elämän puoliväli

Kirjoittaa nyt 5000 merkillä elämästäni. Vaativa juttu mutta yritän. Elämäni käännekohta tapahtui 7 vuotta sitten. Olin silloin 'onnellisesti' naimisissa ja luulin että se jatkuisi ikuisesti. Nyt kun ajattelee sitä elämää silloin se tuntuu kuin ei olisi elänyt ollenkaan. Kuin olisin pettänyt itseäni ja läheisiäni siihen että kaikki olisi ollut hyvin tai korjattavissa. Mutta olin kuin olinkin niin väärässä kuin suinkin voi olla.
tapahtui jotain sellaista jota en uskonut koskaan itselleni tapahtuvan. Rakastuin kuin en olisi koskaan niin tehnyt. Se oli elämäni kovin kokemus koskaan. Se söi sisintäni tuskalla mille en ole löytänyt vertaista kipua. Se oli siis epätoivottava rakkaustarina mitä ei koskaan olisi pitänyt tulla, mutta minkäs teet aina ei voi valita.
Yhtä äkkiä kaikki oli niin kirkasta mielessäni ja se mihin minun elämä tästä eteenpäin vie. Minun oli löydettävä rakkauteni ja siihen minun oli tehtävä kaikkeni jotta sydämeni kiihko voisi rauhoittua. Sen lisäksi minun olisi hallittava muu elämä ja se muutos mikä tapahtui minussa rakastumisen seurauksena.

Horisontti näytti vähintään mahdottomalta tehtävältä mutta siihen minun oli paneuduttava kuitenkin. Muistan vieläkin sen sydämen kivun mikä minulla oli silloin sen suurimman muutoksen hetkellä. Se vei kaiken huomioni ja luulin että se kipu tappaisi minut elävältä ja ettei mikään pystyisi sitä tunnetta helpottamaan.
Etsin siis rakkautta kiihkeästi ja toivoen että se todella voisi toteutua. Muutaman sydämen särkemisen jälkeen olen tajunnut ettei se ole mahdollista, että rakkaus tulee jos se on tullakseen ja että sitä ei voi pakottaa mitenkään.
Seitsemän vuoden etsinnän jälkeen olen valmis uskomaan ettei rakkaus tule toteutumaan.
Se on ollut ehkä vaikein ymmärtää minulle, mutta itsepäisenäkin ihmisenä olen tajunnut ettei kaikki aina mene niin kuin olisi toivonut.

Tiedän eläväni vielä toisen puoleni elämästä ja että se yksin viettettynä tulee olemaan erittäin haastavaa. Varsinkin kun se sydämeni palo on ollut niinkin voimakasta kuin se on ollut. Nyt kuitenkin uskon että pystyn siihen, on oikeastaan pakko ei ole vaihtoehtoja. Ymmärrän oikein hyvin yksinäisten ihmisten tunteita ja mitä he käyvät elämässään läpi. En toivoisi sellaista kohtaloa kenellekkään. Jokainen kai ansaitsee tulla kokeneeksi rakkautta ja läheisyyttä. Niin minä ainakin ajattelen.

Jotkut ihmiset saa onnea, jotkut rakkautta, jotkut iloa, jotkut surua, jotkut kipua, jotkut jotain muuta ja joskus jotkut ihmiset saavat näitä kaikkia.
Minä kuulun ihmisiin jotka ovat saaneet tuntea kivun sisällä.
Ja minun pitää vain ymmärtää se.

En kadu mitään tekemääni, elän päätöksieni mukaan oli ne sitten huonoja tai hyviä. Katumaan jos alkaisin saisin katua koko elämäni.
Olen kateellinen ihmisille jotka pystyvät nauttimaan elämästään huolimatta siitä onko elämä kohdellut heitä huonosti vai ei.
Elämä ei ole kohdellut minua huonosti, se ei vain ole mennyt niinkuin olen suunnitellut. Eikä kai koskaan niin tule myöskään menemään. Se tulee olemaan vain se elämä minkä se on tarkoitettukin olemaan.

Olen kiitollinen että elämäni muuttui vaikka se toikin enemmän tuskaa kuin onnea. Kaikille ei tarjota mahdollisuutta muutokseen joten siinä kai minulla oli onnea, joten kiitos näin.
Ehkä selviän ehkä en mutta elämää ei mitata ajassa vaan miten sen elää.