ID/kreationismi = mahdoton (ei kysymysmerkkiä)

On mahdotonta että maapallo olisi 6000-10000 vuotta vanha, ellei jumala tarkoituksellisesti puijaa

On mahdotonta että pari kaikkia maailman eläimiä olisi mahtunut tai selvinnyt tulvasta puuarkissa tai että ne olisivat voineet muodostaa nykyiset eläinlajit, jakautua ympäri maapalloa, jopa merten takaisille mantereille

On mahdotonta että 6000-10000 vuotta sitten valtava tulva peitti maapallon, ellei jumala puijaa

On lähes mahdotonta, ettei jonkinlaista alkuräjähdystä tapahtunut

Mitkään luonnosta tehdyt havainnot eivät sovi mitenkään kreationismiin, kun asiaa tutkii tarkemmin.

ID/kreationistit ovat jääneet lukemattomia kertoja kiinni valehtelusta, tiedon vääristelystä, tieteen mustamaalaamisesta, perättömistä väitteistä ja niiden julistamisesta muka tieteenä ja paljosta muusta. Jos maailma olisi sellainen kuin kreationistit väittävät, he osoittaisivat sen ilman vilppiä ja vääryyttä. Tähän asti heidän toimintansa on kuitenkin ollut juuri ja vain näitä. Koska kreationistit valehtelevat niin karkeasti ja ovat jatkaneet valehteluaan vielä kun heille on yksiselitteisesti osoitettu heidän väitteensä olleen perätön, lienee selvää ettei heihin voi luottaa muissakaan asioissa.

Tämä oli vastaus miikanaahumin kieroilevaan viestiin. Tähän otsikkoon ei tarvittu yhtään kysymysmerkkiä.
2088
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 20

Vanhimmat
  • Mutta montako enkeliä mahtuisi tanssimaan sen nuppineulan päähän?

    Äänestä

  • Atomit voivat painua kasaan, eläimet eivät.

    En tiedä riittävästi säiteoriasta, kvanttifysiikasta ja muusta voidakseni kertoa asiasta tarkemmin.

    Äänestä

  • kekek-kekek kirjoitti:

    Mutta montako enkeliä mahtuisi tanssimaan sen nuppineulan päähän?

    "...montako enkeliä..."

    Laske tuosta:
    (Maailmankaikkeuksia on mahtunut nuppineulan päähän yli 30.)

    Eikö kuullosta yhtään ihmeeltä?

    Äänestä

  • Totuudentorvettaja kirjoitti:

    Atomit voivat painua kasaan, eläimet eivät.

    En tiedä riittävästi säiteoriasta, kvanttifysiikasta ja muusta voidakseni kertoa asiasta tarkemmin.

    po. elävät eläimet eivät

    Äänestä

  • Linkittämäsi selostus on tiivistetty alkuräjähdyksen osalta vähän liikaa:

    "Ensimmäisen sekunnin murto-osan aikana (10-43s) universumin koko oli vain millimetrin kymmenys eli pieniä Universumeita olisi mahtunut nuppineulan päähän yli kolmekymmentä."

    Nykyinen kosmologia tunnistaa tuon ajankohdan kuuluneen hyvin nopean laajenemisen vaiheeseen, jolloin pelkästään tila (avaruus) laajeni tyhjiön tilanmuutoksen ajamana. Tämä vaihe päättyi halkaisijaltaan metriluokkaa olevaan universumiin, joka tyhjiöenergian purkauksessa täyttyi superkuumalla ja -tiheällä alkuhiukkasplasmalla. Tässä oli mukana koko kaikkeuden tuleva aine ja energia, mutta eivät vielä läheskään nykymuodoissaan. Nuppineulanpäälaskelmat ovat siis aiheettomia.

    Äänestä

  • Totuudentorvettaja kirjoitti:

    Atomit voivat painua kasaan, eläimet eivät.

