Nämä poiminnat tuosta artikkelista kyllä allekirjoitan täysin omallekin kohdalleni siitä täydellisestä unelmien "ihanteesta":
"Lukijoiden mukaan täydellinen poikaystävä on noin 180 cm pitkä (mutta vähintään puolisoaan pidempi), painaa noin 80 kg, tumma, urheilullinen, mutta ei liian lihaksikas ja ennen kaikkea siisti."
"Poikaystävältä löytyy luonnollisesti kaikki mahdolliset täydellisen ihmisen luonteenpiirteet, kuten sosiaalisuus, huomaavaisuus, uskollisuus, rehellisyys ja ystävällisyys."
"Poikaystävä pukeutuu aina siististi ja rennon asiallisesti. Luonnollisesti täydellinen poikaystävä osallistuu myös kotitöihin. Liikaa alkoholin käyttöä tai tupakointia ei katsota hyvällä."
"Riittää, että on näkyvästi pidempi kuin nainen, mieluiten tumma ja hyvässä kunnossa niin, ettei kaljamaha pömpötä. Ei pidä kuitenkaan olla mikään kehonrakentaja! Miehen pitää olla fiksu ja osata ajatella omilla aivoilla, mutta on vain herttaista, että mies pyytää joissakin asioissa apua naiselta. Naisen kehuminen aidosti, oikealla hetkellä on parasta mitä mies voi tehdä naiselle. Jos hän tuntee naistaan on kunnioittavaa että hän välttää tätä häiritseviä asioita. Lämpimät silmät sulattavat sydämen. Miehen ei pidä kuitenkaan olla mikään tossukka vaan MIES! Mutta tasapainoinen sellainen."
"Täydellinen poikaystävä on 175-185 cm pitkä. Tummat kihartuvat hiukset ja siniset tai vihreät silmät. Luonteeltaan humoristinen ja jekkuileva, mutta tilanteentajuinen ja kohtelias. Tulee toimeen ihmisten kanssa ja on lojaali kumppanilleen, mutta omaa myös oman tahdon. Intohimoinen rakastaja, joka osoittaa seksuaalisen vetonsa sinuun."
"Rehellinen, tavallinen ja sydän paikallaan. Hänen kanssa on helppo ja hyvä elää arkea."
Lähde:
http://www.iltalehti.fi/rakkausjaseksi/2014040418186922_lz.shtml
Aika harva mitään pettävää, kännäävää ja hakkaavaa "jyystärikarjua" on tuossa hakemassa...
Täydellinen poikaystävä
45
432
Vastaukset
- Tärkein unohtui
Raha
- grgrtfhgth
Kappas, minulla on ap:n kuvailema täydellinen poikaystävä.
Hänellä muuten ei ole rahaa, rahat ovat minulla enkä tarvitse miestä sitä varten. Miestä tarvitaan ihan muihin juttuihin... ;) - PohPuhPih
grgrtfhgth kirjoitti:
Kappas, minulla on ap:n kuvailema täydellinen poikaystävä.
Hänellä muuten ei ole rahaa, rahat ovat minulla enkä tarvitse miestä sitä varten. Miestä tarvitaan ihan muihin juttuihin... ;)Joo, pitäähän jonkun se nurmikkokin leikata.
- Itsesensuuri iskenyt
Siis eihän nainen koskaan rehellisesti tunnusta edes itselleen millaisille vonkaavalärvisille paskaväestön visvamunapanijamestareille huoranhaaransa & limaläpensä nussittavaksi levittää. Ne toivomukset joita virallisesti ilmoitetaan ovat ihan muuta kuin oikeaan pillunsaantiin oikeuttavat ominaisuudet.
Mukavaa huomata että ainakin omalle kohdalleni nuo asiat menevät metsään ainakin ulkonäön osalta. Joten tästä voin todeta että en ole lähelläkään täydellistä, kun joku luonnepuolikin noista mainituista menee metsään niin olen täydellisyydestä kaukana :)
- ddnhsa
Hei, Marianne! Miksi jätit pois sen kohdan jossa sanottiin: "Yllättävän monen mielestä täydellisellä poikaustävällä on myös tatuointeja?"
Siksikö, koska se todistaa että naiset haluavat tatuoituja jyystärikarjuja?
Miksi jätit pois sen kohdan jossa sanottiin että miehen pitää ola sopivasti TUHMA?
Miksi sensuroit tekstiä? Siksikö koska se todellinen artikkeli todisti nimenomaan taas siitä että naiset haluavat jyystäri pahan pojan?Jos luit tarkemmin, sanoin "nämä poiminnat tuosta artikkelista kyllä allekirjoitan täysin omallekin kohdalleni". Eli siis seuraavat poiminnat, ei koko artikkelin tekstiä, ja siksi linkkasin vielä perään koko artikkelin josta selviävät muutkin kohdat kuin ne mistä olen itse eri mieltä. Itse en halua tatuoitua poikaystävää.
Jos olisin sensuroinut tekstiä, olisin vain läntännyt nuo lainaukset aloitukseen sanomatta ensin, että seuraavat kohdat kyseisestä artikkelista allekirjoitan itsekin.
Nuo varmaan kertovat enemmän Iltsarin lukijoista.
En nyt kyllä tätäkään kyselyä ottaisi ihan jokanaisen toiveena. Uskon, että kyselyyn ovat vastanneet enimmäkseen - 20 v.
Ai niin, yli 30-vuotias nainen on jo muumio palstan mukaan.
- 14+11
Ihan sama se varmaan on mistä unelmoit, kun et itse ole mikään unelma, niin et sinä mitään unelmien miehiä saavuta.
Miksi sitten atm:t saavat vapaasti postailla palstalle kuvia täydellisistä bikinikaunottarista? Vai väitätkö atm:n olevan täydellinen? Se on valitettavaa, jos palstalle ei saa postailla kuvauksia/kuvia sellaisista kumppaneista jollaisen haluaisi, olkoon se sitten vaikka vaan oma ihannetapaus, vaan pitää aina vaan tylsästi laittaa "tälläiset ovat realistiset odotukseni kumppanilta". Varmasti niillä epäsuosituimmillakin ihmisillä on erikseen mielessä, millainen olisi unelmakumppani, vaikka sellaista eivät saisikaan. Toinen eksäni oli kyllä hyvin lähellä noita kaikkia, paitsi että oli 193 cm ja se oli mulle jo vähän liikaa.
- kupletin juoni
marianne89 kirjoitti:
Miksi sitten atm:t saavat vapaasti postailla palstalle kuvia täydellisistä bikinikaunottarista? Vai väitätkö atm:n olevan täydellinen? Se on valitettavaa, jos palstalle ei saa postailla kuvauksia/kuvia sellaisista kumppaneista jollaisen haluaisi, olkoon se sitten vaikka vaan oma ihannetapaus, vaan pitää aina vaan tylsästi laittaa "tälläiset ovat realistiset odotukseni kumppanilta". Varmasti niillä epäsuosituimmillakin ihmisillä on erikseen mielessä, millainen olisi unelmakumppani, vaikka sellaista eivät saisikaan. Toinen eksäni oli kyllä hyvin lähellä noita kaikkia, paitsi että oli 193 cm ja se oli mulle jo vähän liikaa.
Ei niitä bikinibeibejä tänne postaillasiksi koska ne olisi unelmatyttöystäviä.
Kauniille naisille nyt vaan on mukava runkata. Miehet ovat katsos solidaarisia toisiaan kohtaan eli kun yksi löytää hyviä kuvia niin hän ne ystävällisesti jakaa muidenkin tiedoksi ja iloksi.
- Henrietta89
Omat kriteerit poikaystävälle on kans seuraavat:
1. Ulkonäkö: komea, n. 175-180 cm, tumma, siniset/vihreät silmät, timmi muttei liian lihaksikas, urheilullinen
2. Työssäkäyvä, hyvin koulutettu, hyvin toimeentuleva, kohtuullisen varakas
3. Älykäs, empaattinen, mukava, huumorintajuinen, rehellinen, uskollinen, sosiaalinen, pitää lapsista/eläimistä, käyttäytyy kohteliaasti muita kohtaan, kantaa vastuuta yhteiskunnassa, on romanttinen ja hyvällä tavalla vanhoillinen
4. Kiinnostuksen kohteita: kirjallisuus, politiikka, kulttuuri, monipuolinen urheilu/liikunnallisuus.
Ei ole vielä yhtään tullut vastaan.- karma..........
Toivottavasti oot yksin koko elämäsi.
- Suosittelen että
rupeat lesboksi.
- Työnnä se sinne
Osta sellainen dol... eikun DILDO!
- firebird
Henrietta kuullostaa mies trollilta. En ole kuullutkasn hänestä ennen tätä keskustelua, tosin olen käynyt palstalla parisen viikkoa ja sopivasti hän saapuu juuri tähön ketjuun, todistamaan joidenkin kummajaismiehien pakkomielteen luulla että naiset haluavat miehistä rahaa ja statusta, koko idea liittyy psykologian tutkimukseen, jossa ei kysetty mitäön lähellekkään sellaista, vsin lehdet repivät otsikot, että naiset arvostaa rahaa miehessä, kun pitää lehtienkin tienata. Firebirdfeenix
- saletti.
Ei naiset hae mitään kännääjää mutta sellaisen saavat usein koska naiset ei vaan osaa valita miehiä. Ne Komeat on just niitä pettäjiä ja hakkaajia.Ja sitäpaitsi harva saa sen unelmien poikamiehen, kaikissa on aina jokin vika ja täydellistä ei ole.
- firebirdfeenix
Ei pettäjä, hakkaaja ole muita komeampi, ei tällainen liity ulkonäköön, tiedät sen itsekin, hoet vain palstan kateellisten mantraa.
- 10+10
Niin, kysehän on siis 10 poikaystävästä ja olisipas hauska nähdä juttu käänettynä toisten peri missä osio...
"Lukijoiden mukaan täydellinen poikaystävä on noin 180 cm pitkä (mutta vähintään puolisoaan pidempi), painaa noin 80 kg, tumma, urheilullinen, mutta ei liian lihaksikas ja ennen kaikkea siisti."
olisi käännetty miesten näkökulmaan seuraavasti;
Lukijoiden mukaan täydellinen tyttöystävä on noin 170cm pitkä (mutta vähintään muutaman sentin lyhkäisempi), painaa noin 60kg, vaalea, urheilullinen, mutta ei liian lihaksikas ja ennen kaikkea huoliteltu.
Niin johan olisi naiset barrikaadeilla kertomassa mitenkä naista aina vain esineellistetään ja onko naisessa todellakin tärkeintä vain ulkonäkö.No tosa on samaa settiä toisesta näkökulmasta: http://www.iltalehti.fi/rakkausjaseksi/2014033118172135_lz.shtml
Ihmeen realistisia kiutenkin nuo ihannemitat 168cm/58kg. Ei ole tainneet palstaätmit käydä pätemässä tuossa kyselyssä.stellaria81 kirjoitti:
No tosa on samaa settiä toisesta näkökulmasta: http://www.iltalehti.fi/rakkausjaseksi/2014033118172135_lz.shtml
Ihmeen realistisia kiutenkin nuo ihannemitat 168cm/58kg. Ei ole tainneet palstaätmit käydä pätemässä tuossa kyselyssä.Niin, ja sitten vielä että ”ruskeahiuksinen, juo valkoviiniä, pitää liha- ja grilliruuista eikä omista tatuointeja”. Eli anorektiset vegaaniblonditko ovat out of fashion nykyäänsä?
- 9+12
stellaria81 kirjoitti:
No tosa on samaa settiä toisesta näkökulmasta: http://www.iltalehti.fi/rakkausjaseksi/2014033118172135_lz.shtml
Ihmeen realistisia kiutenkin nuo ihannemitat 168cm/58kg. Ei ole tainneet palstaätmit käydä pätemässä tuossa kyselyssä.Vainiin, joo voi olla että suurimpaan osaan miehistä vetoaa tollainen, mutta kyllä itsellä ainakin on ihan erilaiset näkemykset mikä on hot :D
9+12 kirjoitti:
Vainiin, joo voi olla että suurimpaan osaan miehistä vetoaa tollainen, mutta kyllä itsellä ainakin on ihan erilaiset näkemykset mikä on hot :D
No minkälaiset näkemykset sinulla sitten on?
Mää olen kyllä tuon artikkelin mukaan aikas lähellä täydellistä. Ainoastaan paino, kuppikoko ja baareissa viihtyminen on ne jotka ei tosta ihan natsaa.- mies 28v
stellaria81 kirjoitti:
No tosa on samaa settiä toisesta näkökulmasta: http://www.iltalehti.fi/rakkausjaseksi/2014033118172135_lz.shtml
Ihmeen realistisia kiutenkin nuo ihannemitat 168cm/58kg. Ei ole tainneet palstaätmit käydä pätemässä tuossa kyselyssä.palstaämit.. on palstaätmejä ;D
- Äädämi
stellaria81 kirjoitti:
No tosa on samaa settiä toisesta näkökulmasta: http://www.iltalehti.fi/rakkausjaseksi/2014033118172135_lz.shtml
Ihmeen realistisia kiutenkin nuo ihannemitat 168cm/58kg. Ei ole tainneet palstaätmit käydä pätemässä tuossa kyselyssä.Eikä immenkalvoa mainita! Aika tekopyhää kun rikkomaton immenkalvo on kuitenkin ehdoton ykköskriteeri.
- 16+5
stellaria81 kirjoitti:
No minkälaiset näkemykset sinulla sitten on?
Mää olen kyllä tuon artikkelin mukaan aikas lähellä täydellistä. Ainoastaan paino, kuppikoko ja baareissa viihtyminen on ne jotka ei tosta ihan natsaa.Meinasin että katon googlesta jonkun kuvan, että ois helpompi ettii joku kuva kuin kuvailla, mutta itseasiassa en mä kyllä löydä ketään semmoista. Eli semmoinen lempeän oloinen, pyöreäposkinen, silmälasipäinen ja tummatukkainen. Pituudella ja rintojen koolla ei mulle ole kauheasti merkitystä. Ei musta tarvitse olla mikään bikinimallin vartalo yms.
- 4+12
16+5 kirjoitti:
Meinasin että katon googlesta jonkun kuvan, että ois helpompi ettii joku kuva kuin kuvailla, mutta itseasiassa en mä kyllä löydä ketään semmoista. Eli semmoinen lempeän oloinen, pyöreäposkinen, silmälasipäinen ja tummatukkainen. Pituudella ja rintojen koolla ei mulle ole kauheasti merkitystä. Ei musta tarvitse olla mikään bikinimallin vartalo yms.
http://2.bp.blogspot.com/-OL66BmTAb2I/ULPF7ujB2VI/AAAAAAAAAB0/u9MaH0Uu2LA/s1600/540166_422011311163937_460772899_n.jpg
Tossa vasemmalla oli lähinnä sitä minkä löysin. stellaria81 kirjoitti:
Niin, ja sitten vielä että ”ruskeahiuksinen, juo valkoviiniä, pitää liha- ja grilliruuista eikä omista tatuointeja”. Eli anorektiset vegaaniblonditko ovat out of fashion nykyäänsä?
Nuo kaikki poimimasi sopivat minuun :) Paitsi että mitat ovat 173/60kg, mutta käytännössä se vastaa suunnilleen artikkelin mittoja. Valkkari on mulle vieläpä itseasiassa yksi ainoita alkoholeja jotka maistuvat.
marianne89 kirjoitti:
Nuo kaikki poimimasi sopivat minuun :) Paitsi että mitat ovat 173/60kg, mutta käytännössä se vastaa suunnilleen artikkelin mittoja. Valkkari on mulle vieläpä itseasiassa yksi ainoita alkoholeja jotka maistuvat.
Ai, sä olet minun pituinen! :-)
Mutta sata kertaa hoikempi :-D- firebirdfeenix
stellaria81 kirjoitti:
No tosa on samaa settiä toisesta näkökulmasta: http://www.iltalehti.fi/rakkausjaseksi/2014033118172135_lz.shtml
Ihmeen realistisia kiutenkin nuo ihannemitat 168cm/58kg. Ei ole tainneet palstaätmit käydä pätemässä tuossa kyselyssä.Kuvaus vastaa minua, paitsi olen 170 cm. Minuun suurin osa tapaamistamme miehistä ihastuu/rakastuu, se oli sinkkuna kiva, mutta nyt varattuna varsin rasittavaa. Olen pistänyt merkille, että nämä on ne piirteet, jotka saavat miehet joukoin ihastumaan (puhun citymiehistä, ennperäkylän persusta, joka etsii naisesta äidin töiden jatkajaa ): saa miehen nauramaan, sosiaalinen lahjakkuus, cooli, seksikäs ulkonäkö, hyvä sydän.
- ytmi
marianne89 kirjoitti:
Nuo kaikki poimimasi sopivat minuun :) Paitsi että mitat ovat 173/60kg, mutta käytännössä se vastaa suunnilleen artikkelin mittoja. Valkkari on mulle vieläpä itseasiassa yksi ainoita alkoholeja jotka maistuvat.
Nyt kuulostaa lupaavalta..
femnerd kirjoitti:
Ai, sä olet minun pituinen! :-)
Mutta sata kertaa hoikempi :-DJoo, tosin tuntuu että nykysin tää pituus alkaa olla jo aika ylenen. :) Yläasteella olin vielä luokan 3. pisin tyttö, mutta lukiossa alkoi löytyä jo paljon enemmän samoissa mitoissa olevia.
- ätmi
Olen siis täydellinen poikaystävä.
- paneminen hoituu
panoringeissä jyystärikarjujen kanssa. Epärealistinen haaveilu onkin sitten asia erikseen.
- 29vneitsyt
Entä jos hiukset lähti jo 17-vuotiaana Kekkosen tyyliin?
- firebirdfeenix
Jos on rahaa niin nykyään saa plastiikkakirurgilta päänahkaan kiinniytettävät täysin luonnollisen näköiset hiukset. Itse en pidä kaljuuntuvista/kaljuuntuneista miehistä, mutta jos muuten ok jätkä, enköhän pääsisi faktan yli.
- ätmi
firebirdfeenix kirjoitti:
Jos on rahaa niin nykyään saa plastiikkakirurgilta päänahkaan kiinniytettävät täysin luonnollisen näköiset hiukset. Itse en pidä kaljuuntuvista/kaljuuntuneista miehistä, mutta jos muuten ok jätkä, enköhän pääsisi faktan yli.
Sopisit hyvin yhteen DarkFearin kanssa!
- ---
ätmi kirjoitti:
Sopisit hyvin yhteen DarkFearin kanssa!
Jep, voisi samalla yritää hoitaa kaverin pään kuntoon.
- YliPäällikkö
--- kirjoitti:
Jep, voisi samalla yritää hoitaa kaverin pään kuntoon.
Molemmat päät?
- Blondin valeasussa
Ihme ja kumma taidan olla erilainen, pidän vaaleista miehistä. Mutta nuo muut
ominaisuudet ovat kyllä niitä, joita minäkin arvostan...unelmien miehessä = ), - yrmynaama?
Hahah, täytän käytännössä kaikki nuo vaatimukset mutta kertaakaan, ei siis kertaakaan ole naiset tulleet jututtamaan missään. Baarissa on joku umpitunnelissa oleva kopeloida mutta siinäpä se.
- firebirdfeenix
Harvoin nuo piirteet näkyy päälle. Minusta naisten tulisi kasvaa ja alkaa tekemään itse aloitteita ja ymmärtää itse valita mies, eikä antaa miehen valita häntä. Se on etu jos jokin ja oman kokemuksen mukaan baarissa ne parhaat miehet ovat ne jotka eivät illan aikana paljoa pokaile, silmäkontaktia voi antaa ja ovat viettämässä kaverien kanssa hauskaa. Toivoisin, että kaikki naiset harkitsisivat tätä asiaa.
- firebird
Nuo piirteet ovat tärkeitä minulle, tosin pidän blondeista, mutta minkä tahansa värinen tukka voi näyttää hyvältä, jos mies on seksikäs on tukkakin yleensä, kihara vaalea trendi pidempi (ei hevi pitkä) on suosikkini, ollut aina. Ruskeat silmät miinus ja ehdoton suosikki on siniset silmät, mutta vaikka olisi ruskeat silmät jos mies olisi muuten ok, niin ei hätää. Olen onnekas mieheni on juuri kuvauksen kaltainen ja muitakin hyviä puolia riittää. Firebirdfeenix
Tuossa artikkelissa esitetyt toiveet kuulostavat tutuilta. Monet tuntemani tuttava sinkkunaiset kuvaavat toivekumppaniaan juuri noin. Enkä ihmettele, sellaisestahan me suurin osa unelmoimme kumppaniksi: ihmisestä jonka kanssa tulla toimeen ihan arkielämässä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1973174
- 1171839
Ollaan samanlaisia
Samannäköisiäkin? Herkkiä, pohdiskelevia, syvästi tuntevia? Aistin kuvienkin perusteella paljon samankaltaisuutta. Siksi911396- 1941278
En mä mies tiedä
Missä mennään, mitä me toisillemme ollaan. Pyörit mielessä, mutta kuitenkin pelkään jotain. Pelkään myös sitä, että olin281040Huomenna taitaa
Päästä selvittelee ja kyselee vähän asiota. Sun verisukulaisten kanssa🤣 naiselle181033Jokos olet nainen
Päässyt sinuiksi tämän palstan kanssa ja huomannut miten turhaa tänne on mitään kirjoitella. Yhteys meillä kyllä löytyy95995- 45975
Rehellisesti vieläkö toivot
Että löydämme yhteyden uudelleen välillemme vai onko nykyinen tilanne hyvä? Tietäisitpä kuinka paljon olen kaivannut sin44970- 11952