Ehnroos koulu ei puutu kuisaamiseen kunnolla

Sanotaan lapsille "oma vika" "itse olet syy"
7528
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Mitä on "kuisaaminen" ???

Äänestä

Vanhemmat asialle tänä päivänä, poliisissakin on koulupoliisi, joka tulee tarvittaessa paikalle.

Äänestä

Ei tilanne ole ilmeisesti mihinkään muuttunut siitä kun itse kävin samaa koulua 20v sitten. Pahimmillaan kiusaaminen oli jopa potkimista. Kiusaajani olivat poikia ja pahin muisto on kun minut kaadettiin maahan ja potkittiin kylkiin. Minua sai vapaasti haukkua huoraksi ja "mustalaiseksi", vaikka en edes ole. Olin alisuoriutuja yläasteella. Opettajat eivät puuttuneet kiusaamiseeni millään tavalla. Sain välillä muutaman päivän vapautuksen koulusta ja jäin vain enemmän jälkeen. Muistan miettineeni jopa itsemurhaa. Opiskelen edelleenkin, vaikka olenkin sairaseläkkeellä, tavoitteena on päästä vielä yliopistoon. Jotenkin vain Mäntsälässä ei kelpaa edelleenkään mihinkään. Pelastukseni oli peruskoulun jälkeen kun lähdin toiselle paikkakunnalle opiskelemaan. Tunsin itseni ensimmäistä kertaa ihmiseksi ja sain ystäviä. Suoritin koulun loppuun. Numerot paranivat toisen asteen opinnoissani. Pidin itseäni todella tyhmänä ja Ehnroosilla minua haukuttiin jopa oppituntien aikana, opettajien siihen puuttumatta. Tunnen itseni syrjäytyneeksi edelleen Mäntsälässä. Täällä ihmisestä edelleen mielikuva luodaan juorupuheiden perusteella. Ei ole merkitystä millainen ihminen oikeasti olet! Jouduin vielä erään juopon pahoinpitelemäksi joka sattuu olemaan erään entisen luokkalaiseni isä. Kotiimme saa tulla huorittelemaan ja haukkumaan huoraksi, varkaaksi! Perheestämme on tehty perättömiä ilmiantoja, perätön lastensuojelu ilmoitus.KIITOS Mäntsälän ystävällisille lastensuojelutyöntekijöille, kohtelu oli todella asiallista. Onneksi lapsemme pärjäävät koulussa, (keskiarvo lähes 9!) on kavereita eikä heitä kiusata! Onneksi saimme lähestymiskiellon tuolle juopolle ja tuomion oikeudessa. Syvälle sydämeen sattuu koetut syrjinnät ja edelleen kiusaaminen Mäntsälässä jatkuu kohdallani. Onneksi on tällä hetkellä ihana perhe ja lapset, ne ovat tärkeintä mitä omistan! Olen arvokas vain heille ja läheisille. Työelämään haluaisin, mutta vammautumisen jälkeen ihmisarvoista kohtelua työmarkkinoilla tuskin on luvassa.
Toivon sydämestäni, että kiusaamisiin puututaan ajoissa, se jättää elämän kestävät arvet jota edes kiusaajien anteeksi pyynnöt aikuisiällä eivät vie pois. Olen siis kohdannut heitä. Annan toki anteeksi, mutta niitä syviä arpia joita se jätti ei mikään koskaan poista! Kiusaaminen on jatkunut aikuisiällä. Tällä hetkellä yritän välttää "erakoitumista" opiskelemalla toisella paikkakunnalla ja avoimessa yliopistossa. Toiveina vielä paluu työelämään ja tulla kokonaiseksi ihmiseksi. Pala puuttuu, se puuttuva palanen on kelpaamattomuus yhteiskunnalle.
Toivon, että kiusaaminen Ehnroosilla saadaan kuriin, koulu on liian iso yksikkö. Tällä hetkellä siellä pahaa oloa lisäävät varmasti sisäilmaongelmat. Toivon, että kukaan ei jää alisuoriutujaksi vain siksi, että pitää itseään tyhmänä! Tajusin vasta myöhemmin, että en ole tyhmä vaan pystyn hyviin suorituksiin ja onneksi peruskoulun todistuksilla ei ole enää niin suurta arvoa, lukiossa olen yltänyt M suorituksiin. Kukaan ei ole tyhmä. Älä vain anna lapsesi uskoa niin!! Se on tie alisuoriutumiseen! Toivottavasti Mäntsälässä kaikki olisivat yhtä arvokkaita.

Äänestä
  • Tuosta olisi voinut tehdä romaanin, ei jaksa lukea.

    Äänestä

Eipä Suomessa kannata kirjoja kirjoitella, jos tätäkään ei jakseta lukea.

Äänestä

Sinäkö sen määrittelet mikä kuuluu?! Ei ole pakko lukea ..,.

Äänestä
  • Kuuluu kuuluu, mäntsälästä kuuluu

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


adv kirjoitti:

Sanotaan lapsille "oma vika" "itse olet syy"

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu