"Jos et voi voittaa heitä, niin liity heihin."
Eikö olisi jo aika miettiä sitä, minkälaisen maailman me jätämme tuleville sukupolville. Mieti sinäkin Feministi, että sinulle voi jossain vaiheessa syntyä poikalapsi. Eikö olisi vähintäänkin kohtuullista taata hänelle kohtuullinen elämä, ilman sukupuolten välistä kamppailua.
Taidan kirjoitella jatkossa ainoastaan aloituksia.
Feministeille ehdotus
13
662
Vastaukset
- Eulalia
Tarkoitatko että naisten pitäisi muuttua miehiksi? Eiköhän sitä ole jo melkolaisen kovasti yritetty tässä maassa... Ja sitähän miehet aika paljon nykyään nimenomaan valittavatkin, että kun nainenkin yrittää olla mies.
Siis keihin tässä nyt pitäisi liittyä ja kenen?
Itse pyrin siihen että elämästä muodostuisi kummallekin sukupuolelle niin antoisa että mistään kamppailusta ei tarvitsisi puhuakaan. Ettei vaan kumminkin olisi suurin kamppailu aina siellä omien korvien välissä. Kuinka paljon elämässä oikeasti on mätää?
Mielestäni mätää on tämä:
- raiskauksista ja lasten hyväksikäytöstä annetaan liian pieniä tuomioita
- palkkaerot
- lastenhoito jakautuu epätasaisesti, ts. isyyslomaa pitäisi pidentää ja miehiä kannustaa hoitamaan lapsiaan
- alkoholistit saavat vapaasti terrorisoida läheisiään ja sivullisia, ja viinan hintaa sen kuin lasketaan
Ja niin päin pois.
Jos minulla olisi ollut lapsia, olisin suhtautunut heihin sukupuolesta riippumatta aivan yhtä arvostavasti. En olisi pakottanut poikaa leikkimään nukeilla, enkä tyttöä sotaleluilla, paitsi jos olisivat olleet kiinnostuneita. Minua olisi ensisijaisesti toki kiinnostanut lapseni persoona ja sen tukeminen, ei hänen sukupuolensa.- helmi-y
Tuli vaan mieleen, kun sanoit, että raiskauksista saa liian pientä tuomiota, joka on kyllä totta, että jospa se johtuu asiasta, että raiskaustuomion voi saada mies ilman raiskaamista.
Samoin voi käydä insestistä syytetylle miehelle avioeron yhteydessä. Liian monta kostoksi annetua ilmiantoa on omiaan pilaamaan myös todellisessa hädässä olevien asiat, kuten nyt tässä, liian lievin tuomioin.
Palkkaeroihin en osaa sanoa sen kummempaa, käsittäkseni ne eivät merkittävät enää ole. Mutta taas isyyslomasta...erossa isällä ei ole arvoa, senhän me tiedämme. Kuinka isät voidaan pakottaa enemmän ja enemmän kiintymään ja olemaan lastensa kanssa, kun erossa pirullinen akka vie kersat mennessään eikä anna edes tavata?
Niin kauan kuin naisella on selittämätön ja suurempi oikeus lapsiin, tässä ei tasa-arvoon päästä.
Terrorisoivat alkkikset voivat kyllä olla naisiakin.
Enkä jaksa millään uskoa että asia korjataan pelkästään miehiä syyllistämällä. Pakko on naisen astua uhrin jalustaltaan ja alkaa elää oikeaa elämää, jos mielii saada asioita kuntoon. - Miesie
"- raiskauksista ja lasten hyväksikäytöstä annetaan liian pieniä tuomioita"
Mitä ne tuomiot ylipäänsä auttavat (pätee moniin muihinkin rikoksiin)? Ihmisen seksuaalinen suuntautuneisuus on hyvin pysyvä (vrt. homo ja hetero) ja pedofiilit pysyvät pedofiileinä. Ja tuskinpa raiskauksienkaan tekijöitä auttaa linnatuomio. Erityisesti tällaisissa tapauksissa vankilaan sulkeminen on vain silmien sulkemista. Itse ongelmaa ei pyritä ratkomaan vaan keskeistä on kosto.
