V.P.S.

Kevät on koirankakkakeskustelujen aikaa. Ja suvivirsikin puhuttaa.

Mikähän on nyt saanut jonkun nostamaan tämä suvivirsi pöydälle, onhan Suomessa jo vuosikymmeniä ollut suuri joukko ihmisiä, joiden uskonnonvapautta on karkeasti loukattu veisaamalla kyseistä virttä kevätjuhlissa.

Ettei vain ole apulaishölöhölö saanut kukkahattutartuntaa......

Voi Pyhä Sylvi.
19115
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 19

Vanhimmat

Ihmisille on tullut aikaa ajatella höpöhöpö-juttuja. Kytätä toisia ym. negatiivista elämäntapaa. Ihminen, syntyy, syö, ulostaa ja kuolee. Siinä se pähkinänkuoressa. Valittamiset huonontavat elämäntasoa ja katkeroittavat jopa loppuelämäksi.

Elämästä nauttiminen on näköjään kielletty. Koirat, jotka antavat iloa monelle yksinäiselle ja jotka auttavat erikoistehtävissään meitä, ovat joutuneet jatkuvasti idioottien hyökkäyksen kohteeksi. Tietty on ihmisiä, joille ei pitäisi antaa edes huonekärpästä lemmikiksi.

Kukkahattutädit ovat yhteiskunnan syöpä. Järkeä ei löydy sen hatun alta hitustakaan vain jäkätystä ja halu hallita kaikkea. Suomalaiset miehet ovat nykyään pöksyjä, eivätkä käytä sitä maalaisjärkeä joka on vielä miehillä jäljellä, mutten tällä kukkahattuporukalla. En tarkoita, nyrkin ja hellan väliin vaan keskitytään siihen mitä jokainen osaa.

Elämä on elämää ja sitä ei toiset saa rajoittaa jos elää lakien ja asetusten puitteissa.
Ei sitten yleistetä, että kaikki naiset ovat kukkahattuja. Vain ne pahimmat ja näkyvimmät, kuten yleensäkin porukoissa.

No, tällaista vain....eikä muuten "käännyttäminen" onnnistu minun kohdalla.
Järki käteen ihmiset!

Äänestä

omaa virttään. Eikö niitä kevätjuhlia voi pitää jokaiseen elämänkatsomukseen sopivalla tavalla? Miksi taistella kun ratkaisu on tehtävissä, ilman konfliktia.
Onhan uskonnon vuoksi kyllä sodittu ja tapettu ihmisiä eniten maailmassa, mutta eikö sitä taistelukierrettä voi jo viimein lopettaa?

Ei se ole koiran syy jos niitä kasoja löytyy sieltä sun täältä, vaan sen syy kuka sitä koiraa ulkoiluttaa.

Äänestä
  • Helpointa olisi poistaa uskonnon/elämänkatsomustiedon tunnit kokonaan pois lukujärjestyksestä. Hoidelkoot kukin tahollaan nämä.

    Eikä ole syytä edes ylistää kesän tuloa, jos vaikka sattuisi olemaan mukana oppilas Australiasta. Siellä kun kesällä on talvi.

    Äänestä

Se nyt kuitenkin kuuluu suomalaiseen perinteeseen tämä suvivirsi. Mitä siitä nyt tulisi, jos tavoista poikettaisiin ja kevään päätökseksi vedettäisiinkin vaikkapa Mikko Alatalon Taitaa tulla kesä. Vai mikä olisi oikea biisi? :P

Äänestä
  • Ahon laitaa ilman paitaa on seksistinen, taitaa tulla kesä taas ihan ufotiedettä. Synkkää sadetta ja kylmää se vaan on.

    Äänestä

  • old_profile_49727 kirjoitti:

    Ahon laitaa ilman paitaa on seksistinen, taitaa tulla kesä taas ihan ufotiedettä. Synkkää sadetta ja kylmää se vaan on.

    Älä nyt ihan vielä maalaa piruja seinille. Surkutellaan asiaa vasta sitten kesällä. Nyt nautitaan lämpimistä kevätsäistä ja katupölyistä.

    Äänestä

Oli miten oli, kaksi päivää on ollut täydellinen out. Nimittäin aloin muistelemaan suvivirttä ja en saa päähäni tavuakaan puhumattakaan sävelestä? Eli ei ole tärkeä veisu, ei enää vuosikymmeniin meikäläisen biisi listassa.

Kun yritän muistella niin koko ajan tunkee mieleen "Ja niin joulu joutui jo taas pohjolaan" elikkä ilmeisesti joulu meikälle oli hieman herkempi tapahtuma :

Jokaiselle oppilaallekin se on yksi ja sama kertakäyttöinen hoilotus kerran vuodessa.

Luultavasti joku tekee tänä vuonna räppi biisin ja siitä tulee kevät virsi seuraavaksi sadaksi vuodeksi.

Äänestä
  • jos tuosta tehdään jotain räpinpaskaa,niin hypätkää kiikkuun.jotain pitäis säilyttää.

    Äänestä

se,joka kieltää suvivirren esittämisen kouluissa on itse itse perkele.ei ole kyse mistään muusta kuin erään pellen omasta ideologiasta,jota hän yrittää levittää. perustuslakivaliokunnalla on jo linjaus.

Äänestä

mukaan, ja mene jonnekkin muslimimaahan.
Menet sitten paikalliseen piruntorjuntasynagookaan kun siellä ukkokööri on pyllistelemässä omass "hurskaassa" tilaisuudessaan, ja avaa siellä Raamattu.
En takaa ehditkö hengissä pois paikasta, mutta ulko-ovella sinut viimeistään teloitetaan, sillä olet raskaasti rikkonut HEIDÄN vakaumustaan. Joten, miksi meidän on hyväksyttävä heidän tänne tuomansa uskonnot? Ei miksikään. He eläkööt omassa pienoisyhteisöissään tekemällä sitä millä he hurskaaksi itsensä tuntevat tulevansa, kunhan antavat meille meidän kansallisten uskontojen ja tapojemme olla siten kuin ne on vuosisatojen saatossa tänne tulleet jäädäkseen meidän tradioiksemme.
Aamen.

Äänestä

Sumuverhoa kaikki tyynni...Kansan ollessa suuren tunnekuohun vallassa, hallituspopulalaiset saavat syöstä meidät suvivirsinostalgikot ikuiseen säästökurimukseen, ilman, että ehdimme edes veisata kevätjuhlaviisusta ensimmäistä tavuakaan loppuun...;)...



Ensi suvena kukkakuosi on niin IN, niin IN että..;)...

Äänestä

Ei kevään vieno tuoksu nenässä enää nykyaikana tunnu. Koirankakat pussitetaan.. niin mitä jää jäljelle? Suvivirsi.

Äänestä

kirottu kehysriihi.. lapsilisien leikkaus ja keski pienituloisten rankaisu.. sama vanha virsi vuuesta toiseen. andiaamo!

Äänestä
  • En ole näihin asioihin paremmin perehtynyt, mutta onko heillä tarkoitus näillä keinoilla kannustaa ihmiset työntekoon. Tuosta lapsilisien leikkauksesta en kyllä lämpene nyt yhtään. Tuskin ketkään muutkaan lasten vanhemmat.

    Äänestä

Täytyy muistaa että islaminuskoisille tässä on kyse paljon muustakin kuin yksittäisestä laulusta. He haluavat valtaa. He kuvittelevat olevansa kristityn kantaväestön yläpuolella ja ylpeytensä sokeuttamina vaativat että meidän tulisi kunnioittaa heidän kieroutunutta uskontoaan, joka mm. kehottaa tappamaan vääräuskoiset. On äärimmäisen vaarallista sopeutua islaminuskoisten vaatimuksiin, koska ne eivät todellakaan tule loppumaan tähän. Koraanissa on myös kohta, jossa kehotetaan valtamaan maa Allahille, ovat muslimit missä maassa tahansa. Joten he kokevat oikeudekseen ottaa 'vääräuskoisten' henget ja maat, koska Allah on niin Koraanissa säätänyt. Itselläni ei ole mitään monikulttuurisuutta ja maahanmuuttajia vastaan, mutta islaminuskoisten ylpeys on tyrmistyttävää. Itse en ikinä kehtaisi mennä islaminuskoisessa valtiossa vaatimaan että vaikkapa rukouskutsua ei saa huutaa katoilta, koska lapseni saattaa ahdistua siitä. Kunnioittaisin paikallista tapaa ja pitäisin turpani kiinni. Mutta eiväthän he kunnioita meitä, olemme vääräuskoisia ja siksi tarpeen tullen surmattavia. Jos ette usko tutustukaa Koraaniin ja sen ylevään sisältöön. Naisille suosittelen neljättä suuraa. Kauniisti kuvattu miten heikompaa sukupuolta tulee kohdella mm. hakkaamalla. Enkä ole rasisti - nämä ovat surullista korutonta faktaa.

Äänestä

Eikö tää kirjoitus koskenukaan Vaasan Palloseuraa?

Äänestä
  • Otsikko olisi silloin ollut V.P.S. - V.B.K.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


LaardiBee kirjoitti:

Kevät on koirankakkakeskustelujen aikaa. Ja suvivirsikin puhuttaa.

Mikähän on nyt saanut jonkun nostamaan tämä suvivirsi pöydälle, onhan Suomessa jo vuosikymmeniä ollut suuri joukko ihmisiä, joiden uskonnonvapautta on karkeasti loukattu veisaamalla kyseistä virttä kevätjuhlissa.

Ettei vain ole apulaishölöhölö saanut kukkahattutartuntaa......

Voi Pyhä Sylvi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu