... ja auttakaa täällä riehuvaa täyskahjoa palstahäirikköämmää ymmärtämään, että 2-kielisyys on erittäin kallista.
Me suomenkieliset ahvenanmaalaiset olemme selittäneet ja selittäneet moneen kertaan mutta se ämmä ei tajua (olen vakuuttunut että kyseessä täytyy olla nainen koska naiset sortuvat aina jankuttamiseen, ja harvemmin kuuntelevat järkipuhetta etenkin jos tulee vihan kohteelta).
Kyseinen tyyppi sotkee meidän keskinäiset keskustelut, jotka suomenkielisinä saattaisimme tässä asuinpaikassamme kokea tärkeiksi. Kovin montaa foorumia kun ei suomenkielisille ahvenanmaalaislle ole ja saaristo on niin hajanainen, ettei livenä tapaaminenkaan onnistu.
Eli pyydän hartaasti, tulkaa palstallemme, kertokaa sille että manner-Suomessakin yritetään just kalleuden takia karsia ruotsinkielistä opetuspakkoa ja tuplahallintoa.
Suomenruotsalaiset taaas voisivat tulla kertomaan sille, että suomenkieliset olemme ihan vapaaehtoisesti valinneet ruotsinkielen päivittäiseksi käyttökieleksemme emmekä ole vaatimassa saaristoon suomenkielisiä palveluita, kuten se seinähullu palstahäirikkö ämmä vaatii. Tähän alle linkitän hyvä esimerkin.
Yhden pitkän ketjun ylläpito jo poistikin, kun se ämmä repesi täysin ja kielenkäyttö oli tooooooodella törkeää.
http://keskustelu.suomi24.fi/node/11924817
Me suomenkieliset ahvenanmaalaiset olemme selittäneet ja selittäneet moneen kertaan mutta se ämmä ei tajua (olen vakuuttunut että kyseessä täytyy olla nainen koska naiset sortuvat aina jankuttamiseen, ja harvemmin kuuntelevat järkipuhetta etenkin jos tulee vihan kohteelta).
Kyseinen tyyppi sotkee meidän keskinäiset keskustelut, jotka suomenkielisinä saattaisimme tässä asuinpaikassamme kokea tärkeiksi. Kovin montaa foorumia kun ei suomenkielisille ahvenanmaalaislle ole ja saaristo on niin hajanainen, ettei livenä tapaaminenkaan onnistu.
Eli pyydän hartaasti, tulkaa palstallemme, kertokaa sille että manner-Suomessakin yritetään just kalleuden takia karsia ruotsinkielistä opetuspakkoa ja tuplahallintoa.
Suomenruotsalaiset taaas voisivat tulla kertomaan sille, että suomenkieliset olemme ihan vapaaehtoisesti valinneet ruotsinkielen päivittäiseksi käyttökieleksemme emmekä ole vaatimassa saaristoon suomenkielisiä palveluita, kuten se seinähullu palstahäirikkö ämmä vaatii. Tähän alle linkitän hyvä esimerkin.
Yhden pitkän ketjun ylläpito jo poistikin, kun se ämmä repesi täysin ja kielenkäyttö oli tooooooodella törkeää.
http://keskustelu.suomi24.fi/node/11924817
Vastaukset 25
Vanhimmat
Ettei vaan kyseinen häirikkö ole tälläkin palstalla tuttu Ahvenainen? Siis rekisteröity Ahvenainen, joka varasti nikkensä alkuperäiseltä Ahvenaiselta taattuun svekotyyliin.
Tuo vale-Ahvenainen on suomalaisluopio ja palkkasveko, joka tekee likaista työtään ylempiensä toivomuksesta, jotta saisi itse hyötyä.
Ei kait muuta tarvitse kertoa tyypistä....
Rekisteröitynyt Ahvenainen ei kirjoita lainkaan samalla tyylillä kuin palstahäirikkö. Ahvenainen ei myöskään ikinä ole ryhtynyt haukkumaan ketään suomenkielistä eikä ketään ahvenanmaalaista.
Olen myös vakuuttunut siitä, ettei se siellä mekkaloiva kirjoittaja voi olla täyspäinen, muutamia ketjuja luettuani. Kovasti kuitenkin vaatii suomenkielisille oikeuksia suomeksi sinne ja haukkuu suomenkieliset. Ruotsinkielinen hän ei voi olla koska sai näköjään yhdessä raivarin kun muut kirjoittivat ruotsiksi eikä hän ymmärtänyt.
Pahimpia svekoja ja pettureita ovat juuri ne, jotka näennäisen asiallisella tyylillä puolustavat rasistihallintoa ja suomalaisten sortamista.
Hörhöt ja häiriköt ovat melko harmittomia kiusankappaleita, jotka vain ampuvat omaan maaliin eli hyödyttävät vastapuolta.