Mitä mieltä olet siitä, että erilaisten tutkimusten mukaan 30 - 60 % raiskaussyytöksistä tai jopa raiskaustuomioista perustuu keksittyyn aineistoon? Myös pedofilia- tai väkivaltakortti taidetaan vetää aika usein esiin huoltajuuskiistoissa.
"- palkkaerot"
Samasta työstä ja samasta _tuloksesta_ tulee saada sama (tunti)palkka. Eikö näin ole? Sairaanhoitaja mies ei hanki yhtään enempää kuin sairaanhoitaja nainen.
"- lastenhoito jakautuu epätasaisesti, ts. isyyslomaa pitäisi pidentää ja miehiä kannustaa hoitamaan lapsiaan"
Tästä olen samaa mieltä paitsi silloin, jos mies on jo ennen lasten tekemistä ilmoittanut, että hän haluaa panostaa enemmän uraan kuin lapsiin. Jos nainen tästä huolimatta haluaa tehdä lapsia miehen kanssa, niin se on oma valinta. Itse voisin ryhtyä koti-isäksi, joskaan en pysyvästi. - Miesie
Miesie kirjoitti:
"- raiskauksista ja lasten hyväksikäytöstä annetaan liian pieniä tuomioita"
Mitä ne tuomiot ylipäänsä auttavat (pätee moniin muihinkin rikoksiin)? Ihmisen seksuaalinen suuntautuneisuus on hyvin pysyvä (vrt. homo ja hetero) ja pedofiilit pysyvät pedofiileinä. Ja tuskinpa raiskauksienkaan tekijöitä auttaa linnatuomio. Erityisesti tällaisissa tapauksissa vankilaan sulkeminen on vain silmien sulkemista. Itse ongelmaa ei pyritä ratkomaan vaan keskeistä on kosto.
Mitä mieltä olet siitä, että erilaisten tutkimusten mukaan 30 - 60 % raiskaussyytöksistä tai jopa raiskaustuomioista perustuu keksittyyn aineistoon? Myös pedofilia- tai väkivaltakortti taidetaan vetää aika usein esiin huoltajuuskiistoissa.
"- palkkaerot"
Samasta työstä ja samasta _tuloksesta_ tulee saada sama (tunti)palkka. Eikö näin ole? Sairaanhoitaja mies ei hanki yhtään enempää kuin sairaanhoitaja nainen.
"- lastenhoito jakautuu epätasaisesti, ts. isyyslomaa pitäisi pidentää ja miehiä kannustaa hoitamaan lapsiaan"
Tästä olen samaa mieltä paitsi silloin, jos mies on jo ennen lasten tekemistä ilmoittanut, että hän haluaa panostaa enemmän uraan kuin lapsiin. Jos nainen tästä huolimatta haluaa tehdä lapsia miehen kanssa, niin se on oma valinta. Itse voisin ryhtyä koti-isäksi, joskaan en pysyvästi.Palkkauskysymyksestä vielä sen verran, että oleellista on todellakin verrata tuntipalkkoja, ei kuukausi- tai vuosiansioita. Ja yhtä tärkeää on huomioida tuloksellisuus. Miehet vaikuttavat kilpailuhenkisemmiltä kuin naiset, joten ei ole mitenkään mahdotonta, että he tämän vuoksi tekevät parempaa tulosta. Miehelle työ voi olla ainoa asia elämässä. Naiset useimmiten suuntautuvat laaja-alaisemmin. Lisäksi palkkauksessa on huomioitava työntekijän potentiaalin arvo. Jos mies ilmoittaa, että hän on valmis tarvittaessa lähtemään työkomennukselle ulkomaille milloin tahansa, mutta nainen haluaa pysyä perheensä piirissä kotona, niin tottakai miehelle on tästä potentiaalista maksettava (tai toisinpäin).
- MarkosT
helmi-y kirjoitti:
Tuli vaan mieleen, kun sanoit, että raiskauksista saa liian pientä tuomiota, joka on kyllä totta, että jospa se johtuu asiasta, että raiskaustuomion voi saada mies ilman raiskaamista.
Samoin voi käydä insestistä syytetylle miehelle avioeron yhteydessä. Liian monta kostoksi annetua ilmiantoa on omiaan pilaamaan myös todellisessa hädässä olevien asiat, kuten nyt tässä, liian lievin tuomioin.
Palkkaeroihin en osaa sanoa sen kummempaa, käsittäkseni ne eivät merkittävät enää ole. Mutta taas isyyslomasta...erossa isällä ei ole arvoa, senhän me tiedämme. Kuinka isät voidaan pakottaa enemmän ja enemmän kiintymään ja olemaan lastensa kanssa, kun erossa pirullinen akka vie kersat mennessään eikä anna edes tavata?
Niin kauan kuin naisella on selittämätön ja suurempi oikeus lapsiin, tässä ei tasa-arvoon päästä.
Terrorisoivat alkkikset voivat kyllä olla naisiakin.
Enkä jaksa millään uskoa että asia korjataan pelkästään miehiä syyllistämällä. Pakko on naisen astua uhrin jalustaltaan ja alkaa elää oikeaa elämää, jos mielii saada asioita kuntoon.Kyllä mä sain yhteishuoltajuuden, kun sitä halusin ja lapsille oli parhaaks. Sossun tantat ei ees maininnu yksinhuoltajuuden mahdollisuutta.
Lähipiirissä on nähny, et vaiks ois kuin paska isä(juoppo, peliriippuvainen jne.) niin yhteishuoltajuutta pidetään ensisijaisena. Sääliks käy mun nykystä muijaa, ku sen exä terrorisoi koko ajan heijän lasten elämää ja sossun ämmät muutaku pyörittele peukaloita.
Me haluuttas elää rauhassa, mutta vittumaisista existä jotka vaa haluaa tehä kiusaa ja tääkään narsistinen paska mitään lapsista välitä, häirihtee kiusallaan elämää. Lapset kärsii kaikist eniten, ku äijä lupailee mut ei koskaan pidä mitään lupauksia, lapset venaa tuntitolkulla isäänsä ja sitä rataa. Tosi ärsyttävää! - Mai
Miesie kirjoitti:
"- raiskauksista ja lasten hyväksikäytöstä annetaan liian pieniä tuomioita"
Mitä ne tuomiot ylipäänsä auttavat (pätee moniin muihinkin rikoksiin)? Ihmisen seksuaalinen suuntautuneisuus on hyvin pysyvä (vrt. homo ja hetero) ja pedofiilit pysyvät pedofiileinä. Ja tuskinpa raiskauksienkaan tekijöitä auttaa linnatuomio. Erityisesti tällaisissa tapauksissa vankilaan sulkeminen on vain silmien sulkemista. Itse ongelmaa ei pyritä ratkomaan vaan keskeistä on kosto.
Mitä mieltä olet siitä, että erilaisten tutkimusten mukaan 30 - 60 % raiskaussyytöksistä tai jopa raiskaustuomioista perustuu keksittyyn aineistoon? Myös pedofilia- tai väkivaltakortti taidetaan vetää aika usein esiin huoltajuuskiistoissa.
"- palkkaerot"
Samasta työstä ja samasta _tuloksesta_ tulee saada sama (tunti)palkka. Eikö näin ole? Sairaanhoitaja mies ei hanki yhtään enempää kuin sairaanhoitaja nainen.
