Esineellistäminen versus rakkaus

...väitin yllä, että feministinen retoriikka ei omaisi loogista kokonaisnäkemystä esineellistämiseen. Tarkentaisin tätä siten, että mielestäni se ei omaa eettisesti koherenttia loogista kokonaisnäkemystä - ellei sitten "puhdasta utilitarismia" pidetä sellaisena.

Toisaalta, mikäli feminismi itse näkee itsensä poliittisena liikkeenä, niin silloin "tarkoitus pyhittää keinot", ja utilitarismi on ihan loogisesti koherenttia. Tällöin olisi tärkeää, että tuo utilitarismi olisi myös selvää liikkeen "jäsenille", ettei pääsisi syntymään ummehtunutta kaksinaismoralistista tilannetta. (Joka tosin on politiikassa tuttu monille muillekin liikkeille, ei sillä).

Tarkennukseni Eros-rakkaudesta - tietysti eros-rakkaus voi loppua, mikäli "rakastajan" tarpeet muuttuvat, eikä rakkauden kohde muutu sitä mukaa... tällköin toisen ihmisen esineellistäminen piilotetaan sanojen "kasvoimme erillemme" jne. taakse.

Luin valitettavasti viestisi vain sieltä täältä, mutta mieleeni tuli että minkähän vuoksi rakkaudella pitäisi olla mitään tekemistä seksin kanssa? Minkä vuoksi ketä tahansa ei voisi rakastaa, iästä tai sukupuolesta riippumatta?

Itse olen aina erottanut seksin ja rakkauden toisistaan, koska seksi yksinkertaisesti ei vaan ole rakkautta. Rakkaan ihmisen kanssa on kiva harrastaa kaikenlaista, vaikkapa sitten seksiäkin, mutta yhtälailla sitä voi harrastaa vaikka luonnossa liikkumista tai kokkausta ihanan ihmisen kanssa. En ymmärrä minkä takia se seksi pitää tunkea jokaikiseen suhteeseen vaikka väkisin... Niin että ihmiset jotka tulisivat kenties sitä ilman toimeen, alkavat ajatella että heissä on jotain vikaa kun eivät jatkuvasti ähellä niin että tyrä rytkyy.

Itse olen toki ehkä keskimääräistä seksuaalisempi ihminen, mutta juuri sen vuoksi kai näenkin seksin pelkkänä seksinä. Ei se ole NIIN ihmeellistä että sitä pakko on duunata. (Enkä tarkoita olevani mikään määrään tähtäävä kani, vaan että mietin seksuaalisuutta avoimemmin kuin moni yleensä.)

Rakkaus ei huipennu seksissä. Rakkaus huipentuu rakkaudessa. Rakastaessa kaikki on ihanaa, ilman rakkautta moni asia on yhdentekevä. Ehkäpä näitä esineellistämisjuttuja sitten pitääkin mietiskellä nimenomaan vain silloin kun rakkautta ei elämässä ole. Eihän rakastettuaan VOI esineellistää... Tai kyse ei ole rakkaudesta.

"Toisaalta, kenen julkkismiehen suuhun sopisi lausuma, että "jos tekopimpero osaisi laittaa ruokaa, mihin naista tarvittaisiin?" (tämähän on yhtä kiva lausunto, kuin ylempikin, eikö totta?). Toisaalta on miehiä, ja naisia, jotka käyttävät toista ihmistä pelkkänä "tarpeen tyydyttäjänä". Juuri se on mielestäni esineellistämistä."

Ei monen, oletko kuullut, että naiset ovat vitunkantotelineitä? Toisaalta ei monen naisjulkkiksen suuhun sovi mitä Madonna sanoi.

1. En mitenkään katso muovinkappaleiden olevan kenenkään ihmisarvoa loukkaavaa. "Verta ja lihaa" onkin eri juttu, esim. jos taidenäyttelyssä olisi patsaan sijasta elävä henkilö, niin ei se olisi mielestäni mitenkään taidetta, koko taiteen käsitys on vähän hämärtynyt. Otetaan vaikka ravintolat (olikohan Japanissa vai missä) joissa käytetään eläviä naisia tarjottimina, se jos jokin on esineellistämistä, sairasta syödä jonkun haarovälistä tai kainalokuopasta kaviaaria.

"Jo hymyilevä kotiäiti, joka on niin onnellinen käyttäessään Fairia, on jossain mielessä naista esineellistävä, aivan kuten "automiesstereotypian" käyttö autotarvikemainonnassa (kuka on sanonut, että olisi aina miesten hommaa huoltaa autot?)"

Esineelistämisestä olen eri mieltä, mutta
tässä on se pointti, ettei pitäisikään olla miesten ja naisten hommia vaan yksilöiden hommia.

2. Ihmiset kasvavat erilleen, mielestäni se on paljon parempi erota kuin jos väkisin riiputaan toisissaan, itse tälläisessä perheessä elin. Mitä luulet, miten vaikuttaa väkisin yhdessä elo ja riitely, jopa tappelu, lapseen verrattuna yksinhuoltajuuteen, jossa voi kuitenkin jompaa kumpaa vanhempaansa rauhassa tavata.

3."...Ainoa rakkauden laji, joka ei esineellistä toista ihmistä, olisi CS Lewisin mukaan ns. "agape"-rakkaus, jonka lähtökohtana on pyyteetön antamisen halu rakkauden lähtökohtana. Tämä on ihmiselle usein ei-luonteenomaista, siksi siihen tarvitaan uskoa ihmisen ulkopuolelta annettuihin "ihmistä suurempiin" arvoihin..."

Ihminen on itsekäs, ikävä kyllä, jopa silloin kun hän tekee ns. hyvää, niin hän toimii itsekkäästi, hän saa mielihyvää siitä, että avustaa muita, tahi hän saa mielihyvää siitä, että uskoo saavansa palkinnon tuonpuoleisessa elämässä, siksihän näissä avustuskeräyksissä vedotaan tunteisiin, ei järkeen ja hyvä niin.

On muuten ihan mukava lukea juttuja joissa perustellaan mielipiteensä, vaikka ns. oppositioon kuulutkin

Tuosta rakkaudesta (huudan täältä ulkomailta) sanoisin sen verran, että jos se kerran on rakkautta, sen ei pitäisi loppua koskaan! Näin ainakin raamattu rakkauden määrittelee! Kun nykyään lukee julkkisrakkauksista, niin on pakotettu epäilemään, että oliko heidän kokemansa rakkaus rakkautta ollenkaan: "Lakkasin rakastamasta", "Rakkaus ei riittänyt", "Rakkaus meni menojaan" jne.

Luulisin, että oikea rakkaus on nimenomaan vastamäkeen raahautumista (yhdistäviä kokemuksia)kuin iloisesti myötämäkeen trallattelua (helppoa elämää). Nykyään "rakkaus" luovuttaa ensimmäisen liukastumisen jälkeen ja silloin ihminen etsii korviketta kuten esim. feminismi! Heh heh!

Uskon, että oikea rakkaus mieluummin syvenee kuin luovuttaa kohdatessaan vaikeuksia!

Tuo "esineellistämiskokeminen" johtuu vain siitä, että ihminen ei tunne itseään ja syyttää siitä muita, koska joku hänen yläpuolellaan oleva (hän uskoo, että joku ihminen on hänen yläpuolellaan)määrittelee hänet vain esineeksi!