Selvästi tuo ålandilainen häirikkö on nimimerkki "ahvennainen" hän muuttautuu aina tilanteenmukaisesti milloin miksikin tyypiksi eikä kunnioita itse hurripirulaistakaan.
Oliskos hän edes åålannista? Taitaa olla fenno-hörhö, joka saa nautintoa trollailuistaan.
"Ei täällä kukaan yritä suojella kieltä. Suomenkieli vain poistettiin koska sen ylläpito on kallista.
Sitä yritetään Suomessakin, tosin poistettava kieli on ruotsi.
Mitä kohtaa sinä ämmänrääpäle et taaskaan tajua?"
Jotenkin muistan miten Ahvenanmaalainen poliitikko sanoi suorassa TV:n lähetyksessäkin, että suomenkielisten syrjintä on ruotsalaisuuden suojelemiseksi ja sille on perusteetkin. Muuten Ahvenanmaan poliitikot puoltavat Manner-Suomen pakkoruotsittamista, että on tuokin aloittaja melkoinen jästipää ja ilmeisesti on täysi hurri.
Tuo saarella opiskeleva on itse se joka ei tajua mitä siellä saarella tapahtuu ja mitä sen poliitikot touhuavat.
"Sitä yritetään Suomessakin, tosin poistettava kieli on ruotsi."
Mitä luulit mikä kieli pitäisi poistaa onko muitakin pakollisia kuin ruotsi?
Kaiksikielisyys maksaa Suomessa mutta kun kyseessä on ruotsalaisuus niin se on pyhitetty ja saa maksaa mitä vain veronmaksajille.
Mitä opiskelija mahtaa tarkoittaa sillä että kaksikielisyys maksaisi Ahvenanmaalla, mutta kuka haluaa sinne kaksikielisyyttä? Kyse on vain paikan suvaitsevaisuudesta jolla suomenkielisillä olisi vähemmistöoikeus käyttää omaa äidinkieltään eihän se silloin tarkoita kaksikielisyyttä. Tyypillinen suomenruotsalainen muuttaa aina kaiken niin valheellisesti, että jos asiat eivät heitä satu jotenkin mielyttämään on se heistä aina vihamielistä heitä kohtaan. Jos suoraan sanotaan nämä meidän kielierikoiset ovat tottuneet konstailemaan ja uhkailemaan pääväestöä koska suomalaiset ovat suvaitsevaisia vähemmistön suoraan vittuiluun.
Kirjoitusten poistelu on myös osoitus suomenruotsalaisten heikosta itsetunnosta että turha muutella asioita millään turhilla selityksillä.
"Kyse on vain paikan suvaitsevaisuudesta jolla suomenkielisillä olisi vähemmistöoikeus käyttää omaa äidinkieltään eihän se silloin tarkoita kaksikielisyyttä."
Tätähän ne suomenruotsalaisetkin toivovat Suomen mantereelle, ettei vallan busseissa hakattaisi ruotsinkielen takia. Kiva että sinä olet laajan kaksikielisyyden kannalla :D
Tajusitko oikein tuon kirjoituksen sisällön onko siinä niin että puolustetaan kaksikielisyyttä?"
"Kyse on vain paikan suvaitsevaisuudesta jolla suomenkielisillä olisi vähemmistöoikeus käyttää omaa äidinkieltään eihän se silloin tarkoita kaksikielisyyttä."
Pitäähän palvelua saada vaikka ei kaksikielisisyydestä olisi kysekkään silloin on vähemmistön kielioikeuksista kyse ja se takaa palvelun heille.
Eli sä s--tanan suomenkielen vaatija haluat senkin maksattaa suomalaisilla!? Painu v...tuun ämmä!
Mutta Ahvenanmaalla kaikilla EU-kansalaisilla ei ole samoja oikeuksia.
"Gunnar Jansson: "Koko Ahvenanmaan itsehallintojärjestelmä perustuu syrjintään. Tää on aika yllättävä, mutta näinhän se on kaikkialla. Siis jotta vähemmistö voidaan suojella ja tässä mielessä ahvenanmaalaiset ovat vähemmistö Suomessa, niin tähän suojelukseen tarvitaan menetelmiä, erikoisjärjestelyjä, jotka syrjivät muita. Ja sitten järjestyksen ystävä totta kai kysyy ”saako syrjiä?”. Vastaus on kyllä, mutta saa syrjiä ainoastaan kahdella edellytyksellä. Ensimmäinen: että syrjintään on objektiiviset perusteet ja että nämä perusteet ovat laissa, siis lakitasolla määriteltyjä. Objektiivisuus-laintaso ensimmäinen, toinen , että näitä objektiivisia lakeja sovelletaan ystävällisesti, ei aggressiivisesti."
Jaha, palstahäirikkö on nyt sitten täällä. Eikö sulla akkarähjä riitä nyt uskallusta ilmaisemaan että haluat 2-kielisyyden jatkuvan Ahvenanmaallakin?
Sinut kun katsos erottaa väärin kirjoittamastasi Ahvenanmaa-sanasta, jankutuksesta tuosta Gunnarista ja hyökkäilyistä muita kirjoittajia kohtaan. Ikinä sinulta ei tullut asiallista tekstiä näille kummallekaan palstalle. Jätitkö koulunkäynnin kesken :D
Näyttää siltä että nämä svedaripellet on niitä joille opit eivät mene perille he eivät edes tiedä mitä Ahvenanmaalla touhutaan vaan he kuvittelevat syrjinnän olevan jotain kunnioitettavaa käytöstä. Nämä muka opiskelevat jotain siellä Ahvenanmaalla kun eivät pärjänneet Manner-Suomessa ja nyt ovat siellä Ålandin kallioilla niin isoa että naurattaa.
Menkääpä te hurripennut takasin sinne kouluunne niin jospa tekin oppisitte jotain.
"Gunnar Jansson: "Koko Ahvenanmaan itsehallintojärjestelmä perustuu syrjintään. "
"Eikö sulla akkarähjä riitä nyt uskallusta ilmaisemaan että haluat 2-kielisyyden jatkuvan Ahvenanmaallakin?"
Näyttää siltä että viestittäjä on erehtynyt luulemaan jotain nimimerkiksi "Ahvennainen" joka esiintyi aikaisemmin Ahvenanmaalta täällä palstoilla. Sittemmin ilmestyi toinen joka alkoi käyttää samaa nimimerkkiä ja on selvästi kiihkoruotsalaisten puolustaja jolle on annettu käsky vahtia palstoilla mitä Ålandilaisista keskustellaan?
Kävin katsomassa, taisi olla hepulikohtaus taas päällä.
Seko mikä seko. Ålandi, rasistipelle, hurriloinen, svedaripelle, hurripennut... kaikki saman ihmisen tehtailemia haukkumasanoja useaan eri viestiin. No, hyvä kun saa edes näillä palstoilla purkaa aivopaineitaan. Kallista kaksikielisyyttä se kuitenkin haluaa Ahvenanmaallekin, suomalaisten kustannuksella.
Seko oot sinä hurripelle te olette sekasikiöitä ja valehtelijoita kaikki sontakintut.
"Kallista kaksikielisyyttä se kuitenkin haluaa Ahvenanmaallekin, suomalaisten kustannuksella."
Kuka selittää mitä tuossa tarkoitetaan?
Tietääkseni ne Ahvenanmaan kustannukset ovat melkoisia kun sitä rahaa jaetaan ruotsiinkin ja sieltä haetaan palveluita jotka maksavatkin moninkertaisesti mitä ne olisivat Manner-Suomesta saatavilla.
Tuo on aivan selvästi (ruotsin)mielisairas työkyvyttömyyseläkeläinen. Kun on työkyvyttömyyseläkkeellä on aikaa notkua netissä koko ajan, ja niin tuo todistettavasti tekeekin. Yhteiskunnallisen keskustelun sijasta oikea paikka kyseiselle hörhölle olisi mielisairaala.
Niin varmasti on kun sen sinä hurriloinen sen tapojesi mukaisesti aina ilmoitat.
Te hurrit osaatte kuvitella vaikka mitä toisista ja varsinkin niistä jotka puolustavat suomalaisuuttaan ja pitävät pakkoruotsittamista pelkkänä kiusaamisena meille suomenkielisille. Tuommoiset vihjailut mielisairaaloihin passittamisista ovat ihan sitä itseään Freudenthalin oppien esille ottamista ja jotain mikä sopii teihin hurriloisiin.
Sain juuri uudet lääkkeet. Muutkin potilaat tykkää.
Toivotaan että saat niistä mömmöistäsi nyt apua noihin luuloihisi kun sairastat noin vaikeaa tautia?
Tuolle hurrihölmölle pitää antaa tunnustus kun hän uskaltaa tunnustaa että on saanut lääkityksen ja on nyt peräti hoitolaitoksessa saamassa pätevää hoitoa mielentilaansa.
Toivotaan hänelle ja muille pöpipäille hyviä päiviä sinne laitokseen.
Minusta tuntuu, että tämä mielisairas työkyvyttömyyseläkeläinen oikeasti pitää omia kirjoituksiaan yhteiskunnallisesti merkittävinä. Minulle näiden keskustelujen seuraaminen käy hyvästä viihteestä - miten joku voikaan ottaa noin sairaalloisen tosissaan sen, että suomenkielisten on pakolla opiskeltava jotain ruotsin kieltä. Toisaalta ymmärtäähän tuon, työkyvyttömyyseläkkeellä on paljon ylimääräistä aikaa, ja kielikeskustelusta on tullut tuolle pakkomielle, samalla hänellä on valitettavasti puhjennut paha skitsofrenia yms.