Antikristus tulee syksyllä
Antikristus tulee 2015 !!!
23
488
Vastaukset
- Prrrrrrrrrrrrrrrt!
Ja eikä varmasti tule.
- Liimanäppi
Tulee syksyllä ja lähtee lähtee taas keväällä, tätä maailmanloppuhuuhaata se on uskiksille ollut pari vuosituhatta:
”Lapsukaiset, nyt on viimeinen aika. Ja niinkuin te olette kuulleet, että antikristus tulee, niin onkin nyt monta antikristusta ilmaantunut; siitä me tiedämme, että nyt on viimeinen aika.” (1. Joh 2:18)- alfa123om2222
Onhan noi uskikset vääriä profeettoja olleet, mutta nyt ei ole enää hätää sen suhteen. Perin kaikki siunaukset ja lupaukset uskiksilta Vanhassa maailmassa 31.8.2013. Ne ovat nyt oikeissa käsissä ja ihminen on valmis jälleen ottamaan hallintavallan maailmassa. Ainoastaan Uusi maailma eli Amerikka tekee tenää.
Jumalan silmissä se on todella uusi maailma, jota eivät koske aivan kaikki Vanhassa maailmassa annetut oikeudet. Minulla on pienehkö jalansija jo Uuteen maailmaankin, mutta työ siellä on vaikeaa ja konservatiivisen vastustuksen täyttämää. Uusi maailma on Popol Vuh pyhän kirjan mukaisella tiellä. Tuon alueen intiaanit eli alkuperäisväestö on tulossa tosi rikkaaksi. Ehkä jopa rikkkaimmaksi ryhmäksi maailmassa. Niin rikkaiksi, että sitä on sanoin mahdoton kuvata.
Toivotetaan Amerikan intiaaneille menestystä rikkauksiensa hallinnassa. - Liimanäppi
alfa123om2222 kirjoitti:
Onhan noi uskikset vääriä profeettoja olleet, mutta nyt ei ole enää hätää sen suhteen. Perin kaikki siunaukset ja lupaukset uskiksilta Vanhassa maailmassa 31.8.2013. Ne ovat nyt oikeissa käsissä ja ihminen on valmis jälleen ottamaan hallintavallan maailmassa. Ainoastaan Uusi maailma eli Amerikka tekee tenää.
Jumalan silmissä se on todella uusi maailma, jota eivät koske aivan kaikki Vanhassa maailmassa annetut oikeudet. Minulla on pienehkö jalansija jo Uuteen maailmaankin, mutta työ siellä on vaikeaa ja konservatiivisen vastustuksen täyttämää. Uusi maailma on Popol Vuh pyhän kirjan mukaisella tiellä. Tuon alueen intiaanit eli alkuperäisväestö on tulossa tosi rikkaaksi. Ehkä jopa rikkkaimmaksi ryhmäksi maailmassa. Niin rikkaiksi, että sitä on sanoin mahdoton kuvata.
Toivotetaan Amerikan intiaaneille menestystä rikkauksiensa hallinnassa.>Toivotetaan Amerikan intiaaneille menestystä rikkauksiensa hallinnassa.
Mikä ettei, ja samoilla saranoilla toivotan maailmaloppuvapaata eloa sellaista halajaville.
- Hävityksen kauhistus
voi mahdollisesti tulla 2019-2020, mutta aivan liian aikaista on tätä spekuloida nyt.
Jokaisen ihmisen kannattaa ymmärtää että hänen nimensä on tärkeää olla Jeesuksen elämänkirjassa ja rakkautensa Herraa kohtaan myös palavaa ja tähän meitä kutsutaan eli kantamaan hyvää hedelmää Jumalassa, joka on toivomme ja hyvä ja pyhä tie Jumalan valtakuntaan. - Kolme + puoli vuotta
ennen antikristuksen hyökkäystä Jerusalemiin tullaan iankaikkinen evankeliumi kuulemaan kaikkialla maailmassa ja Jerusalemissa on kaksi Jeesuksen apostolia ja todistajaa säkkipuvuissa ja suuret mullistukset ovat edessä ja kestävät sen seitsemän vuotta ja sen jälkeen Jeesus tulee kirkkaudessaan ja pyhät pääsevät Herran yhteyteen ja sapatinlepo alkaa tuhatvuotisessa valtakunnassa.
- armasrannikko
Kun lukee VT:stä Sakarja 11:8 "...hävitin kolme paimenta..", profeettojen kirjat voi aika-asemoida ENNEN ja JÄLKEEN KRISTUKSEN tapahtuviksi, koska Sakarja 11:12 "..antakaa palkkani..kolmekymmentä hopearahaa".- , kertoo Juudaksen tarinan.
Vertaa Sak: 11:8 - kolme paimenta "hävitettiin"
Dan: 7:8 - kymmenen sarvea- kolme reväistiin pois
Joh.Ilm:13:1 - kymmenen sarvea
Johanneksen ilmestys 13:11 asemoituu sakarja 11: 14 - Vapahtajan kuolema ja ylösnousemus, voitto kuolemasta!
Katsoessaan sekä menneisyyteen että tulevaisuuteen Ilmestyskirja on mainio päätös Raamatun Kronikalle. - satuavainnn
raamattu on paimentolaisten aivopiereskelemää sontaa. jumalat on ihmisen keksimää satua
- ***
Voi hyvä nimim. satuavainnn, tulet yllättymään ja järkyttymään, jos et ole ottanut vastaan(tässä ajassa) pelastusta Jeesuksessa. Tuolloin on jo myöhäistä pelastua. Älä hyvä ihminen siirrä ratkaisuasi tuonnemmaksi. Et voi tietää, milloin hiekka tiimalasissasi on valunut loppuun. Ota vastaan Jumalan tarjoama pelastus Jeesuksessa. Et häviä siinä mitään, vaan VOITAT. Et voi vedota tietämättömyyteesi viimeisellä tuomiolla, tämä ja monen muunkin kirjoitus/evankeliointi tuodaan eteesi. Jos olet hylännyt Jumalan kutsun, olet hukassa. Älä hoipu surmapaikalle.
- eekkelunttijoonathan
Ei vaan antikristus on tullut jo. Se hallitsee amerikassa opama.
- Ilmestyskirjassa on
luvussa 13 kerrottu antikristuksesta eli 8.peto, josta tehdään se kumarrettava kuvapatsas ja jonka nimestä saadaan 666. Heprean kirjaimilla Sadam -nimestä saadaan 666. S=60 a=1 d=4 a=1 m=600.
Jos Ilmestyskirjan ensimmäinen sinetti kuvaa antikristusta, niin silloin antikristus voisi tulla esiin 2016. Kuitenkaan en usko valkoisen tarkoittavan tässä pimeyden herraa vaan vasta neljäs sinetti tuo sen vastustajan ja Kuolema on nimenään ja toisessa paikassa on pimeyden herralla nimenä kreikaksi Apollyon ja hepreaksi Abaddon.
Tietysti ihmisen nimenä on sen Babylonian kuninkaan nimi ja myös pedon merkissä on tämä nimi tai nimen luku 666. Pimeyden henkivalta on kuitenkin alas taivaasta heitetty kolme ja puolivuotta ensimmäisen sinetin avaamisesta eli jos alkaa 2016, 2019-2020 on hävityksen kauhistuksen aika ja kymmenen pakanakansaa hyökkää antikristuksen johdolla Israelin Jerusalemiin.
Tärkeää on jokaisen ihmisen, joka tahtoo päästä Jeesuksen valtakuntaa tuntea Raamatun ja varsinkin Ilmestyskirjan sanoma ja samoin olla syntynyt vedestä ja Hengestä ja Jeesuksen veren kautta on anteeksiantamus ja valkeat vaatteet Jumalan vanhurskaudessa Jeesuksen opetuslapsilla. Mitään tätä arvokkaampaa ei ihminen voi elämässään koskaan kokea maan päällä eikä sen jälkeenkään.- Tämä 8. peto
on myös yksi ensimmäisistä viidestä: Egypti, Assyria (Syyria), Babylonia (Irak), Persia (Iran) tai Kreikka.
Danielissa kultainen kumarrettavan kuvapatsaan rakennuttaja on Nebukadnessar joka myös Israelin Jerusalemin temppelin tuhosi.
