Maksatko laittomasta paperilaskusta esim. operaattorille?

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2014032818161700_uu.shtml

"Maksatko sinäkin tästä "lisäpalvelusta"? Kuluttajavirasto pohtii valitusta
Perjantai 28.3.2014 klo 08.25

Kuluttajavirasto toivoo ennakkotapausta, jonka mukaan paperilaskuista ei saisi periä lainkaan erillistä maksua.
_Maanantaina markkinaoikeus kielsi Elisa Oyj:tä veloittamasta paperilaskun toimittamisesta erillistä 1,90 euroa tai sitä suurempaa maksua.

Elisa ilmoitti helmikuun alussa 2013, että se alkaa periä kyseisen summan Saunalahden matkapuhelinliittymien paperilaskuista.

Kuluttajavirasto pohtii parhaillaan valittamista päätöksestä.

- Mietimme, että lähdemmekö hakemaan muutosta. Me lähdimme siitä, että tällaista erillistä maksua ei saisi lainkaan periä, apulaisjohtaja Outi Haunio-Rudanko kertoo.

Nykyisen päätöksen mukaan paperilaskuista voisi siis veloittaa alle 1,90 euroa.

Kuluttajaviraston tavoitteena on saada ennakkotapaus asiasta. Elisan lisäksi muun muassa DNA ja TeliaSonera veloittavat paperilaskuista.

Lisäksi myös muut kuin teleoperaattoriyritykset voivat veloittaa paperilaskuista.

- Siitä lähdetään, että se periaate tulee koskemaan kaikkia, kun siitä saadaan lainvoimainen. Tietysti täytyy arvioida, millä tavalla ratkaisu on muotoiltu ja sitten voidaan arvioida, mihin kaikkialle se voi ulottua, Haunio-Rudanko selittää.

Haunio-Rudangon mukaan kuluttajilta on tullut paperilaskujen maksuista paljon yhteydenottoja.

- Eikä kuluttajienkaan palaute liity hinnan määrään vaan siihen oikeusperiaatteeseen. Yhtäkkiä paperilaskuista ruvetaan perimään erillistä hintaa ja sanotaan, että se onkin lisäpalvelu.

Kuluttajaviraston mukaan paperilaskuista aiheutuvat kustannukset kuuluvat yleisiin tuotantokustannuksiin ja niiden hinta pitää sisällyttää hyödykkeisiin eikä sitä saa periä erikseen.

Elisa myös pohtii valittamista

Elisan palvelujohtaja Vesa-Pekka Nikulan mukaan markkinaoikeuden maanantainen päätös oli pettymys. Yhtiö pohtii parhaillaan mahdollista valitusluvan hakemista.

- Nyt tutustutaan päätöksen ja sen perusteluihin, ja siltä pohjalta pohditaan, mitä tehdään, Nikula kommentoi.

Elisasta ei haluta arvioida, millaisia ansionmenetyksiä kielto aiheuttaisi yhtiölle.

- Tärkein asia on se, että näilläkö päätöksillä me edistämme suomalaisen tietoyhteiskunnan kehittymistä, Nikula vastaa.

Määräaika valitusluvan pyytämiseen ja valituksen tekemiseen päättyy 23. toukokuuta.

JOHANNA MATTINEN
[email protected]

_________________________________________________________________:
*
http://www.markkinaoikeus.fi/fi/

http://www.kkv.fi/
Ilmoitus ja tiedoksi antoa näille tahoille jos esim. paperilaskutuksen kalleus ja oikeutus kiinnostaa ja askarruttaa!
Yksipuolisella päätöksellä mm. operaattorien taholta!
7158
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

http://www.kkv.fi/Page/d45bee63-a3a7-49a1-b8c8-5d6fa02a6dba.aspx?groupId=e35ca01d-d66d-4fd5-9217-29ae033c9ddf&announcementId=16bf8948-81a8-487d-92ec-b527b7cc0ffa
26.3.2014





Markkinaoikeus piti Elisan paperilaskusta perimää maksua kohtuuttomana


Markkinaoikeus kielsi kuluttaja-asiamiehen hakemuksesta Elisa Oyj:tä käyttämästä kuluttajien matkapuhelinliittymiä koskevissa sopimuksissa sopimusehtoa, jonka mukaan paperilaskusta veloitetaan erillinen 1,90 euron tai sitä suurempi maksu. Toisin kuin julkisuudessa on esitetty, markkinaoikeus ei kieltänyt maksullisia paperilaskuja kokonaan.

