian tohtori ei ole oikeutettu ILMAISEEN ateriaan. Pitää olla korkeampi virka esim. Kardinaali tvk.

        Tarkoitan lyhyesti sitä: Oikein kirjoitettu tänä päivänä, mutta tulevaisuudessa asiat on pakostakin toisin. Siellä voi olla ilmaisia aterioita, jos Herra suo.
        Tuntuuhan se vaikealta mistä saada atomit maitoon kun jokainen nykyinen atomi maailmankaikkeudessa on Jehovan omaa. Tuo tuntuu lähes mahdottomalta kompakysymykseltä kun kerran on sanottu: Me emme syöneet KENENKÄÄN ruokaa ilmaiseksi. Kaikki atomit ovat Jehovan ja kuitenkin joskus juodaan maitoa ILMAISEKSI.

      • Liimanäppi
        alfa123om2222 kirjoitti:

        Sun jutuista päättelen, että sopisit hyvin jehovantodistajaksi, joitain mielipiteitä joutuisit varmaan vaihtamaan jos kasteelle aikoisit. Sitä ennen voit pitää porukat kiireisinä ja taata heille ikimuistoisia pelastustunteja jos pystyvät seuraamaan noita sun juttuja.

    • klpo

      Jeesus käski julistaa Evankeliumia maailman loppuun asti
      Seuraavassa on Evankeliumi esitettynä Uuden Testamentin sanoin!
      Apostolien teot 17.luku
      30. Nämät eksytyksen ajat on tosin Jumala sallinut*, ja ilmoittaa nyt kaikille ihmisille joka paikassa, että he parannuksen tekisivät!(Uskoisivat Evankeliumin)
      31. Sillä hän Jumala on päivän säätänyt, jona hän on maan piirin tuomitseva vanhurskaudessa, sen miehen(jeesuksen) kautta, jonka hän on säätänyt*, ja jokaiselle ilmoittaa uskon, siinä että hän hänen(Jeesuksen) kuolleista herätt!".
      1.Johanneksen kirje 2.luku
      I. Minun lapsukaiseni! näitä minä teille kirjoitan, ettette syntiä tekisi. Ja jos joku syntiä tekee, niin meillä on edesvastaaja Isän tykönä, Jesus Kristus, joka vanhurskas on,
      2. Ja hän on sovinto meidän synteimme edestä, ei ainoastaan meidän, vaan myös kaiken maailman edestä.
      12. Rakkaat poikaseni, minä kirjoitan teille, että teille synnit anteeksi annetaan hänen Jeesuksen nimensä tähden."

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Voitasko leikkiä jotain tunnisteleikkiä?

      Tietäisi ketä täällä käy kaipaamassa.. kerro jotain mikä liittyy sinuun ja häneen eikä muut tiedä. Vastaan itsekin kohta
      Ikävä
      80
      1827
    2. Tietysti jokainen ansaitsee

      Hän varmasti ansaitsee vain parasta ja sopivinta tietenkin, suon sen onnen hänelle enemmän kuin mielelläni. Aika on nyt
      Ikävä
      18
      1699
    3. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      16
      1524
    4. 50+ naiset kyl

      Lemottaa sillille mut myös niitte kaka lemottaa pahlle ku kävin naiste veskis nuuhiin
      Ikävä
      19
      1213
    5. En voi sille mitään

      Tulen niin pahalle tuulelle tästä paikasta nykyisin. Nähnyt ja lukenut jo kaiken ja teidän juttu on samaa illasta toisee
      Ikävä
      12
      1204
    6. Välitän sinusta mies

      Kaikki mitä yritin kertoa tänään ei mennyt ihan putkeen..Joka jäi jälkeenpäin ajateltuna suoraan sanottuna harmittaa aiv
      Työpaikkaromanssit
      6
      1192
    7. hieman diabetes...

      Kävin eilen kaverin kanssa keskusapteekissa kun on muutama kuukausi sitten tullut suomesta ja oli diabetes insuliinit lo
      Pattaya
      12
      1156
    8. Annetaanko olla vaan

      Siinä se, tavallaan kysymys ja toteamuskin. Niin turhaa, niin rikkovaa. On niin äärettömän tärkeä, ja rakas olo.. N
      Ikävä
      29
      1131
    9. Miten joku voi käyttää koko elämänsä

      siihen että nostelee täällä vanhoja ketjuja ja troIIaa niihin jotain linkkiä mitä kukaan ei avaa? Ihmisellä ei ole mitää
      Tunteet
      8
      1129
    10. Pakkoruotsi on leikkikieli, jota ei ole tarkoituskaan osata

      Pakkoruotsi on leikkikieli. Ennen leikkikieltä sanottiin siansaksaksi, sitten keksittiin tilalle pakkoruotsi. Pakkoruot
      Kielipolitiikka
      7
      1124
    Aihe