vaatii toisen kotimaisen kielen pakollisen opetuksen poistamista kouluista,hänen mielestään finnet ja hur.rit voisivat viestiä keskenään englanniksi tai tulkkien välityksellä.Eikös kuulosta mahtavalta,eihän sitä surut voi tietenkään maan valtakieltä opetella.
Lisäksi yhdistys haluaa myös että Ruotsin on otettava nykyistä suurempi rooli suomenruotsalaisten asioissa????
Minkähän helvatan tähden halutaan vieraan maan sekaantuvan Suomen sisäisiin asioihin?
Toisaalta taas nähdään kuinka tärkeä Ruotsi on suruille,ruotsia ihaillaan ja ruotsalaisia pidetään "serkkuina" - ei siitä pääse mihinkään.
Lisäksi yhdistys haluaa myös että Ruotsin on otettava nykyistä suurempi rooli suomenruotsalaisten asioissa????
Minkähän helvatan tähden halutaan vieraan maan sekaantuvan Suomen sisäisiin asioihin?
Toisaalta taas nähdään kuinka tärkeä Ruotsi on suruille,ruotsia ihaillaan ja ruotsalaisia pidetään "serkkuina" - ei siitä pääse mihinkään.
Vastaukset 18
Vanhimmat
Olikohan linkkiä tuohon, en minä vaan löytänyt?
http://www.finlandssvensksamling.org/hem/index.php/detta-vill-vi
Ainakin Wikipediassa kerrotaan näistä.
Löytyi sieltä hieman tietoa, tosin ei tämä RKP:n mieleen ole
"Yhdistyksen puheenjohtaja Juha Janhunen on vaatinut suomenruotsalaisten määrittelemistä kansalliseksi vähemmistöksi sekä toisen kotimaisen kielen pakollisen opetuksen poistamista suomalaisista kouluista. Janhusen mielestä suomen- ja ruotsinkieliset voisivat viestiä keskenään englanniksi tai tulkkien välityksellä.[5] Janhunen toteaa suomenruotsalaisten aseman näyttävän hyvältä paperilla, mutta käytäntö on hänen mukaansa huomattavasti heikommalla tolalla, koska vähemmistölainsäädäntöä ei noudateta; Janhusen mielestä jopa Kiinassa useilla vähemmistöillä asiat ovat paremmin kuin suomenruotsalaisilla"
Omituista verrata suomen vähemmistöpolitiikkaa Kiinaan? Kaikkihan tietävät, miten Kiina on toiminut uiguurien ja tiibetiläisten kanssa
Vai niin että Kiinassa oli se "maailman paapotuin vähemmistö"?
Kuinkahan kauttaaltaan mätä on Kiinan uigurien hallitsema apartheid- ja etuilujärjestelmä?
Suomi ei olekaan mikään helppo kieli.
Virokaan ei ole hyvä porttikieli kun viineri on nakki siellä.
Ja "do" on vessa norjaksi.
Jag är håller med Fs.
Kyse on asenneongelmasta; ruotsinkieliset ovat imeneet Rkp:ltä freudenthalismin, eli että suomalaisuus on huonoa.
He vaikka mieluummin opettelevat kiinan kuin suomen.
Joku aika sitten väitit että kaikki ruotsinkieliset osaavat suomea.
Onko vaikea päättä? Osaavatko nyt kiinaa vai suomea?
Toisen keskustelun aloittaja ehdottaa että ”palsta voisi sulkea”.
Niin voisi, koska niitä valheita kuin tämäkin aloittaja kirjoittaa on ihan turha lukea.
Mitä valheita?
Ainakin Wikipediassa kerrotaan noin Fs:sta.
Ai mitä valheita?
No teksti mitä aloittaja kirjoitaa. Etkö osa lukea?
Aloittaja kirjoittaa:
Finlandssvensk samlingin puheenjohtaja vaatii toisen kotimaisen kielen pakollisen opetuksen poistamista kouluista,hänen mielestään finnet ja hur.rit voisivat viestiä keskenään englanniksi tai tulkkien välityksellä.
Jne jne... valhe valhe valhe...
Tässä linkki mitä "Finlandssvensk samling vill"
http://www.finlandssvensksamling.org/hem/index.php/detta-vill-vi
Jos pakkoruotsi ja pakkovirkaruotsi poistetaan kokonaan suomalaisilta, niin minulle tuo ehdotus kelpaa oitis!
Tuo englannilla tai tulkkien välityksellä keskusteluhan on vitsi, sillä lähes kaikki surut osaavat tarpeeksi hyvin suomea toimiakseen suomalaisten kanssa.
Ja Ruotsi puuttuu JO nyt kieliasioihimme, joten mikään ei muuttuisi siinäkään suhteessa.
Kerrankin ylistän surujärjestön kannanottoa!
Rally-Inglis rules!
Jokainen kunnon banjon soittaja kuuluu Finlandssvenska samlingiin.
Oliko tuo juttu siitä uutislinkistä, mikä poistettiin aamun avauksen myötä?
Kuulostaa hauskalta,"suomalaiset" keskustelisivat keskenään englanniksi.
Aloittajan typerä ehdotus.
Jos kuitenkin niin haluatte, it suits us without an interpreter.