Menin katsomaan klo 15,00 uutisia,no ei niitä tullut, sensijaan
tuli keskustelua eduskunnasta,lie ollut täysistunto.
Keskustelun taso tuntui teini-ikäisten kinastelulta,jokainen yritti omassa
puheenvuorossaan piikitellä ja kääntää toistensa sanomiset ihan
muuksi mitä oli sanottu.
Hyvä esim,kuntaliitosten yhteydessä pitäisi normaalijärjen mukaan
irtisanoa ihmiset joita muutamiin tehtäviin jää niin monta kuin on
yhdistyviä kuntiakin.
Pääosin nämä tehtävät on kunnan johtoportaassa, kunnanjohtajat,
sihteeri,taloudenhoitajat ynm,
nyt näillä ihmisillä on 5vuoden irtisanoimisaika,se alkaa aina alusta
jos tulee lisää kuntia liitokseen,
tämähän on kohtuutonta, en tiedä mitään muuta alaa jossa näin olisi.
Eduskunnassa tämä käännettiin päälaelleen,vas, ja dem, kyseli
halutaanko niitä tekeviä käsiä vähentää kun niistä on nyt jo pulaa,
kyllä meistä jokainen tietää ettei niitä ihmisiä irtisanota joita
välttämättä työhön tarvitaan.
Tämä irtisanomissuoja on tehty numenomaan johtoporrasta varten,
siksi siihen ei puututa,ja johtajisto on yleensä valittu puoluekannan
mukaan,mikä on sekin väärin.
Odottaisin edustajiltamme arvokasta ja rehellistä käytöstä,
suomen asioita ei voi hoitaa viisastelemalla eikä valheiden avulla.
Tämä sama pätee IPU:un, tällä palstalla,näyttää siltä että mitään
rakentavaa keskustelua ei ole,täällä käydään vain parjaamassa
puolueen johtoa ja tekemisiä,IPU:laisina esiintyen,onneksi
tiedämme että nuo riidankylväjät tulevat muualta.
Alaarvoista touhua jokatapauksessa.
Suomea voidaan rakentaa vain yhteistyöllä,sopuisasti.

Vastaukset 3
Vanhimmat
ainoat asialliset puheenvuorot käytti itsenäisyyspuoluetta edustavat kansanedustajat, en nyt muista nimiä, mutta hyvin puhui.
Ja, että kerran sinustakin Antti on hyötyä, tuo litra kirnupiinää tullessasi.
porukassa loppuun asti,vaikka laiva uppoaa pitäkää lujasti kiinni kahvasta,jos päästätte irti saattaisitte pelastua.
Mitä se kertoo eräistä, kun joillakin on loputon tarve heikompaa painaa alas? Onhan se tietysti helpompaa niinkö?
ei kukaan heikompaa paina alas, Suomessa on 14 puoluetta ja niistä 12 aivan turhaa
Pikkupuolueet roskakoriin ja järkeä politiikkaan ja jos ei sopeudu systeemiin niin Siperiaan työleirille
Paskanjauh..a loppuun ja diktatuuri tilalle.