Likaiset talot vai erikoinen hmmm...

betoniharkkoväritys?

Näissä alun HBn jaksoissa näkyy miten äärettömän likaisia lähes kaikkien talojen julkisivut ovat.
Sama näkyy noissa Vielä virtaa-sarjoissa, joita vanhempia esitetään nyt.
HBt on kuvattu 90-luvulla 60-luvun olosuhteita, mutta ihmettelen, että on yleensäkään löydetty noin kurjaa ympäristöä. Ovien yms. maalauksissa on käytetty murrettuja värejä, jotka ovat aina olleet myös venäläisten suosiossa.
Olen jo iäkkäämpi, mutta en ole Suomessa milloinkaan enkä missään nähnyt noin kurjia taloja.
Ehkä Suomessa on jossain 20-30-luvun kuvissa näkynyt vastaavaa.

5

261

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • paikalla käynyt

      Siellä on vieläkin enimmäkseen näitä kivestä tehtyjä mustuneita asumuksia. Englannissa on iso asumistiheys verrattuna Suomeen joten taloja pitää olla paljon.
      Pisti oikein silmään pitkät rivit mustuneita kivitaloja. Lämmitykseen käytetään hiiltä.
      Pinta-ala on pienempi kuin Suomessa, mutta asukkaita kymmenkertainen määrä.

      • Maantieto on pop

        Englannissa on suurempia kaupunkeja kuin Suomessa ja määrällisestikin paljon. Kuudessa suurimmassa kaupungissa esikaupunkeineen asuu 24 miljoonaa ihmistä 62 miljoonasta. Kolmasosa väestöstä asuu Kaakkois-Englannissa.
        Kyllä landella on väljempää.


      • betoniharkkoväritys?

        Tosiaan, en muistanutkaan tuota hiililämmitystä.
        Helsingissäkin 50-60-luvulla lämmitettiin koksilla. Muistan kuorma-autojen kyljistä yhtiön GHH.
        http://fi.wikipedia.org/wiki/Koksi
        mutta noita hiililajeja taitaa olla paljon ja toiset nokeaa enemmän kuin toiset. Ruskohiili mahtaa olla paha.
        Hiilen vaikutuksia ei mielestäni näkynyt, mutta täällä oli niin vähän populaa.
        Joku mättää tänne Englannin ja Suomen keuhkosyöpätilastot tuolta ajalta?


      • suolat
        betoniharkkoväritys? kirjoitti:

        Tosiaan, en muistanutkaan tuota hiililämmitystä.
        Helsingissäkin 50-60-luvulla lämmitettiin koksilla. Muistan kuorma-autojen kyljistä yhtiön GHH.
        http://fi.wikipedia.org/wiki/Koksi
        mutta noita hiililajeja taitaa olla paljon ja toiset nokeaa enemmän kuin toiset. Ruskohiili mahtaa olla paha.
        Hiilen vaikutuksia ei mielestäni näkynyt, mutta täällä oli niin vähän populaa.
        Joku mättää tänne Englannin ja Suomen keuhkosyöpätilastot tuolta ajalta?

        Et ole sitten käynyt nykypäivänä Tampereen keskustorilla?


      • betoniharkkoväritys?
        suolat kirjoitti:

        Et ole sitten käynyt nykypäivänä Tampereen keskustorilla?

        Hetkinen, mistäs nykyaikana talot tummuu?
        Tampereen tehtaat on huitsinevadassa ja jäljelläolevissa suotimet. Kaikki asunnot lienee kaukolämmössä ja autot työntää puhtaampaa ilmaa kuin mitä on Lontoon ilma normaalipäivänä. Mitä jää jäljelle?


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. SDP palauttaa Suomen kansalle kulta-ajat

      Hyvinvointivalto on pääosin SDP:n ja osin myös Maalaisliiton rakentama. Hyvinvointivaltion ylläpito edellyttää oikeude
      Maailman menoa
      151
      13467
    2. Aamun Riikka: työttömyydessä lähestytään viime laman synkintä vaihetta

      Nopeasti mentiiin upean Marinin hallituksen ennätystyöllisyydestä toiseen ääripäähän, kohti Suomen historian kurjimpia t
      Maailman menoa
      72
      9761
    3. Älkää vassarit kuvitelko, että Marinin kulta-ajat palaavat

      Vaikka demarit voittaisivat seuraavat vaalit, se ei palauta Marinin taskut-täyteen-kelasta-aikaa takaisin, ei voi eikä h
      Maailman menoa
      96
      9148
    4. Suomen velka kasvoi ennätysvauhtia - Mäkynen repostelee

      – Velka kasvoi eniten tilaston historiassa, Mäkynen kirjoittaa. – Vuoden 2025 toisella neljänneksellä selvästi eniten k
      Maailman menoa
      20
      8106
    5. Giorgia Meloni vs Riikka Purra

      Kyllä Italian pääministeri on kauniimpi ja seksikkäämpi, kuin Suomen valtiovarainministeri Riikka Purra. Mitä jotkut näk
      Maailman menoa
      40
      6773
    6. 149
      6186
    7. Ohhoh. Kokoomusvirkamiehen mukaan Suomessa ei ole työttömyyskriisiä

      Kun kokoomuksen johtama hallitus epäonnistuu täydellisesti talouspolitiikassaan, niin aikaisemmin erittäin pahaksi määri
      Maailman menoa
      24
      3375
    8. Persut JYTKYTTÄÄ ylös, ohi kepun! +2,1 %

      Persut palasi kolmen suurimman joukkoon ja on matkalla kohti kevään 2027 eduskuntavaalivoittoa. Sosialistit ovat syöksy
      Maailman menoa
      33
      1674
    9. En lähde armeijaan enkä siviilipalvelukseen

      Maanantaina telkan uutisissa toistamiseen kerrottiin tästä luuserista, joka kärsii muka "masennuksesta", mutta nauraa rä
      Maailman menoa
      397
      1265
    10. Aikuisten säälittävä käytös

      Mikä mahtaa aikuisia hiertää ja mistä näin kovaa että alaikäisen pahoinpitelyn jälkeen vielä kirjotellaan täällä. Sana v
      Hyrynsalmi
      7
      1194
    Aihe