Tuleva antikristus, josta tehdään se kumarrettava kuvapatsas Jerusalemiin on myös Babylonista eli Irakista ja Saddam itseään on verrannut myös Nebukadnessariin.
- luterilaisten antikr
Luther on löytänyt antikristuksen jo aikoja sitten.
- Liimanäppi
>Luther on löytänyt antikristuksen jo aikoja sitten.
Ei mikään ihme, riittää kun lukee ja myös ymmärtää lukemansa, koska Raamatun mukaan anttiristuksia on ollut liikkeellä useampia jo ajanlaskumme ensimmäisellä vuosisadalla:
”Lapsukaiset, nyt on viimeinen aika. Ja niinkuin te olette kuulleet, että antikristus tulee, niin onkin nyt monta antikristusta ilmaantunut; siitä me tiedämme, että nyt on viimeinen aika.” (1. Joh 2:18) - Sitten on myös
Liimanäppi kirjoitti:
>Luther on löytänyt antikristuksen jo aikoja sitten.
Ei mikään ihme, riittää kun lukee ja myös ymmärtää lukemansa, koska Raamatun mukaan anttiristuksia on ollut liikkeellä useampia jo ajanlaskumme ensimmäisellä vuosisadalla:
”Lapsukaiset, nyt on viimeinen aika. Ja niinkuin te olette kuulleet, että antikristus tulee, niin onkin nyt monta antikristusta ilmaantunut; siitä me tiedämme, että nyt on viimeinen aika.” (1. Joh 2:18)Ilmestyskirjan luvussa 13 kuvattu antikristus eli laittomuuden ihminen eli 8. peto eli Babylonian kuningas, ja kyllä juuri tätä myös monet tarkoittavat kun antikristuksesta puhutaan nimenomaan sinä viimeisenä ennen Jeesuksen tulemusta.
Tietysti jokainen joka kieltää Jeesuksen Herrauden on antikristus myös. - Liimanäppi
Sitten on myös kirjoitti:
Ilmestyskirjan luvussa 13 kuvattu antikristus eli laittomuuden ihminen eli 8. peto eli Babylonian kuningas, ja kyllä juuri tätä myös monet tarkoittavat kun antikristuksesta puhutaan nimenomaan sinä viimeisenä ennen Jeesuksen tulemusta.
Tietysti jokainen joka kieltää Jeesuksen Herrauden on antikristus myös.>Ilmestyskirjan luvussa 13 kuvattu antikristus eli laittomuuden ihminen eli 8. peto eli Babylonian kuningas, ja kyllä juuri tätä myös monet tarkoittavat kun antikristuksesta puhutaan nimenomaan sinä viimeisenä ennen Jeesuksen tulemusta.
Jeesus oli huijari, joka vedätti seuraajiaan. Nykyään Jeesuksen paluun odottelu on yhtä perusteltua kuin kuolleen hevosen piiskaaminen. Ilmestyskirjassa hoetaan alussa, lopussa ja siinä välilläkin pikaista paluuta, koska Jeesus viipyi ja oli yritettävä valaa uskoa siihen, että Jeesus olisi sittenkin ollut palaamassa:
Jeesuksen Kristuksen ilmestys, jonka Jumala antoi hänelle, näyttääkseen palvelijoillensa, mitä pian tapahtuman pitää; ja sen hän lähettämänsä enkelin kautta antoi tiedoksi palvelijalleen Johannekselle, (Ilm. 1:1)
Minä tulen pian; pidä, mitä sinulla on, ettei kukaan ottaisi sinun kruunuasi. (Ilm. 3:11)
Ja hän sanoi minulle: "Nämä sanat ovat vakaat ja todet, ja Herra, profeettain henkien Jumala, on lähettänyt enkelinsä näyttämään palvelijoilleen, mitä pian tapahtuman pitää. Ja katso, minä tulen pian. Autuas se, joka ottaa tämän kirjan ennustuksen sanoista vaarin!" (Ilm. 22:6, 7)
Katso, minä tulen pian, ja minun palkkani on minun kanssani, antaakseni kullekin hänen tekojensa mukaan. (Ilm. 22:12)
Hän, joka näitä todistaa, sanoo: "Totisesti, minä tulen pian". Amen, tule, Herra Jeesus! (Ilm. 22:20)
Nuo pian-ilmoitukset olivat suunnatut silloisille lukijoille ja ilmoitukset ovat pian kaksi vuosituhatta yli-ikäisiä.
>Tietysti jokainen joka kieltää Jeesuksen Herrauden on antikristus myös.
On sulla jutut.
- Kannattaa myös varoa
ettei syytä Jeesuksen ja Jumalan pyhiä antikristuksiksi, sillä näin Jeesusta syytettiin pahaksi ja Jeesus opetti että myös seuraajiaan näin syytetään. Kun kaksi säkkipukuista todistaa Jerusalemiin tulee ja lyövät maata vitsauksilla kuten Mooses ja Aaron Egyptin peto-faaraon edessä, niin todennäköisesti pahan palvelijat myös heitä syyttävät antikristukseksi ja vääräksi profeetaksi vaikka ovat Jeesuksen todistajia ja Jumalan palvelijoita, jotka väkevästi toimivat ja ihmiset heitä vihaavat myös kovasti kuten profeettoja ja Jeesusta ja apostoleitaan myös on vihattu.
Jumalan palvelijoiden vihaajina voivat toimia uskonnollisen ihmisen kaikista uskonnoista ja myös uskonnottomat ateistit tietysti samoin. Valheen ja murhan isä ei palvelijoittensa kautta pysty kuitenkin tuhoamaan näitä kahta säkkipukuista ennenkuin se 3,5 vuotta on kulunut ja Saa-tana myös taivaassa voitetaan ja alas maan päälle viskataan tämän jälkeen.
Tämän jälkeen myös pahin antikristus ennen Jeesuksen tulemusta tulee saamaan sen vallan sotia Jumalan pyhiä vastaan ja voittaa heidät. Paha tulee kymmenen valtakunnan armeijan asevoimalla Jerusalemiin ja kumarretava kuvapatsas antikristuksesta pystytetään ja laki annetaan että surmataan jokainen joka ei sitä kumarra. Samoin pedon merkki tulee ainoana laillisena maksuvälineenä koko maailmaan.
Jokainen joka tuntee Jeesuksen Herrana ja Raamatusta Jumalan profetiat ja ymmärtää missä ajassa tuolloin eletään tahtoo myös kantaa ristinsä ja voittaa maailman ja saa sen pääsyn Jumalan valtakuntaan kun tulee antikristuksen hallittua 3,5 vuotta maan päällä ja Jeesus tulee tämän jälkeen ja ensin Jeesuksessa kuolleet nousevat ja sitten vielä elossa olevat ihmiset, joiden nimet ovat Jeesuksen elämänkirjassa, pääsevät näin Jeesuksen valtakuntaan. Saa-tana myös sidotaan pois maan päältä eksyttämästä kansoja joita merenä kuvataan Israelin maan ympärillä ja islamissa on se yhteiskunnallinen uskonto ja antikristillinen luonne täysin ja viha juutalaisia ja Jeesuksen seuraajia kohtaan todellisuudessa ja Jerusalemin itselleen tahtovat hallintaan kuten se rakennuksensa on siellä pyhällä paikalla.
Jeesuksen tullessa Jumalan kaupunkin alas taivaasta laskeutuu ja tähän pääsy on se suuri toivomme Jeesuksessa ja autuaat siihen pääsevät ja ne, jotka ristinsä kantavat ja rakastavat Jeesusta sydämessään palavina eikä vain kuolleenna kirjaimena tai nimenä.- Huoh1
...ja otetaan ne lääkkeet.
- Uninvitedguest
No tervetuloa vaan. Mut ei se varmaan täällä Suomessa jouda käymään. Elokuvissakin tapahtumat sijoittuvat yleensä LA:n tienoille.
- alfa123om222
Liimanäppi:
On totta, että Jeesus vaikuttaa vedättäjältä ja petturilta varsinkin tänä päivänä. Ja jo sinä päivänä jona hän oli vielä elossa ja oikeuden edessä Apostoli Pietarikin joutui kieltämään hänet. Netissä on kirjoituksia Apostoli Pietarilta, joita ei raamatussa ole julkaistu. Clemens Homilies. Niiden perusteella on helppo havaita, että Apostoli Pietarin jumalakäsitys oli eri kuin raamatun. Hänen jumalansa oli vain hyvä yksistään ei lainkaan pahaan kykenevä.
Apostoli Pietari oli lisäksi Antiokian piispa muistaakseni ja Ignatios todistaa kirjeessään, että Antiokiassa ei ole sen koomin enää yhtäkään kristittyä kun Ignatios itse lähti sieltä. Eli Antiokiasta voisi sanoa sen tulleen ateistiseksi.
Mutta raamattu on alkukielellä sangen eri kirja kuin käännöksinä. Tuo sana pian on kreikaksi takhei. Ja kielillä tulkittuna se voisi tarkoittaa: esim. Dag height eli High noon eli keskipäivällä. Se voi tarkoittaa myös dag heil, dag helle tms. Käytönnössä väite, että se tarkoittaa pian voi merkitä pian kun ottaa huomioon Apostoli Johanneksen olleen Herran päivässä eli tulevaisuudessa eikä suinkaan omassa ajassaan nähdessään näkynsä.
Jos on olemassa jotakin katkeruuden henkeä Jeesuksen tulemuksen suhteen raamatun valossa niin epäilemättä väärinymmärryksiä on tavaton nippu johtuen siitä, että sanan selittäjiä ja vääntelijöitä on paljon. Sekä omatoimisia saarnaajia ja julistajia.
Minunkin uskoani Jeesukseen on yritetty kovin murtaa ja luhistaa väitteillä, että hän sallii porttouden, haureuden ja suosii Juudaa ja suosii syntisiä jne. Totuus on, että Raamatun sana on vakaa ja sanoo selvästi mikä on Jeesuksen Isältä saama sana. Joka noudattaa lakia ja opettaa sitä se on suurin sekä lapsenmieliset ovat suurimmat jne. Jeesus on jokaisen meistä sydämessämme ja lihaan tullut; ei kai hän ole missään meidän ulkopuolellamme; ei häntä tarvitse etsiä ulkopuolelta oman sydämen jos ei halua. Kristus on teissä ja teidän keskellänne ollut aina; eikö niin lue raamatussa myös.
Ja kun hän tulee hän tempaa meidät pilviin vastaan itseään niin, että saamme olla hänen kanssaan aina ilman että on mitään hetkeä jolloin hän ei olisi ollut kanssamme. Kristus on sinussa ja minussa ja kaikissa omissaan ollut aina.- Liimanäppi
>>On totta, että Jeesus vaikuttaa vedättäjältä ja petturilta varsinkin tänä päivänä.
Jeesus oli yksi aikansa uskonpuhdistajista, sinä tunnut olevan nk. sukulaissielu.
>>Apostoli Pietarin jumalakäsitys...
Jumalkäsitysten ongelma on se, että niitä riittää, vaikka haussa on edelleen se ensimmäinen aikuisten oikea elonmerkki jostain jumalasta.
>>Tuo sana pian on kreikaksi takhei. Ja kielillä tulkittuna se voisi tarkoittaa: esim. Dag height eli High noon eli keskipäivällä. Se voi tarkoittaa myös dag heil, dag helle tms.
Tosta sekoilusta päätellen sulla menee tosi kovaa ja korkealla.
>>...sanan selittäjiä ja vääntelijöitä on paljon. Sekä omatoimisia saarnaajia ja julistajia.
Joista sinä et suinkaan ole palstan tuntemattomin.
>>Totuus on, että Raamatun sana on vakaa ja sanoo selvästi mikä on Jeesuksen Isältä saama sana.
Jeesuksen isä oli Joosef.
>>Ja kun hän tulee hän tempaa meidät pilviin vastaan itseään ...
