Soteuudistus vauhdittaa keskustan tuhoa

On käsittämätöntä, miksi Juha Sipilä vei keskustan ja samalla perussuomalaiset mukaan pelastamaan hallituksen, jota he tähän saakka ovat pitäneet jopa historian huonoimpana. Jos Katainen ei olisi saanut sote-kompromissia ennen kehysriihtä, olisi hallitus ollut suurissa vaikeuksissa, ilmeisesti kaatunut. Silloin nimittäin sopeutuspaine olisi ollut vielä suurempi.

Sipilä ja kepun eduskuntaryhmä ovat vakuuttaneet, että tehty sopu vastaa keskustan kotikunta-maakunta-mallia. Ei vastaa! Tässä kompromississa nimittäin palvelujen järjestämisvastuu eli oikeus päättää siitä, missä on minkin tasoiset palvelut ja miten ne ovat saatavilla, kuuluu erva-sote-alueelle. Jokaisessa uudessa alueessa on monta keskusta, joiden valtaa eivät rajoita yhden maakunnan kokoisten kuntayhtymien toiminnasta tutut äänileikkurit. Näin ollen keskukset voivat äänivallallaan määritellä, että lähinnä ne itse täyttävät vaaditut kriteerit palvelujen tuottajina, ja muiden kuntien organisaatiot ja päätösvalta sulautuvat niihin. Paikallisten palvelujen suuri karsinta kohdistuu sekä keskusten lähellä oleviin kuntiin että pieniin kunta- ja asuinyhteisöihin. Kansalaiset tajuavat tämän kyllä jo kevään aikana, ellei sitten koko valmistelua ja lainsäädäntöä salata kansalta niin kuin puoluejohtajien neuvottelut ja kompromissit. Oli sekin varsinaista neuvostomeininkiä!

Keskustan puheenjohtaja teki näin suuren virheen siitä syystä, että hän ei tajunnut keskustella asiasta kuin muutamien perseennuolijoidensa kanssa, joista kukaan ei uskalla sanoa poikkipuolista sanaa tai edes epäilyksen hiventä, kun pelkää joutuvansa epäsuosioon. Keskustassa on nyt asiantuntemus sivuutettu ja aate pantu museoon. Muuta ei voi sanoa myöskään niistä aikeista, että Sipilä haluaa myydä Outokummun, Stora Enson ja TeliaSoneran. Nyt kun Outokumpua voimakkaasti pääomitetaan valtion rahalla ja sen pitäisi antaa toipua ja tuottaa omistajilleen voittojakin, sitä ei kannata myydä. Kun se lisäksi on Fennovoiman suurin omistaja, pitäisi valtion suorastaan siirtää se takaisin strategisten omistusten joukkoon.

Sipilän keskusta on tajunnut, että amatöörimäinen puheenjohtaja ei ole uskottava pääministeriehdokas. Siksi se nyt antaa hallitustuskassaan kaiken periksi kokoomukselle: puoluejohtaja Sipilän erityisneuvonantajaksi noussut Pentikäinen ajaa Nato-jäsenyyttä. Eurooppa-asioissa ehdot sanelee velkaunionia ajava Olli Rehn. Talouspolitiikassa Sipilä itse esittää kovia leikkauksia ja vaatii, ettei veroja saa korottaa.

Keskustan pitäisi nyt muistaa, miksi se hävisi edelliset eduskuntavaalit. Kun Suomessa on jo yksi kokoomus, joten keskusta ei voi menestyä leikkimällä kokoomusta tai myötäilemällä sen politiikkaa. Kun keskusta tekee näin, se ei saa yhtään uutta ääntä oikealta, mutta menettää sosiaalisen vastuuntunnon omaavalle vasemmistolle omaa kannatustaan.

Sipilän ja hänen lakeijoidensa avulla maahan tulee sinipunahallitus perussuomalaisilla vahvistettuna, ja keskusta saa vuoden päästä suunnilleen samanlaisen kannatuksen kuin vihreät. Kesän meppivaaleissa tulee kaksi paikkaa. Viimeistään siinä vaiheessa kepun militaristiset politrukit ampuvat rivit suoriksi vaatimalla, että puoluejohtoa ei saa arvostella! Keskustan toiminnan täytyy vaikuttaa kilpailijoista harvinaisen naiivilta ja onnettomalta. Ei tarvitse huolehtia, kun Väyrysen, Ahon ja Jäätteenmäen tahtopolitiikan sijaan on astunut Vanhasen-Kiviniemen-Sipilän myöntyväisyyspolitiikka. Kepu on sammuttanut valot töllistään ihan itse.
1985
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 19

Vanhimmat
  • Tietysti kokoomuslaiseksi ilmoittautuva blogisti ihmettelee keskustan puheenjohtajan toimia. Siitähän hänelle "palkka maksetaan".