"- lastenhoito jakautuu epätasaisesti, ts. isyyslomaa pitäisi pidentää ja miehiä kannustaa hoitamaan lapsiaan"
Tästä olen samaa mieltä paitsi silloin, jos mies on jo ennen lasten tekemistä ilmoittanut, että hän haluaa panostaa enemmän uraan kuin lapsiin. Jos nainen tästä huolimatta haluaa tehdä lapsia miehen kanssa, niin se on oma valinta. Itse voisin ryhtyä koti-isäksi, joskaan en pysyvästi.Kestoltaan oikeudenmukainen tuomio auttaa väkivallan teon uhriksi joutuneen toipumista.
- Miesie
Mai kirjoitti:
Kestoltaan oikeudenmukainen tuomio auttaa väkivallan teon uhriksi joutuneen toipumista.
"Kestoltaan oikeudenmukainen tuomio auttaa väkivallan teon uhriksi joutuneen toipumista."
Ei liene mitenkään yleispätevä sääntö (joitain kokemus kostosta voi vain traumatisoida lisää) ja lisäksi tuomiota ei voi perustaa uhrin subjektiiviseen (tunne)kokemukseen. Asioita pitäisi ajatella järjellä ja tilastollisin perustein ja sen jälkeen muokata järjestelmää siihen suuntaan, että vääryyttä tapahtuisi mahdollisimman vähän. - helmi-y
MarkosT kirjoitti:
Kyllä mä sain yhteishuoltajuuden, kun sitä halusin ja lapsille oli parhaaks. Sossun tantat ei ees maininnu yksinhuoltajuuden mahdollisuutta.
Lähipiirissä on nähny, et vaiks ois kuin paska isä(juoppo, peliriippuvainen jne.) niin yhteishuoltajuutta pidetään ensisijaisena. Sääliks käy mun nykystä muijaa, ku sen exä terrorisoi koko ajan heijän lasten elämää ja sossun ämmät muutaku pyörittele peukaloita.
Me haluuttas elää rauhassa, mutta vittumaisista existä jotka vaa haluaa tehä kiusaa ja tääkään narsistinen paska mitään lapsista välitä, häirihtee kiusallaan elämää. Lapset kärsii kaikist eniten, ku äijä lupailee mut ei koskaan pidä mitään lupauksia, lapset venaa tuntitolkulla isäänsä ja sitä rataa. Tosi ärsyttävää!että sä olet ottanut muijan jonka miesmaku on tuollanen....
- Eulalia
Miesie kirjoitti:
"- raiskauksista ja lasten hyväksikäytöstä annetaan liian pieniä tuomioita"
Mitä ne tuomiot ylipäänsä auttavat (pätee moniin muihinkin rikoksiin)? Ihmisen seksuaalinen suuntautuneisuus on hyvin pysyvä (vrt. homo ja hetero) ja pedofiilit pysyvät pedofiileinä. Ja tuskinpa raiskauksienkaan tekijöitä auttaa linnatuomio. Erityisesti tällaisissa tapauksissa vankilaan sulkeminen on vain silmien sulkemista. Itse ongelmaa ei pyritä ratkomaan vaan keskeistä on kosto.
Mitä mieltä olet siitä, että erilaisten tutkimusten mukaan 30 - 60 % raiskaussyytöksistä tai jopa raiskaustuomioista perustuu keksittyyn aineistoon? Myös pedofilia- tai väkivaltakortti taidetaan vetää aika usein esiin huoltajuuskiistoissa.
"- palkkaerot"
Samasta työstä ja samasta _tuloksesta_ tulee saada sama (tunti)palkka. Eikö näin ole? Sairaanhoitaja mies ei hanki yhtään enempää kuin sairaanhoitaja nainen.
"- lastenhoito jakautuu epätasaisesti, ts. isyyslomaa pitäisi pidentää ja miehiä kannustaa hoitamaan lapsiaan"
Tästä olen samaa mieltä paitsi silloin, jos mies on jo ennen lasten tekemistä ilmoittanut, että hän haluaa panostaa enemmän uraan kuin lapsiin. Jos nainen tästä huolimatta haluaa tehdä lapsia miehen kanssa, niin se on oma valinta. Itse voisin ryhtyä koti-isäksi, joskaan en pysyvästi.Tuomio toimii pelotteena niille jotka eivät ole vielä tehneet mitään. Emme kai me voi vaan nostaa käsiä pystyyn ja sanoa että ei tässä mitään mahda, antaa kenen tahansa raiskata kenet tahansa?
No, en elä missään lintukodossa ja tosissani usko että kukaan jättäisi raiskausta väliin vaikka siitä tuomittaisiin välitön kastrointi tai hirteen... Mutta jos kansan syvät rivit ihmettelevät jatkuvasti lehdissä huudettuja esimerkkejä omituisista tuomioista kuten
- lieventävänä asianhaarana toimii että raiskaaja on työssä, perheenisä, muuten vaan mukava mies ja kaikkien kaveri
- vuosia raiskailtu lapsi asiasta kertoessaan on jo yli 18-vuotias
tms. niin eikö jossain ole jotain vikaa? Elämmekö demokratiassa jos lakien täytäntöönpano loukkaa ns. kadun miestä?
>Mitä mieltä olet siitä, että erilaisten tutkimusten mukaan 30 - 60 % raiskaussyytöksistä tai jopa raiskaustuomioista perustuu keksittyyn aineistoon? Myös pedofilia- tai väkivaltakortti taidetaan vetää aika usein esiin huoltajuuskiistoissa.
En usko noin suuriin lukuihin. Ennemmin vaikka se 30 kuin 60, ja kolmeakymmentäkin epäilen. Tajuavatkohan näistä asioista valittavat miehet kuinka vaikeaa naiselle on julkisuudessa väittää tulleensa raiskatuksi, tai ilmaista että isä se on klähminyt lasta, ts. nainen ei ole pystynyt äitinä hoitamaan hommaansa ja suojelemaan lastaan? Toki tietysti aivottomia bimboja ja kusipäitä naikkosia maailmassa piisaa. En siis väitä että totuus olisi 0 %...
Enkä minä sitäkään väitä että jokainen raiskattu olisi aina viaton pulmunen, kun kuitenkaan kukaan ei esim. pakota hengailemaan jossain jätkäporukassa ympäripäissään. Perusajatukseni vain on että ihmiselle ei pitäisi olla vaaraa siitä että hän sattuu olemaan tiettyä sukupuolta tai on tietyn ikäinen. Yhtälailla kuin raiskauksia ja lapsiin sekaantumista vastustan myös väkivaltaa ja alistamista yleisesti, sitä(kin) jota miehet käyttävät toisiaan kohtaan. - carma.
Miesie kirjoitti:
"- raiskauksista ja lasten hyväksikäytöstä annetaan liian pieniä tuomioita"
Mitä ne tuomiot ylipäänsä auttavat (pätee moniin muihinkin rikoksiin)? Ihmisen seksuaalinen suuntautuneisuus on hyvin pysyvä (vrt. homo ja hetero) ja pedofiilit pysyvät pedofiileinä. Ja tuskinpa raiskauksienkaan tekijöitä auttaa linnatuomio. Erityisesti tällaisissa tapauksissa vankilaan sulkeminen on vain silmien sulkemista. Itse ongelmaa ei pyritä ratkomaan vaan keskeistä on kosto.
Mitä mieltä olet siitä, että erilaisten tutkimusten mukaan 30 - 60 % raiskaussyytöksistä tai jopa raiskaustuomioista perustuu keksittyyn aineistoon? Myös pedofilia- tai väkivaltakortti taidetaan vetää aika usein esiin huoltajuuskiistoissa.
"- palkkaerot"
Samasta työstä ja samasta _tuloksesta_ tulee saada sama (tunti)palkka. Eikö näin ole? Sairaanhoitaja mies ei hanki yhtään enempää kuin sairaanhoitaja nainen.
"- lastenhoito jakautuu epätasaisesti, ts. isyyslomaa pitäisi pidentää ja miehiä kannustaa hoitamaan lapsiaan"
Tästä olen samaa mieltä paitsi silloin, jos mies on jo ennen lasten tekemistä ilmoittanut, että hän haluaa panostaa enemmän uraan kuin lapsiin. Jos nainen tästä huolimatta haluaa tehdä lapsia miehen kanssa, niin se on oma valinta. Itse voisin ryhtyä koti-isäksi, joskaan en pysyvästi."Mitä ne tuomiot ylipäänsä auttavat (pätee moniin muihinkin rikoksiin)? Ihmisen seksuaalinen suuntautuneisuus on hyvin pysyvä (vrt. homo ja hetero) ja pedofiilit pysyvät pedofiileinä. Ja tuskinpa raiskauksienkaan tekijöitä auttaa linnatuomio.."
Uskoisin että auttavat aika paljonkin. Muistanetko tapausta, jossa mies puukotti kävelyllä olevaa naishenkilöä ja syyksi ilmoitti, että ei ollut tarkoitus tappaa vaan pelkästään vähän vahingoittaa, (Helsingissä, Pasilassa?) jotta pääsisi kylmästä talvesta lämpöseen vankilan suojaan, siellähän on niin mukavat olot omine telkkareineen ja kuntosaleineen ja terapeutteineen.
Samankaltaisia juttuja selitti puliukot, joita haastateltiin, juu, olisi ihan mukava olla talvet vankilassa, mutta pitäs tehä sen verran sopiva rikos ettei kesäksi joudu lusimaan!!
Usassa on se kolme rikkomusta ja linnaan systeemi, en sitten tosiaankaan tiedä onko se vaikuttanut rikosten määrään, enpä usko, mutta parempi sekin kuin yksikään vapaalla jalalla oleva jammu-setä
Kaikki tälläiset seksuaalirikolliset, jotka mukamas eivät mitään itselleen voi pitäisi joko sulkea ikiajoiksi linnaan tai mielisairaalaan!
Homoseksuaalisuutta ei muuten voi mitenkään verrata raiskauksiin tai pedofiliaan.
"Mitä mieltä olet siitä, että erilaisten tutkimusten mukaan 30 - 60 % raiskaussyytöksistä tai jopa raiskaustuomioista perustuu keksittyyn aineistoon? "
Tietääkseni suurin osa raiskaussyytöksistä ei johda oikeuden käsittelyyn, koska asianomainen syytöksen peruu. Millä perusteella väität, että jopa 60 %:a tuomioista peruistuisi keksittyihin aineistoihin? Kyllä semmoset tapaukset tulevat ilmi ennenaikojaan, ei kai oikeudessakaan voi tuomita pelkästään toisen sanomisen perusteella, vaan aina kun joku ilmoittaa olevansa raiskauksen uhri, niin tehdään gynekoligiset ja muut tutkimukset.
Tapahtuu varmasti myös täysin perättömiä ilmiantoja ja ainakin tutkimuksiin johtavien perättömien ilmiantojen antajia olisi syytä rangaista ja niin varmasti rangaistaankin. - MarkosT
helmi-y kirjoitti:
että sä olet ottanut muijan jonka miesmaku on tuollanen....
Ihmiset kato muuttuvat ajan kuluessa. Kaikki eivät osaa selviytyä vaikeuksista ja hankalista elämäntilanteista kunnialla. Muijan ex-äijä on just sellanen säälittävä paska. Muijani on mahtava nainen, puusilmät kandee viedä jonnee hiottavaksi....
- Mai
Miesie kirjoitti:
"Kestoltaan oikeudenmukainen tuomio auttaa väkivallan teon uhriksi joutuneen toipumista."
Ei liene mitenkään yleispätevä sääntö (joitain kokemus kostosta voi vain traumatisoida lisää) ja lisäksi tuomiota ei voi perustaa uhrin subjektiiviseen (tunne)kokemukseen. Asioita pitäisi ajatella järjellä ja tilastollisin perustein ja sen jälkeen muokata järjestelmää siihen suuntaan, että vääryyttä tapahtuisi mahdollisimman vähän.""Kestoltaan oikeudenmukainen tuomio auttaa väkivallan teon uhriksi joutuneen toipumista."
Ei liene mitenkään yleispätevä sääntö (joitain kokemus kostosta voi vain traumatisoida lisää) ja lisäksi tuomiota ei voi perustaa uhrin subjektiiviseen (tunne)kokemukseen."
Sanoin oikeudenmukainen tuomio, en ole puhunut kostosta, enkä uhrin subjektiivisesta kokemuksesta. Osoitus yhteiskunnalta siitä, että se ei hyväksy tiettyjä asioita, auttaa takuuvarmasti toipumista.
- leipää ja sirkushuveja
"Mieti sinäkin Feministi, että sinulle voi jossain vaiheessa syntyä poikalapsi."
Jossain vaiheessa sellainen on päässyt syntymään, kuten myös tyttölapsi. Sitä suuremmalla syyllä kannatan tasa-arvoa.
Jos sukupuolten välillä on kamppailua, voi miettiä mistä se johtuu. Kohtuuden vaatimuksiin nimenomaan miessukupuolen on historiallisesti ollut vaikea myöntyä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Putin hoiti Suomen natoon ja myös Ruotsin
Iso kiitos Vladimir Putinille. Hänen ansiosta pääsemme nyt Natoon. Putin halusi Naton lähelle ja nyt sai. Voimme tästä kiittää vain Putinia.6437929Niinistö teki hetkessä Suomesta Venäjän ydinaseiden maalitaulun
Kaiken lisäksi mies vielä lällätteli Putinille eilisessä tiedotustilaisuudessa ja käski katsomaan itseään peiliin. Kyllä vähän asiallisempaa käytöstä4562211Voi Stefu ja sun kiivas luonteesi
Sielä lentelee ullakkohuoneiston ikkunasta daamin vaatteet ja matkalaukut pitkin pihaa. Toisaalta,en ihmettele yhtään että tämä suhde päättyi näin,kyl2292120- 1431691
Veikkaus: Miten The Rasmus pärjää Euroviisuissa?
Euroviisuhuuma on ylimmillään, kun Suomi ja The Rasmus taistelee biisillään Jezebel. Bändi on tikissä, kunhan Lauri Ylösen ääni kantaa. Mitä veikka511228Ohhoh! Martina Aitolehti ja seurapiirihurmuri-Jesper ekassa yhteiskuvassa - Sutinaa Mallorcalla!
Martina Aitolehti ja seurapiirijulkkis-Jesper nauttivat toisistaan varsin vauhdikkaissa merkeissä Mallorcalla. Aitolehti ei ole esitellyt rakastaan vi251216Stefanilta tuli taas karu totuus Sofiasta
Marokkolainen h*o*ra! Voi tsiisus kun mulla on hauskaa! Lumput lentää ikkunasta kun Stefu raivoaa h*uralleen🤣🤣🤣 Nyt ne popparit tulille, tästä tule991098Ootko onnellinen kun ei tarvitse
nähdä tätä tyhmää naamaa enää koskaan? Multa se särkee sydämen, mutta minkäs teen. Vaikka olisi kuinka sinnikäs eikä hellittäisi, se ei aina auta.65833Steppuli veressä
Seiskan lööpissä Steppulilla naama ja nyrkit veressä. Ei tainnut ihan kamojen pihalle paiskominen riittää. Onkohan pistänyt kämpän tuusannuuskaks.55748Oletko nähnyt eroottiset kohuleffat? Fifty Shades Of Grey -trilogia tv:stä
Fifty Shades -trilogia starttaa, kun nuori opiskelijanainen Anastasia tapaa rikkaan liikemiehen. Seksisuhdehan siitä starttaa, höystettynä sadistisill6727