Paateron pojat ja Kataisen ero

Mistä pääministerin lopettamispäätös tehtävästään kertoo? Antaako tapahtuma signaalin, kuten Paateron pojilla on tapana asia ilmaista? Paateron pojathan käyttävät ilmausta merkityksessä pelote. Mutta onhan asialla toki positiivinenkin merkitys. Ihmisen käyttäytymiseen voidaan vaikuttaa myös palkitsevasti eikä ainoastaan pamppua antamalla. Paateron pojilla tarkoitan luonnollisesti poliisia ja heidän metodejaan.

Pääministerin erohan kertoo positiivisimmillaan siitä, että työelämä on muuttunut joustavaksi. Työtä ei enää tarvitse tehdä pakkotahtisesti, vaan hommat voi jättää sikseen, jos tuntuu, että nyt riitti. Toisekseen ero kertoo siitä, että uutta työpaikkaakaan ei tarvitse olla tiedossa, vaan uusi työnantaja pirauttaa ystävällisesti kotiin ja kysyy "josko tulisit taas töihin?". Näin "peripohojalaaset" pakkotyökaavailut voisi survoa unohduksen yöhön, ellei niitä sitten ryhdyttäisi kriminalisoimaan ihmisarvoa loukkaavina tekoina.

Myös kestävyysvaje on mitä ilmeisimmin poistunut, kun valtakunnan ykkösmies pystyy jättämään tehtävänsä. Olisihan se kerrassaan käsittämätöntä, jos ero vain lisäisi vajetta. Onhan pääministerin ero kerrannaisvaikutuksineen suorastaan mittava. Ei, kyllä kestävyysvajeen täytyy olla menneen talven lumia. Lumia, joita ei itse asiassa menneenä talvena juuri ollutkaan.

Sekin tässä "keississä" viehättää, että ymmärrystäkin pääministerin erolle on herunut yli puoluerajojen. Jopa entinen, jalkansa pääministerin tehtävässä "menettänyt", ministeri kuului ymmärtäneen eron, vaikka mitään eron syytä ei julki tuonutkaan. Oma lukunsa tässä ymmärtämisasiassa on Kokoomus -puolue, jota ei ole pitkään aikaan nähty sellaisessa onnen, autuuden ja hurmoksen tilassa kuin juuri eroilmoituksen aikoihin.

Ministerikollegoille ei eroilmoitus näyttänyt olevan mikään järkytys. Pikemminkin päinvastoin. Ilmeisesti hallituksessa ajatellaan, että nyt sitä sitten koittaa vähintäänkin kissan päivät, kun jokainen pääsee hyppäämään pöydälle mesoamaan mielihalujensa mukaan, kun pomo ei ole enää paikalla järjestystä pitämässä. Jää nähtäväksi jaetaanko pääministerin tehtävät useammalle henkilölle, kuten kulttuuri- ja liikenneministerin tapauksessa tehtiin. Jos taas tehtäisiin historiaa, niin Kataisen tilalle valittaisiin ministeri oppositiosta. Vaikka Teuvo Hakkarainen. Olisi siinä taas maailmalla ihmettelemistä kerrakseen.

Vaikka kaikki ovat ymmärtävinään pääministerin eron syyt, niin kukaan ei vain ole kertonut niitä ääneen. Normaalistihan, jos jää töistä pois ilman syytä, tapaus luokiteltaisiin niin sanotusti rokuliksi. Luvattomaksi poissaoloksi työstä. Mutta todennäköisesti pääministerillä on eroonsa moista jalommat motiivit. Luultavimmin jopa ihmisarvoa koskevat pohdiskelut.

Kaikkihan olemme kuulleet ja nähneet miten hallitus on tehtäväänsä hoitanut: uhkaillen, nollatoleranssein ja pakkokeinoja käyttäen. Kunnat on laitettu ruotuun vähät välittäen paikallisdemokratiasta ja ihmisten itsemääräämisoikeudesta. Työttömiä jahdataan kuin villiriistaa ja heidät on tarkoitus saattaa niin ikään pakkokeinoin ilmaiseksi lisäarvon kerryttäjiksi, jos ei suorastaan kapitalistisille yrityksille, niin ainakin kapitalistisia metodeja käyttävälle yhteiskunnalle. Sosiaaliset tulonsiirrot on ohjattu yritysten verohelpotuksiin ja viety näin leipä jopa lasten suusta. Ei ihme, jos aivan eettiset syyt ovat johtaneet pääministerin siihen dramaattiseen tekoon, jonka hän on juuri tehnyt. Eihän kukaan sivistynyt ihminen voi toimia tuollaisessa poliittisessa kulttuurissa, jonka pääsisältö on pakko ja uhkailu.

Seuraavien vaalien tärkein tehtävä kansalaisen näkökulmasta onkin äänestää kaikki pakkokeinopuuhastelijat mahdollisimman kauaksi eduskunnasta ja ylipäätään päätöksenteosta. On aika palauttaa Suomi kansanvallaksi jälleen. Tai siis ainakin.
259
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Kokoomuksessa näyttää eron johdosta olevan vallalla jonkinasteinen hyperventilaatio. Hengästyttää niin onnellisesti, ettei oikein mitään sanotuksi saa.
Erään onnellisen ja varmaan laajalla lattialla kävelevän kokoomuslaisen mukaan Katainen olisi tehnyt palveluksen koko maailmalle.

Kyllähän tuossa ex jalkapuoliministerissä huvittavia piirteitä on, mutta käsitykseltään liikkuu eri tasolla kuin Katainen.

Äänestä
  • Aloittaja

    Toivottavasti Kokoomus nyt valitsee Petteri Orpon seuraavaksi johtajakseen. Orpon valinta lieventäisi hieman Kokoomuksen kapitalistista imagoa. Onhan Orpo jo nimenä sellainen, että pelkästään se tuo kannatusta vaalissa kuin vaalissa. Katainen luultavasti tekee lähiaikoina Wahlroosit. Tavalla taikka toisella.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


old_profile_51493 kirjoitti:

Mistä pääministerin lopettamispäätös tehtävästään kertoo? Antaako tapahtuma signaalin, kuten Paateron pojilla on tapana asia ilmaista? Paateron pojathan käyttävät ilmausta merkityksessä pelote. Mutta onhan asialla toki positiivinenkin merkitys. Ihmisen käyttäytymiseen voidaan vaikuttaa myös palkitsevasti eikä ainoastaan pamppua antamalla. Paateron pojilla tarkoitan luonnollisesti poliisia ja heidän metodejaan.

Pääministerin erohan kertoo positiivisimmillaan siitä, että työelämä on muuttunut joustavaksi. Työtä ei enää tarvitse tehdä pakkotahtisesti, vaan hommat voi jättää sikseen, jos tuntuu, että nyt riitti. Toisekseen ero kertoo siitä, että uutta työpaikkaakaan ei tarvitse olla tiedossa, vaan uusi työnantaja pirauttaa ystävällisesti kotiin ja kysyy "josko tulisit taas töihin?". Näin "peripohojalaaset" pakkotyökaavailut voisi survoa unohduksen yöhön, ellei niitä sitten ryhdyttäisi kriminalisoimaan ihmisarvoa loukkaavina tekoina.

Myös kestävyysvaje on mitä ilmeisimmin poistunut, kun valtakunnan ykkösmies pystyy jättämään tehtävänsä. Olisihan se kerrassaan käsittämätöntä, jos ero vain lisäisi vajetta. Onhan pääministerin ero kerrannaisvaikutuksineen suorastaan mittava. Ei, kyllä kestävyysvajeen täytyy olla menneen talven lumia. Lumia, joita ei itse asiassa menneenä talvena juuri ollutkaan.

Sekin tässä "keississä" viehättää, että ymmärrystäkin pääministerin erolle on herunut yli puoluerajojen. Jopa entinen, jalkansa pääministerin tehtävässä "menettänyt", ministeri kuului ymmärtäneen eron, vaikka mitään eron syytä ei julki tuonutkaan. Oma lukunsa tässä ymmärtämisasiassa on Kokoomus -puolue, jota ei ole pitkään aikaan nähty sellaisessa onnen, autuuden ja hurmoksen tilassa kuin juuri eroilmoituksen aikoihin.

Ministerikollegoille ei eroilmoitus näyttänyt olevan mikään järkytys. Pikemminkin päinvastoin. Ilmeisesti hallituksessa ajatellaan, että nyt sitä sitten koittaa vähintäänkin kissan päivät, kun jokainen pääsee hyppäämään pöydälle mesoamaan mielihalujensa mukaan, kun pomo ei ole enää paikalla järjestystä pitämässä. Jää nähtäväksi jaetaanko pääministerin tehtävät useammalle henkilölle, kuten kulttuuri- ja liikenneministerin tapauksessa tehtiin. Jos taas tehtäisiin historiaa, niin Kataisen tilalle valittaisiin ministeri oppositiosta. Vaikka Teuvo Hakkarainen. Olisi siinä taas maailmalla ihmettelemistä kerrakseen.

Vaikka kaikki ovat ymmärtävinään pääministerin eron syyt, niin kukaan ei vain ole kertonut niitä ääneen. Normaalistihan, jos jää töistä pois ilman syytä, tapaus luokiteltaisiin niin sanotusti rokuliksi. Luvattomaksi poissaoloksi työstä. Mutta todennäköisesti pääministerillä on eroonsa moista jalommat motiivit. Luultavimmin jopa ihmisarvoa koskevat pohdiskelut.

Kaikkihan olemme kuulleet ja nähneet miten hallitus on tehtäväänsä hoitanut: uhkaillen, nollatoleranssein ja pakkokeinoja käyttäen. Kunnat on laitettu ruotuun vähät välittäen paikallisdemokratiasta ja ihmisten itsemääräämisoikeudesta. Työttömiä jahdataan kuin villiriistaa ja heidät on tarkoitus saattaa niin ikään pakkokeinoin ilmaiseksi lisäarvon kerryttäjiksi, jos ei suorastaan kapitalistisille yrityksille, niin ainakin kapitalistisia metodeja käyttävälle yhteiskunnalle. Sosiaaliset tulonsiirrot on ohjattu yritysten verohelpotuksiin ja viety näin leipä jopa lasten suusta. Ei ihme, jos aivan eettiset syyt ovat johtaneet pääministerin siihen dramaattiseen tekoon, jonka hän on juuri tehnyt. Eihän kukaan sivistynyt ihminen voi toimia tuollaisessa poliittisessa kulttuurissa, jonka pääsisältö on pakko ja uhkailu.

Seuraavien vaalien tärkein tehtävä kansalaisen näkökulmasta onkin äänestää kaikki pakkokeinopuuhastelijat mahdollisimman kauaksi eduskunnasta ja ylipäätään päätöksenteosta. On aika palauttaa Suomi kansanvallaksi jälleen. Tai siis ainakin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu