Joku kertoi "Tosi hyvä nyt kun meille otettiin 9 euron työläisiä meille voi kaikki paskatyöt antaa heille ja itse keskittyä vaan mukaviin asioihin ja kahvitteluun. Paras on pomon koiran ulkoiluttaja joka pitää pomon koiralle seuraa päivisin joka on töissä mukana ja ulkoiluttaa sitä. Toinen hoitaa että aina tulee ruokaa. kahvia ja pullaa meille kunnon työntekijöille tänne omalle työpöydälle asti, sai oikeen kännykän sitä varten. Soitto vaan ja palvelu pelaa. Voispa kotiinkin ottaa tälläsen apulaisen/palvelijan 9 euron hinnalla. Ottaisin heti!"
Orjatyöläisiä nöyryytetään oikeen urakalla?!
Tämäkö on hallituksen, Risukon ja Käteisen tavoite?!
Orjatyöläisiä nöyryytetään oikeen urakalla?!
Tämäkö on hallituksen, Risukon ja Käteisen tavoite?!
Vastaukset 28
Vanhimmat
"Meidän firmassa on 3 kerrätysihmistä,, katselevat vesikielellä kun me ruokailemme, heillä ei ole varaa ostaa ruokatuntieväitä. Joskus ostamme viinerietä tai menemme ravintolaan syömään. Sanomme kirerrätysihmisille että pitkää pulju pystyssä, siivotkaa vaikka ja tiskatkaa, meillä on pihviateria odottamassa, voi vähän kestää. Kiva kun on liuta apulaisia, eikä tarvi maksaa palkkaa, ja uusia tulee aina tilalle."
Pilkkaatteko työpaikoillenne pakotettuja orjatyöläisiä?
Onko laillista harjoittaa työpaikkakiusaamista orjatyöläisiä kohtaan?
mene sinä pummi töihin ja lakkaa loisimasta
Meidän kunta kanssa palkkasi näitä muutaman kappaleen ja vähän ennen oli potkittu työntekijöitä kunnalta pois. He ovat kuulemma oivia sihteerejä, metsureita, talonmiehiä ja sekatyöläisiä. Kai minäkin kohta saan kenkää ja tilalleni tulee ilmaistyöntekijä TE-toimistosta tilaamalla.
Kuntien taloustilanne on sellainen ettei uusia henkilöitä saa palkata kuin poikkeustilanteessa ja silloinkin määräajaksi. Ilmaistyövoima on siksi kovin haluttua.
Lyhytnäköistä elvistelyä ja asettautumista 9 €uron työläisten yläpuolelle.
Nykyaikana voi tapahtua ihan mitä vaan ja nykyaikana voi kuka tahansa joutua työttömäksi. Kukaan ei ole korvaamaton.
Oikeasti nuo ilveilijät ja saivartelijat eivät ole missään töissä eivätkä pääse.
He ovat pelkkiä saivareita eli täitä työvoimatoimiston rattaissa...tai ei ehkä siellä vaan sosiaalitoimiston asiakkaita.
Avaaja taitaa olla kotona pössyttelevä lääkekannabiksen kannattaja. joka ei itse lähde edes tutustumaan töihin ellei siitä makseta reilusti.
Sorry, niitä presidentin virkoja on Suomessa rajoitetusti.
Kehitysvammaiset tekee 0-12 e päiväpalkalla töitä josta maksaa itse matkakulut ja ruuan.
Tekisitkö itse töitä vaikkapa 80 euron kuukausipalkalla?
Kyllä kuulun. En saa töitä vaikka hyvät paperit on kahdesta koulusta. Tällähetkellä pyörin TE-keskuksen välittämänä orjana. Paska maa ja toivottavasti Venäjä tulee ja valtaa Suomen.
Ei siitä työstä aina sitä Palkkaa tarvitse saada.
Työkokemus käy palkasta.
Minä toki olen eriasia. On Asunto jaAutolainaa ja kaikkea...
Suomessa on yrittämisen vapaus. Olin ennen orja. Nykyään olen vauras yrittäjä.
LOPETTAKAA VALITTAMINEN JA TEHKÄÄ TÖITÄ HYVINVOINTINNE ETEEN!
Sinä et ole todellisesti kuin mitätön vajaamittainen p a s k a pökäle ulkohuussin alla olevassa Saavissa.
Sinö olet pelkkä LOISPUMMIPÖKÄLE joka olisi paras vetää alas vessan pöntöstä.
"Olisi reilumpaa että kaikki joutuisivat tekemään ilmaista työtä. Ei olisi kateellisia jos toisella on korkeempi palkka kuin toisella! Palkka on ihan turhaa..."
Sitä se Käteisen vapaa liikkuvuus teki, että Suomessakin palkat laskivat Viron tasolle, jossa keskipalkka on 400-700 e/kk.
Jokaisen on osallistuttava työtä tekemällä, ilman palkkaa valtion velan maksamiseen?.
Pakkotyötä ilman palkkaa, jotta valtio saa rahaa. Kansanedustajien ja ministereiden palkkoihin ei saa koskea, ne kuuluvat heille, ja me ilomielellä maksamme ne?
Filatoffi loi nämä orjatyöt pysyvästi Suomeen. Vasemmistoliittokin tekee parhaansa jotta palkkoja polkevan halpatyövoiman käyttöä lisätään. He kannattavat vapaata liikkuvuutta kaikille Euroopan unionin ja Euroopan talousalueen asukkaille.
Meidänkään työpaikalla on turha enää mennä palkankorotuksia kysymään. Heti nauretaan ulos naurun kanssa. Hyvä, jos TES-sopimuksen mukaisen liksan saa, korkeintaan. Ilmaista ja puoli-ilmaista työvoimaa on niin runsaasti saatavilla, tarpeen mukaan, että se on työnantajan mielestä vain tyhmää maksaa liikaa.
Vasemistoliitossa ei enää ole kuin hyyssäreitä, homo-/lesbo-asioita, yliopistohörhöjä ja mamuttajia. Ei ihme, että kehityssuunta on tälläinen. Lapintien tapaiset hömötiaiset kun saavat huseerata puolueessa, niin syöksykierre on varmaa.
Perus karvaperseduunarilla ei ole enää muuta työväenpuoluetta ja vaihtoehtoa kuin Perussuomalaiset.
Kyllä, Risukon, Käteisen ja Parpon yhteistyöprojektista, raskas työ alipalkattuna, on kyse.
http://fifi.voima.fi/tiedostot/Osallistavan_sosiaaliturvan_toimeenpano_luonnos1_251013.pdf
Pakkotyö on totuus. Raatajat rahanalaiset-taulu kuvaa hyvin tätä Parpon (SDP) ja Kokoomuksen projektia.
Yhdeksän euron päiväpalkka on alempi kuin matalapalkkaisten alojen tuntipalkka, joten se on TES:n vastainen. Opiskelijoiden kuuluu saada 70 % TES-ehdoista työssäoppimisjaksojen aikana, mutta pakkotyössä ei makseta edes sitä. Vain TES:n ehdot täyttävistä työsuhteista kertyy eläkettä tulevaisuutta varten. Tosin Katainen sanoi Youtube-videosa: "Me viemme Suomesta eläkkeet ja työvoiman ja tuomme lisää lamaa."
Kokoomuksen ja apupuolueensa SDP:n mielestä yhteiskunnan taloudellisen eriarvoisuuden kuuluu voimistua. "Rikkaat rikastuvat ja köyhät köyhtyvät. Raha tulee rahan tykö." (Matt. 24) Esimerkkeinä mainitut 80-400 €/kk on karua totta.
Vaikka DUUNARI RASVAKOURA saisi 9 euroa päivässä silti hän äänestää kokoomusta tai sdp:tä, Koska pää on umpiluuta.
"Voispa kotiinkin ottaa tälläsen apulaisen/palvelijan 9 euron hinnalla "
Ei työnantaja maksa edes tuota 9€/PÄIVÄ, vaan veronmaksajat. Eikä se ole mitään tuloa orjalle vaan kulukorvausta. Se on tarkoitettu orjatyössäkäyntikuluihin ja sen lisäksi ei saa esim. matkavähennystä verotuksessa. Kun orja pakotetaan karenssin uhalla orjatöihin jopa 80 km päähän kotoaan ei tuo kulukorvaus riitä edes matkoihin ja sitten maksajaksi joutuu sossu eli käytännössä veronmaksajat.
Kaiken huippu on tuo tuleva orjuuttava sosiaaliturva jota kutsuvat osallistavaksi sosiaaliturvaksi. Kukaan ei tiedä millainen hintalappu sillä tulee olemaan, ja että se saataisi läpi niin sen oikeaa hintaa veronmaksajille ei kerrota.
Työttömien ja köyhien kyykyttämiseen kyllä rahaa riittää kun lapsilisistä leikataan.
Kannattaa muistaa että SDP:n aikana "Orjatyö" oli vapaaehtoista.
Niihin sai mennä jos ei jaksanut Kotona enää istua.
Se oli ihan Ok.
Nyt Kokoomuksen aikana ne on tehty pakollisiksi.
Se taas ei ole Ok.
Äänestäkäämme siis DEMAREITA ja VASUREITA.
Miten niin Kokoomuksen. DEMARIT NE SIELLÄ hallituksessa istuvat Kokoomuksen kanssa ja keksivät lisää työttömien kyykytystoimia.
Eivät he nämä ole orjia, koska työtä ei ole pakko tehdä. Jos elätät itse itsesi, ei tarvitse mennä näihin harjoittelutöihin. Ymmärrän kyllä että monia elämäntapapummeja viduttaa, kun joutuu oikeasti tekemään jotakin elantonsa eteen.
Jos ei millään jaksa kannattaa tappaa itsensä, annan mielelläni loisille apua tässä asiassa (voin vaikka lainata aseen).
Siinäpä taas yksi yrittäjä, jolla ei järki leikkaa. Kuvittelet, että jokainen voi olla yrittäjä. Mistäpä asiakkaita riittää jumalattomalle määrälle yrittäjiä.
Olin yrittäjän puoliso ja voin sanoa, että tulomme olivat todella hyvät. Mutta jos kilpailu olisi lisääntynyt, niin kuinka olisikaan käynyt. Et Mies42 ymmärrä yhtään mitään. Toivoisitko, että yrityksesi viereen ilmestyy toinen yritys, joka on paljon parempi kuin sinun yrityksesi ja asiakkaasi siirtyvät sinne. Minä toivon, että joku tekee sinulle juuri näin ja joudut kortistoon, sillä sen kohtalon ansaitset asenteellasi.
Kuka poisti köyhän orjatyöläisen asumistuen ja toimeentulotuen? On se kauheaa elämää, jos kuussa saa noin 180€ ja kaikki muutt tuet on poistettu.
Minusta vastikkeellinen Sosiaaliturva on mainio asia.
Siis kunhan minä vaan en niihin joudu. Kummallisesti se mieli muuttuu kun tulee omalle kohdalle.
Katainen ja Urpilainen 9e päiväkorvauksella töissä.
Varmasti olisivat iloisia ja tyytyväisiä ?
Mitä höpinää! Tottakai toimeentulotuet tai työttömyyspäivärahat ja asumistuki pysyvät, vaikka saisikin tuon 9e päivässä!
Missä muuten virallisesti sanotaan, että palkka on 9e päivässä? Jospa se onkin 9e/ tunti? Eihän sekään ole kuin noin 288e/kk!
Jos palkka olisi 9€/tunti, niin kuukaudessa tienaisi noin 1440€! Siinä kyllä tuet jo pienenisivätkin!