Keskusta maailmankuulua osaamista

Keskustalaisuuden vahva henkilöitymä Kaisa Mäkäräinen voitti maailmankupin jännien vaiheiden jälkeen.
Myös politiikassa on Keskustalla huippuosaamista ja on vain ajan kysymys milloin Sipilä nousee maailmanmaineeseen.

Ei ole kaupunkien kakka-ahtereista yhtään mihinkään muuhun kuin riitelemään ja ainaiseen perusteettomaan besservisseriyteen ;-))
3<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Voi sinua ymmärtämätöntä. Miksi sotkit osaajan ja osaamattomat samaan asiayhteyteen? Kaisalla sentään on näyttöä huippuosaamisesta ja hyvistä tuloksista, kun taas keskustalla ei ole. Sovitaan tästä eteenpäin, ettei sotketa sokeria ja sontaa keskenään.

Äänestä

Tietysti viestisi on pelkkää rienaamista kuten kaikki muukin aina sinulta. Jotain rajaa sinullakin pitäisi olla. Kaisa Mäkäräinen on varmasti yhtä kaukana kepusta kuin isänsäkin, Ristijärveläinen taksiliikennöitsijä, paikkakunnan harvoja julkikokoomuslaisia.

Äänestä
  • Minulla ei ole mitään syytä hävetä. En väittänyt missään vaiheessa Mäkäräistä keskustalaiseksi.
    Keskustalle tyypillisiä arvoja hän kuitenkin edustaa. Niitä on mm. pitkäjänteisyys ja hellittämättömyys.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


JOHTAJA J:LLÄ kirjoitti:

Keskustalaisuuden vahva henkilöitymä Kaisa Mäkäräinen voitti maailmankupin jännien vaiheiden jälkeen.
Myös politiikassa on Keskustalla huippuosaamista ja on vain ajan kysymys milloin Sipilä nousee maailmanmaineeseen.

Ei ole kaupunkien kakka-ahtereista yhtään mihinkään muuhun kuin riitelemään ja ainaiseen perusteettomaan besservisseriyteen ;-))

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu