Virkkusessa tyhmyys tiivistyy: pakkoliitokset

Pakkoliitosten kohdalla kävi kuten viisaammat ovat koko ajan tienneet. Niistä oli luovuttava.

Harvoin kukaan tekee itsestään yhtä lahjakaasti idiootin kuin Henna tytteli.
4<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Vinna oiana Herkkunen!!

Äänestä
  • Eduskuntaan Virkkunen valittiin vuoden 2007 eduskuntavaaleissa Keski-Suomen vaalipiiristä kokoomuksen listalta. Hän sai vaalipiirin neljänneksi suurimman äänimäärän 6 133, jolloin istuva saman puolueen kansanedustaja Ahti Vielma jäi täpärästi valitsematta. Eduskuntavaaleissa 2007 Virkkunen käytti 20 200 euroa omia säästöjään. Kehittyvien maakuntien Suomi ry:n avustus oli 5 000 euroa

    Äänestä

Uusi liikenne- ja kuntaministeri Henna Virkkunen (kok) ei ole hylännyt tiemaksuajatuksia.
Aivan uusi rahoituskeino, tiemaksu, on Virkkusen mukaan väistämättä tulossa, HS kirjoittaa.

- Tulevaisuudessa maksupolitiikka muuttuu ja uusi teknologia mahdollistaa erilaisia malleja. Suhtaudun avoimesti uusiin mahdollisuuksiin, Virkkunen sanoo haastattelussa.

Jorma Ollilan työryhmän esityksessä auto- ja ajoneuvoverot korvattaisiin ajomääriin perustuvalla tiemaksulla. Taajaan asutuilla alueilla maksettaisiin 6,8 senttiä ja harvaan asutulla maaseudulla 3,4 senttiä kilometriltä.

Mitä mieltä olet tiemaksuajatuksista? Kommentoi alla.

Äänestä

Miten luulette ilman pakkoa kunnanloisien luopuvan lötköistä, hyväpalkkasista hommista ja niiden tuomista kivoista eläkkeistä?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


heh heh kirjoitti:

Pakkoliitosten kohdalla kävi kuten viisaammat ovat koko ajan tienneet. Niistä oli luovuttava.

Harvoin kukaan tekee itsestään yhtä lahjakaasti idiootin kuin Henna tytteli.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu