Keskustelu on vain täysi-ikäisille

Tämän keskustelualueen sisältö ei sovi alaikäisille. Jatka vain, jos olet täyttänyt 18 vuotta.

Taas miljoonavoittajat jatkoivat työelämää

Historiallisen suuren, yli 57 miljoonan euron Eurojackpot-potin viimeviikkoisessa arvonnassa voittaneet ovat olleet yhteydessä Veikkaukseen, kertoo Veikkaus tiedotteessaan.

Voittajien mukaan nimenomaan suuri potti motivoi pelaamaan, ja kymmenen hengen porukka koottiin hetken mielijohteesta.

- Ajateltiin, että siitä riittää jaettavaksi isommallekin porukalle. Ja niinhän sitä sitten tuli, yksi porukan jäsenistä kommentoi tiedotteessa.

Kukin toijalalaisfirmassa työskentelevä voittajista nettosikin runsaat 5,7 miljoonaa euroa. Iltalehti kertoi aiemmin voittajien sopineen keskenään, ettei jättipottia hehkuteta julkisesti.

Myös Veikkauksen torstaisessa tiedotteessa onnekkaat kertovat aikovansa palata arkeen mahdollisimman pian. Esimakua tästä saatiin jo arvontaa seuranneena maanantaina, kun firman toimitusjohtajan mukaan "pääosa" voittajista palasi ajallaan töihin.

- Ainakin osa on sitä mieltä, että työt jatkuvat normaalisti, että voitto ei vaikuta ainakaan lyhyellä tähtäimellä töihin, sanoi toijalalaisfirman toimitusjohtaja maanantaina Iltalehdelle.

Voittajat oikovat tiedotteessa myös julkisuudessakin pyörineitä huhuja. Heidän mukaansa kukaan porukkapelin jäsenistä ei jäänyt lomien vuoksi ilman voittoa, eikä yhteenkään perheeseen osunut kahta osumaa.

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2014041118205493_uu.shtml

Olenko ainoa joka ei käsitä tätä asiaa? Miten voi olla että noinki monesta miljonääristä KAIKKI jatkaa jossain tehtaalla paskahommaansa??

Tässä yksi syy joka saa minut epäilemään että onko nämäkään voittajat todellisia... Ei kukaan voi olla noin vajaa että jatkaa tehtaassaa lähes 6 miljoonaa euron voiton jälkeen!
21237
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 21

Vanhimmat

KOSKA koko VOITTOJUTTU on pelkkä KEKSITTY MAINOSSTOORI!

KUKAAN EI KOSKAAN ASTU KASVOILLAAN ESIIN; ETTÄ HEI _ MÄ OLEN VOITTANAUT! YKSITYISYYTEEN ON YHTIÖN KIVA VEDOTA; kun voittoja ei koskaan jaeta!! NS. voittokupongit tulostetan SUORAAN YHTIÖLLE itselleen kenties ja sitten joku maksettu näyttelijä voi korkeintaan sopivasta korvauksesta ESIINTYÄ voittajana?

Tässä maassa on OUTO ILMAPIIRI! JOKAISTA kytätään ties millä tavoin ja RIKASTUMINEN edes SATTUMALLA on tehty mahdottomaksi.

Jokainen voittokertomus on pelkkä mainostiimiläisen aivotuote.

Vai montako lottovoittajaa sinä tunnet - Jep!

Äänestä
  • Kyllä minä tunnen ne kaikki toisetkin 9 miljonääriä.

    Äänestä

Ja lottomiljonääri ei vastais noin NÄILLÄ SIVUILLA!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

Äänestä

itekki miettiny samaa että kuka on niin vitun tyhmä että näyttää naamansa julkisuudessa! ja kuka on niin perkeleen idiootti että jatkaa jossain paskahommissa, kun ne ei tunnu kiinnostavan muutenkaan!
pelkkää kusettamista, mainostamista koko veikkauksen touhu.
tälläsillä uutisilla saadaan ihmiset perkeleen kateelliseksi, saadaan ilmapiiri huononnettua entisestään tässä lamassa.
ja pelaamisen into lisääntyy, hakkaatte aina vaan enemmän viimeisiä rahojasi lottoihin.
ihmiset uskoo kaiken paskapuheen mitä jossain saatanan netissä lukee, jos joku oikeesti uskoo tähän eurojackpottin toijala voittoon ni siittä vaan!!

Äänestä

"Ei kukaan voi olla noin vajaa että jatkaa tehtaassaa lähes 6 miljoonaa euron voiton jälkeen!"

Niinpä!!! Samaa mieltä, täytyy olla aivokuollut jos takaisin töihin menee!

Äänestä

Et voi ymmärtää koska et ole koskaan ollut työssä.

Äänestä
  • Olen koko ajan, vitun pelle. Minulla on vain muutakin elämää, kuin sinun ja muiden vanhan liiton oikeistohomojen arbeit macht frei-asenne. Ihmisellä on päässä hitosti vikaa jos työ on koko elämä, suurin osa tekee sitä kuitenkin vain rahan vuoksi.

    Äänestä

  • heh.. kirjoitti:

    Olen koko ajan, vitun pelle. Minulla on vain muutakin elämää, kuin sinun ja muiden vanhan liiton oikeistohomojen arbeit macht frei-asenne. Ihmisellä on päässä hitosti vikaa jos työ on koko elämä, suurin osa tekee sitä kuitenkin vain rahan vuoksi.

    Sinulla on mukava työ, voi pitkin päivää jauhaa paskaa suolikaksnelosella :))))))

    Äänestä

  • ja sit' sä heräsit kirjoitti:

    Sinulla on mukava työ, voi pitkin päivää jauhaa paskaa suolikaksnelosella :))))))

    Pitkin päivää? Sulla taitaa ainakin olla tylsää kun kaiken maailman vainoharhat ja luulot täyttävät pääsi..

    Äänestä

  • osta elämä pelle kirjoitti:

    Pitkin päivää? Sulla taitaa ainakin olla tylsää kun kaiken maailman vainoharhat ja luulot täyttävät pääsi..

    Äläkä unohda lääkitystä :))

    Äänestä

Olette oikeassa, jokin tuossa ei nyt oikein yksinkertaisesti vaan natsaa, samoin

kuin tänään siinä "lottovoittajan kyselytunnilla" Facebookissa. Joku jo sanoikin,

lopuksi, että Fake juttu oli.

Itse havaitsin muutamista vastauksista, että kyseessä mainostemppu ja kusetus.

mm voittosummaa ja paikkaa ei sanottu, vaikka se aina uutisoidaan. Lisäksi voittajalla

on edelleen velkaa, silti hän osti ensimmäiseksi isomman auton.

Olenko ainoa joka ei käsitä tätä asiaa? Miten voi olla että noinki monesta miljonääristä KAIKKI jatkaa jossain tehtaalla paskahommaansa??

Et ole, samaa ihmettelen minäkin. Metallialan työt ja tuolla firmassa ihan paskaa

täytyy olla perverssi jos vielä vapaaehtoisesti jatkaa, lian ja noen maistelua

Äänestä
  • Kuten todettu, jos olisit joskus ollut työssä....

    Äänestä

  • tietäisit kirjoitti:

    Kuten todettu, jos olisit joskus ollut työssä....

    Kuten todettu niin pidä sinä homopelle turpasi kiinni.

    Äänestä

  • arbeit macht frei kirjoitti:

    Kuten todettu niin pidä sinä homopelle turpasi kiinni.

    Hahhahahhaa,,,,,huutonaurua !!
    Noi homo herjat jäi -90 luvulle, siellä metsässä ne on vielä kova juttu ??

    Äänestä

Ja Toijalan r-kioskilla kauppa käy :) Olipa sinne saatu joka "aito jäljennös"

pelitositteesta, ja vitriinikin oli tehty, eli ennalta oli jo tuokin tehty.

Eli olisi uskonut, että noin alhainen mainostemppu tehdään, että valmistetaan

väärennös, aito jäljennös pelitositteesta, miksi ihmeessä? mitä tuo nyt todistaa:)

Ainakin sen, että "tulos" voidaan aina sattuma määrätä :)

Kenossahan tuo on alkanut.

Äänestä

Veikkauksen myyntijohtaja Kimmo Tolonen esittelee voitokupongin kopiota.

