EU on pummien, pyrkrien ja byrokraattien paratiisi

Euroopan unioni rakenteena ja ideologiana avaa ovet puolin ja toisin vapaalle liikkuvuudelle niin satunnaisessa "hyvässä" (lähinnä matkustusasiakirjavapaus) mutta eritoten kaikessa ihmisluonnolle ominaisessa eli huonossa. Sattuneesta syystä, Euroopassa on kansakuntia ja kulttuureja, joissa on eletty kuin pellossa mutta omillaan, ja maita, jossa on uutteruudella rakennettu monimutkaisia ja kansalaisten kulttuurin harvemmin ominaiselle käyttäytymiselle soveltuvia toimintoja mm. turvaverkkoja. Kun näistä maista poliittisissa rakennelmissa on noussut valtarakenteiden huipulle yksilöitä (eliiitti), joiden prioriteetit eivät liity kansallisiin intresseihin, ja nämä ovat keskenään luoneet sosiaalisia yhteistyöverkkoja, ei lienee ylläys että nämä ylemmät, todellisesta kansallis-intresseistä irrallaan olevat elitistit ovat päättäneet tehdä kaikkensa, että lopulta on vain...yksi valtio, yksi raha, yksi kieli...(nooh, kaksi virallista nyt vielä toistaiseksi, englanti ja ranska).
Alemmalla tasolla, siis täällä maan kamaralla, työntekijä- yrittäjä- ja ruohonjuuritasolla, on luonnollista että taloudellisessa merkityksessä aiemmin häviöllä olleet kulttuurit tavoittelevat voitolla olleiden kulttuurien osaa. Niimpä meillä on avustuspaketteja, vapaata maahanmuuttoa, kansainvälistä rikollisuutta, yrittäjyyden, työllistämisen ja työnteon kannattamattomuutta ym. Voidaan puhua kulttuurillisesta yhdenmukaisesta Europasta vasta, kun taloudellinen hyvä ja huono on jakautunut kaikkialle kuin neuvostoliitossa konsanaan. Se, voidaanko tai löytyykö enää yksilöitä ja motivaatioita haluta nousta tällaisesta enää sille tasolle, jossa ollaan oltu aiemmassa elämässä eli kansallisvaltiomuodossa, onkin epätodennäköisempää. Hyvin menee kaikilla joilla ei ennen ollut mitään mutta nyt jotain, ja niillä joilla oli ennen jotain mutta nyt kaikki. Ja ne kenellä aiemmin meni hyvin, menee jatkossa enää vain joten kuten. Tämä on EU: syvin olemus. Olin aina epäillyt kommunismin toteutumista muualla maailmassa kuin neuvostoliitossa, mutta on aika selvää, että kommunismilla on vain uusi kaksiosainen nimi, yhtenäinen eurooppa.
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

joten kuten menijä kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu