Jos meillä olisi presidentti, jolla olisi valtaa, se olisi ilmoittanut pääministerille, että hallitus on nyt hajoitettava.
Se ei ole enää alkuunkaan se hallitus, joka kolme vuotta sitten aloitti.
Siitä on lähtenyt vasemmistoliiton kaksi ministeriä Kyllönen ja Arhinmäki, siitä on lähdössä kokoomuksen kaksi ministeriä Virkkunen ja Stubb ja nyt viimeiseksi itse pääministeri Katainen!
Jos itse pääministeri lähtee, joka luotsasi kokoomuksen vaalivoittoon, eli uhkaa jättää leikin kesken, muut lähtijät mukaan lukien, on hallitus hajoituskelpoinen.
Se ei enää vastaa 2011 vaalitulosta.
Mutta presidentillä ei ole enää hallituksen hajoitusvaltaa, se on kokoomuksen ajamalla politiikalla pois siltä otettu. Pelkkä kumileimasin.
Eri asia tietenkin on, hajoittaisiko nykyinen kokoomuspresidentti hallitusta sittenkään.
Demokraattisessa maassa kyllä hallitus tajuaisi erota, mutta kun on rasitteena tämä kokoomus- ja oikeistoenemmistöinen eduskuntakin.
Joten, eiköhän vain näytellä hampaita ja iloisena jatketa, ihan kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan!
Se ei ole enää alkuunkaan se hallitus, joka kolme vuotta sitten aloitti.
Siitä on lähtenyt vasemmistoliiton kaksi ministeriä Kyllönen ja Arhinmäki, siitä on lähdössä kokoomuksen kaksi ministeriä Virkkunen ja Stubb ja nyt viimeiseksi itse pääministeri Katainen!
Jos itse pääministeri lähtee, joka luotsasi kokoomuksen vaalivoittoon, eli uhkaa jättää leikin kesken, muut lähtijät mukaan lukien, on hallitus hajoituskelpoinen.
Se ei enää vastaa 2011 vaalitulosta.
Mutta presidentillä ei ole enää hallituksen hajoitusvaltaa, se on kokoomuksen ajamalla politiikalla pois siltä otettu. Pelkkä kumileimasin.
Eri asia tietenkin on, hajoittaisiko nykyinen kokoomuspresidentti hallitusta sittenkään.
Demokraattisessa maassa kyllä hallitus tajuaisi erota, mutta kun on rasitteena tämä kokoomus- ja oikeistoenemmistöinen eduskuntakin.
Joten, eiköhän vain näytellä hampaita ja iloisena jatketa, ihan kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan!
Vastaukset 22
Vanhimmat
olisi mielenkiintoista kuulla mitä mieltä pres. niinistö on tästä tilanteesta.
Niinistön kommentti hallituksesta: "öh öh öh, Jenni laittoi minut koiransa kanssa ulos, kun on sellainen sää. Kysykää Jenniltä, se päättää meidän perheessä".
Putin nimittää Medvedevin, Medvedev nimittää Putinin, näin se meillä Venäjällä menee!
Teillähän on siellä Kansanvallan huippu!
samoin kokoomuksessa, siellä päätetään jo nyt että kokoomuslainen jatkaa pääministerinä vaikkei muilta ole edes kysytty!
Ensin hommat kuralle ja karkuun. siinä sitä vastuun kantoa.Laitetaa paikka hakuun niin ei tarvitse uuden selitellä toisen tekemisiä.
Sitä uhottiin kun aloittivat hallituksen muodostuksen että persut pakoilee vastuuta nyt näyttävämpi lähto omasta pakoilusta.
Tosia asia kyllästynyt vetämään moista eripurasakkia. Eikähän sitä kenenkään nahka kestä jatkuvaa kansalle ja medialle valehtelua ja muunellun totuuden jakamista.
Näinhän sen voi nähdä.
Melko paha tilanne, meillä ei ole mitään instanssia, joka voisi pääministerin/hallituksen erottaa. Se voi tehdä mitä vaan ja jatkaa, vaikka mitä tapahtuisi.
Kokoomus ymmärsi tämän mahdollisuuden, kun presidentiltä valtaa halusi karsia ja onnistui siinä. Kiitos Kimmo Sasi, olit päsmärinä siinä asiassa taannoin.
En tajua mihin voittoon? Ne tilastot oli väärennettyjä.
Katainen kaatoi Suomen ja pellet vielä huutelee, että äijä oli muka hyvä työssään?!?!
Poika on pahempi katastrofi kuin Elop.
Suomen teollisuus on ajettu rajojen ulkopuolelle ja köyhiltä nyhdetään loputkin tulonsiirroiksi rikkaille. Tämähän tässä on suunta.
Niin, tai niinhän hitler, putsnikki ja bush :kin voittivat jossain vaaleissa kerran he oli vallassa ja piiiiiiiittttttkkkkäääään.
Vieläkö te pellet äänestätte kokkareita?
Juuri noin, täysin samaa mieltä.
Kataisen/kokoomuksen eriomaisuus perustuu pelkästään porvarimedian hypetykseen.
Yhtään vakavaa perustetta ei ole ikinä näkynyt. Miten näkyisi kun niitä ei ole.
Olisipa edes yksi media joka kertoisi totuuden.
Kataisella on yksi kova meriitti johon kukaan ei ole pystynyt aiemmin: kolmessa vuodessa Suomi hurjaan kestävyysvajeeseen, ihan omakätisesti!
Katainen, joko suomen velka on ylittänyt 100 miljardia?
Jos ei vielä, se menee rikki hetkenä minä hyvänsä.
Paljonko oli kun aloitit pääministerinä, kehtaatko kertoa sen ääneen kaikille?
Katainen hei, se ei ole ilmoitusluontoinen asia että uusia vaaleja ei tarvita.
Hallitus on nyt niin levällään, että siitä ei ole enää ajamaan vakavasti Suomen etuja.
ja tilanne muuttuu vielä paljon, sillä urpilainenkin tulee saamaan kalossia sdpstä.
Valtion koneistoon vielä kalossia ja kaikki Kataisen neuvinantajat joita ,
Urpilainen ja Katainen huusi ASIANTUNTIJAT, ASIANTUNTIJAT.
Nehän olivat pöhköimmästä päästä eliittiä , ottivatpa he vaikka kuinka monet torkut päivittäin ajatuksiensa liikkeelle saattamiseksi.
Viisaita voivat hyvinkin viisaita ajatella nuo asiantuntijat omaksi edukseen, mutta nyt he ovat hissukseen syystä että saisivat pitää etuoikeutetun asemansa.
Hahaha, Katainen on huolissaan siitä, että uudet vaalit antaisivat huonon kuvan maailmalle.
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2014040618190173_uu.shtml
Nyt kyllä sylkee suustaan mitä sattuu.
Minun mielestä huonon kuvan antaa se, että pääministeri jättää hallituksen kesken vaalikauden, ilman mitään syytä.
Huulet liikkuu, tahtoipa hän tai ei niin liikkuu, tunnista narsisti, - ei hänessä vikaa ole,
vaan ne toiset tekevät, vahingollisen kuvan .
On jo siinä syytä kun on ollut aiheuttamassa meille 50 miljardin velanlisäyksen , eikä sitä pienimmässäkään määrin ole saanut taittumaan , on täysin tekemättömiä nuo päätökset olleet.
BKT kääntyy laskuun senkin vielä sai aikaiseksi.
Narsisti näytti suurieleisesti oikein kädellään kuinka velka aste taittuu hänen hallituskaudellaan , mutta ei taittunut muuta kuin ylöspäin , taittui kuitenkin mutta käden osoittama kaari oli toinen.
Ja se KREIKKA juttu on omansa .
lapsemme haluavat tulla antamaan sen lähtöpotkun, housut alas jyrki!
Huonon kuvan antaa maailmalle suomen Pääministeri eroamalla tehtävästään,
voisi verrata RINTAMAKARKURIKSI,ne ammuttin tai laitettiin laitokseen,tai lopettivat
päivänsä oman käden kautta kun ei kestänyt häpeää.
Käteinen teki hyvän työn poistuessaan virastaan. Hänen olisi JO AIKAA SITTEN PITÄNYT myöntää ettei hänestä ole hommaansa. Mut ei, ukko johti diktaattorin lailla norsunluutornista ja vänkäs kaikki väkisin läpi.
Hän ei ole rintamakarkuri vaan hän teki viisaan päätöksen poistuessaan skeneltä..
Hänen olisi pitänyt siivota sotkunsa, mutta hänen meriitit tietäen, hänestä ei ole siihen.
Kuka siivoaa tämän sotkun?
kesken kauden karkaajien hallitus! vastuunkantoa, haha. esimerkillistä jyrki, haha.
KATAINEN KIPPASI KEHYSRIIHIPASKAKUORMAN IHMISTEN NISKAAN JA PAKENEE TAKAOVEN KAUTTA KORVAT LUIMUSSA.
se meni just noin!