Keskustelu on vain täysi-ikäisille

Tämän keskustelualueen sisältö ei sovi alaikäisille. Jatka vain, jos olet täyttänyt 18 vuotta.

Homot ja peppuseksi onko synnynnäistä?

Tutkimukset osoittavat, että seksuaalisen hyväksikäytön uhriksi joutuminen saman sukupuolen edustajan toimesta voi aiheuttaa homoseksuaalisuuden syntymisen. Samoin sukupuolen ristiriita voi aiheuttaa homoseksuaalisuuden, jossa esim. pojalle kehittyy voimakas feminiininen identiteetti. Isän tai miehen mallin puuttuminen pojan elämässä voi synnyttää homoseksuaalisuuden syntymisen jne.

Kiistattomat ja luotettavat tutkimukset osoittavat ja vahvistavat homoseksuaalisuuden syntyperän olevan haitalliset ja epänormaalit olosuhteet, joiden vaikutuksille ihminen on altistunut. Jokainen ihminen joka tukee ja hyväksyy homouden hyväksyy myös jokaisen negatiivisen vaikutuksen ja teon, jonka seurauksena ihmisestä on tullut homoseksuaali. Yksi näistä vahingollisista tekijöistä on lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö oman sukupuolen edustajan toimesta, jonka seurauksena hyväksikäytön uhrista on tullut homoseksuaali.

Oikea tapa suhtautua seksuaalisen hyväksikäytön kautta syntyneeseen homoseksuaaliseen käyttäytymiseen olisi se, että hyväksikäytön uhrilla tulisi olla oikeus eheytä pois siitä vääristyneestä seksuaalisesta identiteetistä, joka aiheutettiin hänelle törkeän vääryyden kautta. Homoseksuaalisuuden puolustaminen ei ole ihmisoikeus tai ihmisarvo kysymys, koska se aiheutetaan ihmisille hyvin usein väärien tekojen kautta. Se taas on ihmisoikeus ja ihmisarvo kysymys, että seksuaalisen hyväksikäytön takia seksuaalisen vääristymän korjaamisen pitäisi kuulua uhrin oikeuksiin ja yhteiskunnan tulisi tukea häntä eheytymään heteroksi kaikin tavoin.

Linkissä lisää infoa faktoista joita yritetään pimittää suurelta yleisöltä. http://www.kotipetripaavola.com/homoseksuaalisuudensynty.html
1151
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Miten peppuseksi liittyy homoseksuaalisuuteen?

Äänestä

Kommentoi aloitusta

henkkajoiki kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu