Tasa-arvoinen terveydenhuolto

Vigilante

Aamulla televisiota katsoessani tuli vastaan taas tämmöinen laihdutus sivuston mainos jossa vedottiin asiakkaita ostamaan heidän tuotteensa, sillä he lahjoittavat osan tästä summasta naisten sydänsairauksien hoitoon ja tutkimukseen. Mutta hetkinen? Minä ehdin jo kuvitella, että kyllä ne samat sydänsairaudet vaivaavat niin myös miehiä, kuin naisiakin. Mutta mitä? Vain nainen on näiden lahjoituksien arvoinen?

En ymmärrä sitä mentaliteettiä, että kun sairauden hoitamiseen tai tutkimiseen kerätään hyvässä mielessä rahaa, on kuitenkin erikoisen tärkeää tietää, että näistä lahjoituksista hyötyy vain tietyn sukupuolen omaava henkilö.

Eikö muka olisi viisainta, esimerkiksi syövän hoitoon rahaa kerättäessä, sanoa, että tämä raha menee kaikkien syövästä kärsivien auttamiseksi, eikä vain naisten rintasyöpähoitoon tai miesten eturauhas syöpä hoitoon. (Ja vaikka rintasyöpä on suurimmaksi osaksi vain naisilla ilmenevä sairaus, tiedettävästi myös miehet voivat siihen sairiastua, jolloin heiltä on esim. yhdysvalloissa evätty usein hoitomahdollisuus rintasyöpiin perehtyneessä laitoksessa vain sillä perustein, että se on "naisten sairaus".)

Vielä tuntuu, että monet tasa-arvolla mediassa ratsastavat aktivistit eivät ole vielä oppineet, että tasa-arvoa yhteiskuntaan saadaan.. ööh.. hetkinen.. tasa-arvolla! Kuitenkin he mielummin kisaavat toisen sukupuolen kanssa etuuksiensa määrästä ja paremmuudesta. Eikä tämä ole vain feministi aktivistien ongelma vaan myös esimerkiksi November-liike tekee aivan samaa asiaa. Tämä ei lopu niinkauan, kun me erottelemme vielä henkilöt omiin ryhmiinsä sukupuolen mukaan ja olemme vakuuttuneet, että olemme oikeutettu eri tilanteissa eri kohteluun sukupuolemme takia.

Sen sijaan, että kilpailisimme sukupuolten välillä, eikö olisi parempi keskittyä meitä yhdistäviin tekijöihin kuten että olemme kaikki ihmisiä ja me kaikki voimme sairastua. Olemme kaikki Suomalaisia ja oikeutettuja saamaan parasta hoitoa mitä me yhdessä yhteiskuntana voimme tarjota.

12

66

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • jblhglh

      Tämä on tätä aikamme "tasa-arvoa".

      Jos Spede eläisi, olisi hän tehnyt aiheesta monta osuvan ironisoivaa sketsiä, teemanimellä "Naisen logiikka". Ja tullut hirtetyksi munistaan.

      Eräässä lähikauppaketjussa kampanjoidaan vähän väliä vain tyttöjen puolesta.

      Pojista viis.Miehistä viis. Pimppi ensin. se oikeuttaa kuningatarmehiläisen asemaan.

      Kysymys kuuluu: miksi me mukisematta hyväksyisimme sukupuolirasismin ja syrjinnän?

      • Femakko66

        Senkin sovinistisika ja naisvihaaja.

      • sovinistinatsisika

    • Njet.

      Olen jättänyt järjestelmällisesti ostamatta tuotteet, joita on markkinoitu sukupuolispesifisillä lahjoituskohteilla.

      Ja jätän hyllyyn vastaisuudessakin / hankin palvelut muualta.

      • Tytöt kärsii

        Nykyään kun jonkun suomalaisen hyväntekijäisyyskampanjan kautta lähetetään Afrikkaan, Bangladeshiin, Nepaliin ym. johonkin kouluun tukea, niin monesti ainoastaan tytöt saa uudet koululirjat, reput ja penaalit. Pojat vähän ihmeissään, että onpa omituinen maa tuo Finland.

        Hesari veti äsken kultapalkinnon. Jutussa kerrottiin tiiliskivitehtaan tytöstä ja hänen karmeista työoloista. Todellisuudessahan siitä tiilityötehtaan lapsityövoimasta on 99% poikia, mutta toimittaja oli löytänyt sieltä yhden tytönkin, ja hän pääsi heti Hesarin kanteen.

        Jos toimittaja menisi vaikka Bangladeshiin, Burmaan, Nepaliin tai Intiaan selvittämään kumpi sukupuoli se sitä lapsiorjatyövoimaa on, niin tuskin juttu pääsisi edes pienimpiin otsikkoihin. Nythän on niin että esim. Burma tarttisi nyt kipeästi lapsisotilaita jotka on tyttöjä niin että asia saataisiin huomioitua myös suomalaisesta humanitäärisestä näkökulmasta.

      • mitta on täynnä
        Tytöt kärsii kirjoitti:

        Senttiäkään ei tule rahaa näihin kampanjoihin. Feministit pilasivat hyväntekeväisyydenkin.

        Pelastusarmeija on ainoa, mihin vielä luotan. Toistaiseksi.

    • Surullista

      Naiset - ja feministit - hylkäsivät poikalapsensa.

      Oi aikoja.

      • Ideologia vaatii:

        Andrea Dworkin:
        "Patriarkaatin vallitessa jokaisen naisen poika on mahdollinen petturi, ja myös väistämätön raiskaaja tai toisen naisen riistäjä."

    • aatteet

      Feminismi on huumaava ideologia, joka saa naisen tuntemaan itsensä erityiseksi, oikeutetuksia. Ideologiat johtavat usein vastapuolen sortoon ja niin on käymässä feminisminkin kohdalla. Miehet ovat dehumanisoitu, eli epäinhimillistetty, aivan kuten viholliselle tehdään sodassa.

      On sanottu, että feminismi on täydellinen kommunismin kopio, siinä vain vihattu ja etuoikeutettu ja kansaa sortava kapitalistinen luokka on vaihdettu miessukupuoleen, joka muka patriarkaatin yhteiskunnan kautta sortaa naisia. Ja yllyttää miehiä raiskaamaan ja alistamaan.

      Natsisaksa syntyi, kun saksalaiset alkoivat kadehtimaan etuoikeutettua ja korruptoitunutta juutalaisvähemmistöä. Aivan saksalaiset tunsivat olevansa sorrettuja ja sortajana pidettiin juutalaisia. Ja siitä se alkoi.

      Uhrikortilla ovat monet vallankumoukset ja etnisetpuhdistukset saatu käyntiin. Monet diktaattorit aloittivat "oikeutetulla kostolla". Joskus vääryttä oli tosiaan tehty, toisinaan kyseessä oli lähinnä harhaluulo ja kateus, sekä kyvyttömyyden tunne.

      • Pekka Puupää

        Heillä on vielä menossa se vaihe että pitäisi "tutkia" mistä kaikesta pitäisi kostaa.

        Koulumenestystä, noitarovioita, itsemurhia, terveysjakoa, työttömyyttä, vanhan ajan torppareita, oikeuden tuomioita, kodittomuutta, miesten vankilaoloja, ym. he eivät kuitenkaan tutki koska se häiritsisi tutkimustuloksia.

        Parempi jakaa 500 nimetöntä nettilomaketta joissa tiedustellaan vaikka jos joku (mies) on tuijottanut ilkeästi, ja sitten vaan sumplimaan tuloksia. Ja kyllä sitä miesten tekemää perheväkivaltaa varmaan löytyykin, kuten myös naisten tekemää, mutta tässähän ei ole tarkoituskaan tutkia väkivaltaa, vaan nimenomaan toisen sukupuolen demonisointi.

      • Oikeat kysymykset
        Pekka Puupää kirjoitti:

        Näissä tutkimuksissa kysytään aina

        Oletko koskaan kokenut väkivaltaa parisuhteessa?

        mutta unohdetaan sopivasti kysyä

        Löitkö itse ensin?

      • Hysteeriaa
        Oikeat kysymykset kirjoitti:

        Näissä tutkimuksissa kysytään aina

        Oletko koskaan kokenut väkivaltaa parisuhteessa?

        mutta unohdetaan sopivasti kysyä

        Löitkö itse ensin?

        Suomalainen väkivalta on surkea asia ja on turha lähteä kiistämään sitä etteikö sitä olisi liikaa. Femakot ei kuitenkaan ole henkisesti tarpeeksi kypsiä tätä ilmiötä käsittelemään. Ilmeisesti he ovat myös hysteerisiä?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      97
      2803
    2. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      104
      2380
    3. Haluan sut

      Haluatko sinä vielä mut?
      Ikävä
      91
      2160
    4. Ampuminen Iisalmessa

      Älytöntä on tämä maailman meno.
      Iisalmi
      16
      1944
    5. Pohjola kadulla paukuteltu

      Iltasanomissa juttua.
      Iisalmi
      42
      1796
    6. 152
      1782
    7. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      45
      1767
    8. Haluaisin aidosti jo luovuttaa ja unohtaa

      Ei tästä mitään tule koskaan.
      Ikävä
      78
      1716
    9. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      131
      1510
    10. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      41
      1304
    Aihe