Elisa Oyj on perinyt asiakkailtaan matkapuhelinliittymän paperilaskusta 1,90 euron maksun. Sähköiset laskutustavat ovat maksuttomia. Kuluttaja-asiamies on kuitenkin lähtenyt markkinaoikeudelle tekemässään hakemuksessa siitä, että paperille tulostettu ja postitse saajalle toimitettu lasku on edelleen tällaisissa palveluissa laskuttamisen perusmuoto eikä kuluttajan pidä joutua maksamaan siitä erillistä maksua. Kaikilla puhelinliittymien omistajilla ei ole internet-liittymää tai verkkopankkitunnuksia, jolloin heillä ei myöskään ole mahdollisuutta ottaa vastaan lisämaksuttomina tarjottuja sähköisiä laskuja.

Kuluttaja-asiamies piti tarpeellisena saada ennakkopäätös siitä, voidaanko Elisan sopimusehtoa pitää kohtuuttomana ja vei asian markkinaoikeuden ratkaistavaksi. Markkinaoikeus ei kieltänyt 24.3.2014 antamassaan ratkaisussa perimästä erillistä maksua paperilaskusta. Sen sijaan se kielsi Elisaa veloittamasta kuluttajien matkapuhelinliittymien paperilaskuista 1,90 euroa tai sitä suurempaa maksua.

Lisäksi markkinaoikeus totesi, että myös 1,90 euroa alempi maksu, esimerkiksi Elisan aikaisemmin perimä 0,95 euroa, saattaa olla yksittäistapauksissa kohtuuton, kun otetaan huomioon käytetyn sopimusehdon kokonaisvaikutukset.

Kiellon tehosteeksi asetettiin 100 000 euron uhkasakko.

Markkinaoikeuden ratkaisu ei ole vielä lainvoimainen, vaan osapuolilla on kaksi kuukautta aikaa hakea siihen valituslupaa korkeimmalta oikeudelta. Ratkaisun lopullisia vaikutuksia ei voida ennen sitä määritellä.

Lue lisää: Kuluttaja-asiamies vei Elisan markkinaoikeuteen puhelinliittymän maksullisesta paperilaskusta (KKV:n tiedote 18.6.2013)

Äänestä
  • Itselläni sama "ongelma" Soneran kanssa, eivät ole vastanneet kysymyksiin miten ja miksi tämä yksipuolinen ilmoitusmenettely vaan otettiin käyttöön!?

    ALV:n kanssa Soneran perimä paperinen lisä laskutukseen on heillä 2,90 e !

    Ilmoitin tämän uutisen tultua Markkinaoikeuteen asiasta, miten tulee menetellä jatkossa, onko asiat tapauskohtaisia jokaisen itsensä ilmoituksen mukaan toimittavaa... vai kaikkia asiakkaita ja kansalaisia koskevaa ja siten velvoittavaa samalla ja yhden tapauksen ja esiin tulleen mukaan?

    Vastausta odotellen, ehkä sama ilmoitus/ kysely tehtävä Kuluttajaviranomaisille?

    Jk.-Tosin Kuluttajavirasto on kokemusten mukaan aika turha virasto, mutta jos nyt näinkin laajan ja suuria määriä koskevassa asiassa hekin liikahtaa johonkin suuntaan liimautumiseltaan jakkaraansa ja kahvihuoneisiinsa?

    Kansa maksaa joka tapauksessa heidänkin istumisestaan ja turhasta ajankäytöstään, tulee mieleen tässä taloustilanteessa olisiko aihetta "leikata" tyhjänpäiväisistä virkamiestahoista myös jonkun verran!?

    Ja tulosta tai ulos periaatteella valtionkin laitoksissa!

    Äänestä

Minä ainakin kiellään lähettämästä maksullisia laskuja, Trafi myös perii osamaksuista huimia lisiä.

Äänestä

Easyfit kuntosaliketju veloittaa paperilaskusta 7€, tulee erillisellä laskulla 29,90€/kk jäsenyyden lisäksi, pitääkin koittaa maksaa vain jäsenyys ja riitauttaa 7€ laskutuslisä ja tulevat perintäkulut suhteettoman suurina

Äänestä

tästä lähdetään! Olemme jännän äärellä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Yhteys viranomaisiin kirjoitti:

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2014032818161700_uu.shtml

"Maksatko sinäkin tästä "lisäpalvelusta"? Kuluttajavirasto pohtii valitusta
Perjantai 28.3.2014 klo 08.25

Kuluttajavirasto toivoo ennakkotapausta, jonka mukaan paperilaskuista ei saisi periä lainkaan erillistä maksua.
_Maanantaina markkinaoikeus kielsi Elisa Oyj:tä veloittamasta paperilaskun toimittamisesta erillistä 1,90 euroa tai sitä suurempaa maksua.

Elisa ilmoitti helmikuun alussa 2013, että se alkaa periä kyseisen summan Saunalahden matkapuhelinliittymien paperilaskuista.

Kuluttajavirasto pohtii parhaillaan valittamista päätöksestä.

- Mietimme, että lähdemmekö hakemaan muutosta. Me lähdimme siitä, että tällaista erillistä maksua ei saisi lainkaan periä, apulaisjohtaja Outi Haunio-Rudanko kertoo.

Nykyisen päätöksen mukaan paperilaskuista voisi siis veloittaa alle 1,90 euroa.

Kuluttajaviraston tavoitteena on saada ennakkotapaus asiasta. Elisan lisäksi muun muassa DNA ja TeliaSonera veloittavat paperilaskuista.

Lisäksi myös muut kuin teleoperaattoriyritykset voivat veloittaa paperilaskuista.

- Siitä lähdetään, että se periaate tulee koskemaan kaikkia, kun siitä saadaan lainvoimainen. Tietysti täytyy arvioida, millä tavalla ratkaisu on muotoiltu ja sitten voidaan arvioida, mihin kaikkialle se voi ulottua, Haunio-Rudanko selittää.

Haunio-Rudangon mukaan kuluttajilta on tullut paperilaskujen maksuista paljon yhteydenottoja.

- Eikä kuluttajienkaan palaute liity hinnan määrään vaan siihen oikeusperiaatteeseen. Yhtäkkiä paperilaskuista ruvetaan perimään erillistä hintaa ja sanotaan, että se onkin lisäpalvelu.

Kuluttajaviraston mukaan paperilaskuista aiheutuvat kustannukset kuuluvat yleisiin tuotantokustannuksiin ja niiden hinta pitää sisällyttää hyödykkeisiin eikä sitä saa periä erikseen.

Elisa myös pohtii valittamista

Elisan palvelujohtaja Vesa-Pekka Nikulan mukaan markkinaoikeuden maanantainen päätös oli pettymys. Yhtiö pohtii parhaillaan mahdollista valitusluvan hakemista.

- Nyt tutustutaan päätöksen ja sen perusteluihin, ja siltä pohjalta pohditaan, mitä tehdään, Nikula kommentoi.

Elisasta ei haluta arvioida, millaisia ansionmenetyksiä kielto aiheuttaisi yhtiölle.

- Tärkein asia on se, että näilläkö päätöksillä me edistämme suomalaisen tietoyhteiskunnan kehittymistä, Nikula vastaa.

Määräaika valitusluvan pyytämiseen ja valituksen tekemiseen päättyy 23. toukokuuta.

JOHANNA MATTINEN
[email protected]

_________________________________________________________________:
*
http://www.markkinaoikeus.fi/fi/

http://www.kkv.fi/
Ilmoitus ja tiedoksi antoa näille tahoille jos esim. paperilaskutuksen kalleus ja oikeutus kiinnostaa ja askarruttaa!
Yksipuolisella päätöksellä mm. operaattorien taholta!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu