Kepu haluaisi ydinvoimasopimuksen raukeavan?

1088
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Urilaisen mahitliivit kääntyvät, mutta ei Keskustan päätösten.

Äänestä

Persut siis haluavat venäläistä ydinvoimaa vähentääkseen energiariippuvuutta Venäjästä. Näiden järjen jättiläisten puheenjohtaja Soini käänsi omalla nimellä ja nuunalla komeasti palttoonsa ja vaahtosi ydinvoiman puolesta kesällä 2010. Persujen puoluevaltuustossa toukokuussa 2007 ydinvoima oli Soinin mielestä vielä paholaisen keksintö. Tempaus oli niin nopea, että Soinin oma ryhmäkin äänesti kesällä 2010 äänin 4-0 ydinvoimaa vastaan Soinin haukkuessa ydinvoiman vastustajia työllisyyden vaarantamisesta.

Ja kyllä, ydinvoimalatyömaahan työllistäisi tuhansittain Itä-Euroopan hitsareita ja muita nälkäpalkkalaisia erilaisten alihankintaviritysten kautta, joten Soini osoittaa suuren sydämensä ilmaistessaan huolensa näiden orjatyöntekijöiden työllisyydestä.

Äänestä

Sinä siis kannatat sitä että energia ostetaan jatkossakin venäjältä eikä suomalais-venäläiseltä ydinvoimalalta suomesta?
Soinin kanta on muuttunut tässä asiassa, kerran. Aivan kuten vihreillä, muistatko?
Ja kyllä, monien itä-euroopan hitsareiden lisäksi työllistyy moni suomalainen työntekijä, logistiikkayritys sekä parisataa valmiin ydinvoimalan työntekijää. Ja kyllä, nämä itä-euroopan hitsarit ostavat vuosia kestävän työreissun aikana ruokaa, bensiiniä ja palveluita suomalaisista kaupoista ym.

1.7.2014 astuu voimaan laki, joka velvoittaa ilmoittamaan koko aliurakointiketjun laskutukset, työvoiman tiedot ym. verottajalle, joten orjatyön ja pimeän työn teettäminen ainakin hankaloituu

Äänestä

Halpa energia tuo lisää työpaikkoja Suomeen tai pitää ainakin energiaa vieviä tehtaita Suomessa.

Äänestä
  • Höpöhöpö, ylimääräinen energia viedään ulkomaille, jotka saavat näin Suomesta ydinjätteen kaatopaikan itselleen. Kaiken lisäksi vähintään puolet voitoista menee Venäjälle, joka saa muutenkin leijonan osan uuteen voimalaan liityvistä hankinnoista. Uusiutuva energia työllistäisi huomattavasti enemmän, mutta sitähän Pentti Peruspersun on mahdoton käsittää.

    Ja energian ostamiseen (sikäli kuin sitä kulutuksen jatkuvasti vähentyessä tarvitaan) on runsaasti muitakin vaihtoehtoja kuin Venäjä. Energia nyt vain ostetaan yleensä siltä, joka tarjoaa halvimmalla, mutta tätäkään Pentti Peruspersu ei tule ikinä ymmärtämään.

    Äänestä

  • Pölhöpersut asialla kirjoitti:

    Höpöhöpö, ylimääräinen energia viedään ulkomaille, jotka saavat näin Suomesta ydinjätteen kaatopaikan itselleen. Kaiken lisäksi vähintään puolet voitoista menee Venäjälle, joka saa muutenkin leijonan osan uuteen voimalaan liityvistä hankinnoista. Uusiutuva energia työllistäisi huomattavasti enemmän, mutta sitähän Pentti Peruspersun on mahdoton käsittää.

    Ja energian ostamiseen (sikäli kuin sitä kulutuksen jatkuvasti vähentyessä tarvitaan) on runsaasti muitakin vaihtoehtoja kuin Venäjä. Energia nyt vain ostetaan yleensä siltä, joka tarjoaa halvimmalla, mutta tätäkään Pentti Peruspersu ei tule ikinä ymmärtämään.

