Kopypastaan omaa kirjoitustani "Kirkko kuulolla"-palstalta vähän muuokaten.
http://keskustelu.suomi24.fi/node/11555452
Tää siis meitsin henkevää Sanomaa. Arvioni "Miten tullaan uskovaiseksi".
"Lievennyksenä alkuun, että "uskovaisella" en tässä tarkoita tavallista kirkkoon kuuluvaa lapsensuskoista tavisssuomalaista, enkä myöskään papeista niitä liberaalimpia muuten kuin osittain.
Minä en ole laskenut itseäni ateistiksi, vaikka sitä taidan nykyään olla sekä uskovaisten että ateistien näkökulmasta. Uskovainen en ole koskaan ollut sillä tapaa kuin tosiuskovaiset vaatisivat. Uskoon hurahtaminen taas vaatisi minulta lobotomiaa jolla unohtaisin yleissivistyksen ja tiedonhalun, sekä tämän vähäisenkin moraalintajun kemiallista turruttamista. Että oppisin sulkemaan silmäni muilta ylivertaisen paljoilta jo yleistiedon todisteilta ja oppisin nautiskelemaan surrealistisen pahasta maailmanselityksestä. Ja sitten halulla nautiskelisin kuvitelmasta, että maailmankaikkeutta kaikkine galakseineen hallitsee massamurhannut heimojumala, ja että perusoletuksena ihmiset joutuvat kuoltuaan ikuiseen kärsimykseen. Josta vapautuksena ja mukamas "Ilosanomana" olisi tulla juuri siihen oikeaan uskoon. Ja vielä valehdella tietäväni nuo, kuten uskovaiset.
Ehkä typerämmät uskovaiset ovat tuossa syyntakeettomia. Ehkä heiltä ei voi vaatiakaan rehellisyyttä ja moraalin tajua. Mutta minulle sellainen uskoontulo olisi sen luokan petos, että tuskin ne mahdolliset jumaluudetkaan hyvällä katsoisivat :-)
Minulla ei ole uskovaiseksi tulosta omia kokemuksia, eikä niitä ole tavallisen suomalaisilla suvullani tai tutuillanikaan. Spekuloin kumminkin näin jaoitellen:
1.) Olen 51-vuotias, ja kasvuvuosinanikin tuntemani tavalliset ihmiset (joista suurin osa ei ole suinkaan ateisteja) pitivät "tosiuskovaisuutta" marginaalihörhöilynä. Mitä lie hihhuleita ruppasissa saarnateltoissaan ja vähä-älyisiä jehovantodistajia lapsellisia lehtiään tyrkyttämässä. Säälittäviä reppanoita.
Vasta myöhemmin olen huomannut, että on vielä laajoja uskovaissukuja ja -piirejä. Lestadiolaisia, helluntailaisia, herätysliikkeeläisiä, jehovia ym. Ja ilmeisesti ne piirit ovat sittenkin niin laajoja, että on mahdollista kasvaa siellä lapsesta asti, ilman että edes tulee mieleen suhteellistaa sitä uskoa ja vähääkään epäillä. Luulisi käyvän vaikeaksi nykymaailmassa. Silti on paljon porukkaa, jotka vaikka muuten järkeviä olisivat, uskonasioissa elävät mielikuvitusmaailmassa kuin Liisa Ihmemaassa.
Joissakin niistä, kuten amerikkalaistyylin lahkoissa, kulttuuriin kuuluu myös ilmoittaa erillisestä uskoontulokokemuksesta. Että vaikka on lapsesta asti uskonut niihin oppeihin, sääntöön kuuluu vielä todistaa varsinaisesta uskoontulosta esim. aikuiskasteessa tai suggestiivisessa tunneliikutuksessa.
2.) Luulisin, että toinen uskoontulijatyyppi päinvastoin ei olekaan kasvanut missään uskisyhteisössä. Hän on pinnallinen huithaipeli, jota tieteet, taiteet, filosofiat ja uskonnot eivät ole kiinnostaneet. Nuoruus on mennyt bilettäessä, viinaa ja sitä toista v-alkuista. Joillakin päihteiden käyttö on päässyt pahaksi, ja jotkut sekaantuvat rikoksiin.
Tulee henkilökohtainen kriisi. Elämä on umpikujassa ja syyllisyydentunto vaivaa. Tuo sivistymätön tyhmä juntti ei ole koskaan syntyjä syviä ajatellut, ja ainoana ratkaisuna hänelle tulee mieleen vain joskus kuulemansa fundisusko. Mikä tarjoaakin teknistä ratkaisua: mielikuvitusjeesus antaa synnit anteeksi (entäs uhrit ja tekeekö se tekoja tekemättömiksi, haloo?) Ratkaisukristillisyys myös lupaa taata äkillisen elämäntapojen muutoksen, ja rappiomiehen kahden jäljelläolevan aivosolun simppeliin binäärisysteemiin tuo todella toimii.
On myös mahdollista, että sellainen uskoontulija on kasvanut (maalla tai kaupungissakin) alkeellisessa junttikulttuurissa, jossa niitä ainoita "kunnon ihmisiä" ovat vain uskovaiset. Eikä siis omassa tapauksessaankaan näe muita vaihtoehtoja kuin uskovaisena pysyttelyn tai paluun tuhoavaan rappioelämään. Joten pysyy uskossa jo oman ja lähipiirinsä edun tähden.
http://keskustelu.suomi24.fi/node/11555452
Tää siis meitsin henkevää Sanomaa. Arvioni "Miten tullaan uskovaiseksi".
"Lievennyksenä alkuun, että "uskovaisella" en tässä tarkoita tavallista kirkkoon kuuluvaa lapsensuskoista tavisssuomalaista, enkä myöskään papeista niitä liberaalimpia muuten kuin osittain.
Minä en ole laskenut itseäni ateistiksi, vaikka sitä taidan nykyään olla sekä uskovaisten että ateistien näkökulmasta. Uskovainen en ole koskaan ollut sillä tapaa kuin tosiuskovaiset vaatisivat. Uskoon hurahtaminen taas vaatisi minulta lobotomiaa jolla unohtaisin yleissivistyksen ja tiedonhalun, sekä tämän vähäisenkin moraalintajun kemiallista turruttamista. Että oppisin sulkemaan silmäni muilta ylivertaisen paljoilta jo yleistiedon todisteilta ja oppisin nautiskelemaan surrealistisen pahasta maailmanselityksestä. Ja sitten halulla nautiskelisin kuvitelmasta, että maailmankaikkeutta kaikkine galakseineen hallitsee massamurhannut heimojumala, ja että perusoletuksena ihmiset joutuvat kuoltuaan ikuiseen kärsimykseen. Josta vapautuksena ja mukamas "Ilosanomana" olisi tulla juuri siihen oikeaan uskoon. Ja vielä valehdella tietäväni nuo, kuten uskovaiset.
Ehkä typerämmät uskovaiset ovat tuossa syyntakeettomia. Ehkä heiltä ei voi vaatiakaan rehellisyyttä ja moraalin tajua. Mutta minulle sellainen uskoontulo olisi sen luokan petos, että tuskin ne mahdolliset jumaluudetkaan hyvällä katsoisivat :-)
Minulla ei ole uskovaiseksi tulosta omia kokemuksia, eikä niitä ole tavallisen suomalaisilla suvullani tai tutuillanikaan. Spekuloin kumminkin näin jaoitellen:
1.) Olen 51-vuotias, ja kasvuvuosinanikin tuntemani tavalliset ihmiset (joista suurin osa ei ole suinkaan ateisteja) pitivät "tosiuskovaisuutta" marginaalihörhöilynä. Mitä lie hihhuleita ruppasissa saarnateltoissaan ja vähä-älyisiä jehovantodistajia lapsellisia lehtiään tyrkyttämässä. Säälittäviä reppanoita.
Vasta myöhemmin olen huomannut, että on vielä laajoja uskovaissukuja ja -piirejä. Lestadiolaisia, helluntailaisia, herätysliikkeeläisiä, jehovia ym. Ja ilmeisesti ne piirit ovat sittenkin niin laajoja, että on mahdollista kasvaa siellä lapsesta asti, ilman että edes tulee mieleen suhteellistaa sitä uskoa ja vähääkään epäillä. Luulisi käyvän vaikeaksi nykymaailmassa. Silti on paljon porukkaa, jotka vaikka muuten järkeviä olisivat, uskonasioissa elävät mielikuvitusmaailmassa kuin Liisa Ihmemaassa.
Joissakin niistä, kuten amerikkalaistyylin lahkoissa, kulttuuriin kuuluu myös ilmoittaa erillisestä uskoontulokokemuksesta. Että vaikka on lapsesta asti uskonut niihin oppeihin, sääntöön kuuluu vielä todistaa varsinaisesta uskoontulosta esim. aikuiskasteessa tai suggestiivisessa tunneliikutuksessa.
2.) Luulisin, että toinen uskoontulijatyyppi päinvastoin ei olekaan kasvanut missään uskisyhteisössä. Hän on pinnallinen huithaipeli, jota tieteet, taiteet, filosofiat ja uskonnot eivät ole kiinnostaneet. Nuoruus on mennyt bilettäessä, viinaa ja sitä toista v-alkuista. Joillakin päihteiden käyttö on päässyt pahaksi, ja jotkut sekaantuvat rikoksiin.
Tulee henkilökohtainen kriisi. Elämä on umpikujassa ja syyllisyydentunto vaivaa. Tuo sivistymätön tyhmä juntti ei ole koskaan syntyjä syviä ajatellut, ja ainoana ratkaisuna hänelle tulee mieleen vain joskus kuulemansa fundisusko. Mikä tarjoaakin teknistä ratkaisua: mielikuvitusjeesus antaa synnit anteeksi (entäs uhrit ja tekeekö se tekoja tekemättömiksi, haloo?) Ratkaisukristillisyys myös lupaa taata äkillisen elämäntapojen muutoksen, ja rappiomiehen kahden jäljelläolevan aivosolun simppeliin binäärisysteemiin tuo todella toimii.
On myös mahdollista, että sellainen uskoontulija on kasvanut (maalla tai kaupungissakin) alkeellisessa junttikulttuurissa, jossa niitä ainoita "kunnon ihmisiä" ovat vain uskovaiset. Eikä siis omassa tapauksessaankaan näe muita vaihtoehtoja kuin uskovaisena pysyttelyn tai paluun tuhoavaan rappioelämään. Joten pysyy uskossa jo oman ja lähipiirinsä edun tähden.
Vastaukset 6
Vanhimmat
JATKUU Suoli 24 merkkirajoituksen takia
3.)
Kolmas tyyppi ei myöskään ole kasvanut uskispiireissä eikä ole ollut uskovainen. Mutta hänellä ei tarvitse olla takana rappioelämää, rötöksiä eikä muita traumoja. Hän on voinut olla hyvinkin kiinnostunut tiedosta. Mutta se on ollut arvostelukyvyttömällä Seiskatasolla, ja tuollainen ihminen saattaa innostua yhtä lailla vaikka astrologiasta, homeopatiasta, ufologiasta, keijukaisista tai harekrisnalaisuudesta. Heistä kristinuskoon päätyneet usein kertovatkin kokeilleensa tuollaista muutakin, ja sitten ovat järkeilyllä vakuuttuneet kristinuskosta ja vielä jonkun lahkon mukaisena. Kamoon, ei heillä alun alkaenkaan ollut välineitä järkeilyyn eikä arvostelukykyä. Oleellista, että he ovat auktoriteettiuskoisia. Käsittävät, että heidän täytyy valita joku "viisaampien" valmiista malleista.
Heitä on koulutetuissakin. Tylsänä anekdoottina tunsin intissä silloin vielä ei-uskovaisen tupakaverin. Ylioppilaiksi oltiin tultu ja puhuttiin yo-ainekirjoituksesta, joka siihen aikaan tehtiin pelkän otsikon perusteella. Minun laudaturini aiheesta "Eläimetkin viestivät". Tämä kaveri kysymään minulta "mihin oppiaineeseen vastauksesi perustui" Minä että öö eihän se mikään vastaus ollut vaan ainekirjoitus ja tiedot oli omista kiinnostuksistani eikä koulukirjoista. Kaveri vain intti, että aijaa, mutta mihin oppiaineeseen se Vastaus perustui. Pikkujuttu, mutta jäi kummana mieleen.