Raamatun lupauksen mukaan piti temmata jo Paavalin ollessa elossa:
”Sillä sen me sanomme teille Herran sanana, että me, jotka olemme elossa, jotka jäämme tänne Herran tulemukseen, emme suinkaan ehdi ennen niitä, jotka ovat nukkuneet. Sillä itse Herra on tuleva alas taivaasta käskyhuudon, ylienkelin äänen ja Jumalan pasunan kuuluessa, ja Kristuksessa kuolleet nousevat ylös ensin; sitten meidät, jotka olemme elossa, jotka olemme jääneet tänne, temmataan yhdessä heidän kanssaan pilvissä Herraa vastaan yläilmoihin; ja niin me saamme aina olla Herran kanssa. Niin lohduttakaa siis toisianne näillä sanoilla.” (1. Tess. 4:15-18)
- alfa123om222
Ennen Antikristusta pitäisi tulla Mahdin, joka hallitsee 7 vuotta.
On tosin kummaa, että tähän asti suurin uskosta luopuminen on juuri tapahtumassa. Ikään kuin uskosta luopuminen tapahtuisi; ei ennen Antikristusta, vaan jopa ennen Mahdia.
Ei riitä sekään, että kaikki luopuvat uskosta, vaan jopa Jeesus itse on suositellut minullekin uskosta luopumista. Sillä Joh. 17 mukaan hän ei enää kohta rukoile maailman puolesta lainkaan, vaan vain valittujensa pienen lauman puolesta. Hän aikoo tosiaan jättää maailman heitteille, ja lopettaa rukoilun sen puolesta.
.... Minä olen kirkastanut sinut maan päällä vietyäni päätökseen sen työn, jonka olet antanut minun tehtäväkseni......
.... Olen tehnyt sinun nimesi ilmeiseksi niille ihmisille, jotka annoit minulle maailmasta. .....
.... Minä olen antanut heille sinun sanasi, mutta maailma on vihannut heitä, koska he eivät ole osa maailmasta.....
.... Vanhurskas Isä, maailma ei tosin ole tullut tuntemaan sinua, mutta minä olen tullut tuntemaan sinut, ja nämä ovat tulleet tuntemaan, että sinä olet lähettänyt minut...... Ja minä olen tehnyt sinun nimesi heille tunnetuksi ja olen tekevä sen tunnetuksi ......
Eräs juttu oli esim. että Luterilainen kirkko muutti kastekaavan toiseksi noin vuonna 1975-1977. Ja paljon muutakin on muutettu. Voisi melkein väittää, että nykyisin on paljon ei pelkästään niitä, joita ei lasketa ehtoolliselle niitä, jotka ovat vailla kastamista vedellä. Onko se sitten merkki siitä, että tuo sukupolvi tullaan kastamaan veden asemesta tulella?
Lyhyesti:
1. Jeesuksen työ on loppunut. Hän on maailman hylännyt ja maailma on hylännyt hänet.
2. Tulee vielä profetoimisvaiheet eli islamin odottama Imaami Mahdi, joka kehottaa kaikkia kääntymään islamiin.
3. Imaami Mahdin jälkeen tulee Antikristus. Antikristus tuhoutuu Jeesuksen tulemuksessa.
4. Alkaa Jumalan valtakunnan vaihe. Siellä Jeesus on lähinnä profeetan roolissa.
..... En pyydä sinua ottamaan heitä pois maailmasta, vaan valvomaan heitä paholaisen takia ..... - 666666
Kävi mulle eilen kuiskimassa että saattaa tulla jo tän viikon lopulla jos muilta kiireiltä ehtii.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
20e Riskitön veto 20e talletuksella VB:lle
Pssst! Vinkki viis rotvallinreunalla eläjille. VB tarjoaa 20 euron riskittömän vedon ensitallettajille vedonlyöntiin.72545- 1211841
Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.1351636Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill541540Suomessa on valittava 2 lucia neitoa...
Maahanmuuttajille oma lucia neito ja Suomalaisille oma SUOMALAINEN Lucia neito....sama juttu on tehtävä miss Suomi kisoi1671362Analyysiä: Kiuru-keissi oli ja meni - demarit hävisi tässäkin
Tapauksen tultua julki alkoi demarit ja muu vasemmisto selittään, että tämä oli poliittista väkivaltaa, siis ennen kuin1741356- 1501305
- 521218
Olet tärkeä
mutta tunnen jotain enemmän ja syvempää. Jos voisinkin kertoa sinulle... Olen lähinnä epätoivoinen ja surullinen.761163- 591158