kymmenien ajoilta
1950-luku oli
1960-luku oli
1970-luku oli
1980 -luku oli
1990 -luku oli
2000-luku oli
2010-luku on
ja eipä siinä muuta sanomista.
Muutama muisto
10
133
Vastaukset
- lisään kummiskin
tuohon 1980- lukuun kellonajan mikä on tärkeä 13.25
- jgh4
Miksi?
- iki.ihana.työtön
Suurin muisto pitkä työttömyys.
Tiivistettynä kysymistäsi kymmenistä joista olen lieksalaisena nähnyt.
50- luvulla Lieksa oli valtakunnallisestikin vireä ja menestyvä paikkakunta.
60- luvulla näkyi kaikkialla voimakasta kehitystä niin hyvään kuin huononkin suuntaan, ainakin väki alkoi valua pois paikkakunnalta.
Myöhemmät vuosikymmenet on vain pikaisten käyntien näkymiä, joten jääköön mielipiteet.- diipii
Minä muistan vaan surkeita asioita enkä halua muuta muistaa.
- Puruvesi
Lieksan loistokausi oli vuodet keskioluen vapauttamisen aikoihin.
- pyhäpäivänratoksi
Sodan jälkeen Lieksa on ollut pelkässä nousussa ja 60/ luvun taitteessa se nousu kiihtyi hurjasti, jatkuen aina 70, 80 luvun loppuun, kunnes se romahdus tuli kerralla 1989 tienoilla. Tästä romahduksesta emme ole nousseet, emmekä nouse, tietenkin yksi konsti olisi, eli tehdään Lieksasta veroparatiisi, ei makseta avustuksia, mutta ei verojakaan. Jollakinhan sitä pitää elää, niin miksei valtionkokeiluavustusverorahalla? Ajatelkaa valtio maksaa meidän vähätkin pyyteet verovaroista, johon meidän itse ei tarvitse osallistua, vaan ottaa annettaessa. Tosiasiassa tulisimmeko toimeen paremmin, jos sosialismi ei työntäisi näppejään jokaiseen sokeripalaseen, jonka suuhumme laitamme? Vapaata kaupantekoa jossa ei tunneta välikäsiä, vaan kauppa toteutuisi ostajan ja myyjän välillä, jossa aina toinen voittaa ja tästähän syntyy se vapaa kauppasopimus, eikö niin? Hyvämieli syntyy siitä, kun saa itse päättää, vaikka ne päätökset olisivat vaikkapa vähän tyhmiäkin! Lieksassa on ainoastaan yksi vika ja se on sitä, että olemme kaukana kaikesta, eikä se oikein siten toimi. Hyvääkin tässä kaukana olemisesta pitää löytää, niin olkoon se sitä, että saamme olla rauhassa niiltä, jotka pelkäävät tulla metsään.
- muistellaan
Sillon ennen ihmiset oli ilosia,menetyviä,entas nyt,ovatko?
- peltiruuvi
Kyllä täälläkin iloinen olla mieli
- haikeeoli
1970-luku tulee mieleen. Läksin Lieksasta kohti Helsinkiä työn perään.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1011031
Tunnusmerkkejä Kaivatulle
Jotain mistä toinen tunnistaa. Täällä vaalea nainen kaipaa miestä jolla vaaleat hiukset ja asuu maalla. Pelataanko kortt57979Oletko nainen enää täällä?
En ole tunnistanut kirjoituksiasi hetkeen. Ainoastaan yhdessä neutraalissa ketjussa, missä ei ollut kyse tunteista. Hyv61830Miehen ja naisen ystävyys
Mitä järkeä on miehen ja naisen ystävyydessä jos toinen ajattelee toisesta enemmän= on rakastunut ja toivoo yhdessä oloa144798- 65695
Naisten top-5 red flagit
1. Feminismi: kertoo keskenkasvuisuudesta, välttää vastuuta tekemällä miehistä kestosyyllisen kaikkeen 2. Ylipaino: kiel103561Pyydetään tiedonantoa "hyvinvointitalo"-hankkeen nykytilanteesta
ja aikataulusta. Odotetaanko uutta hallinto-oikeuden päätöstä. Hallinto-oikeushan antoi teknisenlautakunnan lupajaosto90548- 78541
- 53527
- 39518