Virkamiehieshallitus voisi toimia nyt, vaalien läheisyyden vaikeuttaessa poliitikkojen päätöksentekoa.
Tilanteen mahdottomuudesta kielii jo kymmenien kansanedustajien, pinnojen keruusta kertova, esiintulo ehdotuksin, että osa sopeuttamisratkaisusta tulee heti perua!?
Maamme tilanne kun on sellainen, että jotain olisi tehtävä ja pian. Muutoin hukka perii, kuten kokoomuslaiset tuon tuosta kertovat kansalaisille.

Vastaukset 4
Vanhimmat
Tunnetusti suomalaiset virkamiehet ovat puolueiden talutuksessa. Suomessa "maan tapana" on se, että virkamiehillä on aina jokin sidos puolueisiin. Joten ei se virkamieshallitus eroa yhtään poliittisesta hallituksesta. Moni on avannut itselleen virkamiesuran oltuaan ensin kansanedustajana.
kyllähän se on niin että poliitikot on virkamiesten talutuksessa sillä virkamiehethän pysyy valtion leivissä hallituksesta ja eduskunnasta toiseen
Niin poliitikot kuin virkamiehetkin ovat EU:n talutusnuorassa ja se sanelee maan talouspolitiikan, ei tää nyt tän vaikeempaa ole.
"No jos kerran ekp ja euron nykyinen linja jatkuu, suomi on joka tapauksessa autiomaata muutama vuoden sisään. Siinä ei parin miljardin säästöt tilannetta muuta koska euroalueen talousjärjestelmä on kannibalistinen, joku tekee aina konkurssin ja nyt on suomen vuoro."
http://auvorouvinen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/164164-hallitus-sossi-taas
Nykyiset säästöt ovat vasta alkua.
"Kreikkalaisille olemme mielestäni anteeksipyynnön velkaa, vaadittuamme heiltä sellaisia toimenpiteitä, mistä emme itsekään tule selviämään kunnialla."
http://toimikankaanniemi.puheenvuoro.uusisuomi.fi/164329-hallitus-tyri-taas-nyt-on-kriisi-lahella#comment-2562026