Vuosia myöhemmin törmäsin siihen kaveriin Yliopiston kahvilajonossa. Opiskeli kielenkääntäjäksi tai tulkiksi. Oli tullut uskoon ja liittynyt cityseurakunta "Kristuksen Seurakuntaan". Perusteli: "Koska siellä opetetaan oikein. Tärkeintähän on, että opetetaan oikein eikä väärin" Opetetaan oikein? Sama auktoriteettiusko ja pedanttisuus kuin jo inttiaikaan. Tuon tyypin ihmisillä saattaa olla laskentatehoakin, mutta mielestäni he ovat enemmän ohjelmoitavia koneita kuin eläviä ihmisiä.
On myös porukkaa kaikissa noissa, jotka väittävät tulleensa uskoon spontaanisti.
On rukoiltu tai alettu lukea Raamattua ja sitten Pyhä Henki on täyttänyt jne.
Spontaanisuus tuossa ei ole totta. Miten heille olisi tullut mieleen rukoilla kristinuskon Jumalaa tai lukea Raamattua, jos eivät jo valmiiksi olisi sen kulttuurin vaikutuksessa? Sitten kun pää höyryten näitä mietivät, niin johan alkaa vaikutuksille altis ihminen näkemään näkyjä ja kuulemaan ääniä.
Noissa karismatodisteluissa on muutenkin ongelmana, että ne kuinka sattuukaan johtavat erilaisiin teologioihin, aina siihen mihin hihhuli on ajautunut. Eikä siinä "Pyhän Hengen" tiedossa koskaan ole mitään uutta informaatiota, vaan aina pelkkää ihmisiltä opittua kliseistä "kaanaankieltä".
Tuo jaotteluni on karkea ja varmaan puutteellinen. Yhdistelmiä ja välimuotoja ja ihan muutakin on. Silti stereotypioihinkin sopivia löytyy aina ja paljon. Yhteistä luettelemilleni on, että ovat tyhmiä ja moraalisesti vajaita.Ihan sama heille, mitä kauheuksia maailmankuvansa sisältää, eivätkä kykene miettimään josko se on edes totta. Tosin se ei välttämättä ole niiden rassukoiden oma vika. Silti parempi yrittää rajoittaa heidän vaikutustaan maailmaan."
Uskoon tullaan niin, että a) lapsena kasvatetaan tiettyyn uskoon tai b) aikuisena halutaan keksiä elämälle jokin tarkoitus ja se on usko. Usko on aina kulttuurisidonnainen asia: jokainen suomalainen kristitty voisi yhtä hyvin olla muslimi tai jonkin muun uskonnon edustaja, jos olisi syntynyt johonkin muualle.
a) "lapsena kasvatetaan tiettyyn uskoon" Luultavasti noin.
Minun 60-70-luvuilla kasvaneissa piireissäni ei vaan esiintynyt "tosiuskovaisuutta" suuntaan tai toiseen. Tavallisia evlutteja kaikki, joka käytännössä tarkoittaa että ateisteja ei olla, mutta eipä uskonnon dogmatiikka kiinnosta paljon yhtään eikä jotain Raamattua oteta tosissaan. Luulisin noin useimmilla suomalaisilla. Vasta myöhemmällä iälläni tutustuttuani mitä se kristinusko on, olen hoksannut että hyi hitto, eipä ainakaan tuota. Tai muutakaan uskontoa. Ja sillai olen käynyt myönnetään tiukkapipoiseksi, sille rajalle että harkitsen erota kirkosta.
Että sikäli olen yllättynyt, että vieläkin on näitä laajojakin sukuja ja kulttuureita, joille on itsestäänselvää olla lestadiolainen, herätysliikkeeläinen, helluntailainen tai jehovan todistaja yms. Eikö niille koskaan tule mieleen, että kuuluvat hassuun höpökulttiin? Vai ovatko ne piirit vieläkin niin laajoja, että onnistuu olla huomaamatta tuota suhteellisuutta? Luulisi käyvän vaikeaksi nykymaailmassa. Kun tietoa saa ja pakkoa uskovaisuuteen ei enää ole.
b) "aikuisena halutaan keksiä elämälle jokin tarkoitus ja se on usko"
Jonkinlaisen kuplan he henkiseksi suojakseen haluavat. Aika konemaisesti, kuin ei olisi kykyä välittää, onko siinä mitään totta saati moraalista. Hämmästyttävää sikäli, että monethan niistä ovat varmasti esimerkiksi minua kyvykkäämpiä monessa suhteessa. Minua, jolla oli koulussa kutonen liikunnasta ja käsityöstä enkä selvinnyt lukion pitkästä matikasta, vaihdoin lyhyeen :-) Mutta koska nämä fiksummatkaan uskoon hurahtelijat eivät ole keskenäänkään samassa uskossa, voinee olettaa, että joku piuha päästään puuttuu.
Ehkä nämä ihmiset eivät kestä epävarmuutta ja ovat kaikista kyvyistään huolimatta liian auktoriteettiuskoisia?
Jollakin tavalla uskonasiat sinua kiinnostaa kun jaksat pohtia niitä pitkillä kirjoituksilla ja ilmeisesti muutenkin.
Suurin osa suomalaisista taitaa suhtautua tähän välinpitämättömästi. Onko sinun vaikea suvaita jos ihmiset kokee uskonnolliset asiat tärkeäksi elämässään, haittaako se jotenkin sinun elämää.
Hapan rapakko!
Terskat teillen! Se on jagoff, kun naputtelee! Miksi alat sadistiksi - meinaan, kuka hiivatissa lukee moista komiteamietintöä. En jaksanut, kuin aloittaa. Olepa nyt oikea cowboy ja tiivistä sanomasi - edellyttäen - että sitä on. muutamaan riviin.
Jos saataisiin aikaan vanhanaikainen duelli - mikäli sensuuri sen sallii!?.
Vilpittömästi vahingoniloinen jo nyt! Tuus!
Asiallinen kysymys!!
Itselläni taustaltani siis en ole ateisti, mutta suorastaan pelästyin vasta intti-iässä kuultuani, että helluntailaistyyppiset uskovaiset väittävät jotain suorastaan yliluonnollista tietoa ja varmuutta maailmanselityksestään, joka minulle on syvästi vastenmielinen.
Joko tieteellistä rehellisyyttäni tai neuroottisuuttani kävin siis 80-luvulla testaamassa hihhuliseuroissa, ja ilahduin kun en löytänyt mitään muuta kuin massahypnoosia. Unohdin sitten vuosikymmeniksi, mutta nykyään kun hihhulit ovat niin kovin julki jopa kaikille tungettavan televisiokanavansa kautta ja maallisillekin netin keskustelupalstoille tunkien, innostuin uudestaan. Että mitä mulkeroita ne ihmiset ovat. Ei olematon jumalansa vaan ihan he itse.
Myös harrastuksena. Historian opinnoista kun jäi jonkinlainen lähdekritiikin taju ja keskenjääneistä biologian opinnoista luonnontieteen perustat, niin onhan se ollut kiva pilkkoa uskisten juttuja. Hauskempaa ja moraalisempaa kuin elänrääkkäys ;-)
Nyttemmin olen sikäli rauhoittunut, että neuroottista pelkoa että hihhulien kuvottavat jutut olisivat totta, ei enää ole. Hyvä sekin oli testata. Hihhulit ovat vain aivottomia moraalittomia k-päitä. Joko omavalintaisesti tai omaa syyttään. Jos omavalintaisesti, niin toki turpiin vaan ja onnea!
Mutta vaikka uskoon hurahtaneisiin ei voi enää vaikuttaa, ovat kuin koneita, eivät ihmisiä enää... niin jospas ainakin minua paremmat kristinuskon kritisoijat saavat teksteillään siinä kiikukaakun hurahtamassa olevat vielä harkitsemaan.
Maailmanlaajuista haittaahan toki hihhulismista on. Muslimit toisaalla ja toisaalla jossain Amerikassa fundiskristityt haalivat polittiista valtaa sensuroidakseen tieteitä, taiteita ja ihmisoikeuksia. Suomessa eivät sellaista saavuta. Mutta Suomessakin yrittävät, tai vähintäänkin tartuttavat tautinsa lapsiinsakin.