    ÄLÄ HÖPÄJÄ

    Ulkomaalaille juuri on energiaa vietävä
    eli Venäjälle
    joka sitä tarvitsee kun voimalat eivät toimi kunnolla

    JOS VENÄJÄLLE EI VIEDÄ RUNSAASTI ENERGIAA
    SE RAKENTAA SUOMEN RAJALLE TSHERNOBYL-TYYPPISIÄ
    YDINVOIMALOITA JOTKA OVAT VAARAKSI

    Venäjä on syvässä energiapulassa.

    Äänestä

Tuossa uutisessahan Keskusta ehdottaa puolueensa lakkauttamista
ja Pekkarisen siirtämistä kirjastonhoitajaksi Jyväskylään.

Mitä tarkoitat sillä, että postaat tänne uutisen
ja tulkitset sen aivan toisinpäin mitä
keskustalainen sanoo

Hän tietenkin sanoo että Vapaavuoren on otettava asia käsittelyyn
ja hyväksyttävä se eikä toisinpäin kuten väität

RussoFennoVoima on suomalaisille hengenvaarallinen
poliittisesti ja teknisesti.

YDINVOIMA KYLLÄ RUSSOVOIMA EI

Äänestä

Venäjä toivii Suomen valtion osallistuvan hankkeeseen. Aiemmin Oulun kaupunki ilmoitti olevansa kiinnostunut sijoittamaan Rosatomiin. Mikäli Vapaavuoresta on kiinni niin hanke viedään läpi.

Äänestä

TOHTORI-JUSSI VASTAAN STUBB \\\\\\\\\\\\\\\\\\ NYT SE TULEE
Keskiviikkona 23.4. A-Studio, vaalikeskustelu Stubbin kanssa

HALUATKO TAVATA TOHTORI-JUSSIN LIVENÄ, NYT ON MAHDOLLISUUS
Helsinki, Kuopio
http://www.halla-aho.com/

TERVETULOA

TIISTAI 15.4. Helsinki, Myllypuron ostari klo 15-17.
KESKIVIIKKO 16.4. Helsinki, Kannelmäen kaari klo 15-17.
PERJANTAI 18.4. Helsinki, Munkkivuoren ostari klo 15-17.

LAUANTAI 19.4. Kuopio, Perussuomalaisten Nuorten EU-seminaari.


oo KATSO Jussi Halla-ahon EUROVAALIVIDEO oo
http://dreambroker.com/channel/el3eifsg/iframe/ox8dt0vd
oooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooo

TOHTORI JUSSI HALLA-AHON LUENTO 22.3. 2014 Lapin kiertueella
http://dreambroker.com/channel/dbiqeuet/iframe/sqz65b7p
Ihmisten liikkuminen ja näin ollen maahanmuutto on luonnolinen asia. Ihmiset ovat aina liikkuneet, ja monet menestyneet kansakunnat ovat suurelta osin tai kokonaan maahanmuuton tulosta.

Ihmiset ovat aina paenneet huonoja olosuhteita ja pyrkineet sinne, missä elämisen edellytykset ovat paremmat.

Siitä, että liikkuvuus on luonnollista, tehdään kuitenkin nykyään absurdeja johtopäätöksi, sellaisia,
että siirtolaisuus ja maahanmuutto olisi aina ihanaa ja kannatettavaa.

Täytyy muistaa ja ymmärtää, että niin kauan kuin on ollut järjestäytyneitä yhteiskuntia, on ollut myös
maahanmuuttokontrollia. Sen tehtävänä ei ole ollut estää liikkumista ja rajojen ylittämistä, vaan säädellä maahanmuuton laatua ja määrää siten, että yhteiskunnan saamat hyödyt on maksimoitu ja haitat minimoitu.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Takki kääntyi kirjoitti:

http://www.suomenmaa.fi/etusivu/8221vapaavuori_voisi_osoittaa_johtajuutta_ydinvoimaasiassa8221_6869262.html

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu