monen auton ongelma

Hei,
kun kesä kohta tulee taas Suomeen niin minun jokavuotinen ongelma on se että minulla on kaksi autoa, ja omassa firmassa vielä pakettiauto jota vain itse ajan kun ei ole muita koko yrityksessä töissä.
Haluaisin kaikki autot pitää käytössä mutta vakuutukset ja käyttöverot on sen verran kalliita ettei siihen kohta riitä enää rahkeita

Mikä neuvoksi, kesällä haluan ajaa pääsääntöisesti kaksipaikkaisella avoautollani vain hyvillä ilmoilla. Pakua tarvitsen satunnaisesti kerran pari kuukaudessa, ja sitten normi henkilöautolla ajaisin kaikki pidemmät maantiematkat vaikka siitäkin melkein koko katon saa auki.

Kaikki autot on 2000 luvulta paitsi avoautoni joka on 1996 vuosimallia.
Tarvitsisin joustavan tavan valita auton tilanteen mukaan eikä kalenterin tai muun vastaavan.

Löytyykö ratkaisia jossa kustannukset tulee vain päivittäisen käytön mukaan, vaikkapa vakuutusyhtiöiltä? Ollilan kilsaperusteinen maksu ei minua miellyttänyt koska ajan kuitenkin melkoisen paljon vuodessa, noin 50tkm yhteensä näillä kolmella autolla.

Yksin elävänä perheessä ei myöskään ole muita jotka autoa käyttäisi jos itse olen jollain toisella liikenteessä. Sama koskee jos olen viikon tai pari matkoilla ulkomailla eikä autoillani silloinkaan kukaan aja.

4

328

    Vastaukset 4

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kaksikäyttöauto

      Eipä taida muuta ratkaisua olla, kuin sanoa irti vakuutukset aina määräajaksi sen
      mukaan mitä auto et käytä lähipäivinä. Trafille ilmoitus kustantaa kai 4 4 € jakso.
      Tai sitten vuokrata joutilas auto jollekin luotettavalle kuskille.

    • Vaikeaa tekemällä

      Muuta Sveitsiin. Siellä voit vaihtaa henkilökohtaiset kilpesi aina siihen autoon, jolla ajat. Verot ja vakuutukset kulkevat kilpien mukana, eivätkä ole kiinni pellissä ja valmistenumerossa. Lian fiksu systeemi Suomeen, ei onnistu Suuriruhtinaskunnan vero- ja byrokratiassa.

      Tai sitten teet joka viikko muutaman L.K.P:n aina säiden ja ajotarpeiden mukaan ja makselet Trafin pennoset. On Lottovoitto syntyä Suomeen. Ja sellainen tosiaan meidän kustannuksillamme tarvitaan täällä selviämiseen...

    • Paasikivi-Kekkonen

      Täällä sama ongelma, johon olen miettinyt ratkaisua. Autoja kun on yhteensä neljä, eri käyttötilanteisiin.
      Se mikä Kovasti ihmetyttää on se, kuinka henkilökohtaiset bonukset kuitenkin ovat autokohtaiset?!?! Tarkoitan siis sitä, että bonukset ovat kuulemma minun henk.koht saavuttamani etu "siivosta" ajamisesta, mutta miksi ne eivät sitten päde kuin yhteen näistä neljästä autostani??? Ei ole loogista.
      Sitten kun vielä laskut on maksettava etukäteen, ja monet liikennekäytöstä poistot ja takaisin otot jatkuvat niin paperisota ja sotku on valmis niin ettei kärryillä pysy enää erkkikään.

      Luulisi nykyään löytyvän jos jonkinlaisia räätälöityjä vakuuturatkaisuja???

      • Ei riitä tili

        Äkkiäkös nuo liikennekäyttöpoistot/otot netissä tekee.

        Ongelma on tosiaan näissä liikennevakuutuksen bonuksissa. Kun on 70 prossaa bonuksia yhdessä, niin ei viitsi lähtöbonuksilla muilla ajaa.
        Mooytoripyörässä vielä pahempi tilanne, kun perusbonuksilla on tossa kuussatkussa seisonta-ajallisen liikennevakuutuksen perusmaksu 3 000 euroa vuodessa!
        Joku voi kutsua tätä markkinahinnoitteluksi, minä kutsun sitä lakisääteiseksi ryöstöksi.

        Tähän tarttis tulla muutos. Samanlainen lisäkilpi kuin Saksassa, mumerot 1-3 lisäkilvessä, muuten voi kolmessa pyörässä käyttää samaa kilpeä.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä hänessä

      Saa sut kuumaksi?
      Ikävä
      88
      1461
    2. Henkilöauto ajoi puuhun Suomussalmella

      Henkilöauto ajoi puuhun Suomussalmen torin laitamilla. Poliisi epäilee tutkivansa tapausta. Silminnäkijä
      Suomussalmi
      38
      1135
    3. Kattoikkuna puuttui - vai puuttuiko sittenkään?

      Tönölään ei saatu mökkejä, kun kattoikkunasta oli pula. Näyttää konkurssihakemus tulleen kuitenkin 31.8., joten kattoikk
      Kuhmo
      23
      910
    4. Petteri A-studiossa: "Ihmiset ovat alkaneet saada töitä" ..mitä vitt..

      Missä todellisuudessa toi Orpo oikein elää, Suomen työttömyys 2000-luvun ja EU/OECD-maiden korkein tuplat niiden keskita
      Maailman menoa
      164
      751
    5. Kajaanissa on kadoksissa 27vuotias nainen.

      Poliisin tiedoteessa on ,että 1.9.2026 katosi kajaanissa 27vuotias nainen. Kuva löytyy ja tiedot pituudesta ,iästä yms.
      Kajaani
      13
      720
    6. Hei sinä nainen

      Haluaisin koko ajan olla kiinni sinussa😟❤️❤️
      Ikävä
      46
      679
    7. Nythän todellisuus on kuitenkin se

      että miehen täytyy tehdä miehen työ. Olla mies. Naisen täytyy tehdä naisen työ. Olla nainen. Voimme puhua pehmeitä ja
      Sinkut
      197
      675
    8. Kuka oli kuskina

      Volvo suistunut päin koivua torin laidalla? Oliko vauhtia liikaa vai sairaskohtaus vai humala?
      Suomussalmi
      13
      647
    9. Onko kaivattusi

      hyvä ihminen? Kerro
      Ikävä
      33
      580
    10. Mies sun käytös satutti...

      Mahdatko sitä ymmärtää...😔 Olisipa kaikki mennyt hyvin. Vaikea tästä on enää mitään ihanaa rakentaa.
      Ikävä
      39
      568
    Aihe