    Äänestä

  • Seppo-Juha Pietikäinen ei ole kunnellut kovin tarkkaan.

    "Niin mihinkä Sipilä sijoittaisi käytännössä Solidiumin omistamien eri yhtiöiden osakkeiden myynnistä saatavat rahat. Valtion budjetin menojen rahoitukseen eli syömävelan rahoittamiseen niitä ei voi, eikä tule käyttää. "

    Olisi pitänyt korvat auki loppuun asti ei tarvitsisi tuollaisat kysellä. Toisaalta eihän tuollaisesta saa aihetta kritiikkiin jos kuuntelee sen mitä toinen sanoo. Jotakin pitää jättää kuuntelematta kun tyiusen puolueen pouheenjohtajasta on kyse. Eihä "pisteitä" keräämään.

    Äänestä

Niiin...kenelle antoi periksi?

Eikö Demarit olleet jopa tuon hallituksen ajaman mallin valmistelijoita. Jos oikein Muistan oli Kuseniina ja sitten Huovinen asian takana:D

Haukutko nyt väärää puuta?

Maakunta-kotikuntamallissa oli JUuRI tuo rakenne kuin nyt sovitussa mallissa. Tämöä olisi ollut seuraava askel sote-malliksi noin 10 vuoden kuluttua. Nyt tässä säästetään 10 vuotta kun mennään suoraan tähän maliin. Ei tarvitse sitten tällaistä vääntöä asiastaa uudelleen.

Äänestä
  • Ei kunta-maakunta-mallissa ollut sama rakenne. Siinähän maakunta tarkoittaa sitä mitä lainsäädännössäkin. Suomessa on parikymmentä maakuntaa mutta tässä uudessa mallissa vain 5 aluetta, joiden sisällä ei ole mitään alahallintoa, vaan järjestämisvastuu kuuluu erva-alueelle. Kuntien asema on tuottaja-asema yksityisten palvelutuottajien rinnalla. Sairaanhoitopiirit lakkautetaan. Järjestämisvastuu = päätösvalta! Keskusta kotikunta-maakunta-mallissa esimerkiksi lasten päivähoito ja muut sosiaali- ja terveysalan lähipalvelut olisi päätetty kotikunnassa, raskaat palvelut maakunnassa. Nyt näistä asioista ei päätä kumpikaan, vaan miljoonan ihmisen muodostama sote-alue, jossa 4-5 maakuntakeskusta päättää äänillään kaikkien asioista! Mutta mitäpä tätä selostamaan tässä kun asian voi kukin tarkistaa valtioneuvoston tiedotteesta. Kannattaa opiskella, mitä sosiaali- ja terveyslainsäädännössä tarkoittaa "järjestämisvastuu". Se on samaa kuin päätös- ja budjettivalta.

    On ihan sama kuka tämän uuden mallin on keksinyt. Sipilä vei keskustan siihen mukaan, kuten kirjoitin, joten en todellakaan "hauku väärää puuta" !!!!

    Äänestä

  • Hämmästelevä Uuno kirjoitti:

    Ei kunta-maakunta-mallissa ollut sama rakenne. Siinähän maakunta tarkoittaa sitä mitä lainsäädännössäkin. Suomessa on parikymmentä maakuntaa mutta tässä uudessa mallissa vain 5 aluetta, joiden sisällä ei ole mitään alahallintoa, vaan järjestämisvastuu kuuluu erva-alueelle. Kuntien asema on tuottaja-asema yksityisten palvelutuottajien rinnalla. Sairaanhoitopiirit lakkautetaan. Järjestämisvastuu = päätösvalta! Keskusta kotikunta-maakunta-mallissa esimerkiksi lasten päivähoito ja muut sosiaali- ja terveysalan lähipalvelut olisi päätetty kotikunnassa, raskaat palvelut maakunnassa. Nyt näistä asioista ei päätä kumpikaan, vaan miljoonan ihmisen muodostama sote-alue, jossa 4-5 maakuntakeskusta päättää äänillään kaikkien asioista! Mutta mitäpä tätä selostamaan tässä kun asian voi kukin tarkistaa valtioneuvoston tiedotteesta. Kannattaa opiskella, mitä sosiaali- ja terveyslainsäädännössä tarkoittaa "järjestämisvastuu". Se on samaa kuin päätös- ja budjettivalta.

    On ihan sama kuka tämän uuden mallin on keksinyt. Sipilä vei keskustan siihen mukaan, kuten kirjoitin, joten en todellakaan "hauku väärää puuta" !!!!

    Selitti se Kattainekin ihan eri mallin kuin sinä.

    Tieto on muuten pätevämpää kuin arvelu ja luulo.

    Nyt muuten päätetty AINOSTAAN rekenteesta. Ainoa asia josta on päätetty on se että rahoitus tule yhdestä lähteestä, Erva alueelta. Ei ole vielä yhtään pää'töstä hallinnosta eikä toteutustavasta.

    Älä mene asioiden edelle vaikka kuinka olet Kepukaunainen. Kaunaa asioista joista on aihetta kaunata:D

    Äänestä

Sipilän toimintaa Sote-asiassa on vaikea selittää muuten kuin hallitustaktisena kuviona sitä aikaa varten, kun seuraavaa hallitusta aletaan muodostaa. Sipilä halusi raivata tässä merkittävimän esteen pois Kokoomuksen ja Kepun yhteistyöltä. Vaaleissa olisi tullut jälleen kova kina kunta- ja soteasioista ja siinä ääripäinä olisivat olleet Kokoomus ja Kepu. Sipilä pelkää, että Kokoomus tuskaantuisi kepulaisten hyökkäyksiin ja valitisi opposition, jos ei nouse maan suurimmaksi puolueeksi.

Kokoomukselle on tärkeää päästä maan suurimmaksi puolueeksi eli pääministeripuolueeksi. Tähän asemaan se on noussut oveluudella peluuttamalla vastavoimia toisiaan vastaan. Perussuomalaisten nousu on ollut suuri lahja nimenomaan Kokoomukselle. Se tasoittaa ääniä SDP:n, Kepun ja PS:n kesken, jolloin yhdenkään niistä on vaikea nousta ohi Kokoomuksen. Nyt sellainen vaara on olemassa, mutta toisaalta Kokoomus ehkä luottaa siihen, että em. kolmikko ei mahdu yhdellä kertaa samaan hallitukseen, koska kisaavat keskenään osin samasta äänestäjäkunnasta.

SDP tulee haluamaan myös oppositioon ja saada mahdollisuuden osoittaa persujen politiikan todellinen luonne ja olemus tosipaikan tullen. Uskotaan, että keisarilla ei ole silloin vaatteita.

Sipilä halunnee myös välttää sellaisen halltituksen muodostamista, missä on kolme verisesti toisiaan vastaan kisaavaa puoluetta samalla kertaa. Siinä on vaikea harjoittaa yhteistyötä. Siksi Sipilä ehkä päätti myydä kotikunta-maakuntamallinsa, jotta Kokoomus olisi sille suosiollinen sitten, kun kosinta tulee ajankohtaiseksi.

Äänestä
  • Keskusta menettää tällä politiikalla kannatustaan niin paljon, että hallitukseen se pääsee vain muiden armosta. On aivan hullua tehdä puolueesta apupuolue jo ennen vaalija. Niin ei ainakaan saa kannatusta. Käsitykseni mukaan keskusta voi vuodessa sukeltaa Kiviniemen "ennätyslukemien" allekin. Syynä on se, että johtajaksi valitaan täydellinen amatööri, joka on onnistunut tekemään ennätysmäärän virheitä, koska ei mielipiteidensä perusteella ole keskustalainen eikä noudata puoluepäätöksiä.

    Äänestä

  • Kerroppa minkä puolueen kanssa tuollaista hallitusrakennetta nyt rakennetaan?

    Sipilähän "käveli" kaikkien muiden puolueiden yli tuossa asiassa. Kokoomuksen "Isäntäkuntamallin" yli. Sosialidemokraattien "Kuntavetoisen mallin" yli. RKP:n ykstyisen jäjestä'män mallin yli. Siis halliutuksen kaikkien puolueiden "kuntakarttaharjoitusmallin" yli. Lisäksi käveli Perussuomalaisten mallin yli.

    Tämä malli piti siis kaikkien muiden puolueiden vain niellä. Katainenkin oli kuin Maansa menettänyt...Urpilaisen tekohymyn takaa kuulsi hirveä pettymys...

    Siis kenen kanssa nyt sitä halkitusyhteistyötä tuolla mallilla rakennetaan?

    Ei se ainakaan mitään kilpailevaa puoluetta miellyttänyt.

    Turhaa yrität vääntää tuolaista propakandasas.

    Äänestä

hih hih minä vien lapsilta leivä suusta hih hih

Äänestä

Itse sanoit itseä uunoksi ja oikein sanoit, Hallitus ajoi koko ajan vastuukaupunkimallia ja vain sen on keskusta tyrmännyt alusta asti ja siinä Sipilä onnistui ja siitä ei kukaan enää puhu mitään, nyt päätetty malli on tosi lähellä maakuntamallia vielä isommissa asukasryhmissä eli maksajia on enemmän ja sitä kautta hinta on pienempi per,henk.

Sipilä oli viisas kun meni hallituksen kanssa sopimaan asian koska seuraava hallitus tekee tähän uuteen ratkaisuun loppulliset siirrot ja niissä Sipilä haluaa olla mukana ja näillä näkymin myös on.

Äänestä
  • Lisäksi on mahdollista, että nykyinen hallitus olisi ajanut vastuukaupunki- eli isäntäkuntamallin läpi ennen vaaleja, minkä jälkeen seuraava hallitus olisi joutunut kiltisti toteuttamaan sen.

    Vaikka isäntäkuntamalli on monesta suusta todettu perustuslain vastaiseksi, sen läpimeno oli silti realistista. Ei tarvitse kuin että palkataan muutama kiero juristi viilaamaan hieman pykäliä, niin poliittisesti valittu perustuslakivaliokunta antaisi isäntäkuntamallille siunauksensa. Ongelma olisi ollut poissa päiväjärjestyksestä.

    Äänestä

  • "Kaukaa viisas, läheltä tyhmä". Et ole selvästikään perehtynyt puoluejohtajien kompromissiin. Siinä ei ole mitään samaa kuin kotikunta-maakunta-mallissa. Vaikka et sitä "läheltä tyhmänä" ymmärrä, niin erva-alueen sisällä keskuskaupungit saavat yksinkertaisen enemmistön kuntayhtymiin, jolloin ne päättävät toteuttaa isäntäkuntamallin. Tiedätkö, "kaukaa viisas", mitä kuntalaki sanoo kuntayhtymistä? Tiedätkö, mitä tarkoittaa "järjestämisvastuu"? Onneksi juuri kaltaisiasi on riittävästi kepussa, niin että me sen jättävät näemme sen, miten puolue kaatuu kun aate on unohtunut! Lue sinä tätä itse asiaa koskevat tiedotteet ja opiskele asioita, mieti sitten kannattaako Sipilää kehua, ainakaan itseään kepulaisina pitäneiden.

    Äänestä

  • Hämmästelevä Uuno kirjoitti:

    "Kaukaa viisas, läheltä tyhmä". Et ole selvästikään perehtynyt puoluejohtajien kompromissiin. Siinä ei ole mitään samaa kuin kotikunta-maakunta-mallissa. Vaikka et sitä "läheltä tyhmänä" ymmärrä, niin erva-alueen sisällä keskuskaupungit saavat yksinkertaisen enemmistön kuntayhtymiin, jolloin ne päättävät toteuttaa isäntäkuntamallin. Tiedätkö, "kaukaa viisas", mitä kuntalaki sanoo kuntayhtymistä? Tiedätkö, mitä tarkoittaa "järjestämisvastuu"? Onneksi juuri kaltaisiasi on riittävästi kepussa, niin että me sen jättävät näemme sen, miten puolue kaatuu kun aate on unohtunut! Lue sinä tätä itse asiaa koskevat tiedotteet ja opiskele asioita, mieti sitten kannattaako Sipilää kehua, ainakaan itseään kepulaisina pitäneiden.

    Oletko tutustunut kotikunta maakuntamalliin.

    ET OLE:

    olket niin pihalla että et ole Takuulla tutustunut siihen.

    Äänestä

Kyllähän hallituksella on hymy herkässä. Sipilää vietiin, kuin litran mittaa.

Äänestä
  • Katsoitko minlkä näköinen naama oli kataisella kun se änkytti ulos sen sovitun mallin:D

    Oli katsiomisen arvoinen:D

    En ole koskaan nähnyt Kataista niin happamana. Täysin selätetyn Pääministerin ilme:D

    Äänestä

  • Eihän nämä Blokkaajat tiedä edes mistä kirjoittavat.

