Nyt Venäjä liittyi Kioton sopimukseen. Näin siksi, että se on kuulemma aliteollistettu ja saa siten periä hirveästi rahaa muilta. Eiköhän se tulla jostain syystä olemaan aina "aliteollistettu" (vai oliko se tollisuutensa alikapasiteetilla pitävä. Eikö asekaupat käy, vai mistä on kysymys? Miten kaikki lasketaan?). Näin esim. Suomi joutuu maksamaan mielettömästi rahaa tälle jättiläismäisiä ympäristörikoksia tehneelle saastuttajalle.
Kun Kioton sopimus näin pelastuu, EU aikoo rajoitta päästöjään vielä enemmän. Tämä merkitsee, että Suomi ilmeisesti ajaa teollisuutensa alas ja tekee konkurssin, kun joutuu maksamaan teollistamisestaan korvauksia myös Venäjälle kaikenmaailman hottentottien ja puolalaisten lisäksi. Näin myös Suomessa ollut teollisuus ajautuu puhtaan teknologian maasta huonon teknologian maihin, jossa se tietysti saastuttaa enemmän. Näin olen ymmärtänyt.
Eli vaikka koko kasvihuoneilmiö on pelkkää hölynpölyä, niin vielä järjettömämpään päästökauppaan ryhtyminen herättää kyllä melkoisia kysymyksiä EU:sta ja sitä pyörittävistä porukoista sekä Euroopan kansoissa vallalla olevasta viherpiiperryksestä.
Kioton sopimus Suomen loppu?
5
382
Vastaukset
- ...
Kasvihuoneilmiö EI OLE hölynpölyä. Ilman kasvihuoneilmiötä maapallolla ei ihmistä olisi.
Se vika tuossa Kioton sopimuksessa on että saasteosuuksia ei pitäisi voida kaupata. Pitäisi myöskin ottaa käyttöön näissä maissa ns. saastevero joka lisättäisiin kaikkiin tuotteisiin ja palveluihin joita ostetaan saastuttavista maista. Erityisesti niistä jotka eivät kuulu sopimuksen piiriin.- sivusta
luulisitko rikkaiden maiden hyväksyvän moisen? Tuskin, sillä rikkaiden maiden mielestä kaikki on kaupan:
http://www.globalisaatio.net/ymparisto_gats.html
Aivan kaikki.
- täh?
"Näin esim. Suomi joutuu maksamaan mielettömästi rahaa tälle jättiläismäisiä ympäristörikoksia tehneelle saastuttajalle. "
Kuinka niin? Olenkos ymmärtänyt päästökaupan väärin? Luulin että kysymys on siitä, että vähemmän kuin oman osuutensa saastuttava voi myydä "käyttämättömän" saastutuksen halukkaille, jotka näin voivat saastuttaa enemmän kuin oman osuutensa edestä. Kukaan ei siis pakota Suomea ostamaan Venäjältä tai keneltäkään muultakaan ylimääräistä saastutuskapasiteettia. Suomikin voisi vähentää...- täh?
aika turhaa, kun maailman suurin saastuttaja ja rikkain ei ole mukana...köyhät vähentää.
- Presidenttori
No EUhan tukee Putinin WTO-jäsenyyttä jos hän ajaa Kioton läpi Venäjällä, eiköhän se näin mennyt tämä kuvio.
Ei teollisuus Suomesta katoa Kioton takia, teollisuus katoaa halpamaihin joka tapauksessa sen takia että siellä on halpaa työvoimaa. Ja senhän vain pitäisi itse asiassa parantaa Suomen asemaa jos näitä päästökiintiöitä saadaan myyntiin...
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "974419Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella293283No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452370- 351378
- 331058
- 321016
- 111014
- 158997
- 6924
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12862