Ei riittänyt uskallus rikkaiden verottamiseen

Ei sitten tullut kiinteistöveropohjan laajentamista maa- ja metsätalousmaahan. Lapsilta ja vähävaraisilta on paljon helpompi ottaa kuin varakkailta, ja tämän tosi asian valitsemamme edustajat kyllä huomimioivat tehokkaasti.

Tarttis varmaan seuraavissa vaaleissa valita vähän rohkeampia kansanedustajia.
3<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Vaikka olen itsekin köyhä niin en kannata tuottamattoman maan
verotusta, en edes kiinteistöveroa, mutta se onkin lähinnä tienkäyttömaksu, tiet kun on pidettävä kunnossa.

Maista ja metsistä maksetaan vero silloin kun puut tai sato myydään,
vasta muutama vuosi sitten siirryttiin metsien osalta tuon myyntivoiton
verottamiseen,

Veljelläni oli pieni tila ja hän oli maksanut metsäpohjasta veroa
jo noin 30 vuotta, sitten kun puut tuli myyntikokoon hän myi
metsää, no verotus oli juuri muutettu joten hän joutui maksamaan
veron myös myynnistä,en näe tällaista oikeudenmukaisena,
pitäisi olla joku selkeä linja eikä poukkia sinne tänne, se on
joko tahi.
Kohtuullista olisi ollut myyntivoitosta vähentää nuo maapohjasta
aiemmin maksetut verot.

Pääomatuloistakin verotetaan vain tuotot ja se on oikein.

Kaikkia tuottoja pitäsi vain verottaa samalla tavoin,saman kaavan
mukaan, nyt ansiotuloja verotetaan paljon rankemmin,vaikka
pääomatulot saadaan ilman työntekoa,ainakin osakesalkuista,
pankit hoitaa pientä korvausta vastaan.

Maatiloilla tehdään rankkaa työtä.

Äänestä
  • "Kaikkia tuottoja pitäsi vain verottaa samalla tavoin"

    Mikä lähestymistapa sitten veisikin meidät siihen Upton Sinclairin toteamukseen, että ei kannata tehdä tehokkaammin sitä, mitä ei pitäisi tehdä alun perinkään.

    Maassamme verotuksessa nimittäin ei ole ongelmana se, että vähävaraisia verotetaan liikaa tai että rikkaita verotetaan liian vähän. Ongelma on se, että verotetaan. Tämä on hyvä pitää mielessä.

    Onko kukaan sattunut seuraamaan kehysriihtä? Kuinka ollakaan valtio siinä lisäsi veroja samalla kun leikkasi rahoitusta eri kohteista. Tämä alleviivaa sitä teemaa, että vero on aina vastikkeeton saanto so valtion ei tarvitse antaa mitään sen vastineena.

    Verotus myös on sitä, että valtio ryöstää osan ihmisen tuloista.

    Yleinen mantra näyttäisi verouskovaisilla olevan siinä, että "Kun rikkaita verotetaan enemmän, raha menee tasaisemmin vähäosaisille ja kaikilla on hyvä olla." Tämä mantra jättää huomiotta sen, että vero on kuten jo mainittiinkin, vastikkeeton saanto, sekä sen, että valtio jakaa paljon verovaroja juuri rikkaille. Lisäksi verotus rasittaa kansantalouden yritystoimintaa ja innovointia -erityisesti rikkaisiin kohdistuvana. Mutta pari esimerkkiä verorahojen käytöstä:

    - Hyödyttömät keskustelukerhot kuten TANE
    - Voittoa tuottavien firmojen nostamat tuet
    - Maahanmuuton lisääminen
    - Uudet rajoitukset ihmisten elämään lakiteitse (esim rakennussäännökset)

    jne jne.

    Valtio toki on tarjonnut joitain palveluitakin. Näille on tunnusomaista kalleus ja se (ironisesti) että niitä pidetään "ilmaisina", koska ne rahoitetaan verovaroilla. Ai niin ja tietenkin tehottomuus, valtion tavaramerkki.

    Siten olen sillä linjalla, että verotusta pitäisi kautta linjan vähitellen laskea. Tämä haittaisi valtion sekaantumista talouteen ja talous voisi paremmin.

    Äänestä

Yhteisöveroalella siirtää firmoille miljardi!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Huokaileva köyhä kirjoitti:

Ei sitten tullut kiinteistöveropohjan laajentamista maa- ja metsätalousmaahan. Lapsilta ja vähävaraisilta on paljon helpompi ottaa kuin varakkailta, ja tämän tosi asian valitsemamme edustajat kyllä huomimioivat tehokkaasti.

Tarttis varmaan seuraavissa vaaleissa valita vähän rohkeampia kansanedustajia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu