Hyviä pointteja tämän päivän HS:ssa.
"Puumalainen on huolissaan muun muassa siitä, että lapsi saattaa pelätä joutuvansa suljetuksi ryhmän ulkopuolelle, jos hän ei osallistu uskontoperinteitä sisältäviin tilaisuuksiin. Huoli on aiheellinen. Juhlaperinteisiin tutustumaton lapsi ei pelkästään jää oman viiteryhmänsä ulkopuolelle vaan hän jää kulttuurimme ulkopuolelle."
"Kannattaako perinteitä pelätä niin paljon, että ne suljetaan lasten arjen ulkopuolelle?"
http://www.hs.fi/paivanlehti/28032014/mielipide/Kulttuuriperinnön moninaisuus näkyviin/a1395900418339
"Oma lukunsa ovat koulun toiminnan puitteissa järjestettävät uskonnolliset tilaisuudet, kuten koulun joulukirkko. Nykyinen ohjeistus turvaa sen, ettei kenenkään, myöskään kirkkoon kuuluvan, tarvitse osallistua tilaisuuteen omantuntonsa vastaisesti."
"Keskustelussa esitetään usein, että jo pelkkä poisjäänti esimerkiksi joulukirkosta asettaa ihmiset tilanteeseen, jossa heidän on paljastettava uskonnollinen vakaumuksensa. Väite on ristiriitainen. Kun kirkkoon kuuluvillakaan ei ole velvollisuutta osallistua koulun uskonnollisiin tilaisuuksiin eivätkä kaikki osallistu, kuinka niistä poisjäänti automaattisesti paljastaisi kenenkään vakaumuksen?"
http://www.hs.fi/paivanlehti/28032014/mielipide/Eri katsomukset olisi hyvä panna suvaitsevaisuuden hengessä siedätyshoitoon/a1395900101374
On selvää, että vapaa-ajattelijoiden ja sen äänitorveksi itsensä alentaneen oikeuskanslerin kampanja toimii suoraan monikulttuurista ja moniarvoista koulua vastaan. Tilalle asetetaan yksiarvoinen uskonnottomuus, kuten NL:ssa aikanaan. Assosiaatio ei ole vailla perusteita.
Huhutaan, että Puumalaisen taustayhteisö on Demla: "Oikeuspoliittinen yhdistys Demla ry on vuonna 1954 perustettu puolueisiin sitoutumaton vasemmistolainen, alun perin kansandemokraattiseen liikkeeseen ja kommunistiseen puolueeseen liittynyt aatteellinen yhdistys, jonka tavoitteena on Suomen oikeus- ja yhteiskuntapolitiikkaan vaikuttaminen."
http://fi.wikipedia.org/wiki/Oikeuspoliittinen_yhdistys_Demla
Kun sitten vielä muistetaan, että Vapaa-ajattelijain liitto toimi välirauhan aikana (silloin Siviilirekisteriläisten liitto) äärivasemmiston turvasatamana ja että sieltä tuli jatkosodan ajan maanpettureita ja terroristeja, kuva alkaa olla selvä.
Vaparien linkeistä maanpettureihin on kertonut mm. Sakari Selin, joka kuoli hiljattain. Sattumalta myös hänen nekrologinsa oli tämän päivän HS:ssa. Vapariyhteydet oli siinä jätetty mainitsematta.
Kommunismilla on pitkät ja kipeät jäljet, jotka särkevät yhteiskuntaamme vapaa-ajattelijoiden ja Puumalaisen kaltaisten kampanjointien muodossa vielä vuosikymmeniä NL:n kaatumisen jälkeen.
Suvivirsi monikulttuurisuutta, kieltäminen kommunismin jäänne
9
98
Vastaukset 9
Eikös tämmöisten paikka olisi ateismipalstalla? Siellä saisit paljon enemmän kaipaamaasi kielteistä palautetta.
>Kommunismilla on pitkät ja kipeät jäljet, jotka särkevät yhteiskuntaamme vapaa-ajattelijoiden ja Puumalaisen kaltaisten kampanjointien muodossa vielä vuosikymmeniä NL:n kaatumisen jälkeen.
Typeryys ja idiotismikin voivat yhä hyvin, kun neiti iloisesti (jos kiihkouskovista nyt koskaan noin voi sanoa) samastaa uskonnottomuuden ja kommunismin.
Aika paljon on sitten kokoomuksessakin jo kommareita, kun yhä harvempi kokkari muistaa mainita uskonnon keskeisenä arvonaan.- huutis.
Otsikko on hyvä, sillä onhan se outoa, että yhden uskonnon tuputtamista pidetään tasa-arvoisena, mutta tuputtamattajättämistä kommunismina.
- idiots
Onkos pelkän ateismin tuputtaminen tasa-arvoa.
idiots kirjoitti:
Onkos pelkän ateismin tuputtaminen tasa-arvoa.
Ei. Missäs niin tehdään? Neiti kertoo heti.
Ei edes Pohjois-Koreassa, kun niillä on siellä ikioma uskontonsa ja jumalistonsa.- tieteenharrastaja
idiots kirjoitti:
Onkos pelkän ateismin tuputtaminen tasa-arvoa.
Tasa-arvo on tietenkin sitä, että jokainen saa tuputtaa omaansa eikä kukaan kieltää toista tuputtamasta.
- lisäys
tieteenharrastaja kirjoitti:
Tasa-arvo on tietenkin sitä, että jokainen saa tuputtaa omaansa eikä kukaan kieltää toista tuputtamasta.
Tasa-arvoa on myös se, ettei yhden tuputtamista suojella muiden tuputtajien kustannuksella.
- Homma nousussa
Tunnetusti näille demlasta höpiseville persuille kaikki muut puolueet ja ajattelusuunnat ovat kommunismia. Myös uskonnoton liberaali porvari on mädättäjä ja maanpetturi heidän mielestään.
Liberaalina (vihertävänä) porvarina mulla on juuri tuonkaltaisia kokemuksia persuista, varsinkin sen uskishihhuli- ja natsisiivestä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 81615
Perhoseni (miehelle)
Miksi et usko, että mun rakkaus sinuun on aitoa ja vilpitöntä? Tai että se oli jo silloin? Miksi ajattelet, ettet ole r1671078Totta on asia. Jeffrey Cohen on jättänyt Sofian.
Vaimon viesti on paljastanut totuuden.261926- 69799
- 63778
- 75741
Mies, näetkö minut myös
Seksuaalisena ihmisenä ja naisena? Haluatko minua seksuaalisesti? Vai olenko mielestäsi tyttönen?22676Kuinkahan monen
Naisen puolisoa olet nainen vikitellyt ja eron aiheuttanut? Toivottavasti karma on ku*sut muroihisi useamman kuin kerran69651Nainen, mitä mieltä olet kodittomista?
Ja heistä jotka eivät kykene huolehtimaan asioistaan, itsestään eikä terveydestään? Miten heidän kanssaan tulisi toimia?138647- 42609
Voiko se ikinä toimia
Voiko meistä ikinä tulla mitään? Näin kauan aikaa on kulunut ja mitään ei tapahdu... En usko, että sinä mietit minua het32588- 56575
Mies, kumman ottaisit mieluummin
176 cm vai 154 cm naisen, jos molemmat muuten yhtä viehättäviä? Mikä on oma pituutesi?109545- 55528
Tekisi mieli vetäistä kunnon jurrit sinun kanssasi
Ja keskustella asiat, ei tästä tule hevonvttua.42524- 48509
- 38509
Anteeksi mies
En jaksa tätä…, en halua, että sinulla on paha mieli tämän takia. Viestiä Sinulle.40503Kerro mies tarinasi
Miksi kaikki meni niinkuin meni? Haluaisin vieläkin ymmärtää. Tuskin saan vastausta häneltä, koska etsin aavikolta juuri20488- 30483