Syksyllä suomeksi ilmestyvässä monumentaalisessa, tärkeässä kirjassaan The Better Angels of our Nature Harvardin yliopiston professori Steven Pinker kuvailee niitä ”luonteemme parempia enkeleitä”, joiden ansiosta maailma on viime vuosisatojen aikana muuttunut yhä paremmaksi ja inhimillisemmäksi paikaksi.
Kahdeksallasadalla sivulla Pinker kuvailee kaikkea sitä positiivista kehitystä, joka aivan liian usein hukkuu huonojen uutisten ja lööppien alle. Hän myös osoittaa tilastolla toisensa jälkeen, kuinka esimerkiksi väkivalta on vähentynyt maailmassa, katsotaan sitten sotia tai arjen väkivaltaa, perhesurmista puukotukseen nakkikioskin jonossa.
Ajatustapamme ovat muuttuneet nopeasti. Ei ole kauan siitä, kun orjuus oli täysin hyväksyttävää ja luonnollista, suorastaan jumalallisesti määrättyä. Rikollisia poltettiin roviolla, ja jos heitä ei ollut tarjolla, koko kylä kokoontui nauraen katsomaan kuinka kissa kidutettiin hengiltä nuotiossa. Sotaan valmistautuminen oli ylevintä, mitä nuori mies saattoi ajatella. Ja voi väärärotuisia tai -uskoisia, ulkomaalaisia, homoja, köyhiä, naisia ja muita ali-ihmisiä.
PINKER POHTII myös syitä siihen, että paremmat enkelit ovat saamassa yliotteen. Ihmisluonto ei ole voinut paljoa muuttua vuosisatojen mittakaavassa; evoluutio on aivan liian hidas prosessi selittämään aikuistumistamme.
Yksi tärkeä syy on varmastikin maailman vaurastuminen, 1700-luvulla alkanut teollinen vallankumous. Tiede ja teknologia tekivät ajan mittaan mahdolliseksi sen, että taskunsa saattoi täyttää muillakin tavoin kuin naapurilta tai naapurikansalta ryöväämällä. Maailma ei ollut enää nollasummapeliä.
Mutta ei pelkästään parempi lapio, tai peräti kaivinkone, riitä tekemään minusta parempaa ihmistä. Lapiolla voi tappaa, ja kaivinkoneella kaivaa joukkohautoja. Mistä on kummunnut se myötätunto, sympatia, yhteisen ihmisyyden tunne, joka saa meidät noudattamaan kultaista sääntöä?
”Kaikki, minkä tahdotte ihmisten tekevän teille, tehkää te heille.” Ajatus on vuosituhansia vanha, ja löytyy luultavasti kaikista uskonnoista ja eettisistä systeemeistä. Mutta vasta aivan viime aikoina ihmiskunta on alkanut käyttäytyäkin sen mukaisesti. Miksi ihmeessä?
YKSI PINKERIN ehdottamista selityksistä on vastustamattoman kaunis. Kirjallisuus on tehnyt meistä ihmisiä. Eikä ainoastaan tietokirjallisuuden kautta lisääntynyt ymmärrys, vaan myös kaunokirjallisuus.
Kirjapainotaidon teknologian kehittyminen ja lukutaitoisuuden kasvu saivat länsimaissa aikaan todellisen räjähdyksen kirjojen saatavuudessa 1700-luvulla – juuri samana ajanjaksona, jota sanomme järjen ja valistuksen ajaksi, ja josta alkoi Pinkerin ”humanitääriseksi vallankumoukseksi” nimittämä edelleen jatkuva muutos.
Yhä useamman tavallisen ihmisen kädessä oli kirja. Ne saivat hänet näkemään ja ymmärtämään maailmaa aivan uudella tavalla. ”Lukeminen on perspektiivin saamisen teknologiaa”, kirjoittaa Pinker.
Kaunokirjallisuus tarjosi ihmiselle ensimmäistä kertaa keinon asettua toisen ihmisen asemaan: millaista on olla köyhä, lapsi, muukalainen, orja tai nainen? Kirjaa lukiessa joutuu jakamaan toisen ihmisen maailman, ajatukset ja tunteet, irrottautumaan hetkeksi omasta pienestä itsekeskeisyydestään.
Seitsemän veljestä, Punainen viiva, Täällä Pohjantähden alla, Puhdistus... Kun pystymme jakamaan kirjallisuuden kautta yhteisen ihmisyytemme, kykenemme myös kohtelemaan toista kuten haluaisimme itseämme kohdeltavan.
ESKO VALTAOJA
Kirjoittaja on avaruustähtitieteen professori Turun yliopistossa.
Lähde: http://ts.fi/mielipiteet/kolumnit/618588/Kirja tekee ihmisen
Kahdeksallasadalla sivulla Pinker kuvailee kaikkea sitä positiivista kehitystä, joka aivan liian usein hukkuu huonojen uutisten ja lööppien alle. Hän myös osoittaa tilastolla toisensa jälkeen, kuinka esimerkiksi väkivalta on vähentynyt maailmassa, katsotaan sitten sotia tai arjen väkivaltaa, perhesurmista puukotukseen nakkikioskin jonossa.
Ajatustapamme ovat muuttuneet nopeasti. Ei ole kauan siitä, kun orjuus oli täysin hyväksyttävää ja luonnollista, suorastaan jumalallisesti määrättyä. Rikollisia poltettiin roviolla, ja jos heitä ei ollut tarjolla, koko kylä kokoontui nauraen katsomaan kuinka kissa kidutettiin hengiltä nuotiossa. Sotaan valmistautuminen oli ylevintä, mitä nuori mies saattoi ajatella. Ja voi väärärotuisia tai -uskoisia, ulkomaalaisia, homoja, köyhiä, naisia ja muita ali-ihmisiä.
PINKER POHTII myös syitä siihen, että paremmat enkelit ovat saamassa yliotteen. Ihmisluonto ei ole voinut paljoa muuttua vuosisatojen mittakaavassa; evoluutio on aivan liian hidas prosessi selittämään aikuistumistamme.
Yksi tärkeä syy on varmastikin maailman vaurastuminen, 1700-luvulla alkanut teollinen vallankumous. Tiede ja teknologia tekivät ajan mittaan mahdolliseksi sen, että taskunsa saattoi täyttää muillakin tavoin kuin naapurilta tai naapurikansalta ryöväämällä. Maailma ei ollut enää nollasummapeliä.
Mutta ei pelkästään parempi lapio, tai peräti kaivinkone, riitä tekemään minusta parempaa ihmistä. Lapiolla voi tappaa, ja kaivinkoneella kaivaa joukkohautoja. Mistä on kummunnut se myötätunto, sympatia, yhteisen ihmisyyden tunne, joka saa meidät noudattamaan kultaista sääntöä?
”Kaikki, minkä tahdotte ihmisten tekevän teille, tehkää te heille.” Ajatus on vuosituhansia vanha, ja löytyy luultavasti kaikista uskonnoista ja eettisistä systeemeistä. Mutta vasta aivan viime aikoina ihmiskunta on alkanut käyttäytyäkin sen mukaisesti. Miksi ihmeessä?
YKSI PINKERIN ehdottamista selityksistä on vastustamattoman kaunis. Kirjallisuus on tehnyt meistä ihmisiä. Eikä ainoastaan tietokirjallisuuden kautta lisääntynyt ymmärrys, vaan myös kaunokirjallisuus.
Kirjapainotaidon teknologian kehittyminen ja lukutaitoisuuden kasvu saivat länsimaissa aikaan todellisen räjähdyksen kirjojen saatavuudessa 1700-luvulla – juuri samana ajanjaksona, jota sanomme järjen ja valistuksen ajaksi, ja josta alkoi Pinkerin ”humanitääriseksi vallankumoukseksi” nimittämä edelleen jatkuva muutos.
Yhä useamman tavallisen ihmisen kädessä oli kirja. Ne saivat hänet näkemään ja ymmärtämään maailmaa aivan uudella tavalla. ”Lukeminen on perspektiivin saamisen teknologiaa”, kirjoittaa Pinker.
Kaunokirjallisuus tarjosi ihmiselle ensimmäistä kertaa keinon asettua toisen ihmisen asemaan: millaista on olla köyhä, lapsi, muukalainen, orja tai nainen? Kirjaa lukiessa joutuu jakamaan toisen ihmisen maailman, ajatukset ja tunteet, irrottautumaan hetkeksi omasta pienestä itsekeskeisyydestään.
Seitsemän veljestä, Punainen viiva, Täällä Pohjantähden alla, Puhdistus... Kun pystymme jakamaan kirjallisuuden kautta yhteisen ihmisyytemme, kykenemme myös kohtelemaan toista kuten haluaisimme itseämme kohdeltavan.
ESKO VALTAOJA
Kirjoittaja on avaruustähtitieteen professori Turun yliopistossa.
Lähde: http://ts.fi/mielipiteet/kolumnit/618588/Kirja tekee ihmisen
Vastaukset 7
Vanhimmat
Olen samaa mieltä siitä että hyvien kirjojen lukeminen on valistavaa, varsinkin Raamatun lukeminen.
Mutta valitettavasti maailmassa vain äärettömän pieni murto-osa ihmisistä lukee hyvää kirjallisuutta, joten todellisuudessa maailma vain pahenee ja raaistuu koko ajan.
Esim. koskaan ihmiskunnan historiassa ei ole ollut yhtä paljon orjuutta kuin nykyään, mukaan luettuna lapsiorjuus ja seksiorjuus ja musliminaisten alistaminen yms. epäoikeidenmukaisuus joita vastaan kukaan ei tee mitään.
Kettutyttöpintaliitäjistä eikä Greenpeacesta ole mitään todellista apua.
Koskaan ei myöskään ole ollut yhtä paljon orjuudesta vapaita ihmisiä kuin nyt:
"Esim. koskaan ihmiskunnan historiassa ei ole ollut yhtä paljon orjuutta kuin nykyään,"
Ei myöskään yhtä paljon orjuuden vakaumuksellisia vastustajia. Koetapa suhteuttaa asiat myös ihmisten määrään.
Pelkän raamatun lukemisesta irti pääseminen johti siihen myönteiseen kehitykseen, jonka sinä jehova-jyrtsi typerän sokean uskosi mukaisesti tietenkin kiistät. Se ei kuitenkaan tosiasioita muuksi muuta.
"YKSI PINKERIN ehdottamista selityksistä on vastustamattoman kaunis. Kirjallisuus on tehnyt meistä ihmisiä. Eikä ainoastaan tietokirjallisuuden kautta lisääntynyt ymmärrys, vaan myös kaunokirjallisuus."
No eipä siltä näytä.
http://www.tammi.fi/kirjat/-/product/no/9789513179250
Ah, tätä fundisten mustavalkoista ajatusmaailmaa, jossa ei ole lainkaan harmaan sävyjä.
Juuri siksikään tästä "keskustelusta" ei koskaan tule varsinaisesti mitään, kun toisen osapuolen todellisuus koostuu miljoonista harmaan sävyistä ja toisen keinosellainen vain mustasta ja valkoisesta.
nykyhedonisti "lukee" liikkuvaa kuvaa ja "tuntee" elävänsä. Seuraavaksi katovat konsonantit; -ä-ä o- -i-ii-i-aa-io- -o--u !