Suomi24 Keskustelussa on viikonlopun aikana ollut poikkeuksellisen paljon bottien automaattiseti luomia kommentteja. Pahoittelemme tästä aiheutunutta harmia. Olemme kiristäneet Keskustelujen suojausasetuksia ja kommentointi on toistaiseksi estetty ulkomailta.

Venäläiset kotiin

Miksei Putin kutsu?

Maailma on viluinen ja epäystävällinen paikka venäläisillekin. Putinhan voisi kutsua kaikki venäläiset kotiin varsinkin nyt kun Venäjä on noussut elintasossa maailman kärkeen.

Varsinkin Suomessa on talvisodan perua vielä paljon ryssävihaa.

12

57

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Ei onnistu millään

      Ehdotuksesi tuntuu aluksi ihan järkevältä, mutta se ei onnistu millään. Jos sotahullu Hitleriä ihaileva Putler kutsuisi maailmalta kaikki venäläiset kotiin Venäjälle, niin silloin Putlerin hommat muuttuisivat paljon hankalammiksi. Hänen pitäisi alkaa suojella venäläisiä maan rajojen sisäpuolella, ja sehän kävisi erittäin kalliiksi, eikä sellaisten suojeluoperaatioiden sivutuotteina saataisi Venäjään liitettyä uusia maa-alueita. Ehdotuksesi on siis kuolleena syntynyt, eikä se taatusti kelpaa valloitushaluiselle Putlerille.

      • 5 KOLONNA

        SUOMEN VENÄLÄISETKIN KATSOVAT MOSKOVAN KANAVIA JA HUUTAVAT URAATA AINA KUN PUTIN PUHUU


    • kiitos venäjä

      Vaikka olen mielestäni jo paljon oppinut ja ehkä voi sanoa viisastunutkin mutta nyt EvakkoPoika löit minut ällikällä. Enpä tullut ajatelleeksi tuota puolta. Kiitoksia!

      Suomessa on tälläkin hetkellä satoja tuhansia kidutettuja venäläisiä. Pahin kaikista on ne 17.000 Lapin keskitysleireillä olevaa lapsiparkaa.

      Seuraavassa linkissä tätä pelastusoperaatiota jo harjoitellaan:
      https://www.youtube.com/watch?v=cSDh0UcKgU8

      • Putler katsoo horisonttiin

        Hitleriksi itseään luulevalla Putlerilla (entinen Putin) olisi jo nyt Venäjän rajojen sisäpuolella kymmeniä miljoonia köyhiä venäläisiä, jotka kaipaisivat välitöntä suojelua heikkojen asumisolosuhteidensa vuoksi, mutta Putler on suunnannut katseensa horisonttiin, jossa voidaan suojelun varjolla käydä uusia valloitussotia. Putleria ei lainkaan kiinnosta Venäjällä asuvien köyhien venäläisten suojelu.

        Luovutetussa Karjalassa käydessä venäläisväestön välitön suojelutarve tulee selvästi esiin. Vanhat mummot asuvat aivan surkeissa hökkeleissä, ja keräilevät kesäisin risuja ja käpyjä metsistä, jotta saisivat mökkinsä lämmitettyä talvella. Samaten he keräilevät metsistä sieniä ja marjoja, jotta pystyisivät ruokkimaan alkoholisoituneet aikamiespoikansa.

        Nuoret naiset ovat Karjalassa hieman paremmassa asemassa kuin muu väestö, sillä he voivat myydä hyvään hintaan seksipalveluja suomalaisille juopoille, jotka hyvän "ravitsemustilansa" vuoksi eivät aina tajua rahan arvoa. Kun nämä naiset ikääntyvät ja alkavat sairastella (tuberkuloosi, kuppa ja AIDS), niin suojelua hekin silloin tarvitsisivat. Sotahullulta Putlerilta ei kuitenkaan löydy heille myötätuntoa.


    • totta 1

      Onko Venäläiset lähteneet Suomeen kun meillä voi asua ilman pelkoja ja korruptiota yms.haittoja. Meillä voi mielipiteensäkin ilmaista ilman pelkoa seurauksista jne.
      Yhteiskuntamme on todella houkutteleva monella tapaa.

    • Venäjälle...???

      Miksi ihmisten pitäisi muuttaa kodeistaan Venäjälle? En ymmärrä.
      Eivät ihmiset edes halua muuttaa.
      Suomessakin ryssäviha elää vain muutamien vielä juoksuhaudoissa elävien mielissä.
      Miksi ihmisiä pitäisi vihata valtiojohdon toilailujen vuoksi?

    • suomivihaa

      Miksi meidän evakoiden piti lähteä kodeistamme muualle Suomeen? En ymmärrä. Emme halunneet lähteä.
      Venäjällä suomiviha elää laajasti. Varsinkin evakkoviha elää näilläkin palstoilla.

      • Minä kans mukaan! Mi

        Minä kans mukaan! Minä oon männäntappipoika! Minä, minä mukaan! Minä kans mukaan! Minä oon männäntappipoika! Minä, minä mukaan! Minä kans mukaan! Minä oon männäntappipoika! Minä, minä mukaan! Minä kans mukaan! Minä oon männäntappipoika! Minä, minä mukaan!


      • Niinpä!
        Mitä varten te tulitte Kanta-Suomeen?
        Olisitte jääneet sinne laulamaan Karjalan kunnailla.
        Ei sentään.
        Karjalasta kotinsa menettäneet ovat yhtä suomalaisia kuin Turkulaiset tai Oululaiset.
        Kuinka moni 400000 halusi palata N-liiton anastamille alueille?
        Kaikki,mutta kuinka moni palasi?
        Ei kai montakaan
        Ryssävihaan Suomella on riittävästi syitä


    • heheeh he

      Ihanko maailman kärkee. Ihanko tukijussi jämpti notisesti. Tässä on syy miksi pohjaloiset olisi pitänyt sterilisoida aikoja sitten ja lakkautetuissa maataloustuista saadut rahat käyttää itärajan vahvistamiseen.

    • Osasto hoitaja

      Hei mielisairaan hoitajat.Katsokaa vähän näiden potilaidenne perään.
      Ovat harva se yö osaston tietokoneella.
      Ja ei ole varmaankaan toipumisen kannalta hyvä,jos harhojaan saa syventää toisten kaltaistensa kanssa.

    • hehee

      Heh ! Toi oli hyvä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Voitasko leikkiä jotain tunnisteleikkiä?

      Tietäisi ketä täällä käy kaipaamassa.. kerro jotain mikä liittyy sinuun ja häneen eikä muut tiedä. Vastaan itsekin kohta
      Ikävä
      80
      1995
    2. Tietysti jokainen ansaitsee

      Hän varmasti ansaitsee vain parasta ja sopivinta tietenkin, suon sen onnen hänelle enemmän kuin mielelläni. Aika on nyt
      Ikävä
      18
      1753
    3. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      16
      1614
    4. 50+ naiset kyl

      Lemottaa sillille mut myös niitte kaka lemottaa pahlle ku kävin naiste veskis nuuhiin
      Ikävä
      21
      1390
    5. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      58
      1297
    6. Välitän sinusta mies

      Kaikki mitä yritin kertoa tänään ei mennyt ihan putkeen..Joka jäi jälkeenpäin ajateltuna suoraan sanottuna harmittaa aiv
      Työpaikkaromanssit
      6
      1272
    7. hieman diabetes...

      Kävin eilen kaverin kanssa keskusapteekissa kun on muutama kuukausi sitten tullut suomesta ja oli diabetes insuliinit lo
      Pattaya
      12
      1263
    8. En voi sille mitään

      Tulen niin pahalle tuulelle tästä paikasta nykyisin. Nähnyt ja lukenut jo kaiken ja teidän juttu on samaa illasta toisee
      Ikävä
      12
      1254
    9. Miten joku voi käyttää koko elämänsä

      siihen että nostelee täällä vanhoja ketjuja ja troIIaa niihin jotain linkkiä mitä kukaan ei avaa? Ihmisellä ei ole mitää
      Tunteet
      11
      1217
    10. Annetaanko olla vaan

      Siinä se, tavallaan kysymys ja toteamuskin. Niin turhaa, niin rikkovaa. On niin äärettömän tärkeä, ja rakas olo.. N
      Ikävä
      29
      1191
    Aihe