    En tiedä riittävästi säiteoriasta, kvanttifysiikasta ja muusta voidakseni kertoa asiasta tarkemmin.

    xxxxx Atomit voivat painua kasaan, eläimet eivät xxxxx

    Ennen kuin puhut mitään atomeista, selitä kuinka ensimmäinen atomi tuli maailmankaikkeuteen ilman Jumalaa?

    Äänestä

  • tieteenharrastaja kirjoitti:

    Linkittämäsi selostus on tiivistetty alkuräjähdyksen osalta vähän liikaa:

    "Ensimmäisen sekunnin murto-osan aikana (10-43s) universumin koko oli vain millimetrin kymmenys eli pieniä Universumeita olisi mahtunut nuppineulan päähän yli kolmekymmentä."

    Nykyinen kosmologia tunnistaa tuon ajankohdan kuuluneen hyvin nopean laajenemisen vaiheeseen, jolloin pelkästään tila (avaruus) laajeni tyhjiön tilanmuutoksen ajamana. Tämä vaihe päättyi halkaisijaltaan metriluokkaa olevaan universumiin, joka tyhjiöenergian purkauksessa täyttyi superkuumalla ja -tiheällä alkuhiukkasplasmalla. Tässä oli mukana koko kaikkeuden tuleva aine ja energia, mutta eivät vielä läheskään nykymuodoissaan. Nuppineulanpäälaskelmat ovat siis aiheettomia.

    xxxxx Nykyinen kosmologia tunnistaa tuon ajankohdan kuuluneen hyvin nopean laajenemisen vaiheeseen, jolloin pelkästään tila (avaruus) laajeni tyhjiön tilanmuutoksen ajamana. Tämä vaihe päättyi halkaisijaltaan metriluokkaa olevaan universumiin, joka tyhjiöenergian purkauksessa täyttyi superkuumalla ja -tiheällä alkuhiukkasplasmalla. Tässä oli mukana koko kaikkeuden tuleva aine ja energia, mutta eivät vielä läheskään nykymuodoissaan. Nuppineulanpäälaskelmat ovat siis aiheettomia xxxxx

    Kukaan ei ollut todistamassa, että niin olisi tapahtunut. Koko tarina perustuu pelkkään mielikuvitukseen. Se on sepitetty sitä tarkoitusta varten, ettei tarvitsi uskoa Jumalaan kaiken Luojana.
    Kyse ei ole siten luonnontieteestä, vaan teorian taustana ovat psykologiset tekijät.

    Äänestä

  • old_profile_29143 kirjoitti:

    xxxxx Atomit voivat painua kasaan, eläimet eivät xxxxx

    Ennen kuin puhut mitään atomeista, selitä kuinka ensimmäinen atomi tuli maailmankaikkeuteen ilman Jumalaa?

    Jos sitä ei tiedetä, tekeekö se kreationismista yhtään todempaa?

    Selitä sinä, miten ensimminen jumala tuli maailmaan?

    Äänestä

  • old_profile_29143 kirjoitti:

    xxxxx Atomit voivat painua kasaan, eläimet eivät xxxxx

    Ennen kuin puhut mitään atomeista, selitä kuinka ensimmäinen atomi tuli maailmankaikkeuteen ilman Jumalaa?

    Ennen kuin puhut Jumalasta, selitä miten hän tuli olevaksi ilman Ylijumalaa?

    "Jumala on aina ollut" ei luonnollisestikaan kelpaa, sillä ethän sinäkään hyväksy vastaavia perusteluja.

    Äänestä

  • old_profile_29143 kirjoitti:

    xxxxx Nykyinen kosmologia tunnistaa tuon ajankohdan kuuluneen hyvin nopean laajenemisen vaiheeseen, jolloin pelkästään tila (avaruus) laajeni tyhjiön tilanmuutoksen ajamana. Tämä vaihe päättyi halkaisijaltaan metriluokkaa olevaan universumiin, joka tyhjiöenergian purkauksessa täyttyi superkuumalla ja -tiheällä alkuhiukkasplasmalla. Tässä oli mukana koko kaikkeuden tuleva aine ja energia, mutta eivät vielä läheskään nykymuodoissaan. Nuppineulanpäälaskelmat ovat siis aiheettomia xxxxx

    Kukaan ei ollut todistamassa, että niin olisi tapahtunut. Koko tarina perustuu pelkkään mielikuvitukseen. Se on sepitetty sitä tarkoitusta varten, ettei tarvitsi uskoa Jumalaan kaiken Luojana.
    Kyse ei ole siten luonnontieteestä, vaan teorian taustana ovat psykologiset tekijät.

    Ja sinun kommenttiesi takana ovat skientofobia ja faktofobia.

    Alkuräjähdyksen todisteet ovat nykypäivänä nähtävissä olevia kosmisia havaintoja ja niiden selitys perustuu logiikkaan ja matematiikkaan. Juuri äsken julkistettiin uusi avaruuden taustasäteilyn polarisaatiosta saatu havainto vahvistamaan kuvaamani kaltaista alkuräjähdyshypoteesia, josta kosmologien valtaosa on yhtä mieltä:

    "Kukaan ei ollut todistamassa, että niin olisi tapahtunut. Koko tarina perustuu pelkkään mielikuvitukseen."

    Maailmankaikkeuden yliluonnollisella luomisella ja sen tekijällä on yhtäläinen pula silminnäkijöistä, mutta lisäksi myös havaintotodisteista.

    Äänestä

  • old_profile_29143 kirjoitti:

    xxxxx Atomit voivat painua kasaan, eläimet eivät xxxxx

    Ennen kuin puhut mitään atomeista, selitä kuinka ensimmäinen atomi tuli maailmankaikkeuteen ilman Jumalaa?

    Kosmologia-setäpä kertoo:

    "..selitä kuinka ensimmäinen atomi tuli maailmankaikkeuteen ilman Jumalaa?"

    Alkuräjähdyksen synnyttämän alkeishiukkasplasman (katso alempaa ketjusta) kvarkit alkoivat plasmapallon laajetessa ja jäähtyessä liittyä protoneiksi ja neutroneiksi sekä pysyä jo prosessin toisella sekunnilla tässä muodossa. Protoneihin myöhemmin liittyneet elekronit täydensivät ne vetyatomeiksi, joista muut atomit sitten eri tavoin muodostuivat.

    Prosessi on fyysikoille selvä kuin pläkki eikä kaipaa luonnonlakien lisäksi muuta tekijää. Joka haluaa uskoa Jumalan tämän tuloksen aikaansaajaksi, kääntyköön luonnonlakien säätäjän puoleen.

    "At first, the universe was dominated by radiation. Soon, quarks combined together to form baryons (protons and neutrons). When the universe was 3 minutes old, it had cooled enough for these protons and neutrons to combine into nuclei. This is known as the time of nucleosynthesis. Hydrogen, helium, lithium, and beryllium were produced. Today, about 90% of the universe is still hydrogen.

    Remember that only the nuclei of these atoms were created at this time. The universe was still far too hot to allow these nuclei to attract electrons and form atoms. That didn’t happen for another 300,000 years, at the time of recombination. "

    http://www.haystack.mit.edu/edu/pcr/Astrochemistry/3%20-%20MATTER/nuclear%20synthesis.pdf

    Kas siinä. Oliko muuta?

    http://en.wikipedia.org/wiki/Chronology_of_the_universe#Nucleosynthesis

    Tuolla lisää asiasta. Miksi kreationstit kyselevät aina sellaisia, jotka saisi selvitettyä parin minuutin googletuksella.

    Äänestä

  • tieteenharrastaja kirjoitti:

    Kosmologia-setäpä kertoo:

    "..selitä kuinka ensimmäinen atomi tuli maailmankaikkeuteen ilman Jumalaa?"

    Alkuräjähdyksen synnyttämän alkeishiukkasplasman (katso alempaa ketjusta) kvarkit alkoivat plasmapallon laajetessa ja jäähtyessä liittyä protoneiksi ja neutroneiksi sekä pysyä jo prosessin toisella sekunnilla tässä muodossa. Protoneihin myöhemmin liittyneet elekronit täydensivät ne vetyatomeiksi, joista muut atomit sitten eri tavoin muodostuivat.

