Väyrysen mukaan on mahdollista, että keskustan puheenjohtaja Juha Sipilä olisi tehnyt niin sanotun ”Jämsénin kompromissin”. Väyrynen selittää käsitteen viittaavan edesmenneeseen keskustapoliitikko Artturi Jämséniin, joka oli taitava neuvottelija.
–Syntyi käsite ”Jämsénin kompromissi”, jolla tarkoitettiin, että ratkaisuksi tuli hänen alkuperäinen ehdotuksensa.
Väyrysen mukaan eduskuntapuolueiden yhdessä sopima ratkaisu voi olla Sipilältä tällainen taidonnäyte, sillä viiteen sote-alueeseen perustuva malli muistuttaa keskustan kotikunta-maakunta -mallia. Palvelujen järjestämisvastuu siirtyy mallissa viidelle sote-alueelle, mutta käytännön palvelut tuotetaan yhä paikallisesti.
Järki voitti. Todella hyvä asia, että kuntakytkös poistettiin ja kuntien taakkaa laajemmille hartioille jaettiin. Tästä on hyvä jatkaa niin,että terveyskeskukset säilyvät kunnissa.

Vastaukset 5
Vanhimmat
viiteen sote-alueeseen perustuva malli muistuttaa keskustan kotikunta-maakunta -mallia
Virkkunen katseli kenkiensä kärkiä.
Huomasin myös.
Jotain oli vielä tolittavinaan...viisaana ku mikä, itse asiasta ulkona.
Soini on osaava poliitikko jota Sipilä ymmärsi peesata.
Soini on seurailija vain.
Ei mitään näyttöä ainakaan vielä asioitten hoitamisesta.