"Nyt kun on käynyt selväksi, että Vasemmistoliiton hallitusseikkailu oli virhe, josta Jyrki Yrttiaho ja Markus Mustajärvi varoittivat, heidät on hyväksyttävä takaisin Vasemmistoliiton eduskuntaryhmään. Hajottajat pyörtäkööt pahat tekonsa. Onneksi Vasemmistoliiton hallituksesta löytyivät kolme tervejärkistä jäsentä, jotka estivät Vasemmistoliiton johtoa erottamasta kahta kansanedustajatoveriaan ja heidän perusosastojaan koko Vasemmistoliitosta.
Minusta on syytä suorittaa kriittinen arvio Vasemmistoliiton hallituksessa olon merkityksestä. Tuona aikana Vasemmistoliitto ehti syyllistää itsensä ja häpäistä SKDL:n maineen Suomen köyhälistön taloudellisen aseman huonontajana ja demokraattisten oikeuksien kaventajana. Tuloerojen kaventamisen nimissä Vasemmistoliitto tuki kokoomusta sellaisten toimintojen suorittamisessa (EU-politiikassa ja Suomen talous- sosiaali- ja sivistyspolitiikassa), jotka johtavat automaattisesti vähävaraisen väestön elintason laskemiseen elämän vaikeutumiseen aivan lähitulevaisuudessa.
os Vasemmistoliiton johto ei tee minkäänlaisia johtopäätöksiä poliittisesta virheestään, äänestäjät tulevat sen tekemään. Ihminen on erehtyväinen, jopa vasurien johto, eikä siinä sinänsä ole mitään kummallista. Mutta jos ei ole kanttia tunnustaa erehdystä ja ottaa siitä opikseen, tehdyt virheet saavat aivan toisen luonteen.
Vaikka lapsilisien leikkauksissa ja indeksikorotusten jäädyttämisessä Vasemmistoliitto ei enää ollutkaan mukana, niin kokonaisuudessaan sen anteeksi antava merkitys vastaa osasyyllisyyden vähenemistä suurin piirtein samalla tavalla, kuin sen tuomarin, joka vaatii syyttömien ihmisten kuolemantuomion muuttamista elinkautiseksi vankeudeksi."
http://punavihreakeskustelu.blogspot.fi/2014/03/vasenryhmatakaisin-vasemmistoliittoon.html

Vastaukset 10
Vanhimmat
Erinomainen suoritus basemmistolta,vaikeana aikana.Kaikki kynnyskysymykset läpi ja monia tärkeitä vaatimuksiamme saimme ajettua.Perattua liikenneministeriön hyväveli järjestelmää ja kehitettyä kulttuuripolitiikkaa.
Erittäin hyvä suoritus koko puolueelta mutta erityisesti kahdelta ministeriltämme!
Parasta mitä äänestämällä saa,vasemmisto!!
Erinomainen suoritus tosiaan, vasemmistoliitto on koksujen ja demujen napinpainaja apinoina ajanut Suomen konkurssin partaalle ja hirvittäviin velkoihin ja tuki ja takausvastuisiin ja rikollisorganisaatio EVM:n kupattavaksi ja ryöstettäväksi. 1,45 MILJARDIA sinne meni jo viime kesänä ja yli 11 miljardia on piikissä kahden viikon maksuajalla ja sanktioiden uhalla. Julkinen terveydenhoito on lähes tuhottu, koulutuksesta leikattu 1,45 miljardia jne...
jjjjjjj:ltä on näköjään jäänyt lääkkeet ottamatta, kun vielä kehuu tällaista maanpetoksellista toimintaa. Vasemmistoliiton touhu on ollut niin oksettavaa ja törkeää suomalaisia kohtaan, että koko puolueen johto pitäisi sulkea välittömästi häkkiin ja avaimet heittää Itämereen.
Ajanut suomen? Lähinnä yrittänyt pelastaa suomen.Julkinen terveydenhoito toimii ja koulut samoin. Tosin näin ei olisi jos persut saisi päättää. Takuut eurolainoihin saatu ja etelä euroopassa paljon hyviäkin merkkejä.
Tuloerot kaventui ja saimme heikomissa asemissa oleville jopa lisää.
Kaikesta ei voi ylpeä mutta vasemmiston toimista kyllä...
"Erinomainen suoritus basemmistolta"
Niin varmaan oli.. kirjoittaja ymmärtää asioista yhtä paljon kun basemmisto!
Jos Yrttis ja Mustis palaa Arhinmäkeläisiin, heidän teko on yhtä paha kun Arhinmäkeläisten! Puolue pitää siivota Arhinmäkeläisistä ensin ennenkun palaavat!
Mitä lienee nämä mystiset arhinmäkeläiset? Nuoria,miehiä,stadilaisia,ex-ministereitä??
Yrttis ja mustis ovat vasemmistolaisia ja kuuluvat puolueeseen. Eli mihin heidän pitäisi palata kun eivät minnekkään ole edesmenneet. Meillä kuten persuilla ei ole tarve siivoilla ketään pois.
Heillä on näitä idiootteja ja potkukelkan työntäjiä,koulukiusattuja rasisteja jotka purkavat pahaa oloaan vielä heikoimpiin..
http://www.hs.fi/politiikka/Vasemmistoliitto puuhaa potkuja Yrttiaholle/a1371007292899
Aika vanhaa tietoa....
Näitähän on hyvä muistella aikaajoin .ennen tulevia vaaleja . Taitaa olla "mystisten miesten aikakausi päättymässä ".
Muistellaan kun yrttis pyysi anteeksi ja nöyränä palasi kotiin,vasemmistoon..