Vaikka Kerimäki st. melko voimakkaasti kuvailikin Laukkasen-Backmanin hankkeen, oli Laukkanen sentään sen verran herrasmies, että luovuttaa puheenjohtajuuden seuraavalle.
Backman sai ehkä liikaa kyytiä asiasta, kun luuli, että Laukkanen oli selvittänyt asian ja että rintama kestää kunnallisvaalit.
Kokoomus taktikoi taitavasta, vaikka Jyri Häkämies pyrki kiistämään asian.
Backman sai ehkä liikaa kyytiä asiasta, kun luuli, että Laukkanen oli selvittänyt asian ja että rintama kestää kunnallisvaalit.
Kokoomus taktikoi taitavasta, vaikka Jyri Häkämies pyrki kiistämään asian.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Kyllä Laukkanen tyri niin pahasti, ettei hänellä ollut muuta mahdollisuutta kuin erota. Turha sitä on vääntää roistoista (Laukkanen Backman)sankaria.
Älä syytä Kokoomusta siitä, että Mirja Ryynäsen täytyi päästä kostamaan bestiksensä, Anneli Jäätteenmäen, kokema 'vääryys'.
Backman ei ollut pääsyyllinen siihen, että joutui viran puolesta toimimaan kirjeenkantajana eduskuntaryhmästä toiseen.
Jos olisi noudatettu tupailtamia niin Keskusta olisi kutsunut SDPn eduskuntaryhmän saunaan ja Anneli olisi kantanut demareille kaljat - Lipposellekin.
mieleen väkisinkin, että joskus oikeus todella voittaa. Backman ja Laukkanen saivat naamalleen samaa, mitä ennen olivat paiskoneet Annelille.
Ehkä jupakan opetus oli, että poliittinen kähmintä tehtäisiin avoimesti, eikä vain pienessä herrapiirissä, josta sitten vain muille ilmoitettaisiin että näin on, eikä muilla ole vastaan sanomista.
Nykyilmapiirissä jopa uskalletaan sanoa vastaan.