Singer, Kapakkalaulaja ja kaikki muut humut

Teksti on tottakai laulussa tärkeä ja merkityksellinen. Äärimmäisen. Laulut on tehty yleensä tekstiin, se on siis kaiken lähtökohta.

Veikkaan että ajatus siitä ettei näin olisi on syntynyt sen kaamean koulukunnan kautta, joka sijoittaa ääntä tekstin kustannuksella. Näitä on suomalaisissa "huippulaulajissakin".

Jos tekstistä ei saa selvää, pidän klassisen laulajan esitystä epäonnistuneena. Ihan turha esittää tekosyitä siitä, että matalalla bassorekisterillä tai korkeilla sopraanoilla se olisi mahdotonta - todellisten taitureiden suusta näillä äärialueilla tekstikin tulee ulos selkeästi.

Voi hyvät hyssykät!
En minä osaa sanoa, mitä on luonnollinen äänenkäyttö! Enkä kyllä osaa sanoa sitäkään, miten klassinen ja kevyt laulu eroaa noin teknisesti toisistaan. Mutta sen kyllä KUULEE.

Jotkut laulajat (vaikkapa Sonja Lumme tai Whitney Houston) laulavat korkeita ääniä ja se kuulostaa siltä kuin ne laulaisivat rintaäänellä. Se on kai sitä tyylinmukaisuutta, koska se kuulostaa hyvältä. Mutta ehkä ne käyttävätkin jotain salaista tekniikkaa siinä ;D

Musamimmi kysyi tekstin merkityksestä.
Irkkumusassa teksti on tietty erittäin tärkeä, irlantilaisethan ovat pelastaneet itsensä laululla ja laulujen sanoilla. Siksi mä pidän erityisen paljon irkkumusasta.
Ja muutenkin, mulle ainakin henk.koht. on erittäin tärkeää, että kun laulu lauletaan, niin tarinasta saa selvän.

Ja kyllä laulajan pitää olla (vaikka kuulostaa kornilta) vain se välikappale siinä laulun ja kuulijan välissä. Jos sen sanoisin provosoivasti niin sanoisin, että aplodeja sopii odottaa itse musiikille, ei itselle.
Vai?

mie en oo ennen oikein täällä esittäytynytkään, mutta nyt otan osaa keskusteluunne:) eli siis oon ite laulanut koko pienen ikäni...klassista opetusta on kertynyt nyt 3 vuotta ja opettajani on kansallisoopperan entisiä laulajia... Olen onnellinen siitä, että olen saanut mahdollisuuden tutustua tähän ns. oikeaan äänen tuottamisen menetelmään. Olisi siis todellakin kaikki äänen tukeminen lähdettävä siitä hengityksestä ja pallean käytöstä.... tulkinta on silti paljon suurempi osa laulua kuin tekniikka..ovathan sen jo monet alansa huiput todenneet, ettei tekniikka yksin toimi...
Tuosta pohdinnastasi kevyen ja klassisen välillä..suosittelen kuuntelemaan Filippa Giordano -nimisen laulajattaren tuotantoa... hän on italialainen "loppuunastikoulutettu" laulaja ja laulaa kevyttä musiikkia...:) toivon että löytäisin sen oikean tekniikan vielä joskus, sillä olisihan se pirun hienoa "osata laulaa":D

Väittäisin, ettei kevyttä ja klassista musiikkia voi äänenkäyttökriteereillä erotella. Onhan moni oopperalaulajakin hankkinut sivutuloja kevyemmillä keikoilla ja vastaavasti moni hyvinkin lavatekniikan suomien apuvälineiden turvin kansansuosionsa luonut viihdetaiteilija puolestaan uskaltautunut akustisille estraadeille. Olisiko Queen ollut massiivinen menestystarina ilman Freddie Mercuryn ammattimaista äänenkäyttötekniikkaa tai olisiko lupaavasti Esa Pasana keikkailun aloittaneesta Matti Salmisesta tullut tangokuninkaallinen ellei ooppera olisi vienyt miestä..?

Mitä tulee tekstiin, se on aina tärkeä. Silloinkin, kun kyseessä on arkaainen tai vieraskielinen teksti, jonka merkitys ei aukene kuulijalle. Esittäjällä on kuitenkin oltava käsitys siitä, mitä laulaa, siinä mielessä laulaminen on näyttelemistä. Toisaalta jos musiikki ja teksti eivät suoranaisesti tue toisiaan, ollaan kinkkisessä tilanteessa, josta itse kukin etsii omanlaisensa ulospääsyn.
Kouluaikoina musiikinopettajani esitti tästä kaksi vastakohtaista esimerkkiä: Irma Urrilan tulkitsemassa jotain aariaa, jonka tekstistä ei saanut edes sen vertaa selvyyttä, että olisi voinut sanoa, mitä kieltä siinä laulettiin ja Raittisen veljesten ensilevyn, jonka tekstissä kertojaminä haaveilee pääsystä sulttaanin lempivaimoksi...
Tekstin merkitys eri musiikkityypeissä korostu eri tavoin, mutta teksti, joka jää mysteeriksi (tai kappale, josta jää mysteeriksi, miksi se on tehty) jättää koko esitykseen arvoituksen, jollaista ei tarvittaisi.

Siihen, mihin mikäkin koulutusmalli äänenkäytön suhteen ensisijaisesti tähtää, en rivikuorolaisena ota kantaa.

Kuulostaakseen uskottavalta ja tyylinmukaiselta, kevyt musiikki usein vaatii vuotavaa, "seksikkään käheää" ääntä. Taidelaulussa taas pyritään tiiviiseen ilmasulkuun äänihuulissa, kähinät ja vuotoisuus ovat merkki ei-terveestä äänestä.
Klassista ja kevyttä on turha vertailla, sillä myös pelkästään klasareissa on niin paljon erilaista laulutapaa, että minusta olisi mielenkiintoisempaa keskustella siitä!
Käykää seuraamassa eri opettajien tunneilla, mitä asioita kukin hakee. Kyse ei ole aina vain siitä, että "samoista asioista puhutaan eri nimillä". Eri koulukuntia todellakin on!