Suomi24 Keskustelussa on viikonlopun aikana ollut poikkeuksellisen paljon bottien automaattiseti luomia kommentteja. Pahoittelemme tästä aiheutunutta harmia. Olemme kiristäneet Keskustelujen suojausasetuksia ja kommentointi on toistaiseksi estetty ulkomailta.

Nenäleikkaukseenko?

nenäongelmainen

Nenäni murtui ollessani 13-vuotias. Ennen murtumaa nenäni oli suora, mutta murtuman seurauksena nenän muoto muuttui kyömyksi. Minua ei sillon viety heti lääkäriin, mutta seuraavan lääkärin yhteydessä ehkä noin puolen vuoden kuluttua nenääni näytettiin jonkin muun vaivan yhteydessä, jolloin lääkärin sanoin nenäni oli vain "sukunenä". Kenelläkään sukulaisillakaan ei vastaavanlaista nenää ole.

Nyt olen 18-vuotta, ja asia vaivaa kovasti kun olen saanut huomautuksia muilta siitä. Kävin näyttämässä nenääni yksityisellä lääkärillä, joka pisti lähetteen nenä,-korva, kurkkutautien osastolle, sekä plastiikkakirurgille. Myös nenän väliseinä oli "vino" mutta en tiedä oliko se niin vino että leikkaus olisi välttämätön. Lääkäri kyllä puhui että nenän luuta voisi hioa suoremmaksi, taikka sitten ihan leikkauksessa. Näytin lääkärille myös kuvia ajalta jolloin nenä ei ollut murtunut. Yksityiselle leikkaukseen menemiseen minulla tuskin tulee olemaan vuosiin varaa. Minkälaiset mahdollisuudet minulla on näiden lähetteiden kanssa päästä leikkaukseen?

8

334

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • nenäongelmainen

      Eikö kenelläkään ole kokemuksia vastaavanlaisesta tilanteesta?

      • rva onnellinen

        Minä korjatin aikusiena lapsena murtuneen vinon ja kyömyisen nenäni.Minulta usein kysyttiin mitä nenälleni oli sattunut? Eipä tuntenut oloaan kovin naiselliseksi..Leikkautin nenäni yksityisellä ja sain vinon ja ahtaan väliseinän ja murtuman oikaisusta kela-korvausta mutat esim nenänikärjen suoristamien ja pienentämien meni omaan piikkiin.Nenääni laitteiin jotain rustosiirräistäkin.Nyt minulal on kauniimpi.minulle sopiva suorempi ja pienempi nenä.


    • 16+4

      Tuo luun hiominen voidaan tehdä nenä-, kurkku- ja korvatautipuolella, mutta ainakin oma kokemukseni oli, ettei siitä ollut mitään hyötyä. Jos haluaa suoran nenän, se pitäisi tehdä plastiikkakirurgian puolella, eikä sinne saa lähetettä ellei ole selvää toiminnallista haittaa. Ylipäätään on kai harvinaista, että plastiikkakirurgiseen nenäleikkaukseen pääsee yhteiskunnan varoin. Tämä on aika outoa, kun monella meillä kuitenkin tuo ongelma on seurausta tapaturmasta. Jonkun pienen osan kela (lääkärin palkkio?) saattaa korjata, jos on tosiaan se lähete.

    • nenäongelmainen

      Sain kuitenkin lähetteen plastiikkakirurgin luokse. Olen jostain lukenut että jos vino väliseinä leikataan siinä samalla voidaan tehdä muita toimenpiteitä, kuten esimerkiksi nenän suoristus, kyömyn poisto?

    • nenäongelmainen

      Olisiko jollakin vielä jotain tietoa julkisen puolen nenäleikkauksista?

    • 1+5

      Sukulaisellani oli syntymästä alkaen nenä ulkoisesti poikkeavasti muotoutunut. Tämän johdosta häntä kiusattiin koulussa ja nenä aiheutti pahoja henkisiä ongelmia ja sosiaalista rajoittuneisuutta. Näiden ongelmien vuoksi nenä leikattiin julkisella puolella n.16 v iässä. Tämä ikä oli juuri hyvä, sillä se osui ylä-asteen ja lukion väliseen kesään. Lopputulos oli hyvä,

    • nenäongelmainen

      Plastiikkakirurgi laittoi väliseinän suoristukseen sekä aikoi viilata/hioa kyömyä pois. Parantaako/muuttaako tuo viilaus toimenpide edes hieman nenän ulkonäköä?

      • Näin minä

        Kyllä se ainakin jonkin verran parantaa, teidän pitää vain konsultaatiossa sopia, että hiooko kuinka paljon.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Voitasko leikkiä jotain tunnisteleikkiä?

      Tietäisi ketä täällä käy kaipaamassa.. kerro jotain mikä liittyy sinuun ja häneen eikä muut tiedä. Vastaan itsekin kohta
      Ikävä
      91
      2394
    2. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      65
      2141
    3. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      100
      1961
    4. Tietysti jokainen ansaitsee

      Hän varmasti ansaitsee vain parasta ja sopivinta tietenkin, suon sen onnen hänelle enemmän kuin mielelläni. Aika on nyt
      Ikävä
      23
      1868
    5. 50+ naiset kyl

      Lemottaa sillille mut myös niitte kaka lemottaa pahlle ku kävin naiste veskis nuuhiin
      Ikävä
      11
      1692
    6. Haluan sut

      Haluatko sinä vielä mut?
      Ikävä
      77
      1612
    7. hieman diabetes...

      Kävin eilen kaverin kanssa keskusapteekissa kun on muutama kuukausi sitten tullut suomesta ja oli diabetes insuliinit lo
      Pattaya
      27
      1466
    8. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      41
      1440
    9. Välitän sinusta mies

      Kaikki mitä yritin kertoa tänään ei mennyt ihan putkeen..Joka jäi jälkeenpäin ajateltuna suoraan sanottuna harmittaa aiv
      Työpaikkaromanssit
      6
      1412
    10. Haluaisin aidosti jo luovuttaa ja unohtaa

      Ei tästä mitään tule koskaan.
      Ikävä
      73
      1400
    Aihe