Myönnä että kirjasi oli raskas virhe täynnä epäasiallisuuksia Persuista.Jookostajooko.
Lopeta nyt Soini se Persujen mollaaminen
jookostajooko
1259
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 12
Vanhimmat
On ollut Soini hiljaista poikaa.
No monta vuotta Soinikin sai kestää porukkaansa:
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2014040318178719_uu.shtml
Soini on eurooppamies, tahtoo eurooppaa ja tietää, että siellä on osaavia ihmisiä. Omaa porukkaansa suomessa soini kutsuu paskamätöksi.
Äh, tuo on viime viikon juttuja. Tällä viikolla taas uusia vinkkejä plokissa.
Toisaalta Soini on aina kehunut johtavansa esimerkillään. Tuo kirja ainakin on esimerkki jota puolueväki noudattaa orjallisesti: riidellään keskenään ja panetellaan toisiaan niin maaan perkeleesti!
Stadissa riidellään jo oikeusistuimissa, ja ryhmä on sisäisitä riidoista täysin jämähtänyt. Se taas tarkoittaa sitä että stadissa vihreät ja vasemmistoliitto jylläävät, vaikka ovat pienempiä. Stadissa Persuja johtaa eräs tohtorismies, jonka johtamistaitidoista tiedämme vain sen minkä hän itse omassa blogissaan kirjoittelee. Niin ja sen minkä luemme muista lähteistä. Versioissa on hyvin vähän yhtymäkohtia. Kumpikohan on objektiivisempi?
Joo,riitoja riittää.
Persu riitelee aina? Vaikka ei edes välttämättä tiedä; Miksi? Aika hurjaa?
Soini ei lopeta valehtelua emme lainaan hänelle enää tummelia.
Onpas valaisevaa, kun antipersu keskustelee itsensä kanssa, ihmeen yksimielisiä ovat multipersoonallisuudesta kärsivän antipersun persoonat.
Aika typerää kuitenkin, kirjoitella itsensä kanssa - eikä persoonat voi vaan kinata antipersun pään sisällä, ei tarvitsisi niin laajasti käsrsiä idiotismista.
Nyt Timo nuolemaan Teuvon postimerkkiä.
Kylläpä pitää lapsettaa :)
Muistkaa tuoda omat tummelit poikien hommafoorumien illanviettoon.
lapsettaa pahasti. kaappihomo antipersu haaveilee niin kovasti. Tämä nyt vaan on aivan väärä paikka, edelleenkin :)
Persut rakastavat sitä, että isä timo pieksee heidät sanallisesti vähän väliä ja vie vielä heidän rahansa soinisäätiöön, jopa jäsenmaksutkin. Todella sairasta.