VR:n perusteluissa lakkauttaa pysähdykset Lievestuoreen- ja Haukivuoren rautatieasemalla ovat täysin järjettömiä.
Lievestuoreesta perustellaan näin: Lievestuoreen aseman käyttö on viime vuosina vähentynyt entisestään, ja junaa käyttävien määrä on ollut noin kolme matkustajaa junaa kohti. 10 vuoden aikana matkustajamäärät ovat pudonneet 25 prosenttia. Asemalla on pysähtynyt arkisin 9 junaa, viikonloppuisin 8.
– Ymmärrämme junaa käyttävien harmin palvelun lakatessa. Olisimme toivoneet, että Lievestuoreella junan käyttö olisi lisääntynyt ja olisimme voineet jatkaa palvelua, VR:n kaukoliikennejohtaja Ari Vanhanen kertoo.
Lievestuoreella on siis kymmenen vuotta sitten ollut 4 käyttäjää junaa kohti, nyt kolme? Pudotus ei vaikuta niin dramaattiselta, kuin perustelu antaa ymmärtää. Tällä kaavalla matkustajia on nykyään 3 matkustajaa x 17 junavuoroa per päivä. Eli 51 matkustajaa päivässä. Ei niinkään huono määrä, ottaen huomioon minkä määrän rahaa he kantavat VR:lle matkalippuina, ym. ravintolavaunupalveluiden hyödyntämisenä.
Entäs Haukivuori sitten? KÄSITTÄMÄTÖNTÄ, PERUSTELU ON AIVAN IDENTTINEN LIEVESTUOREEN KANSSA:
Junaa käyttävien määrä Haukivuorella on noin kolme matkustajaa junaa kohti. Asemalla pysähtyy arkisin 12 junaa, viikonloppuisin kymmenen.
Kymmenen vuoden aikana matkustajamäärät ovat pudonneet 30 prosenttia.
- Ymmärrämme junaa käyttävien harmin palvelun lakatessa. Olisimme toivoneet, että Haukivuorella junan käyttö olisi lisääntynyt ja olisimme voineet jatkaa palvelua. Matkustajamäärien ollessa näin vähäiset katsomme, että muut kulkutavat palvelevat paremmin Haukivuorella. sanoo VR Groupin yhteiskuntasuhde- ja ympäristöjohtaja Otto Lehtipuu VR:n tiedotteessa.
Ainoana erona on vain 25% muuttuminen 30%:ksi ja asiaa kommentoinut henkilö. Haukivuoren asemaa kayttää siis nykyään 3 matkustajaa x 12 vuoroa = 36 matkustajaa per päivä, ei huono sekään!
Entäs sitten perustelut 10 min aikataulunopeutuksilla molempien asemien kohdalla? Täyttä paskaa. Kukaan Suuremmista kaupungeista matkustava ei välitä siitä 10 min säästöstä yhtään mitään. On ihan sama, kulkeeko juna pääteasemien välillä 5h 10min vai 5h 20min. Matkustajamääriin tällä ei voi olla niin suurta vaikutusta, että se korvaisi Lievestuoreelta ja Haukivuorelta menetetyt matkustajat.
No, omaa oksaansahan VR sahaa, kun tarkoituksella haluaa päästä asiakkaistaan eroon.
VR - Asemien lakkautukset
5
57
Vastaukset
- Timo Tuutti
Olipas järkyttävä uutinen. Ihan samantapainen juttu täällä. JÄÄTELÖauto ei enää käy meidän talolla.
- Tuo jäättelöauton
käymättömyys on hyvä alku dieetille;-D.
- Timo Tuutti
Tuo jäättelöauton kirjoitti:
käymättömyys on hyvä alku dieetille;-D.
Sen sijaan sain juuri tiedon,että ALKO aloittaa kokeilun ajamalla VIINAautoa samalla reitillä. Voin ennustaa,että suosio on aivan huikea.
- Saiskohan Altialta
Timo Tuutti kirjoitti:
Sen sijaan sain juuri tiedon,että ALKO aloittaa kokeilun ajamalla VIINAautoa samalla reitillä. Voin ennustaa,että suosio on aivan huikea.
yksinoikeuden tuohon viina-auto ralliin.
Olisin valmis pyörittämään tuon alan bisnestä.
Kiinassa olisi 10000 matkustajaa junaa kohti jos vaan juniin mahtuis ,. näin se on maailma erilainen maantieteellisesti ,.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Marin on ehkä maailman kaunein "Nelikymppinen"
Marinin julkaisu on saanut yli 68 500 tykkäystä. Postauksen kommenttikentässä ylistetään paljon Marinin kauneutta, jota3282786Vernu Vasunta
On mahotonta miten marjanpoimijoita on kohdeltu! Eikö paremmalla kohtelulla olisi saanut paremman tuloksen?942086En kelpaa sinulle
Varattuna - olen sinulle ongelma. Eroaminen vuoksesi voi olla turhaa, sillä me ei puhuta, kun olen varattu ja kumpikin v1201610Taidat vanhempi nainen
Haluta sen tien itsellesi. juokse vaan karkuun ! Pahentaa vaan asiaa.Pitäs toimia ihan toisin päin731144- 711022
- 61983
Voi nainen...
Kun luovutit meistä liian aikaisin, just kun aloin oppimaan sinua. Jos oisin alussa jo lukenut aiheesta oisin voinut toi41940Venäjä aikoo yksipuolisesti muuttaa rajalinjauksia Suomenlahden itäosassa
Venäjä aikoo muuttaa rajalinjauksia Suomenlahden itäosassa Venäjän saarten eteläpuolella. Ylen jutussa kerrotaan mm.145899Suomi lähettää tarkkailijoita merialueelle
Venäjä on ilmoittanut aikovansa ylittää Suomen merialueen rajat kysymättä lupaa kertomalla että Suomen merialueen raj290832- 40744