    "Tuottavaa omaisuutta ei kannata myydä paniikissa. Keskusta ei tunnu oppineen mitään Kemiran lannoiteteollisuuden myynnistä alehintaan Yaralle viime vaalikaudella, Rajamäki kirjoittaa Puheenvuoron blogissaan.":D

    Viime vaalikaudellahihihihiihihii

    Äänestä

Hyvää HV:äni taas Keskustan torjuntatyön merkeissä. Olisiko vihdoin aika puhua nykyisen hallituksen mitättömyydestä?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Hämmästelevä Uuno kirjoitti:

On käsittämätöntä, miksi Juha Sipilä vei keskustan ja samalla perussuomalaiset mukaan pelastamaan hallituksen, jota he tähän saakka ovat pitäneet jopa historian huonoimpana. Jos Katainen ei olisi saanut sote-kompromissia ennen kehysriihtä, olisi hallitus ollut suurissa vaikeuksissa, ilmeisesti kaatunut. Silloin nimittäin sopeutuspaine olisi ollut vielä suurempi.

Sipilä ja kepun eduskuntaryhmä ovat vakuuttaneet, että tehty sopu vastaa keskustan kotikunta-maakunta-mallia. Ei vastaa! Tässä kompromississa nimittäin palvelujen järjestämisvastuu eli oikeus päättää siitä, missä on minkin tasoiset palvelut ja miten ne ovat saatavilla, kuuluu erva-sote-alueelle. Jokaisessa uudessa alueessa on monta keskusta, joiden valtaa eivät rajoita yhden maakunnan kokoisten kuntayhtymien toiminnasta tutut äänileikkurit. Näin ollen keskukset voivat äänivallallaan määritellä, että lähinnä ne itse täyttävät vaaditut kriteerit palvelujen tuottajina, ja muiden kuntien organisaatiot ja päätösvalta sulautuvat niihin. Paikallisten palvelujen suuri karsinta kohdistuu sekä keskusten lähellä oleviin kuntiin että pieniin kunta- ja asuinyhteisöihin. Kansalaiset tajuavat tämän kyllä jo kevään aikana, ellei sitten koko valmistelua ja lainsäädäntöä salata kansalta niin kuin puoluejohtajien neuvottelut ja kompromissit. Oli sekin varsinaista neuvostomeininkiä!

Keskustan puheenjohtaja teki näin suuren virheen siitä syystä, että hän ei tajunnut keskustella asiasta kuin muutamien perseennuolijoidensa kanssa, joista kukaan ei uskalla sanoa poikkipuolista sanaa tai edes epäilyksen hiventä, kun pelkää joutuvansa epäsuosioon. Keskustassa on nyt asiantuntemus sivuutettu ja aate pantu museoon. Muuta ei voi sanoa myöskään niistä aikeista, että Sipilä haluaa myydä Outokummun, Stora Enson ja TeliaSoneran. Nyt kun Outokumpua voimakkaasti pääomitetaan valtion rahalla ja sen pitäisi antaa toipua ja tuottaa omistajilleen voittojakin, sitä ei kannata myydä. Kun se lisäksi on Fennovoiman suurin omistaja, pitäisi valtion suorastaan siirtää se takaisin strategisten omistusten joukkoon.

Sipilän keskusta on tajunnut, että amatöörimäinen puheenjohtaja ei ole uskottava pääministeriehdokas. Siksi se nyt antaa hallitustuskassaan kaiken periksi kokoomukselle: puoluejohtaja Sipilän erityisneuvonantajaksi noussut Pentikäinen ajaa Nato-jäsenyyttä. Eurooppa-asioissa ehdot sanelee velkaunionia ajava Olli Rehn. Talouspolitiikassa Sipilä itse esittää kovia leikkauksia ja vaatii, ettei veroja saa korottaa.

Keskustan pitäisi nyt muistaa, miksi se hävisi edelliset eduskuntavaalit. Kun Suomessa on jo yksi kokoomus, joten keskusta ei voi menestyä leikkimällä kokoomusta tai myötäilemällä sen politiikkaa. Kun keskusta tekee näin, se ei saa yhtään uutta ääntä oikealta, mutta menettää sosiaalisen vastuuntunnon omaavalle vasemmistolle omaa kannatustaan.

Sipilän ja hänen lakeijoidensa avulla maahan tulee sinipunahallitus perussuomalaisilla vahvistettuna, ja keskusta saa vuoden päästä suunnilleen samanlaisen kannatuksen kuin vihreät. Kesän meppivaaleissa tulee kaksi paikkaa. Viimeistään siinä vaiheessa kepun militaristiset politrukit ampuvat rivit suoriksi vaatimalla, että puoluejohtoa ei saa arvostella! Keskustan toiminnan täytyy vaikuttaa kilpailijoista harvinaisen naiivilta ja onnettomalta. Ei tarvitse huolehtia, kun Väyrysen, Ahon ja Jäätteenmäen tahtopolitiikan sijaan on astunut Vanhasen-Kiviniemen-Sipilän myöntyväisyyspolitiikka. Kepu on sammuttanut valot töllistään ihan itse.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu