Mitä järkeä ns "sivistysmaan " jakaa rahojaan noin.
Eikö olisi parempi kotimaankin kannalta, kun yli miljardin euron kehitysapu puolitetaisiin.
Siinä menisi samantien lapsilisienkin leikkaukset pois ym-ym..
3 esimerkkiä:
1) Ilmoituksen mukaan ostettiin noin 25 000 eurolla neljä moottoripyörää, jotka rekisteröitiin paikalliselle maatalousvirastolle. Tilintarkastusraportissa todettiin kuitenkin, että paikalla havaittiin vain yksi moottoripyörä.
Hankkeen varoilla maksettiin paikallisen maatalousviraston johtajan kodin 65 euron hintainen vesilasku. Tilintarkastusraportissa todettiin, ettei laskun maksaminen liittynyt hankkeen tavoitteisiin.
Varoilla hankittiin yli 21 000 eurolla materiaalia lastentarhalle. Hankintojen puutteellisen dokumentoinnin vuoksi tilintarkastusraportissa todetaan, ettei ole varmuutta, tuliko materiaali todellisuudessa tilaajalle.
Varoja käytettiin 1 450 euron verran tarkastajatapaamiseen. Lasku muodostui ateriakuluista ja "tapaamismaksusta". Kulu ei liittynyt hankkeen tavoitteisiin.
Hankkeen rahaa meni noin 1 700 euroa neljään kuluerään, joka muodostui ateriakuluista ja kokoushuoneen koristelusta. Kulut eivät liittyneet hankkeen tavoitteisiin.
2) Johtavan maatalousvirkamiehen kodin sähkölaskuun käytettiin noin 130 euroa. Kulu ei liity hankkeen tavoitteisiin.
Hankkeen varoilla maksettiin paikallisen johtavan maatalousvirkamiehen kodin noin 150 euron hintainen sähkölasku.
Johtavan maatalousvirkamiehen autoon hankittiin istuin ja matto noin 800 euron hintaan. Kulu ei liittynyt hankkeen tavoitteisiin. Lisäksi ajoneuvoon liittyvät ostokset on tehty kahdesti yhden päivän aikana.
3) lmoituksen mukaan ostettiin noin 25 000 eurolla neljä moottoripyörää, jotka rekisteröitiin paikalliselle maatalousvirastolle. Tilintarkastusraportissa todettiin kuitenkin, että paikalla havaittiin vain yksi moottoripyörä.

Vastaukset 2
Vanhimmat
Paikallinen johtava virkamies rakennutti hankkeen varoilla kotinsa luo suojamuurin. Hintaa projektille tuli noin 9 200 euroa. Tilintarkastusraportin mukaan muuri ei liittynyt Mosambikin metsähankkeelle määriteltyihin tavoitteisiin.
Hankkeen varoilla hankittiin noin 2 000 euron edestä tarvikkeita toimistoon. Tilintarkastusraportissa epäillään, että tarvikkeista maksettiin merkittävää ylihintaa. Esimerkiksi vaikuttaa, että paperi maksoi jopa viisi kertaa enemmän kuin sen markkinahinta.
Noin 770 euroa käytettiin postikortteihin, joilla haluttiin toivottaa hyvää joulua ja uutta vuotta. Ostos ei liittynyt hankkeen tavoitteisiin. Lisäksi hankinnan puutteellisen dokumentoinnin takia ei ole varmuutta, saapuivatko kortit todellisuudessa ostajalle.
Tuntemattomaksi jäävälle henkilölle on maksettu reilut 20 euroa, koska hän halusi matkata työtoverinsa isän hautajaisiin. Kulu ei liity hankkeen tavoitteisiin.
Neekereillä ei olisi varaa sotia!