:) joo selvä juttu, oikee myyntijohtaja käy pikkasen hymyilemässä kun lammaskansa tulee kusetuskahville, ja saa ihmisten päät sekaisin = pelatkaa lisää :D heh heh.
kyllä tällä kimmolla on kovat naurut toimistolla kun katsoo kupongien myyntimäärää. voi voi noita säälittäviä paskiaisia..

Äänestä

Meitä on aina vedetty linssiin. Rahaa isoille mistereille ja golf kenttiin.

Äänestä

huonosti menee velkaisen Suomen valtion pelifirmoilla joten 'antoivat' ehkä tuon voiton jotta saisivat lisää kynittäviä.

Äänestä
  • Olette oikeassa. Mainonta jatkuu: http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-

    1288676699102.html

    MUTTA SE POTTI ON EDELLEEN VAIN SE 13.3 MILLIÄ, JOKA VOIDAAN SIIS

    VARMASTI TAATTU , ILMEISESTI SIIS LOPUT ON ANNETTU PIKAVIPPINÄ

    TIES MINNE MAAILMALLE. VÄISTÄMÄTTÄ NÄIN AJATTELEE, RAHOJA EI SIIS

    ITSE ASIASSA OLE ENEMPÄÄ, VAAN NE LAINATAAN JONNEKKIN,ESIM

    URHEILUUN, KREIKKAAN JNE.

    Äänestä

Eikö ole jotenkin huvittavaa / erikoista, että jatkuvasti Veikka yrittää todistella lottovoittojen todenperäisyyttä. Kopio lottokupongista lol ja sittenf feissariin ''aito'' lottisvoittaja vastailemeen muutamaan kyssäriin. Oujee.

Lukuisia mainostarinoita unohtamatta.

Äänestä

olen huomannut sellasen,, että kannattaa pelata pelejä,jotka ovat uusia. nimittäin: niitä ei ole vielä tarpeeksi testattu. kkun sattuma käy, niin niistä voittaa! heti kun ne hoksii, että "tässä" pelissä on liian iso "voitto%, niin sekin peli on mennyttä kalua.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Aina sama tarina kirjoitti:

Historiallisen suuren, yli 57 miljoonan euron Eurojackpot-potin viimeviikkoisessa arvonnassa voittaneet ovat olleet yhteydessä Veikkaukseen, kertoo Veikkaus tiedotteessaan.

Voittajien mukaan nimenomaan suuri potti motivoi pelaamaan, ja kymmenen hengen porukka koottiin hetken mielijohteesta.

- Ajateltiin, että siitä riittää jaettavaksi isommallekin porukalle. Ja niinhän sitä sitten tuli, yksi porukan jäsenistä kommentoi tiedotteessa.

Kukin toijalalaisfirmassa työskentelevä voittajista nettosikin runsaat 5,7 miljoonaa euroa. Iltalehti kertoi aiemmin voittajien sopineen keskenään, ettei jättipottia hehkuteta julkisesti.

Myös Veikkauksen torstaisessa tiedotteessa onnekkaat kertovat aikovansa palata arkeen mahdollisimman pian. Esimakua tästä saatiin jo arvontaa seuranneena maanantaina, kun firman toimitusjohtajan mukaan "pääosa" voittajista palasi ajallaan töihin.

- Ainakin osa on sitä mieltä, että työt jatkuvat normaalisti, että voitto ei vaikuta ainakaan lyhyellä tähtäimellä töihin, sanoi toijalalaisfirman toimitusjohtaja maanantaina Iltalehdelle.

Voittajat oikovat tiedotteessa myös julkisuudessakin pyörineitä huhuja. Heidän mukaansa kukaan porukkapelin jäsenistä ei jäänyt lomien vuoksi ilman voittoa, eikä yhteenkään perheeseen osunut kahta osumaa.

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2014041118205493_uu.shtml

Olenko ainoa joka ei käsitä tätä asiaa? Miten voi olla että noinki monesta miljonääristä KAIKKI jatkaa jossain tehtaalla paskahommaansa??

Tässä yksi syy joka saa minut epäilemään että onko nämäkään voittajat todellisia... Ei kukaan voi olla noin vajaa että jatkaa tehtaassaa lähes 6 miljoonaa euron voiton jälkeen!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu