Varokaa vaaraa edessänne

Esko H.

Varokaa vaaraa joka on edessänne, ettekö näe ja kuule onnettomuuksien uhrien varoittavia ja valittavia ääniä, ympäriltänne ympäri maailmaa. Eikö nämä kauhistuttavat uutiset, joita päivittäin kuulette ja näette mitään vaikuta. Miksi kohellatte näistä huolimatta yhä suuremmalla tohinalla ja kiireellä samaan vaaralliseen suuntaa, jopa toisianne eteenpäin potkien, ja haukkuen jos joku vähän epäröi ja hidastelee pimeyden pelosta, joka edessä on. Muiden rientäessä sokeasti kohti pimeyttä / surman loukkua, luottaen toistuvasti pettäjiensä, pimeyden ruhtinaan ja hänen palvelijoiden lupauksiin valkeudesta, jota heidän tekemänsä tekovalo laitteet (valheisiin ja vääryyksiin perustuvat) yritykset tulee lupaustensa mukaan antamaan, kunhan vain seuraatte heitä, (valkeuden kaapuun pukeutuneita susia), pimeyden ruhtinaan palvelijoita. Jotka teitä toistuvasti samoihin ansoihin ohjaa, teidän tuhoksenne ja onnettomuudeksenne ja niistä maksajiksi.

Mitään muuta ei voi uskoa syyksi tähän sokeuden ongelmaan kuin syntisyys ja synti. Mikä muu voi niin sokaista ihmiset, etteivät näe, tai tajua mihin ovat menossa, mihin teitä johdetaan ja ohjataan, miten hyväksi käytetään, välinpitämättömyyttänne / sokeuttanne hyväksi käyttäen, johon olette kukin itse syyllisiä, koska ette halua kuulla totuuden ääntä. Miksi ette ota selvää asioista, miksi ette ole kiinnostuneet totuudesta, jonka myötä vasta oikeudenmukaisuuskin voisi astua voimaan, kuin kakki muukin hyvinvointi ja turvallisuus, turvattuna tulevaisuutenaan.

Niin kuin yleensä rikostutkijatkin tekee, he etsivät totuutta saadakseen selville syyn miksi on tapahtunut onnettomuus, ottavat selvää onko joku syyllistynyt rikokseen jonka tähden onnettomuus on tapahtunut.

Varmaan lähes jokaisen kodissa on rikostutkinnan peruskirja kodissaan, jonka sanan ja hengen valossa, jokainen voi tutkia missä on tapahtunut ja keiden toimesta vääryys, jonka johdosta näitä päivittäisiä onnettomuuksia ja kaikkia pahoja, pahoinvointia ja monenlaista kärsimystä valtavalle määrälle ihmisiä, tuottavia asioita tapahtuu. Se on Raamattu niminen kirja, sen uudentestamentin puoli, (uusi liitto Kristuksessa Jeesuksessa), jonka syntymästä ja todistukseksi ainakin kaikki länsimainen ajanlasku on aloitettu, joka on nyt v. 2004, jonka pohjalta kaikki lait on alun perin tehty ja jonka mukaiseksi tarkoitettu, johon siis perimmiltään perustuvat. Ja ainoastaan silloin totuuden ja oikeuden, aitoihin ja oikeihin, siis Jumalan, = täydellisyyden sanaan ja lakiin. Jonka parempia ja oikeuden mukaisempia lakeja ja elämän ohjeita ei voi enää olla. Mikä vois olla enemmän kuin täydellinen ? Kun kaikki mikä menee yli tai ali sen rajan, muuttaa epätäydelliseksi, miten siis teet täydellisen pyöreän pyöreämmäksi ?

Demokraattisissa tasavalloissa kansa on esivalta, ( on kuninkaallinen valta) se, jolla on korkein valta ja vastuu kansakunnastaan, kaikesta mitä sen keskuudessa tehdään ja harrastetaan, ja siitä mitä laiminlyödään, eli jätetään tekemättä. Jos jätetään auttamatta onnettomuuden uhreja syyllistytään rikokseen. Vaikka sitten olisi kysymys poliittisten virheiden uhreista. Eli jokaisen kansalaisvelvollisuus on auttaa onnettomuuden tai rikoksen uhreja, myös kaiken muun vääryyden uhreiksi joutuneita kärsiviä, ns. ryöstettyjä ja haavoitettuja, ja poistaa kaikki kärsimystä tuottavat vääryyden ansat ja laiminlyömismahdollisuudet yhteiskunnastaan Näinhän on normaalissakin liikenteessä. Miksei sitten kaikessa muussakin elämän liikenteessä ja menossa. Onhan se ihan sama asia ?

Että eiköhän ole korkea aika alkaa toimimaan sen armon ja arvon vastuun mukaisesti, jonka olemme Jumalan armosta saaneet. Ettei enää oltaisi syyllisiä näihin onnettomuuden uhreihin joita on ja tulee joka päivä tämänkin kansan keskuudessa valtavasti, monella eri tavalla, niin henkisen puolen kuin fyysisenkin puolen uhreja. Ylösnousseen Jeesus Nasaretilaisen nimessä kehottaen ja muistuttaen, myös varoitukseksi ja keskusteluaiheeksi / arvosteltavaksi otettavaksi, Esko H.

4

151

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • jamaa9

      jotta asia menisi perille, koita olla suora! tehokas! nopea! ei liian "suuria tarinoita".
      Uskon samaan!

    • höhlä

      Sulle on ennenkin sanottu; kukaan ei jaksa lukea metrin pitkiä juttuja. Tiivistä sanomasi, niin joku voi jopa lukea sen.

      Itse en lukenut sanaakaan jutusta kun näin kuinka pitkä se on...

    • proxypieni

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      87
      4098
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      24
      2911
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2320
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      34
      1321
    5. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      10
      909
    6. 131
      885
    7. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      874
    8. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      822
    9. Naisten ja miesten tasoeroista

      Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris
      Ikävä
      124
      766
    10. You've been running and

      so has your mind, I'm thinking of you all the time... 💘
      Ikävä
      11
      760
    Aihe