    Prosessi on fyysikoille selvä kuin pläkki eikä kaipaa luonnonlakien lisäksi muuta tekijää. Joka haluaa uskoa Jumalan tämän tuloksen aikaansaajaksi, kääntyköön luonnonlakien säätäjän puoleen.

    En huomannut että olit jo vastannut kysymykseen ja vieläpä Suomeksi.

    Äänestä

  • old_profile_29143 kirjoitti:

    xxxxx Nykyinen kosmologia tunnistaa tuon ajankohdan kuuluneen hyvin nopean laajenemisen vaiheeseen, jolloin pelkästään tila (avaruus) laajeni tyhjiön tilanmuutoksen ajamana. Tämä vaihe päättyi halkaisijaltaan metriluokkaa olevaan universumiin, joka tyhjiöenergian purkauksessa täyttyi superkuumalla ja -tiheällä alkuhiukkasplasmalla. Tässä oli mukana koko kaikkeuden tuleva aine ja energia, mutta eivät vielä läheskään nykymuodoissaan. Nuppineulanpäälaskelmat ovat siis aiheettomia xxxxx

    Kukaan ei ollut todistamassa, että niin olisi tapahtunut. Koko tarina perustuu pelkkään mielikuvitukseen. Se on sepitetty sitä tarkoitusta varten, ettei tarvitsi uskoa Jumalaan kaiken Luojana.
    Kyse ei ole siten luonnontieteestä, vaan teorian taustana ovat psykologiset tekijät.

    "Kukaan ei ollut todistamassa, että niin olisi tapahtunut."

    Voimme todistaa sen nyt todellisuudesta löytyvillä todisteilla.

    "Koko tarina perustuu pelkkään mielikuvitukseen."

    Ehei. Se perustuu todisteisiin. Nyt juuri äskettäin ilmoitettiin löydöstä, ensimmäisestä suorasta todisteesta alkuräjähdyksen inflaatiosta, mikä vahvistaa kunhan tulos varmennetaan, että alkuräjähdys tapahtui juuri kuten tutkijat olivat teoretisoineet.

    "Se on sepitetty sitä tarkoitusta varten, ettei tarvitsi uskoa Jumalaan kaiken Luojana."

    Höpsis, se on suora johtopäätös todisteista, eikä se muuten mitenkään kumoa eikä vahvista Jumalaa.

    "Kyse ei ole siten luonnontieteestä, vaan teorian taustana ovat psykologiset tekijät."

    LOL. Sinun tieteenpelkosi saa sinut väittämään mitä mielipuolisimpia asioita, kuten tuollaisen hölmöyden.

    Äänestä

xxxxx On mahdotonta että maapallo olisi 6000-10000 vuotta vanha, ellei jumala tarkoituksellisesti puijaa xxxxxx

On täysin mahdollista, että maapallo on 6.000-10.000 vuotta vanha. Mitään estettä sille ei ole.

xxxx On mahdotonta että pari kaikkia maailman eläimiä olisi mahtunut tai selvinnyt tulvasta puuarkissa tai että ne olisivat voineet muodostaa nykyiset eläinlajit, jakautua ympäri maapalloa, jopa merten takaisille mantereille xxxxx

On täysin mahdollista ja jopa tieteellisesti tutkittu, että kaikki silloiset eläinlajit mahtuivat arkkiin. Eikä ole mitään ristiriitaa tieteellisesti myöskään sen kanssa, että nykyiset, eri mantereilla olevat, eläinlajit ovat niiden eläinten jälkeläisiä, jotka arkissa pelastuivat.

xxxx On mahdotonta että 6000-10000 vuotta sitten valtava tulva peitti maapallon, ellei jumala puijaa xxxx

Muutama tuhat vuotta sitten olleelle vedenpaisumukselle ei ole mitään tieteellistä estettä.

xxxxx On lähes mahdotonta, ettei jonkinlaista alkuräjähdystä tapahtunut xxxxx

Mistään alkuräjähdyksestä ei ole olemassa mitään todistetta. Se on vain pelkkä myytti, johon turvaudutaan, Jumalfobian seurauksena.

xxxx Mitkään luonnosta tehdyt havainnot eivät sovi mitenkään kreationismiin, kun asiaa tutkii tarkemmin. xxxxx

Kaikki luonnossa tehdyt havainnot sopivat 100%:sti kreationismiin. Sen sijaan evoluutiosta ei ole ainuttakaan todistetta, ellei evoluutioksi lasketa ns. mikroevoluutiota eli lajinsisäistä muuntelua, joka on aina rajallista.

xxxxxx ID/kreationistit ovat jääneet lukemattomia kertoja kiinni valehtelusta, tiedon vääristelystä, tieteen mustamaalaamisesta, perättömistä väitteistä ja niiden julistamisesta muka tieteenä ja paljosta muusta. Jos maailma olisi sellainen kuin kreationistit väittävät, he osoittaisivat sen ilman vilppiä ja vääryyttä. Tähän asti heidän toimintansa on kuitenkin ollut juuri ja vain näitä. Koska kreationistit valehtelevat niin karkeasti ja ovat jatkaneet valehteluaan vielä kun heille on yksiselitteisesti osoitettu heidän väitteensä olleen perätön, lienee selvää ettei heihin voi luottaa muissakaan asioissa. xxxxxx

Kaikkein suurin valhe on väittää, että Jumalaa ei ole olemassa tai että kaikki olisi kehittynyt evoluution kautta.
Tällainen valehtelu on syntiä ja johtaa ihmisen iankaikkiseen kadotukseen eli helvettiin.
Siksi ei koskaan kannata olla ateisti eikä evolutionisti, vaan uskova kreationisti.

Äänestä
  • >Siksi ei koskaan kannata olla ateisti eikä evolutionisti, vaan uskova kreationisti.

    Eikö mieleesi koskaan juolahda, että ne jotka uskovat lähinnä sen takia minkä laskevat kannattavaksi, paljastuvat Jumalan tarkkailussa varmasti ja ovat vaarassa joutua Helvettiin?

    Äänestä

  • En lähde tyhjänpäiväiseen juupas-eipäs -väittelyyn kanssasi. Et kykene perustelemaan mitään, vaan ainoastaan inttämään.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Totuudentorvettaja kirjoitti:

On mahdotonta että maapallo olisi 6000-10000 vuotta vanha, ellei jumala tarkoituksellisesti puijaa

On mahdotonta että pari kaikkia maailman eläimiä olisi mahtunut tai selvinnyt tulvasta puuarkissa tai että ne olisivat voineet muodostaa nykyiset eläinlajit, jakautua ympäri maapalloa, jopa merten takaisille mantereille

On mahdotonta että 6000-10000 vuotta sitten valtava tulva peitti maapallon, ellei jumala puijaa

On lähes mahdotonta, ettei jonkinlaista alkuräjähdystä tapahtunut

Mitkään luonnosta tehdyt havainnot eivät sovi mitenkään kreationismiin, kun asiaa tutkii tarkemmin.

ID/kreationistit ovat jääneet lukemattomia kertoja kiinni valehtelusta, tiedon vääristelystä, tieteen mustamaalaamisesta, perättömistä väitteistä ja niiden julistamisesta muka tieteenä ja paljosta muusta. Jos maailma olisi sellainen kuin kreationistit väittävät, he osoittaisivat sen ilman vilppiä ja vääryyttä. Tähän asti heidän toimintansa on kuitenkin ollut juuri ja vain näitä. Koska kreationistit valehtelevat niin karkeasti ja ovat jatkaneet valehteluaan vielä kun heille on yksiselitteisesti osoitettu heidän väitteensä olleen perätön, lienee selvää ettei heihin voi luottaa muissakaan asioissa.

Tämä oli vastaus miikanaahumin kieroilevaan viestiin. Tähän otsikkoon ei tarvittu yhtään kysymysmerkkiä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu