Olen nuori ihminen pieneltä paikkakunnalta. Paljoa en tiedä politiikasta ja maailman menosta, sen verran vain mitä täältä pellonreunalta on tullut uutisia lueskeltua. Internet on täynnä vihaa ja epätoivoa, päättäjiä haukutaan ja piruja maalataan seinille. Minusta alkaa tuntumaan, ettei tulevaisuudessa ole mitään odotettavaa.
Unelma-ammattini vaatii korkean kouluttautumisen mutta minua pelottaa uhrata 10 vuotta elämästäni - ne parhaat vuodet perheenperustamisen suhteen - opiskeluun, kun ei ole mitään takeita että myöskin työllistyisi kyseiseltä alalta.
Olen täysi-ikäinen mutta autoon ja ajokorttiin ei ole varaa. Ja kun auton omistaminen tehdään jatkuvasti vain kalliimmaksi ja kalliimmaksi, en taida tulla koskaan omistamaankaan sellaista.
Yli 20km työmatkat kesätöihin sujuvat fillarilla, satoi tai paistoi. Ei ole vaihtoehtoa. Julkiset eivät kulje täällä korvessa.
Oma asunto pitäisi hankkia ensi syksynä, mutta sekin jää nähtäväksi onko siihen varaa pitkällä tähtäimellä edes kesätyörahojen ja tukien jälkeen. Kiikun kaakun.
Minua ahdistaa aivan älyttömästi tämä jatkuva puhe rahasta ja sen puutteesta. Ihan kuin maailmassa ei muuta olisi, ihan kuin mikään muu ei merkitsisi mitään. Jos sinulla on rahaa niin olet parempi ihminen.
Näin nuorena ihmisenä pistää varsinkin silmään se, kuinka monet ikätoverit kulkevat muotivaatteissa, älypuhelimet kädessä, kaikki on uutta ja kallista. Itse olen pienenä leikkinyt sukulaisten vanhoilla leluilla, päällä on ollut sukulaisten vanhat vaatteet. Edelleen suurin osa omistamistani tavaroista on sukulaisten vanhoja tai käytettynä ostettuja.
Pelkään että tämä "köyhyys" seuraa minua aikuisuuteen. En halua jonain päivänä havahtua siihen että olen harmaa hiirulainen, veroilla kumaraan lintattu, ei senttiäkään säästössä itselle saati lapsille. Haluan elää, nähdä maailmaa ja saada jotain hyvää aikaiseksi. Mutta miten tässä maassa jotain voi saavuttaa, kun tuntuu ettei täällä ole edes varaa elää?
Unelma-ammattini vaatii korkean kouluttautumisen mutta minua pelottaa uhrata 10 vuotta elämästäni - ne parhaat vuodet perheenperustamisen suhteen - opiskeluun, kun ei ole mitään takeita että myöskin työllistyisi kyseiseltä alalta.
Olen täysi-ikäinen mutta autoon ja ajokorttiin ei ole varaa. Ja kun auton omistaminen tehdään jatkuvasti vain kalliimmaksi ja kalliimmaksi, en taida tulla koskaan omistamaankaan sellaista.
Yli 20km työmatkat kesätöihin sujuvat fillarilla, satoi tai paistoi. Ei ole vaihtoehtoa. Julkiset eivät kulje täällä korvessa.
Oma asunto pitäisi hankkia ensi syksynä, mutta sekin jää nähtäväksi onko siihen varaa pitkällä tähtäimellä edes kesätyörahojen ja tukien jälkeen. Kiikun kaakun.
Minua ahdistaa aivan älyttömästi tämä jatkuva puhe rahasta ja sen puutteesta. Ihan kuin maailmassa ei muuta olisi, ihan kuin mikään muu ei merkitsisi mitään. Jos sinulla on rahaa niin olet parempi ihminen.
Näin nuorena ihmisenä pistää varsinkin silmään se, kuinka monet ikätoverit kulkevat muotivaatteissa, älypuhelimet kädessä, kaikki on uutta ja kallista. Itse olen pienenä leikkinyt sukulaisten vanhoilla leluilla, päällä on ollut sukulaisten vanhat vaatteet. Edelleen suurin osa omistamistani tavaroista on sukulaisten vanhoja tai käytettynä ostettuja.
Pelkään että tämä "köyhyys" seuraa minua aikuisuuteen. En halua jonain päivänä havahtua siihen että olen harmaa hiirulainen, veroilla kumaraan lintattu, ei senttiäkään säästössä itselle saati lapsille. Haluan elää, nähdä maailmaa ja saada jotain hyvää aikaiseksi. Mutta miten tässä maassa jotain voi saavuttaa, kun tuntuu ettei täällä ole edes varaa elää?
Vastaukset 6
Vanhimmat
"Harmaat hiirulaiset" mitä ainakin meikäläisen tyyppisiiin nuoriin keskiikäisiin tulee on just parhaita ja kantaa tätä yhteiskuntaa edespäin! Jos puhut totta, opit sen sitten kun olet aikuinen, että ei sitä materiaa niin hirveesti kannata ihannoida, vaan ihan vaan kun ihminen elää rehellisesti, nii ei tartte toisten älypuhelimista ta rahoista alemmuudentunteita tuntea.
Minäkin olen pieneltä paikkakunnalta, mutta minä onneksi tajusin lähteä sieltä pois. En olisi se ihminen mikä olen tänä päivänä, jos olisin jäänyt kuuntelemaan naapurikateellisten juttuja pikkupaikkakunnalle aikoinaan, jossa ei saa edes p*eraista ilman että joku tietää senkin sinua ennen tai ainakin on tietävinään. Vihaatko muuten veronmaksajia, kun puhut heistä että "veroilla kumaraan lintattu"? Jos olisit suoraselkäinen, vihaisit mieluummin niitä, joiden mielestä heidän pitää saada luxusta ja elää leveästi maksamatta veroja muiden maksamilla julkisilla palveluilla.
Susta tulee hyvä tyyppi, kun asut ensin edes vaikka viis vuotta tai kymmenen jossakin ihan muualla, kin omassa synnyinympäristössäsi. Korkeakoulutus on siihen hyvä väline: paikkakkunnat missä on yliopistot, niissä on täysin toisenlainen kulttuuri, kuin maalaispaikkakunnilla.
Suosittelen tosin petraamaan tota suomen kielen käyttöä, koska tuo "alkaa tuntumaan" on määre, mitä ei korkeakoulun esseissä hyväksytä, vaikka se nyt suomen kielen sanastoon valitettavasti hyväksyttiinkin.
Jos sinä perheen haluat perustaa, niin ehkä suosittelisin, että perustat perheen ja lähdet lukemaan sitten viiskymppisenä. Viiskymppiset saa ohituslinjoja yliopistoihinkinn työkokemuksen ja vaikka minä lie perusteella, toisin kuin tyypit, jotka lukion jälkeen lähtee kisaamaan korkeaoulupaikoista, kun sit sulla on sellanen 500 hakijakollegaa joista 30-40 valitaan, mut viiskymppisenä tuskin montaakaan kilpailijaa. Ja jotkut vissiin rikkaat lukee nykyisin avoimenkin yliopiston kautta, maisteriksi asti sitä kautta ei pääse, mutta kun sinä pari suloista mukeloa pyöräytät, niin takuulla tukirahoista jää senkin verran, että voit harrastukseksi välillä vähän vaikka opiskellakin.
Tsemiä. Minäkin muistan, kuinka nuorena piti polkupyöräillä monta kymmentä kilsaa kesätöihin kun ei ollut autoa tai sellaiseen eikä ajokorttiin varaa ( eikä ole vieläkään), mutta mä taas en koskaan ole autoa ja ajokorttia halunnutkaan, että en siitä niin hirveesti kärsinyt tai kärsi. Tosin jos asuisi maalla, auto olisi aika nopeasti välttämättömyys arjessa.
Jaa itse hankin lapset ensin ja sitten vasta ammatin. Syy oli kyllä ettei 70-luvulla vielä ollut opintotukia, joilla olisi voinnut asioitaa autaan. Vielä 1980-luvulla, jouduin tekemään opintovelkaa ja sitä olikin sitten 2,5 vuoden alani nettopalkan verran, koska minulla oli lapset elätettävänä.
Mille alalle aiot? Missä olisivat opin ahjot joihin olet hakeutumassa?
http://areena.yle.fi/tv/2173807 kesto 27 min katsottevissa 25.4 saakka.
Kauan aikaa sitten luin jostain sellaisen ajatuksen, että ihminen pysyy aina ja iankaikkisesti köyhänä, jos hänen ajatuksensa ovat sellaiset. Kehoitan sinua muuttamaan ajatusmaailmasi, niin kaikki muu muuttuu siinä sivussa pikkuhiljaa. Ts. maailma on sinun päässäsi ja juuri sellainen, kuin miksi sinä sen teet ja ajattelet.
Suomalaisten elämä on ainoostaan orjana olemista töissä. Siks en halua kuulua tähän yhteiskuntaa ja oonkin päättäny elää irallisena, sossun rahoittamana. Mitään en anna mutta kaiken mahdollisen otan!
Muutama sana: mitkään opinnot eivät vie 10 vuotta, jos niitä vain tekee kunnolla. Ja toisekseen, opiskeluaika on useimmille elämän parasta aikaa. Se ei ole uhraus. Eikä se talouspuolikaan siinä niin häiritse. Kesän kun painaa kunnolla duunia, niin säästöjen ja opintotuen varassa elelee ihan mukavasti, vaikkei rikas olisikaan.
Ajokortti kannattaa hankkia nykypäivänä opetusluvalla, siinä säästyy jo tonni. Omaa autoa ei välttämättä tarvi, todennäköisesti aloittaja asuu vielä lapsuudenkodissaan ja vanhemmilla on mitä ilmeisimmin jonkinlainen peltilehmä, jolla käydään kaupassa jne. Olen itse myös lähtöisin pieneltä paikkakunnalta, todella pieneltä, suoraan pellon reunalta. Nuorena sitä vaan pitää ottaa itseään niskasta kiinni, hakea opiskelemaan haluamaansa paikkaan ja lähteä, jos onnistuu pääsemään kyseisiin opintoihin! Tottahan toki ne on isoja askeleita, mutta jos mietit asiaa niin päin, että jäät sinne pellon reunaan märehtimään, niin siellä kuule todennäköuisesti märehdit vielä 20 vuoden päästäkin ja se elämä alkaa olla siinä vaiheessa "jäänyt elämättä"....
Älä siis maalaile itsellesi uhkakuvia, vaan mieti mitä haluat tehdä, sitten vaan hakupapereita vetämään ja tullessasi valituksi pakkaat kassin ja lähdet! Kaikki järjestyy kyllä aina jotenkin, usko pois, on ne järjestyneet omassakin elämässäni, vaikka aikuistuin 20 vuotta sitten keskellä hyvin synkkää Lamaa!